ENTÄPÄ EUROOPPA?
Ranskalaiset mellakat.
Kun puhutaan Euroopasta puhutaan usein EU:sta eli
Euroopan unionista. EU:hun kuuluu 28 jäsenvaltiota. EU:ta on jälleen
kuohuttanut terrori-isku Strasbourgissa ja koko EU on ollut hälytystilassa.
Keskityn kuitenkin Euroopan pitkäaikaisiin ilmiöihin. En paneudu kovinkaan tarkkaan
asioiden yksityiskohtiin, mutta otan esille muutamia seikkoja. Viime aikoina
EU:ssa on kuohunut aika paljon. Varmaan eniten puhuttanut asia on brexit Eli
Britannian ero EU:sta. Asia ei suju todellakaan kivuttomasti. Neuvotteluja on
käyty pitkään ja hartaasti ja tuntuu siltä, että molempia osapuolia tyydyttävää
sopimusta ei tulla koskaan saamaan aikaan. Ero tulee kuitenkin aika varmasti.
Mutta brexit ei ole ainoa asia, joka kuohuttaa ja sekoittaa EU:ta.
Myös Saksa on ollut aika sekavassa tilassa. Saksan
kansleri Angela Merkel on kohdannut maassaan suuria poliittisia vaikeuksia.
Saksa on taloudellisesti suurin EU:n valtioista, mutta Angela Merkelin
poliittiset vaikeudet maassaan ovat
aiheuttaneet EU:n sisällä myös sekaannusta. Saksa suurimpana talousmahtina on
suurin nettomaksaja EU:ssa.
Ranskan on toiseksi suurin EU:n jäsenistä. Ranskan
presidentin Emmanuel Macronin asema presidenttinä on kuitenkin vaikeuksissa.
Hän nosti polttoaineveroa ja muita elinkustannuksia nostavia tekijöitä, yritti
pienentää palkkoja ja eläkkeitä. Tämä nosti ns. Keltaisten liivien liikkeen
(Muvement des gilets jaunes) valtavat mielenosoitukset lähinnä marraskuusta
alkaen, jotka kasvoivat hyvin väkivaltaisiksi monessa Ranskan kaupungeista. Liikkeen
Nimi johtuu siitä, että mielenosoittajat kantavat keltaisia liivejä. Mielenosoituksiin
yhtyivät myöhemmin opiskelijat. Näin suuria mellakoita ei olla nähty 1960 luvun
opiskelijamellakoiden jälkeen. Väkivallan takia suljettiin mm. Eiffel-torni
ja Louvren museo. Tuli siellä ruumiitakin. Mielenosoituksiin yhtyivät myös
mielenosoittajia Belgiassa, Hollannissa ja Saksassa. Vaaditaan presidentti
Macronin eroa, ja hänen asemansa on tällä hetkellä hyvin heikko. Hänen
kannatuksensa on enää 23 prosenttia. Vaaditaan myös Ranskan eroa EU:sta. Ranska
on yksi suurimmista nettomaksajista Monien mielestä näiden mellakoiden takana
ovat amerikkalaiset salaiset organisaatiot. Viimeaikoina on myös Venäjää
ehdotettu mellakoiden aiheuttajaksi. EU:ssa. Kyselyjen mukaan 72 prosenttia
Ranskan kansalaisista tukee mielenosoituksia.
Lopulta Macron perääntyi korotuksista, mutta tämä ei riittänyt mielenosoittajille
vaan vaatimuksia tuli lisää. Ei olla varmoja mikä tulee olemaan Ranskan
presidentin asema kaiken tämän seurauksena. Tämä on myös vaikeuttanut EU:n
toimintaa. Ranskassa on jopa ehdotettu Ranskan eroa EU:n jäsenyydestä samoin,
kuin Britannia teki. Tätä kutsutaan
"Frexitiksi". Tämä helpottaisi Ranskan asemaa itsenäisenä valtiona.
Italia on kolmanneksi vahvin taloudellisesti EU:n
jäsenistä. EU:ssa puhutaan kuitenkin Italian kriisistä. Kriisi on muuttumassa taloudellisesta
poliittiseksi. Italian velka on yli 2,3 biljoonaa euroa. Tämä on EU:ssa monien
mielestä liikaa. Italian talouden heikko kehitys näkyy esimerkiksi siinä, että
se on heikentänyt euron arvoa. Lisäksi viime parlamenttivaaleissa kahden
puolueen, Viiden Tähden Liikkeen ja Pohjoisen liiton, voitto on aiheuttanut
monelle EU:ssa harmaita hiuksia. Liikkeet ovat EU-vastaisia. Ihan yleisesti
vaaditaan eroa EU:sta. Kannatus erosta on todella suurta ja on todennäköistä,
että tulee lisääntymään EU:n taloudellisista vaatimuksista johtuen.
Kreikalla menee taloudellisesti huonosti. Suomi on
"lainannut" Kreikalle 4,52 miljardia euroa, joita se tuskin koskaan
tulee saamaan takaisin. Nämä rahat Suomi
olisi tarvinnut itsekin. Kreikalle on annettu lainaa noin yli 270 miljardia
euroa. Muuten Kreikka olisi joutunut eroamaan eurosta ja todennäköisesti myös
EU:sta. Lainatoimenpiteellä pyrittiin estämään Kreikan ero ja mahdollinen
dominoilmiö EU-eroista. Kreikka oli alunperin vääristellyt tietoja päästäkseen
EU:hun. Todellisuudessa Kreikka on tullut entistä velkaisempi, koska se on
maksanut vain korkoja lainoista. Viidesosalla kreikkalaisista on vailla työtä
ja väkiluku on pienentynyt syntyvyyden pienentymisen ja maasta paon vuoksi.
Sitten meillä on Puola, josta on sanottu, että se on
matkalla kohti diktatuuria. Puolan valtapuolue Laki ja oikeus (PiS) pyrkii
murentamaan demokraattisen yhteiskunnan elinehtoja. Yksi tämmöinen on uusi
laki, jonka mukaan parlamentti saa valita jäsenet neuvostoon, joka nimittää
tuomarit Puolan tuomioistuimiin. Siis Laki ja oikeus-puolueella on enemmistön
päätöksen mukaisesti nimitysoikeus itsellään. Puolue ajaa myös lakia abortin
täyskiellosta. Puolueen toiminta nostatti suuria mielenosoituksia hallitusta
vastaan. EU on harkinnut , että Puolalta vietäisiin äänioikeus EU-maiden
päätöksenteossa. Päätökseen on johtanut Unkarin toiminta jo aikaisemmin, johon
EU ei ole pahemmin reagoinut. Tämä voi johtaa Puolan eroamiseen tai
erottamiseen EU:sta. Puolassa tätä kutsutaan "Polexitiksi". Tällä on laajaa
kannatustakin Puolassa. Unkarissakin esiintyy laajahkoja mielenosoituksia ja EU
on harkinnut myös evätä Unkarin äänioikeus EU:ssa.
Puolassa on ollut myös hallituksen vastaisia
mielenosoituksia
Usein EU:ssa kysytään, että miksi entiset Neuvostoliiton
ja ja sen entiset liittolaiset liitettiin niin nopeasti EU:hun? Monien mielestä
näin ei olisi pitänyt tehdä. Niiden taloudellinen ja demokraattinen asema ei
olisi antanut edellytyksiä liittymiselle. Poliittisesti ne eivät olisi
vastanneet EU:n tasoa ja taloudellisesti ne ovat EU:n avun varassa. Tämän
rahallisen tuen joutuvat maksamaan EU:n paremmassa taloudellisessa asemassa
olevat jäsenet, joihin Suomikin kuuluu. Suomi maksaa EU:lle vuosittain ainakin
300 miljoonaa euroa, kun taas esimerkiksi Viro saa EU:lta ainakin miljardi
euroa joka vuosi, Puola jopa 3 miljardia euroa. Yhtenä syynä pidetään, että
näin saatiin halpatyövoimaa. Suomessakin on liikkunut paljon mm. virolaista ja
puolalaista halpatyövoimaa. Tärkeimpänä syynä pidetään politiikkaa. Suurin osa
EU:n jäsenistä kuuluu sotilasliitto Natoon ja haluttiin liittää mukaan myös
loput Euroopan Natoliittolaiset. Suomi ja Ruotsi eivät kuulu Natoon, mutta
poliittinen painostus Natoon liittämiseksi on kova, vaikka esimerkiksi Suomen
kansasta yli 75 prosenttia on liittymistä vastaan.
Euroopan suurimmat valtiot ovat kuitenkin Venäjä, Ukraina
ja Valkovenäjä. Nämä eivät kuulu EU:hun eikä sotilasliitto Natoon. Lisäksi
Venäjän ja Ukrainan välit ovat varsin kireät. Venäjä on yksi kolmesta
suurvallasta ja on nousemassa voimakkaaksi tekijäksi maailmassa. Tätä pyrkii
vastustamaan Yhdysvallat, joka on menettänyt hegemoniansa maailmassa. USA
käyttää hyväkseen Eurooppaa sodassa Venäjää vastaan. Tätä taustaa vasten on
helppo katsoa Venäjän ja Ukrainan välinen konflikti. Yhdysvallat pyrkii
käyttämään Ukrainaa välineenä Venäjää vastaan poliittisesti, taloudellisesti ja
sotilaallisesti. Yhdysvallat on järjestänyt Ukrainan johdon mieleisekseen ja
suurin tekijä on tietenkin oligarkki, Ukrainan presidentti Petro Poroshenko.
Mutta Ukrainan kansalaisten kannatus Poroshenkolle on varsin pieni. Ukrainan
presidentin vaalit ovat tulossa ja Poroshenkon kannatuksen vähyyden vuoksi on pitänyt
keksiä keinoja nostaa hänen kannatustaan ja pitää hänet Yhdysvaltojen
haluamalla linjalla. Tätä taustaa vasten on helppo nähdä viimeaikaiset
provokaatiot Kertsinsalmella ja sotatilan julistaminen juuri niille Ukrainan
alueille, joilla Poroshenkon kannatus on tasan nolla. Lisäksi valtavan
propagandasodan luominen Venäjää vastaan vähän joka puolella on tarkoitettu
estämään Venäjän kasvamista yhdeksi maailman valtatekijäksi. Mutta Yhdysvallat
on auttamatta jo myöhässä.
Poroshenkon julistamat sotatila-alueet ovat juuri niitä,
joissa hänen kannatuksensa on tasan nolla (0).
Venäjällä on ylivoimaisesti maailman suurimmat
luonnonvarat, joten sen tulevaisuuden näkymät ovat varsin valoisat. Ennen
venäjän suurin kauppakumppani oli EU. Enää näin ei ole. Suurimmat
kauppakumppanit löytyvät idästä ja Venäjä on nyt kohdistanut pääosiltaan
toimintansa itään. Tämä johtuu pääasiassa Yhdysvaltojen säätämien sanktioiden
takia, joita Eurooppakin on noudattanut. Sanktiot ovat olleet Euroopalle suuri
tappio ja yksi suurin kärsijä on myös Suomi. Venäjän tämän hetken suurimmat
kauppakumppanit ovat Kiina ja Etelä-Korea. Myös Intia lisää voimakkaasti
Venäjän kauppaansa ja raaka-aineiden kysyntää ja ostoja.
Yhdysvallat käy kauppasotaa selvästi myös Eurooppaa
vastaan. Näistä yksi keino on tullisota ja toinen on yritys estää Nord Stream 2
kaasuputken rakentaminen. Eurooppa kuitenkin
tarvitsee kipeästi lisää kaasua ja venäläinen luonnonkaasu on halpaa ja
erinomaista laatua. Sekä Euroopalle että Venäjälle kaasun toimittaminen
tuottaisi suurta etua. Eurooppaan on toimitettu venäläistä kaasua jo yli 50
vuoden ajan. Yhdysvallat kuitenkin haluaa estää Nord Stream 2 putken
valmistumisen ilmoittaessaan asettavansa sanktioita niitä eurooppalaisia firmoja
vastaan, jotka ovat rakentamassa tätä putkea. Lisäksi Euroopassa on valtioita,
jotka haluavat estää Putken valmistumista. Näitä ovat esimerkiksi Puola,
Baltian maat ja Tanska. Saksasta on kuitenkin ilmoitettu, että putki on jo niin
pitkällä ja siihen on laitettu jo niin paljon varoja, että mikään ei voi enää estää
putken valmistumista. Toisaalta Mustan meren pohjaan on jo rakennettu
kaksoisputki ns. South Stream Venäjältä Turkkiin ja parhaillaan rakennetaan sen
maanpäällisiä osia. Tällä putkella johdetaan kaasua toisella putkella Turkkiin
ja toisella putkella Kreikan kautta Eurooppaan. Putkesta on etua Venäjälle,
Turkille, Kreikalle ja Euroopalle. Toisaalta Kiina ja Intia ovat ilmoittaneet,
että ovat halukkaita ostamaan venäläistä kaasua niin paljon, kuin Venäjä vain pystyy
toimittamaan. Sieltä aukenee uusia uria Venäjälle.
South Stream kaksoisputki on jo laskettu Mustallemerelle
Venäjältä Turkkiin
Britannian lähdön jälkeen EU:hun jää vielä 27 valtiota. EU:ssa
on yli 500 miljoonaa asukasta, Yhdysvalloissa 329 miljoonaa, Venäjällä
147miljoonaa. Maailmassa on parhaillaan käynnissä moninapaisen maailman
muodostumisprosessi, joka pitää sisällään kansojen luonnollisen oikeuden
päättää omista asioistaan. Tottumuksen voimasta eräät valtiot, kuten
Yhdysvallat haluaa turvata globaalin
johtajuutensa ja tarrautuu siihen epätoivoisesti kiinni. Siksi näemme uhkavaatimuksia,
pakotteita ja kauppasotia. Miten käy Euroopan? Theresa May lähtee EU:sta.
Euroopan vahva enkeli, Angela Merkel
lähtee pian EU:sta. Ranskan Emmanuel Macron on liian heikko ja voi piankin
lähteä Ranskan johdosta. EU:lle ei jää yhtään
vahvaa johtajaa. Eurooppa kärsii syvällisistä kriiseistä ja on hyvin
jakautunut. Eurooppa ei ole kyennyt luomaan yhtenäistä valtiota tai
valtioliittoa, mutta monet sen jäsenet, Suomi niiden mukana ovat menettäneet
itsenäisyytensä. EU on sekalaisten valtioiden liitto, joilla kaikilla tuntuu olevan oma päämäärä ja
oman edun tavoittelu. EU:n hajoaminen olisi edullista Yhdysvalloille. Venäjälle
on edullisempaa toimia yksittäisten valtioiden kuten esimerkiksi Saksan,
Ranskan, Italian ja Espanjan kanssa, kun taas Puolan ja Baltian maat tuottavat
pelkkiä vaikeuksia. Yhdysvalloissa varsin useat poliitikot ennustavat EU:n
ennen pitkään hajoavan. Tai ainakin muuttuvan nykymuodostaan. Yhdysvallat pyrkii siihen. Jotkut puhuvat
viiden vuoden ajanjaksosta. Paljon on merkkejä siitä, että EU:n suuret
vaikeudet tulevat kasvamaan. On selvää, että tämä koskee myös Suomea. Onko
meidän pakko kuulua EU:hun, kun meillä ei ole enää itsemääräämisoikeutta? Suomi
ei osaa olla itsenäinen. Olisi jo aika opetella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tarkistetaan ennen julkaisua!