ITSEPÄISYYSPÄIVÄ
Kuva punaisten teloituksesta vuodelta 1918, josta tehtiin
Suomen 100-vuotismitali, mutta joka myöhemmin peruttiin.
Suomi viettää itsepäisyyspäivää anteeksi
itsenäisyyspäivää joka vuosi 6. päivä joulukuuta. Tähän kuuluu monia perinteisiä
tapahtumia. Yksi tärkeimmistä on, että Suomen eliitti kokoontuu presidentin
linnaan syömään juhla-ateriaa ja tanssimaan. Köyhät joutuvat jonottamaan
"armonruokaa" kertakäyttöastioista. Niin tapahtui tänäkin vuonna. Tosin ei
huomioitu sitä, että nyt olisi pitänyt viettää sitä 100-vuotisjuhlaa, joka
vietettiin vuosi sitten. Suomelle myönnettiin itsenäisyys vasta vuonna 1918.
Mikään valtio ei ollut tunnustanut Suomen itsenäisyyttä vielä vuoden 1917
puolella. Vladimir Iljits Lenin antoi Suomelle itsenäisyyden 1.1.1918 ja valtio
tunnustettiin monissa maissa vasta 4.1.1918. Yhdysvallat ja Britannia vasta
1919.
Suomen eliitti juhlii 2018.
No; se siitä! Monet ulkomaalaiset ihmettelevät tätä
Suomen tapaa juhlia itsenäisyyspäivää presidentin linnassa. Itsekin ajattelen
usein milloin tulee se ensimmäinen presidentti, jolla on kanttia katkaista
tämän viheliäinen perinne? Rahat voisi antaa vaikka köyhille. Suomen
itsenäisyyspäivään kuuluu monia muitakin perinteitä, kuin presidentinlinnan
vastaanotto. Siihen kuuluu yleinen liputus ja illalla jokainen kunnollinen
kansalainen laittaa ikkunoille kynttilät. Muihin perinteisiin kuuluu
sotilasparaati ja illalla ylioppilaiden soihtukulkue sankarihaudoille. Tämäkin
on aika omituista, sillä Suomi ei ole voittanut yhtään sotaa itsenäisen
historiansa aikana. Ainoa sota, jossa osa suomalaisista voitti oli Suomen
sisällissota. Tämäkin käytiin omia kansalaisia vastaan. Köyhät punaiset
taistelivat rikkaita valkoisia vastaan ja rikas kansanosa voitti venäläisen
upseerin Carl Gustaf Mannerheimin johdolla. Tämä sisällissota kostettiin hyvin
raa'asti köyhälle kansanosalle. Suomessa muistellaan talvisotaa ja jatkosotaa, kuin sankaritekoina.
Mutta mutta! Ei muisteta sitä, että Suomi hävisi molemmat sodat. Itse asiassa
Suomi on saanut itsenäisyyden ainakin kaksi kertaa. Leninin lisäksi Josif
Stalin antoi Suomelle itsenäisyyden toistamiseen 1944. Hän olisi hyvin voinut
miehittää Suomen ja pitää omanaan, mutta hän tunsi suomalaisen luonteen ja
tiesi, että tämä "itsepäinen" kansa ei olisi antanut mitään rauhaa
vaikka puolet siitä olisi suljettu Siperian vankileireille. Siksi hän antoi
mieluummin Suomelle itsenäisyyden, kuin ryhtyi taistelemaan tämän itsepäisen
kansan kanssa. Näin hän sai rajoilleen 1 300 kilometriä rauhaa.
Punaisten teloitus 1918
Näin itsenäisyyspäivänä oli mielenkiintoista katsoa, mikä
on Suomen nykyinen asema, mikä on Suomen tilanne, mitä on tapahtunut vuoden
aikana, millainen Suomi on nyt. Ensimmäiseksi on todettava, että Suomi ei ole
enää itsenäinen. Silloin, kun Suomi liittyi EU:hun Suomi menetti jälleen
itsenäisyytensä. Suomella ei ole oikeutta edes itse määrätä mitä aikaa
käytämme, käytämmekö kesäaikaa, käytämmekö talviaikaa, mitä aikaa haluamme
käyttää. Lainsäädäntömme on täysin riippuvainen EU:n lainsäädännöstä.
Taloutemme on täysin sidottu EU:n määräysvallan alle. Oikeastaan meillä ei ole
mitään, mistä voimme itse päättää. Lisäksi EU ryöstää Suomea, olemme
nettomaksajia. Tosin vapaa liikkuminen ja kaupankäynti EU:n sisällä on helppoa,
mutta vain osalle kansastamme. Ja ikävä kyllä tällä osalla on tällä hetkellä
määräysvalta Suomessa. On siis aivan turha puhua, että Suomi on itsenäinen.
Joten itsenäisyyspäivän vietto on aika absurdia.
Punaisia teloitetaan Santahaminassa 1918.
Silloin kun Suomi liittyi EU:hun alkoi eriarvoisuus
Suomessa kasvaa. Se tekee sitä yhä tänä päivänä. Rikkaat rikastuvat ja köyhät
köyhtyvät. Rikkaat voivat yhä paremmin. Köyhät voivat yhä huonommin. Tämä
johtuu paitsi EU:sta myös viimeaikaisista päättäjistämme ja päättömästä
presidentistämme. Vuoden aikana käsitteistöömme on ilmestynyt uusi sana
"ihmisroska". Päättäjämme ovat vuoden aikana tehneet päätöksiä,
joissa huono-osaisia kohdellaan yhä huonommin ja hyväosaisia yhä paremmin.
Hyväosaiset saavat etuja, joita voivat käyttää, mutta joita huono-osaiset eivät
voi käyttää (yhtenä esimerkkinä autoverotuksen pienentäminen) . Palkkaverotusta
on helpotettu mutta työttömyyskorvauksia, eläkkeitä ja sosiaaliturvaa ei olla
korotettu. Elinkustannukset nousevat kuitenkin jatkuvasti. Mainitsen vain
vuokrat, sähkölaskut ja sähkön siirtomaksujen korotukset, vesimaksujen
korotukset, jätemaksun korotuksen, ruoan hinnan nousu jne. Jo pelkästään nämä
esimerkit merkitsevät sitä, että huono-osaisilla elämä menee yhä huonommaksi. Tämä
merkitsee ainakin leipäjonojen kasvua. Köyhä kansanosa jonottaa ruokaa, kuin
kehitysmaissa Afrikassa. Emmekä ole edes sodassa.
Punaisia viedään teloitettavaksi 1918. Huom. mukana
nainen!
Vuoden aikana Suomessa on tapahtunut paljonkin. Hallitus
kehuu, että työttömyysluvut ovat laskeneet, mutta olisi hyvä katsoa mitä
keinoja on tähän käytetty. Työttömät on pakotettu toimimaan epäinhimillisesti
erilaisin keinoin, joita on mahdotonta kaikkien täyttää ja TE viranomaisten
ainoa tehtävä on löytää ne uhrit, jotka eivät täytä näitä ehtoja ja pistää
heidät karanteeniin. Usein ei oteta huomioon, että näitä ehtoja on mahdotonta
täyttää, koska työtä ei vain ole. Ja tästä pistetään kärsimään juuri ne
ihmiset, jotka ovat vähiten syyllisiä asiaan. Ymmärrän hyvin niitä ihmisiä,
jotka vain nostavat kätensä pystyyn ja yrittävät elää sosiaaliturvan turvin yhä
kurjemmissa oloissa. Näissä oloissa elää myös ihmisiä, jotka erilaisten
sairauksien tai masennuksen takia eivät yksinkertaisesti pysty toimimaan
hallituksen asettamien ehtojen mukaisesti. Suomi on saanut jatkuvasti moitteita
Euroopan neuvostolta siitä, ett perusturvaetuudet ovat liian alhaisella
tasolla. Tiedän tapauksen, jossa TE virkailija oli määrännyt työttömälle
asiakkaalleen karenssin, kun asiakas oli itsenäisesti löytänyt vaadittavan
kolmen päivän aikana 18 tuntia töitä. Tästä syystä hän kieltäytyi menemästä virkailijan
määräämälle kurssille, koska jos hän olisi mennyt kurssille ei olisi voinut
suorittaa tuota työtä. Koska hän kieltäytyi kurssista virkailija oli määrännyt
hänelle 3 kuukauden karenssin. Tästä huolimatta asiakas oli käynyt töissä tuon
18 tuntia ja joutunut sitten 3 kuukauden karenssille. Minusta TE virkailija
olisi pitänyt asettaa syytteeseen laittomasta toiminnastaan.
Punaisia teloitettuja Inkoossa 1918. Valkopukuinen on
nainen.
Yksi vuoden tutkituimmista kohteista on ollut ns.
"Perustulon" kokeilu. Vuonna 2016 valittiin 2 000 suomalaista
työtöntä, joille myönnettiin 560 euron perustulo kahdeksi vuodeksi. Kokeilun
tarkoituksena oli tutkia, miten perustulo vaikuttaa ihmisten työllistymiseen ja
elämän laatuun. Perustulo ei vaadi minkäänlaista vastikkeellisuutta. Kyselyjen
mukaan tulokset ovat olleet suorastaan mykistäviä. "Ikinä en ole ollut
näin onnellinen ja ajatellut asioita näin valoisasti" kertoo yksikin
kokeiluun päässeistä. Perustulo on mullistanut ihmisten elämän. Stressi ja
pelko pärjäämisestä häviää. Se luo turvallisuuden tunnetta. Useat siihen
osallistujat ovat osallistuneet vapaaehtoistyöhön. Tällainen perustulo
vapauttaisi ihmiset tekemään työnhaun sijasta muuta hyödyllistä. Vuoden
vaihteessa kokeilu loppuu. Herää ajatuksia siitä onko mitään järkeä edellyttää
kaikilta työttömyysturvan saajilta jatkuvaa ja aktiivista työnhakua sen sijaan,
että voisi tehdä jotain muuta hyödyllistä. Eivät todellakaan vaikuta järkeviltä
nämä nykyhallituksen päätökset. Perustulo tekisi työn vastaanottamisen aina
kannattavaksi, mutta ei pakottaisi siihen. Jos ihminen ei löydä töitä he
voisivat keskittyä muuhun järkevämpään toimintaan. Se voi olla yhteiskunnankin
kannalta hyvin arvokasta työtä.
Punavankien teloitus 1918.
Itsepäisyyspäivänä sorry itsenäisyyspäivänä järjestettiin
Helsingissä ainakin seitsemän mielenosoitusta. Suomalaisten mielenosoitusten
vika vain on siinä, että niitä ei osata järjestää. Pitäisi ottaa oppia Pariisin
mielenosoituksista. He saivat tuloksiakin aikaan. Hallitus ja presidentti
myöntyivät vaatimuksiin. Varsin suuri osa Suomen eri mielenosoituksista voisi
yhdistää voimansa tai ainakin niitä voisi järjestää eri puolilla kaupunkia
saman aikaisesti. Väkeä voisi kutsua lisää, jotta asioita voitaisiin parantaa.
Näitä mielenosoituksia voisi järjestää muissakin kaupungeissa kuin Helsingissä.
Viimevuoden ja tämän vuoden kaikki
mielenosoitukset ovat olleet varsin vaatimattomia, vaikka moni uusi laki olisi
syytä korjata. Varsinkin uusi työllisyyslaki on kohtuuton. Itsenäisyyspäivä
olisi oiva paikka kunnon mielenosoituksille, sillä se on useimmille
kansalaisille vapaapäivä.
Teloitettuja punaisia 1918. Ainakin yksi etualalla
hengittää vielä. Taka-alalla oleva valkoinen upseeri varmistaa vielä
pistoolilla hengen lähdön.
Itsenäisyyspäivänä
on usein hyödyllistä tarkastella Suomen tulevaisuutta. Tämän syksyn yksi
suurimmista puheenaiheista on ollut suomalaisten syntyvyyden lasku. On pohdittu
sitä, että syntyvyys laskee ja kuolleisuus lisääntyy. Suomen väkiluku lähtee
laskemaan. On tähän ainakin yksi selvä syy. On vaikea lähteä perustamaan
perhettä ja synnyttämään lapsia, jos tulevaisuus on epävarma. Varsinkin
köyhillä ja huono-osaisilla tällä on selvä syy-yhteys. Lehdissä puhutaan, että
Suomessa on sairas väestöpyramidi, keskeltä leveä ja alhaalta kapea. On kaksi
mahdollisuutta parantaa tilannetta. Joko meidän on parannettava huono-osaisten
tilannetta tai otettava mallia Ruotsista, jossa väkiluvun kasvu on hoidettu
yksinkertaisesti lisäämällä maahan tulevien määriä. Suomesta on tulossa
väkiluvultaan pienin pohjoismaista. Mutta vaikka suomalaiset kuolevat
sukupuuttoon ei tämä maa kuitenkaan tyhjäksi jää. Tänne tulevat vain muut
kansat. Mutta silloin tuskin enää vietetään itsenäisyyspäivää eikä kukaan
muista talvisotaa tai jatkosotaa. Mutta oikeastaan sillä ei ole mitään
merkitystä maailman ja elämän kannalta. Elämä jatkuu.
Punaisia naisia ja lapsia Lahdessa vankileirillä 1918
Toinen viimeaikainen keskustelunaihe on ollut Suomen
maanpuolustustahdon romahtaminen. Se on huonoin 30 vuoteen. Maanpuolustustahto
ja kannatus nykymuotoiselle asevelvollisuudelle ovat laskeneet erityisesti
nuoremmissa ikäluokissa. Laskua edelliseen vuoteen on 6 prosenttiyksikköä. Alle
25-vuotiaiden maanpuolustustahto on romahtanut alle 49 prosenttiin. Siis yli
puolet Suomen nuorista ei kannata nykymuotoista asevelvollisuutta. Luku on mitä
todennäköisemmin yhä kasvava. Olen itse käynyt Suomen armeijan ja tiedän
sisältäpäin millainen reserviupseerikoulutus on. Vuosi hukkaan heitettyä aikaa.
Nuoret ovat oikeassa. Jos nyt saisin kutsu kieltäytyisin ehdottomasti.
Kieltäytyisin myös siviilipalveluksesta. Olisin totaalikieltäytyjä. Asepalveluksemme
pitäisi muuttaa vapaaehtoiseksi ja molempia sukupuolia yhtäläisesti
kohtelevaksi. Ymmärrän, että on kyllä joitakin nuoria, jotka ovat innokkaita
asepalvelukseen ja se heille suotakoon. Juoskoon pitkin metsiä rynkkärit
käsissä omaksi ilokseen niin paljon kuin tahtovat. Mutta jos ihminen ei halua
tarttua aseeseen eettisen vakaumuksensa vuoksi siihen ei saa pakottaa tai
rangaista. Se on moraalitonta.
Teloitettuja punaisia vankeja 1918
Itsenäisyyspäivän viettoon kuuluu perinteisesti myös
Edvin Laineen elokuvan "Tuntematon sotilas" esittäminen televisiossa.
Elokuva on todella hieno ja Edvin Laineen versio ehdottomasti paras muihin
versioihin verrattuna. Katsoin sen jo ainakin sadannen kerran. Osaan jo ulkoa
melkein kaikki sen vuorosanat. Kuuluisimpiin kuuluu Lahtisen sanonta: "Mutta
mitäs sitten tehdää kun tulee se yhdestoista?" . Olen lukenut tietenkin
myös Väinö Linnan alkuperäisen teoksen sekä sensuroituna versiona, että
sensuroimattomana versiona. Tänä vuonna on paljon keskusteltu sotilasliitto
Naton jäsenyydestä. Viimeisten tutkimusten mukaan suomalaisista yli 75
prosenttia ei halua liittyä Natoon, mutta silti hallituksemme ja varsinkin sen
eräät jäsenet vievät meitä salaa askel askeleelta kohti Naton jäsenyyttä. Vain
17 prosenttia suomalaisista kannattaa Naton jäsenyyttä ja luku on yhä laskeva.
Ihmiset ymmärtävät varsin hyvin Suomen aseman maailman kartalla. Siitä
huolimatta hallituksemme toimii vastoin kansan enemmistön tahtoa. On ehdotettu
kansanäänestystä asiasta, mutta hallituksemme on ilmoittanut, että kansa ei
ymmärrä faktoja. Tämä on selvää Suomen kansalaisten enemmistön tahdon
halveksimista ja vastoin kaikkia demokratiakäsityksiä.
Viipurin veriorgiat keväällä1918. Teloitettuja punaisia.
Viipurissa
teloitettiin myös venäläisiä siviilejä 1918
Naton jäsenyys olisi Suomelle suuri uhka, kuten olen jo
monesti kirjoittanut. Suomen sijainti Ruotsiin, Norjaan tai Baltian maihin
nähden on täysin erilainen. Suomi sijaitsee Venäjän toiseksi tärkeimmän
kaupungin Pietarin lähellä ja on ilmiselvää, että Naton jäsenenä olisimme
ensimmäisiä kohteita, jos tapahtuu jotain. Jos ei haluta maailman tuhoa Nato ei
tule auttamaan Suomea. Eivät halua tapattaa itseään pelkän Suomen takia. Suomalaisia
ja maaperäämme, sijaintiamme yritetään vain käyttää hyväksi. On ihan viisasta
pysyä mahdollisimman kaukana Natosta. Silti päättäjämme ovat liittäneet meidät
Natoon erilaisin Nato-optioin ja Natoisäntämaasopimuksin. Jos noudatettaisiin
suomalaisten tahtoa olisi näistä mitä pikimmin päästävä irti. Lukemattomat
yhteiset sotaharjoitukset Naton kanssa tulevat kalliiksi. Tänä vuonna Suomi on
osallistunut jo 81 sotaharjoitukseen ja rahaa on kulunut 8,8 miljoonaa euroa.
Ensi vuodeksi on jo nyt suunnitelmissa osallistua 92 sotaharjoitukseen, joihin
rahaa on varattu 11 miljoonaa euroa. Aikomuksena on pitää Suomessa Yhdysvaltojen
johtama Bold Quest - testaus ja -todentamistapahtuma, jonka hinnaksi on
kaavailtu Suomen osalta 4,5 miljoonaa euroa. Noilla kaikilla rahoilla
voitaisiin saada vanhuksille, köyhille ja huono-osaisille ruokaa ja lääkkeitä
runsaasti. Minun täytyy yhtyä Tuntemattoman sotilaan Antti Rokan sanoihin:
"Varjele noita suomalaisia herroja, etteivät he toista kertaa löisi
päätänsä Karjalan mäntyyn".
Hymyilevän venäläisen sotavangin teloitus 1942. Hän tiesi
varsin hyvin, että vaikka sinä nyt tapatkin tässä minut voitamme kuitenkin
teidät. Voitto on meidän!
Kirjoitukseni on tällä kertaa täynnä valokuvia vuodelta
1918 eli tasan sadan vuoden takaa. Viime vuosina ja varsinkin tänä vuonna on
ryhdytty runsaasti tutkimaan, mitä todella tapahtui Suomessa sata vuotta
sitten. Tärkein tapahtuma oli sisällissota ja todellinen punaisten vankien
julma kohtelu. On jopa kerätty punavankinaisten kirjoittamaa runoutta, joista
tehtiin jopa näytelmä. On selvää, että valkoisten julmuus punaisia kohtaan oli
kosto. On sanottu, että Stalin otti oppia omiin leireihinsä näistä
suomalaisista punavankileireistä. Tosin väkilukuun suhteutettuna Suomen
vankileirit olivat suuremmat ja julmemmat. Jotkut väittävät, että jopa Hitler
otti näistä oppia omiin vankileireihinsä. Täytyy toivoa, ettei enää koskaan
tapahdu missään vastaavaa, mitä tapahtui Suomessa sata vuotta sitten 1918.
Teloitettuja punaisia naisvankeja Hennalassa 1918
Tampere
1918
Videoita löytyy runsaasti netistä, mutta suurimassa
osassa on valkoisten näkökanta. Vähän realistisempia videoita:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tarkistetaan ennen julkaisua!