MAAILMAN NAVAT

Aikoinaan maailma oli kaksinapainen. Neuvostoliitto ja Yhdysvallat jakoivat maapallon. Vallitsi tasapaino. Jotkut sanovat, että se oli pelon tasapaino, mutta se oli kuitenkin tasapaino. Kumpikaan navoista ei hallinnut koko maailmaa. Se vakautti ja rauhoitti maailman. Sitten Neuvostoliitto hajosi. Maailma muuttui yksinapaiseksi. USA sai luvan mellastaa maailmassa miten halusi. Sitä se tekikin. Se terrorisoi koko maailmaa.

Amerikkalaisen professori Ian Bremmerin maailmankartta

Haaskalinnut paikalla

Neuvostoliiton hajoaminen 1990 oli aikamme suurin tragedia. Heti ruumiin haaskapaikalle lensivät aikamme suurimmat raatolinnut jaolle – länsimaiset poliitikot ja liikemiehet. Hajottamisessa onnistuttiin osittain. Reunavaltiot onnistuttiin irrottamaan liitosta. Tarkoitus oli hajottaa loputkin, mutta siinä ei onneksi onnistuttu.

Neuvostoliitto oli ylivoimaisesti maailman suurin raaka-aineiden varasto. Näiden korppikotkien ajatuksena oli muodostaa entisestä Neuvostoliitosta samanlainen raaka-aineiden ryöstön ja riiston kohde kuin Afrikka on vuosisatoja ollut. Afrikka on edelleen hyvin rikas, mutta länsimaiden riiston takia rutiköyhä. Mitään ei jää alkuperämaihin ja ihmisille. Nämä elävät kurjuudessa ja köyhyydessä, jopa kuolevat nälkään maissa, joissa on öljyä, kaasua, metalleja, mineraaleja, timantteja. Näin oli tarkoitus tehdä myös Neuvostoliiton jäämistölle. Onneksi tässä ei onnistuttu. Silloiset presidentit Mihail Gorbatshov ja Boris Jeltsin eivät ymmärtäneet mistä oli kyse, vaan omistautuivat asialle.

Kaikkein eniten hajoamisprosessista ovat kärsineet maailman köyhimmät ja riistetyimmät ihmiset. Heille tulevaisuus on ollut entistä synkempi. Suurimman sosialistisen valtion romahdus on ajanut työväestön ja köyhän kansanosan kaikkialla maailmassa kurjistumiseen ja epäoikeudenmukaisen kohtelun kasvuun. Se näkyy meillä täällä Suomessakin tänä päivänä yhä enenevässä määrin.

Jäänyt Venäjä on kuitenkin edelleen luonnonvaroiltaan ylivoimaisesti maailman rikkain valtio. Öljyä, kaasua, metalleja, mineraaleja, puuta, puhdasta makeaa vettä ja kaikkea muuta ei missään ole niin paljon kuin Venäjällä. Siksi nämä ruumiin äärelle rientäneet korppikotkat eivät vieläkään ole jättäneet ajatusta hajottaa Venäjä osiin ja päästä saaliinjaolle. Aluksi oli aika, jolloin Venäjää ryöstettiin surutta. Sieltä suoraan sanoen varastettiin rikkauksia. Suomikin osallistui tähän ottamalla pilkkahintaan Karjalan metsiä. Sitten kun Venäjä laittoi puutullit suojakseen, nousi Suomessa suuri äläkkä asiasta "Mikä vääryys puutullit olivat!". Amerikassa yhä esitetään ajatuksia, että kenelläkään maalla ei ole yksinoikeutta omistaa Siperiaa rikkauksineen, vaan se pitäisi ottaa yleiseen yhteiseen käyttöön. Sitten ihmetellään miksi Venäjä varustautuu. Venäjän luonnonvarat kuuluvat venäläisille!

Venäjä on tällä hetkellä maailman suurin öljyntuottaja. Meni tänä vuonna ohi Saudi-Arabian tuotantomääristä. Jukos oli aikoinaan suurin öljyfirma Venäjällä ja sen omisti suurimmaksi osaksi Mihail Hodorkovski. Tällä tyypillä kehittyi idea myydä Jukos amerikkalaisille öljy-yhtiöille. Jos näin olisi käynyt olisi venäläinen öljy nyt amerikkalaisessa omistuksessa. Siis amerikkalaiset olisivat omistaneet Venäjän öljyn. Venäjä olisi nyt ilman öljytulojaan. Hodorkovski oli osakkaidensa kanssa murhien, varkauksien ja muiden rikostensa lisäksi pimittänyt verotulojaan. Näin hänet saatiin kiinni ja vankilaan. Venäjän valtio pelasti Jukosin omistukseensa. Länsimaissa Hodorkovskin pidätys vääristeltiin poliittiseksi toimeksi. Nyttemmin Hodorkovski on saanut syytteet ainakin yhden, todennäköisesti neljän murhan suunnittelusta ja järjestämisestä. Hänestä on tehty kansainvälinen pidätysmääräys.

EU-Venäjä

Aikoinaan eräs suuri ranskalainen EU:n perustamisen aikoihin haaveili, että tulevaisuudessa EU ylettyisi Dublinista Vladivostokiin saakka. Jo tätä ennen toinen ranskalainen suurmies presidentti Charles de Gaulle haaveili yhdistyneestä Euroopasta Marseillesta Vladivostokiin saakka. Nykyinen suuri mies ajatteli varovasti ryhtyä alustavasti toteuttamaan ajatusta. Tämä mies – niin uskomattomalta kuin se kuulostaakin – oli Venäjän presidentti Vladimir Putin. Hän eteni tätä tarkoitusta kohti määrätietoisin, rauhallisin askelin. Neuvoteltiin viisumivapauksista ja kauppasuhteista. Ajateltiin, että mitä rikkauksia, teollisuuden ja tieteen mahdollisuuksia tämmöisellä yhtenäisellä alueella olisikaan. Mikä vaikutus sillä olisikaan maailman hyvinvoinnille. Se olisi maailman suurin, rikkain ja monipuolisin talous- ja kulttuurikeskittymä. Se antaisi koko maailmalle paljon.

Yksinkertaisesti Venäjä ja Eurooppa tarvitsevat toisiaan. Ne täydentävät toisiaan. Yhdessä niistä olisi toisilleen ja koko maailmalle pelkästään hyötyä. Maailma ei olisi enää yksinapainen. Ajatus eteni jo varsin pitkälle. Nyt siihen on isketty kiila, Ukraina! Kuka tai mikä taho tämän kiilan on iskenyt? Kenelle siitä on etua? Haave on siirtynyt ainakin kymmeniä vuosia eteenpäin. 

Se, että Ukrainassa soditaan ei ole ukrainalaisten etu, se ei ole eurooppalaisten etu eikä se ole venäläisten etu. Kenen etu se sitten on? Ainoa kenen etu se on, on USA. Tulen kertomaan myös tästä. Varsinaisesti Ukrainan kriisiin palaan myöhemmissä blogikirjoituksissani.

Yksinapaisuuden mielivalta

Maailma on siis ollut yksinapainen siitä lähtien, kun Neuvostoliitto hajosi. Tämä napa on ollut yksiselitteisesti USA. Se on ollut taloudellisesti ja ennen kaikkea sotilaallisesti ylivoimainen muuhun maailmaan verrattuna. USA:n sotilasmenot ovat isommat, kuin koko muun maailman sotilasmenot yhteensä, seitsemän kertaa isommat kuin Venäjän sotilasmenot. Tätä sotilasmahtiaan USA on käyttänyt häikäilemättä hyväkseen. On laskettu, että toisen maailmansodan jälkeen USA on käynyt ainakin 113 sotaa. USA aloitti Korean ja Vietnamin sodilla. Jatkossa lukuisia sotia Latinalaisessa Amerikassa, joista mainitsen Panaman, Nicaraguan, Dominikaanisen tasavallan ja Grenadan interventiot. Afrikassa lukuisia interventioita. Euroopassa Jugoslavian sota. Viimeaikaiset Afganistanin, Irakin ja Libyan sodat, joihin kuhunkin USA on hyökännyt useamman kerran, ovat vain pieni huippu muiden joukossa. Muulla maailmalla ei ole ollut juuri mitään sanomista näihin aggressioihin. Mutta onko maailma muuttumassa?

USA:lla on taipumusta synnyttää terrorismia, josta se syyttää muuta maailmaa. Aloitetaan vaikkapa Osama Bin Ladenista. Aikoinaan Osama oli USA:n paras ystävä ja liittolainen, jota se varsin avokätisesti rahoitti ja aseisti Neuvostoliittoa vastaa, kun Neuvostoliitto teki intervention Afganistaniin. No sittemmin, kuten varsin hyvin tiedämme 11.9.2001 iskun kautta, Osamasta tulikin USA:n pahin vihollinen, jota USA mainosti koko maailman pahimpana "saatanana" (on huomattava, että vieläkään ei tiedetä varmasti oliko Osama iskun takana). Tuolloinen USA:n presidentti Bush lausui ensimmäisen kerran kuuluisat sanansa: "Jos et ole meidän puolellamme olet meitä vastaan". Älyttömyydessään argumentaatiovirhe on jäänyt USA:n jokapäiväiseen politiikkaan mantrana, jota yhä toistetaan ja joka vaikuttaa käytäntöihin maailmanlaajuisesti. Al-Qaida ja Taliban-liike syntyivät ja terrorismi lähti voimakkaana liikkeelle ympäri maailmaa.

Seuraavaksi voidaankin ottaa Irakin edesmennyt presidentti Saddam Hussein. Hän oli aikoinaan USA:n suurin ystävä ja liittolainen Arabimaailmassa. Ryhdyttyään käyttämään itsenäistä politiikkaa ja esimerkiksi myymään öljyä euroissa ohi USA:n kontrollin Saddamista tulikin äkkiä pahin despootti maailmassa. Keksittiin valheita kemiallisista joukkotuhoaseista ja atomiaseiden kehittelystä ja tätä tekosyytä käyttäen hyökättiin vastoin YK:n mandaattia ja maailman mielipidettä Irakiin ensin yhden kerran ja sitten toisen kerran. YK:ssa yhdysvaltain Colin Power esitteli väärennettyä myrkkypurkkia. Mitään joukkotuhoaseita ei löytynyt. Saddam hirtettiin. On näköjään vaarallista olla USA:n ystävä. Saa kuulan kalloonsa tai silmukan kaulaansa. USA sai Irakin öljyn, mutta maahan kehittyi terrorismin lähde ja tukikohta.

Otetaanpa sitten tapaus Syyria. Syyrian presidentin Basar al-Assadin itsenäinen politiikka ei miellyttänyt USA:ta. Piti kehitellä sisällissota tekosyillä, jotta hänestä päästäisiin. Syyrian kapinallisia, ns. demokraattisia voimia ruvettiin rahoittamaan ja aseistamaan hyvin avokätisesti vastoin YK:n päätöksiä. Sen lisäksi ajateltiin vielä hyökätä Syyriaan omin ohjuksin 2013 (tämä tapahtui siis kauan ennen kuin Venäjä liittyi Syyrian sotaan). Sitten huomattiinkin yllättäen, että kapinallisista kehittyi terroristeja. Syntyi ISIS järjestö 2 – 4 vuotta sitten, joka on yhdistänyt muita terroristijärjestöjä mm. Al-Qaidan ja Talibanit mukaansa. Toimintaa näyttää olevan tällä hetkellä maailmanlaajuista.

Yhä USA rahoittaa ja aseistaa Syyrian sisällissotaa, ns. demokraattisia voimia, mutta aseet päätyvät usein suoraan terroristeille. Äskettäin (2015) USA koulutti 80 taistelijaa uusin asein taistelemaan ISIS:tä vastaan. Kaikki loikkasivat ISIS:een. USA pudotti 50 tonnia uusinta aseistusta, mutta koko 50 tonnia päätyi ISIS:n haltuun. Näyttää siis siltä, että USA onkin terrorismin paras ja lähin ystävä maailmassa. Ainakin se synnyttää tehokkaasti terrorismia joka puolella. Al-Qaida, Taliban ja Isis ovat näin amerikkalaisia tuotteita. Näitä se käyttää tehokkaasti hyväkseen propagandassaan. Syyriaan palaan vielä myöhemmissä blogikirjoituksissani.

Amerikkalaiseen ajatusmaailmaan kuuluu, että toisinajattelua ei suvaita, toisenlaisia kulttuureita ei suvaita. Ainoa oikea "vapaan maailman" kulttuuri- ja demokratiamalli" on amerikkalainen malli. Tämä pitäisi kaikkien hyväksyä. Näin pitäisi koko maailman toimia ja mieluummin amerikkalaisten käskyläisinä, vaikka väkisin.

Ohessa on amerikkalaisen professori Ian Bremmerin maailmankartta, jollaisena amerikkalaiset näkevät maailman. Se oli jo heti blogikirjoitukseni alussa. Kartta on varsin kuvaava. Missä on Venäjä? Missä on Kiina? Missä ovat Afrikka ja Etelä Amerikka? Kaikki näyttävät hukkuneen mereen.

Mihin Suomi asettuu tämmöisellä maailman kartalla? Suomi asettuu ehdottomasti ja yksiselitteisesti nykyisen yksinapaisuuden kannalle. Suomihan pilkistää tuolla kartalla. Suomi on EU:n jäsen ja Naton piilojäsen. Näin Suomi on selkeästi USA:n vasalli. Suomalaiset päättäjät ovat poikkeuksetta katsomuksen edustajia. Jos katsoo suomalaista uutisointia lehdistä, televisiosta tai muista tiedotuslähteistä amerikkalaisten ja EU:n kanta esitetään huolellisesti, mutta esimerkiksi Venäjän kantaa ei esitetä missään. Tai sitten se esitetään vääristeltynä, propagandana. Suomalainen kulttuuri on läpeensä amerikkalaista. Televisiossa ja elokuvateattereissa näytetään yleensä vain amerikkalaista tuotantoa, joka on useimmiten hyvin väkivaltaista.

Aseiden voimalla

USA on maailman ylivoimaisesti suurin aseiden tuottaja ja myyjä. Tällä on merkitystä USA:n taloudelle. Sota on maailman suurin bisnes . Mitä enemmän käydään sotia sitä suuremmat ovat aseteollisuuden voitot. Määrätyt piirit haluavat lisätä sotia eivätkä vähentää niitä. Hinta on vain kova, ihmishenki! Mutta silläkös nyt on mitään merkitystä. Esimerkiksi viihde USA:ssa on läpeensä väkivaltaista. Kaikki televisio-ohjelmat, sarjat, elokuvat jne. ovat täynnä murhia, tappamista, hakkaamista, sotimista ja sitä tapahtuu koko ajan joka päivä, joka ilta. Siitä muodostuu ikään kuin luonnollinen tapa elää. Väkivalta sisältyy jo kulttuuriin. Tämä väkivaltainen kulttuuri on siirtynyt meille tänne Suomeenkin.

Samanlaisia värillisiä vallankumouksia kuin Ukrainassa on niiden tehokkuuden johdosta edelleen jatkettu menestyksellä mm. Arabimaissa. Libya oli yksi, mutta vastaavanlaisia kuolinkouristuksia ilmestyi muuallekin. Tunisia ja Egypti ovat hyviä esimerkkejä. Seurauksena on aina verenvuodatusta ja kärsimystä. Selkeät jäljet johtavat sylttytehtaalle. Täytyy vain ihmetellä, miten Ruotsi erehtyi antamaan Barack Obamalle Nobelin rauhanpalkinnon. Ilmeinen ansioton arviointivirhe. Yhdysvaltojen omasta demokratiakäsityksestä on tullut maalle uskonto. Yhdysvallat on itse asettunut  johtajaksi, jonka puheita tai toimia ei saa kyseenalaistaa ja jonka ei tarvitse todistaa sanomisiaan tai tekojaan. Mutta onko maailma...

Amerikkalainen mielipide on, että Venäjä on kaikkein suurin uhka USA:lle ja Kiina toiseksi suurin. Venäjä noudattaa liian itsenäistä politiikkaa. USA ja vasalli-EU haluavat rangaista siitä, koska se ei noudata USA:n tahtoa. USA:n varustelubudjetti on 7 kertaa isompi kuin Venäjän, Naton 10 kertaa isompi. Nato lähestyy Venäjää joka puolelta, ei Venäjä lähesty Natoa. USA on ainoa maa maailmassa, joka on todella käyttänyt ydinaseita. Voidaan sanoa, että onneksi Venäjällä on ydinaseet, muuten se olisi jo ryöstetty ja raiskattu maa. Venäjällä on enemmän ydinaseita kuin USA:lla.

 USA hyötyy asekaupasta ja yrittää vahvistaa asemiaan maailman poliisina ja oikeuden miekkana? Vietnamin sodassa Yhdysvallat käytti enemmän pommeja kuin koko toisen maailmansodan aikana käytettiin yhteensä. Lisäksi käytettiin kemiallisia aseita ja napalmia. Mikä kärsimys siviileille! Sodilla on tietty tendenssi. Sotataidon ja tekniikan kehittyessä yhä suurempi osa uhreista ja kärsijöistä on siviilejä. Varhaisissa sodissa sotaa kävivät pääasiassa sotilaat. Vielä Ensimmäisen maailmansodan aikana sodassa kuolleista suurin osa oli sotilaita. Toisessa maailmansodassa keskimäärin puolet oli siviilejä ja puolet sotilaita. Mutta näissä nykyisissä sodissa jopa yli 90 prosenttia kuolleista on siviilejä.

Pois yksinapaisuudesta

Maailman väestöstä 80 prosenttia ei ole tyytyväinen maailman järjestykseen, joka tällä hetkellä vallitsee maailmassa. Maailma on ollut yksinapainen. Maailma on jakautunut karkeasti: länsimaat ja muut maat. Länsimaita johtaa USA ja EU noudattaa pitkälti sen tahtoa. USA:n nöyrimmät vasallit ovat Natomaat ja EU (suurin osa EU maista kuuluu Natoon). Nämä yleensä noudattavat USA:n tahtoa (vasallivaltioksi kutsutaan valtiota, jolla on muodollinen itsenäisyys, mutta joka on käytännössä poliittisesti riippuvainen jostain suurvallasta, Wikipedia). Maailman rikkain yksi prosentti omistaa yli puolet maapallon varallisuudesta. Tuloerot ja hyvinvointierot kasvavat. Mutta onko maailma muuttumassa?

Myös taloudellisesti USA on ollut maailmanmahti. Viime vuosina USA:lla ei ole mennyt taloudellisesti kovin hyvin. Lähivuosina Kiina on nousemassa suurimmaksi talousmahdiksi ohi USA:n. Nykyisin Kiina on maailman suurin viejä ja toiseksi suurin talous.

EU on maailman suurin talousliittymä. Yhdistynyt Eurooppa-Venäjä oli toinen uhka ohittaa USA:n talous. Kuten jo kirjoitin rajattomat Venäjän luonnonvarat yhdistyneenä Euroopan monipuoliseen tieteelliseen ja taloudelliseen rikkauteen olisi ollut toinen voimakas talousmahti ja selvä uhka USA:n suvereeniselle maailman navalle. Kaikesta huolimatta vielä tänä päivänäkin elää ajatus yhtenäisestä EU-Venäjästä. Yksinkertaisin ja helpoin tapa päästä tästä uhasta oli lyödä kiila väliin. Tämä kiila, kuten jo kirjoitin, on Ukraina.

Venäjä kuuluu myös Eurooppaan. Venäjä ei kuulu EU:hun eikä Natoon. Venäjä kuuluu Euraasian liittoon, jonka jäseniä ovat Venäjä, Valkovenäjä, Armenia, Kazakstan ja Kirgisia. Jäseniksi ovat pyrkimässä Tadzikistan, Iran, Intia ja muutama muu valtio. Liitto on poliittinen ja taloudellinen liitto, pinta-alaltaan suurempi kuin EU. Onko maailma siis muuttumassa?

Venäjä kuuluu BRICS-maihin, jonka jäseniä ovat Brasilia, Venäjä, Intia, Kiina ja Etelä Afrikka. Liitto käsittää melkein puolet maapallon maapinta-alasta ja väestöstä. Niiden väestö ja talous ovat nopeassa kasvussa, joten vaikutusvalta tulee lisääntymään maailmassa. Tärkeimpänä pidetään vastustaa yksinapaista hegemoniaa ja kannustaa maailman moninapaisuuden luomista.

BRICS-maat perustivat oman pankin tarkoituksena päästä irti amerikkalaisten ja eurooppalaisten pankkien monopolista. Kahdenvälisissä kaupoissa pyritään pääsemään irti dollarin hegemoniasta ja käyttämään kansallisia valuuttoja tai luomaan kokonaan uusi valuutta. Venäjä ja Kiina käyttävät jo ruplia ja juaneja kaupoissaan. Tämä on USA:lle kauhistus, koska dollarin käyttäminen maailman valuuttana vakauttaa sen taloutta. BRICS:iin on pyrkimässä paljon halukkaita uusia jäseniä mm. Etelä Amerikasta. Sellaisia ovat mm. Argentiina, Chile, Nicaragua ja Kuuba. Onko maailma muuttumassa?

SCO:n eli Shanghain yhteistyöjärjestöön kuuluvat Kazahstan, Tadzikistan, Kirgisia, Uzbegistan, Kiina ja Venäjä. Järjestöön ovat pyrkimässä mm. Mongolia, Pakistan, Intia, Iran, Valkovenäjä, Armenia, Afganistan, Nepal ja jopa Kambodza sekä monia muita maita. Järjestön tarkoituksena on yhteistyön lisääminen, sotilaallinen yhteistyö, kaupan ja kulttuurillisen toiminnan lisääminen. Tämä merkitsee maailman yksinapaisuuden selvää vastustamista ja moninapaisuuden lisäämistä. Vapiskaa elitistiset G7-maat!

BRICS ja SCO järjestivät yhteisen konferenssin 8.7 – 12.7.2015 Venäjällä Ufassa. Kaikkien esillä olleiden maiden johtajat tapasivat toisensa, mm. Venäjän presidentti Vladimir Putin, Kiinan presidentti Xi Jingping, Intian presidentti Pranab Mukherjee ja Pakistanin presidentti Mamnoon Hussain, jotka jopa kättelivät toisiaan, sekä Iranin presidentti Hasan Ruhani ja Brasilian presidentti Dilma Roussef, yksi heistä, jota USA on vakoillut elektronisesti.

Maailmassa on selkeästi moninapaisuuden tendenssejä. Elämme murrosvaihetta, jossa maailman yksinapaisuus on häviämässä ja muuttumassa moninapaisuudeksi.  Kriisipesäkkeet, kuten tällä hetkellä esimerkiksi Ukraina, ovat yksinapaisuuden kuolinkouristuksia. Ukrainalaiset ovat pelinappuloita suurvaltapolitiikassa ja tappavat surutta ja silmää räpäyttämättä toisiaan? Toisia pelinappuloita ovat mm. Afganistan, Irak, Libya ja Syyria. USA yrittää pitää maailmaa yksinapaisena. Kellään muulla ei olisi siihen oikeutta. Tähän kuuluu maailmanlaajuinen elektroninen vakoilutoiminta. USA on vakoillut jopa lähimpiä "ystäviään" Saksaa, Ranskaa ja Suomeakin jo 1990-luvulta saakka.

Venäjä itsenäisellä toiminnallaan on ollut piikkinä lihassa. Se on yksinapaisuuden uhka. Juuri Ukrainan kriisi on nähtävä tätä taustaa vasten. Moninapaisuuteen kuuluu vielä, että Länsi Euroopan edessä on vielä kolmannen maailman ihmisten vyöryaalto, Eurooppa näyttää olevan ajautumassa arabialaisten ja afrikkalaisten jalkoihin. Ja on laskettu, että USA:ssa värillisten osuus kansasta kasvaa suuremmaksi kuin ns. valkoisten vuoden 2042 paikkeilla. Maailma on muuttumassa!

Ja nyt kaikki pähkinänkuoressa lyhennettynä. Maailma on siis ollut yksinapainen Neuvostoliiton hajottua ja yksinapaisuutta on hallinnut USA. Maailman mahtavimpana sotilasvaltiona se ei ole suvainnut omasta kannastaan poikkeavaa itsenäistä ajattelua. Kaikkea sen näkökannasta poikkeavaa vastaan on käytetty sotilaallista voimaa. Usein seurauksena onkin ollut katastrofi ja hirveä verenvuodatus. Sen vasallit Nato ja EU ovat orjallisesti noudattaneet määräysvaltaa. Maailmassa poikkeus on ollut Kiina, johon ei olla uskallettu kajota. Uudeksi rohkeasti itsenäisesti toimivaksi valtioksi on noussut Venäjä. Tätä vastaan piti kehitellä Ukrainan kriisi ja sanktiot. Pala onkin ollut liian suuri haukattavaksi. Lisäksi uudet tekijät, kuten Euraasian liitto, BRICS-maat ja SCO-järjestö, joissa Venäjä on kaikissa mukana ja Kiina vahvana osapuolena, ovat kehittämässä maailmaa moninapaiseksi. Toivon mukaan maailman yksinapaisuus kouristelee kuolinkouristuksiaan ja syntyy moninapaiseksi! Tämä on ihmiskunnan oikeus ja toivo. 

MUSTIA AUKKOJA SUOMEN  HISTORIASSA, OSA 2

                Suur-Suomen kartta alennuksen ajoilta

Talvisodan myytti

Tästä päästäänkin toiseen suomalaiseen mustaan aukkoon, josta ajattelin kirjoittaa. Kyseessä on talvisota ja sen myytit. On otettava esiin eräs kirjallinen teos. Adolf Hitler Landsbergin vankilassa ollessaan kirjoitti teoksen "Mein Kampf", jonka ensimmäinen osa ilmestyi 1925 ja toinen osa 1926. Tämä teos sisältää varsin selittäviä tekijöitä myös Suomen talvisotaan vaikka se ei sisälläkään varsinaisesti mitään Suomesta. Suomessa teos ilmestyi WSOY:n kustantamana. "Taisteluni" ilmestyi aluksi vuonna 1941 kahtena erillisenä niteenä, joista otettiin useita painoksia 1941–1942, ja vuonna 1942 yhdistettynä laitoksena nimellä Taisteluni I–II". Kirjassa varsin selvästi todistetaan, että Hitler otti päävihollisekseen Neuvostoliiton ja sen "bolsevistis-juutalaisen", kuten Hitler kirjoittaa, hallinnon hävittämisen. Saksa tarvitsi elintilaa (Lebensraum) ja mikä olikaan parhain suunta sen hankkimiseksi kuin Neuvostoliitto ja sen "alempiarvoisen" slaavilaisen kansan tuhoaminen pois tieltä tai sen orjuuttaminen. Tulevan sodan päävihollinen oli siis Neuvostoliitto. Ranska ja Länsi-Eurooppa olivat vain esileikkiä tälle operaatiolle.

Neuvostoliiton johtaja Stalin ei ollut mikään tyhmä mies. Jo varsin varhaisessa vaiheessa hän tajusi, että tulossa oli kahden Euroopan voimakkaimman vallan mittelö, sota – ja kysymys oli elämästä ja kuolemasta. Asian kanssa ei todellakaan ollut leikkimistä, kuten myöhemmin maailma sai nähdä ja kokea. Tämän tietäen Stalin yritti ottaa lukuisia kertoja yhteyttä Englannin ja Ranskan hallituksiin, mutta ei saanut mitään vastakaikua. Ratkaisuksi jäi Saksa. Tämä oli Neuvostoliitolle pakkotilanne.

Näin 23.8.1939 syntyi Molotov-Ribbentrop-sopimus. Tulee täysin ymmärrettäväksi, miksi kaksi täysin toisilleen vastakkaista ja vihamielistä valtiota solmi tällaisen sopimuksen. Sopimusta on yleensä tulkittu väärin varsinkin Suomessa. Varsinainen merkitys sopimuksella on siinä, että Saksa järjesteli etukäteen hyviä lähtöasetelmia hyökkäykselleen Neuvostoliittoon. Neuvostoliitto puolestaan pakkotilanteessa yritti järjestää puskurivyöhykkeitä Saksan tulevan hyökkäyksen varalle. Tähän puskurivyöhykkeeseen kuuluivat Suomi, Viro, Latvia, Liettua sekä osa Puolasta. Kysymys ei siis missään vaiheessa ollut Euroopan jaosta vaan nimenomaan valmistautumisesta tulevaan sotaan. Molemmat osapuolet tiesivät varsin hyvin tilanteen. Saksa järjesteli tulevaa hyökkäystään, Neuvostoliitto pakkotilanteessa puolustustaan.

Suomeen liittyen kysymys oli Neuvostoliitolle tärkeän Leningradin strategisesta asemasta. Valtakuntien välinen raja kulki Rajajoella vain noin 32 kilometrin etäisyydellä Leningradista, joka oli tykinkantaman päässä kaupungista. Stalin tietäen tulevan sodan oleva edessä yritti järjestellä asioita maavaihdoksilla Karjalasta ja estää mahdollista merisulkua ulkosaarten vaihtamisella ja mm. Hangon alueen vuokraamista. Jo 1930-luvun puolesta välistä lähtien Neuvostoliitto oli yrittänyt esitellä vaihtoehtoja, mutta kuten tiedämme Suomen suuntaus oli lievästi sanoen vastentahtoinen. Varsinaiset neuvottelut alkoivat 5.10.1939 Moskovassa. Stalin tarjosi melkein kaksinkertaista maa-aluetta vaihdossa. Lopulta J. K. Paasikivi ja Mannerheim (joka ei varsinaisesti osallistunut neuvotteluihin) olivat suostumisen kannalla, mutta Suomen valtioneuvosto ja hallitus eivät suostuneet vallitsevissa suuntauksissaan minkäänlaisiin maavaihdoksiin. Varsinkin silloinen ulkoministerimme Eljas Erkko vastusti jyrkästi kaikkia sopimuksia neuvostoliittolaisten kanssa. No tuloksena oli talvisota. Paasikivi kutsuikin sotaa varsin oikeutetusti Erkon sodaksi.

Talvisodasta sai "vapaussodan" valhe täyttymyksensä. Mm. Mannerheim puhui talvisodasta toisena vapaussotana ja vapaussodan jatkeena vaikka todellisuudessa talvisodalla ei ollut mitään tekemistä 1918 käydyn luokkasodan kanssa. Tässä ns. "vapaussodassa" puuttui Neuvostoliitto vihollisena ja tämä saatiin nyt sitten talvisodassa. Suomalaisuus on määritelty tämän jälkeen talvisodan lävitse. Tässä tämä toinen musta aukko Suomen historiassa, joka vaikuttaa vielä yhä tänäkin päivänä.

Ei ole tärkeää käydä lävitse talvisodan kulkua, mutta on hyvä tarkastella sotaan joutumisen syitä ja seurauksia eri suunnista. Hengeltään läpimilitarisoitunut Suomi, joka oli jyrkästi Neuvostoliiton vastainen, valitsi kaikista vaihtoehdoista huonoimman vaihtoehdon. Moskovassa käydyissä neuvotteluissa ennen sotaa ei osoitettu juuri minkäänlaista joustamisen mahdollisuutta. Tämä johti Neuvostoliiton pakkotilanteessa sotaan – talvisotaan. Tuleva Saksan uhka Leningradia ja sen merellisiä yhteyksiä kohtaan ei antanut Neuvostoliitolle muita mahdollisuuksia, kuin koettaa järjestää turva-aluetta sen eteen.

On esitetty käsityksiä, että Stalinin tarkoitus oli liittää Suomi osaksi Neuvostoliittoa, kuten Viro, Liettua ja Latvia. Suomella on kuitenkin tietty ero Baltian maihin verrattuna. Suomessa luokkasodassa oli tuhottu tai ajettu maanpakoon se osa kansasta, jolla olisi ollut halu liittymiseen. Terijoen hallituksella ei ollut kannatusta juuri ollenkaan. Baltian mailla taas osa kansasta halusi lopulta liittyä Neuvostoliittoon. En väitä, että kaikki olivat mukana tässä. Liittyminen tapahtui kuitenkin täysin verettömästi. Tämä asia on nykyään vaiettu ja kielletty, tarkoituksellisesti ja kokonaan tai sillä spekuloidaan runsaasti eri tavoin usein vääristellen historiaa. Siitä ei haluta nykyään tunnustaa tai tietää mitään.

Yksi skenaario

Mikä olisi ollut paras skenaario Suomen kannalta? Esitän yhdeltä kannalta sen tässä. Suomi olisi suostunut Neuvostoliiton ehtoihin, saanut aluevaihdoksissa runsaita alueita Karjalasta, vuokrannut Hangon ja Lappohjan sataman Neuvostoliitolle 50 vuodeksi. Sitten Suomi olisi julistautunut puolueettomaksi valtioksi, kuten Ruotsi. Kaikkinaisesta yhteystyöstä Saksan kanssa olisi sanouduttu irti. Saksalaisten mahdolliseen maihinnousuun, jossa tarkoituksena olisi ollut hyökätä Leningradiin, olisi varauduttu huolellisesti. Samoin hyökkäykseen Norjan kautta Neuvostoliittoon kohti Muurmanskia. Saksalaisten kauttakulku Norjaan olisi estetty, samoin kuten Pohjois-Suomen miehitys.

Mitä olisimme hyötyneet tästä? Meillä olisi yhä Viipuri Suomen toiseksi suurimpana kaupunkina. Meillä olisi suuri Karjala. Meillä olisi Petsamon nikkelikaivos, joka oli aikoinaan Euroopan suurin. Meillä olisi yhteys Jäämerelle, joka olisi nykyään hyvin arvokasta Koillisväylän takia. Jatkosotaa ei olisi tullut, koska ei olisi tarvittu revanssia talvisodasta. Mutta ennen kaikkea meillä ei olisi ollut niitä lukuisia kahden sodan uhreja, kuolleina menetettyjä nuoria miehiä ja pommituksissa menetettyjä siviilejä. Meillä ei olisi ollut valtavaa määrää sotainvalideja. Meillä ei olisi ollut Karjalan evakoita, joita jouduimme sijoittamaan ympäri Suomea. Meidän ei olisi tarvinnut kehitellä jatkosodasta valheellisia "erillissotateesiä" ja "ajopuu"-teorioita (joihin mikään muu maailman maa ei usko). Risto Rytin ei olisi tarvinnut petkuttaa täysin tietoisesti Hitleriä pistämällä nimensä paperiin, jonka tiesi olevan merkityksetön. Syillä voidaan spekuloida vaikka kuinka paljon, mutta totuus oli tietoinen petkuttaminen, vaikka kyseessä olikin Hitler.

Entäpä muun maailman kannalta. Itärintaman pituus toisessa maailmansodassa kokonaisuudessaan oli vaihdellen noin yli 3000 kilometriä. Tästä Suomen osuus oli n. 1300 kilometriä siis kolmas osa rintaman pituudesta. Jos tämä osuus olisi jäänyt pois sodasta, olisi Neuvostoliitto pystynyt keskittämään huomattavasti isommat sotavoimat ja kaluston saksalaisia sotavoimia vastaan. Saksan hyökkäyksen "Barbarossan" alettua neuvostoliittolaiset eivät tunteneet "salamasotaa", mutta opittuaan taktiikan sota olisi edennyt aivan toisia latuja pitkin. Sota olisi loppunut todennäköisesti ainakin vuotta aikaisemmin kuin sittemmin tapahtui. Miljoonilta sodan uhreilta olisi vältytty niin puolin kuin toisinkin. Leningradin piiritystä ei olisi ollut. Stalingradin taisteluja ei olisi ollut. Neuvostoliitto ja Eurooppa olisi säästynyt paljolta tuholta.

Entä nyt?

Sanotaan, että jossittelu on turhaa. Mielestäni ei, jos siitä voi ottaa oppia. Ellei historiallisia virheitä tunnusteta niistä ei voi oppia mitään ja silloin on suuri vaara, että ne toistuvat. Tämä Juho Kusti Paasikiven viisaus oli toisen maailmansodan kokemusten opettamaa realismia. Meidän on opittava elämään naapureittemme kanssa.

Huolestuttavaa tässä on se, että tänä päivänä näyttää, että meillä vallitsee paljolti samanlaisia tendenssejä kuin ennen näitä  järkyttäviä tapahtumia. Yhtäläisyyksiä on paljon näkyvissä. Jo se, että näiden tapahtumien ympärille on muodostettu glorifioiva aura ja niitä pidetään eräänlaisina "pyhinä" tapahtumina historiassamme on arveluttavaa. Elämme yksiarvoisessa maassa, jossa suomalaiset on kasvatettu vuosikymmeniä siihen uskoon, että käydyillä sodilla oli jalo tavoite ja siinä henkensä uhraaminen elämän korkein päämäärä.

Olemme niitä harvoja maita Venäjän ohella, joilla yhä nuorilla miehillä on pakollinen asevelvollisuus. Jopa Venäjällä on kuitenkin löysennetty ehtoja. Meillä asepalveluksesta kieltäytyjät laitetaan vankilaan. Siviilipalvelukseen astujia halvennetaan varsin yleisesti. Eriarvoisesti eräs maakuntamme ja uskontokunta on saanut vapautuksen palveluksesta. Kirjoituksessa olleilla kahdella "mustalla aukolla" voisi olla opetus, että olisi ehkä syytä muuttaa asenteitamme.

Yleisestä mielipiteestä poikkeavien näkemysten esittäminen vaati ja vaatii edelleen Suomessa jopa nykyään rauhan aikana suurta rohkeutta. Arndt Juho Pekurinen (1905 - 1941) oli suomalainen aseistakieltäytyjä ja pasifisti. Kuinka suurta rohkeutta onkaan vaatinut, etteivät kidutukset eikä edes teloituksen uhka saaneet häntä luopumaan vakaumuksestaan. Arndt Pekurinen teloitettiin ampumalla 5.11.1941. Hänen tunnuslauseensa oli "Kun ihmisiä ei syödä, on niitä turha teurastaa".

Nürnbergin oikeudenkäynnissä sodan jälkeisessä Saksassa natsien tukeminen määriteltiin rikokseksi. Meillä taas sen saman politiikan vastustamista ja vastustajia on pidetty epäisänmaallisina ja rikollisina. Olemme hyväksyneet  totuuksien puhumisen kriminalisoimisen. Arndt Juho Pekuriselle meidän pitäisi rakentaa muistopatsas eikä talvisodan illuusiolle. Toivottavasti me vielä teemme sen!

Suur-Suomen kartta alennuksen ajoilta:

Tärkeimpiä lähteitä:

Lukuisia Mannerheimin elämänkertoja, mukaan luettuna hänen omat muistelmansa elämästään.

Kaikkien Suomen presidenttien elämänkerrat vuosilta 1917 - 1945

J K Paasikiven elämänkerta osat 1 - 5

Tuulikki Pekkanen, Seppo Rustanius: Punavankileirit 1918 : suomalainen murhenäytelmä   

Pekka Railo: Valkoisten vankina

Osmo Hyytiä: Suomi ja Hitlerin Saksa 1933 -1935

Juhani Suomi: Talvisodan tausta

Aarni Krohn: 30.11.1939; talvisodan ensimmäiset tunnit

Max Jakobson: Diplomaattien talvisota

Kolme Stalinin elämänkertaa kaikki englantilaiset asiantuntijoiden kirjoittamia

Lukuisia teoksia Suomen historiasta.

Lukuisia teoksia Venäjän ja Neuvostoliiton historiasta sekä maailman historiasta

Kansan Arkiston sivut 
http://www.kansanarkisto.fi/kanssota/

http://www.kansanarkisto.fi/punaliput/perinne.html

Lukuisia lehtijuttuja ja muita lähteitä.

MUSTIA AUKKOJA SUOMEN HISTORIASSA, OSA 1

Jokaisen maan historiassa on mustia aukkoja. Usein ne värittyvät maan sen hetkisen politiikan mukaan, jossa eletään. Mielipiteitä on usein muokattu tarkoituksellisesti vuosien tai vuosikymmenien ajan. Niistä on muodostunut ikään kuin historiallisia faktoja. Usein ne ovat hyvin yksisilmäisiä. Näin on myös Suomessa. Ajattelin tarkastella lähinnä kahta Suomen historian mustaa aukkoa.

Vapaussotamyytti = luokkasota

Ensimmäinen on Suomen luokkasota, jota kutsutaan myös sisällissodaksi tai kansalaissodaksi 1918. Suomen luokkasota käytiin Suomen senaatin eli hallituksen ja sitä vastaan taistelleen Suomen kansanvaltuuskunnan johtamien joukkojen välillä 27. tammikuuta – 15. toukokuuta 1918. Senaatin asevoimina olivat valkoiset joukot ja kansanvaltuuskunnan joukkoina Suomen punainen kaarti, punaiset. Tämä on virallinen selitys. Sodan onnettomat jälkiseuraukset ovat edelleen selvittämättä.

Tosiasiassa sota oli luokkasotaa, jossa osallisina olivat köyhät torpparit ja työläiset, joita kutsuttiin punakaartilaisiksi ja toisaalta Pohjanmaalta lähteneet talonpojat, joita kutsuttiin valkoisiksi. Keksittiin "vapaussota"-valhe, jolla pohjalaiset saatiin liikkeelle. Sen enempää sodan vaiheita kuvailematta totean vain, että jo alusta asti oli selvää valkoisten voitto. Heitä johtamassa oli ammattisotilas Carl Gustaf Emil Mannerheim, joka oli palvellut Venäjän armeijassa upseerina yli kolmekymmentä vuottaja osallistunut Japanin sotaan ja ensimmäiseen maailmansotaan toimien tällöin Venäjän armeijan upseerina. Siispä sotakokemusta löytyi. Lisäksi nationalististen ja separatististen piirien toimesta lähetettiin Suomesta 1915 – 1918 nuoria miehiä Saksan armeijaan saamaan sotilaskoulutusta. Heitä kutsutaan jääkäreiksi ja pääosa palasi Vaasan kautta 1918 sisällissotaan valkoisten joukkoja johtamaan. Punaisilla, aseisiin tottumattomilla, vailla huoltoa toimineilla, ei juuri ollut minkäänlaista sotakokemusta.

Siispä tämä luokkasota oli jo etukäteen tuomittu tietämäämme lopputulokseen. Kaiken kruunasi saksalaisten sotajoukkojen maihinnousut Hangossa ja Loviisassa keväällä 1918. Heillä oli jo monen vuoden sotakokemus. Näiden perusteella punaisilla ei ollut mitään mahdollisuuksia. Maassamme oli vielä venäläisiä joukkoja, mutta heitä oli kielletty osallistumasta sisäisiin kiistoihimme. Heiltä punaiset saivat jonkin verran aseita, mutta varsinaisiin taisteluihin venäläiset joukot eivät osallistuneet. Mustaan aukkoon kuuluu, että saksalaisten osuutta vähäteltiin ja venäläisten joukkojen osuutta valehdellen liioiteltiin. Tätä väitettä käytettiin tarkoituksellisesti: sillä saatiin Pohjanmaan talonpojat nostamaan aseensa suomalaisia torppareita vastaan. Valheella synnytettiin käsite "vapaussota".

Keskitysleirit - suomalainen vientituote?

Voittanut valkoinen osapuoli käynnisti käsittämättömän laajat kostotoimet. Varsin kuvaavaa oli, että punaiset naissotilaat, joilla oli pitkät housut päällä, oli tavattaessa ammuttava heti ilman oikeudenkäyntiä. Kuolleista noin 16 prosenttia oli alaikäisiä, 14–20-vuotiaita. Nuorimmat uhrit olivat alle vuoden ikäisiä. Nuorin kuollut lapsisotilas oli tiettävästi kahdeksanvuotias punakaartilaispoika. 0–15-vuotiaita teloitettiin kaksikymmentä, muuten surmattuja ja eri tavoin kuolleita oli yli 300, joukossa yksi kuoliaaksi kuristettu vauva. Kaksi kolmannesta lapsista oli punaisia, loput sekä valkoisia että mihinkään ryhmään kuulumattomia. Lapsia surmattiin vielä sodan päätyttyäkin perheidensä kanssa.

Kymmeniä tuhansia suomalaisia suljettiin keskitysleireihin, joissa kidutuksilla ja teloituksilla nälkiinnytettyjä siviilejä surmattiin määrin, jollaisista puhutaan yleensä kansanmurhien yhteydessä. Valkoisen terrorin seurauksena sisällissodastamme, luokkasodastamme, tuli väestömäärään suhteutettuna yksi maailman verisimmistä. Tammisaaressa saattoi tuolloin olla maailman ensimmäinen keskitysleiri, mikä innovaation malli levisi sitten Neuvostoliittoon 1920-luvulla "vankileirien saaristoksi" ja 1930-luvulla Saksaan tunnetuin seurauksin. Lopulta kansainvälinen paheksunta pakotti lopettamaan keskitysleirit. Absurdina yksityiskohtana Suomesta yritettiin tehdä kuningaskuntaa hankkimalla Suomeen saksalainen prinssi.

Punaisten puolelta oikeudenmukaisuus jäi toteutumatta. Ei köyhällä ollut Suomessa puolustajaa eikä hänen mielipiteillään ilmaisuvapautta. Voittaneen puolen tulkinta jäi vallitsevaksi. Voittajien tulkinta perustui valheelle, jonka puolustelu on synnyttänyt aina uusia epärehellisyyksiä ja valheita aina tähän päivään saakka. Tällä valheella on nimi "vapaussota". Ilman valhetta pohjalaiset talonpojat eivät olisi lähteneet taistelemaan suomalaisia köyhiä torppareita ja työläisiä vastaan.

 Menehtyneistä noin 75 prosenttia oli punaisia, joita menehtyi eniten teloituksissa sodan aikana ja sodan päätyttyä vankileireillä nälkään ja tauteihin. Varsinaisissa taistelutoimissa menehtyi lähes yhtä paljon sekä punaisia että valkoisia. Valkoisten käsissä kuoli punaisia teloitettuna ja vankileireillä suurin osa sotatoimien jo päätyttyä, sillä punaisten tai punaisiksi epäiltyjen vangitseminen ja teloittaminen jatkui laajamittaisesti vielä viimeisten taistelijoiden jo antauduttua.

Kuten jo kirjoitin kansalaissota-luokkasota oli asukaslukuun suhteutettuna maailman verisimpiä. Valkoisten puolen väkivaltaisuuksia ja ylilyöntejä ei ole tähän päivään mennessäkään tuomittu puhumattakaan rankaisemisesta. Valkoisten puolella sadistinen mielivalta sai jatkua. Mannerheimin lupa jakaa pikatuomioita paisutti teloitettujen määrää ja antoi valkoisen puolen mielivallalle siunauksen. Sitten joulukuussa 1918 kaikki valkoisten terroritoimet armahdettiin pääministeri Svinhufvudin hallituksen toimesta. Tämä osaltaan myös rohkaisi halukkaita sadistisia piirejä vielä kauan jatkuneisiin terroriotteisiin punaisia kohtaan ja suoranaisiin ihmisjahteihin.

Voittanut osapuoli katsoi yhteiskunnan huonoimman aineksen nousseen Venäjän tuella kapinaan laillista hallitusta vastaan, joten hävinneisiin suhtauduttiin pitkälti kriminaaleina. Sisällissodan jälkeen sen tapahtumiin liittyvät väkivaltaisuudet jatkuivat vielä usean vuoden ajan. Tutkija Marko Tikka on laskenut, että kesän 1918 ja vuoden 1921 lopun välillä Suomessa tapahtui noin 300 poliittiseksi luonnehdittavaa väkivallantekoa, joissa sai surmansa 226 ihmistä. Venäjän tuki oli valhetta, jota käytettiin väkivallan puolustamiseksi. Tästä nousi käsite "vapaussota", jota myöhemmin on käytetty erilaisiin poliittisiin tarkoituksiin.

Poliittisista vasemmistolaisista ajatuksistakin seurasi syrjintää työnsaannissa, oikeuksien loukkauksia, vangitsemisia ja eristämistä vankiloihin ja keskitysleireihin pitkiksikin ajoiksi, kiduttamista ja teloituksia. Tällainen käytäntö loi yhteiskuntaan ilmapiirin, jossa poikkeavien ajatusten esittäminen koettiin uhaksi. Näin luotiin yhden totuuden Suomi. Vapaussotamyytti kasvoi vain yhden totuuden sallivaksi militaristimyönteiseksi opiksi.

Pieni yksityiskohta

Kohta, joka on jäänyt vähemmälle huomiolle ja liittyy Suomen itsenäisyyteen ja Venäjän vallankumoukseen. On ihmetelty miksi Mannerheim ei hyökännyt Pietariin 1919 vaikka Neuvostoliitto oli heikoimmillaan. Suomalaiset valkoiset olivat vain n. 30 kilometrin päässä Pietarista. Monien historioitsijoiden mielestä se olisi voinut olla ratkaiseva bolsevikkien tuhon kannalta. Jopa Lenin ilmaisi "Oli aivan varmaa, että vähäisinkin apu Suomen suunnalta olisi ollut riittävä ratkaisemaan Pietarin kohtalon". Neuvostobolshevikeilla oli hallussaan käytännöllisesti katsoen vain Pietari lähialueineen ja Moskova lähialueineen. Lännestä hyökkäsivät ranskalaiset ja puolalaiset, etelästä Eteläisen armeijan komentaja Anton Denikin kasakka-armeijoineen, idästä amerikkalaiset, tsekit ja ranskalaiset ja ennen kaikkea japanilaiset, Siperiasta vara-amiraali Aleksandr Koltsak, pohjoisesta Kuolan niemimaalta ranskalaiset ja ennen kaikkea britit sekä Pietaria kohti brittiläisten tukemat virolaiset Kenraali Nikolai Judenitsin johdolla. Tämä kaikki näin yksinkertaisesti selostettuna menemättä yksityiskohtiin.

Selitys voi olla siinä, että jos valkoiset olisivat voittaneet Suomi ei olisi saanut itsenäisyyttä. Nimittäin Venäjän keisarikunta oli yhtenäisvaltakunta, josta perustuslaillisesti ei voinut erota, kuten esimerkiksi liittovaltiosta. Kenraali Judenits asui Suomessa Mannerheimin vieraana 1918 ja selosti Mannerheimille, että kukaan valkoisten kenraaleista ei olisi hyväksynyt Suomen itsenäistymistä ja ennen kaikkea Koltsak. Voidaan miettiä ja polemisoida, mikä merkitys Stalinin ehdotuksella ja Leninin antamalla Suomen itsenäistymisen hyväksymisellä on ollut Suomen ja Neuvostoliiton syntymiseen. Jos Mannerheim olisi hyökännyt Pietariin olisimmeko olleet yhä tänä päivänä Venäjän osa?

Suomi saksalaisten luomus?

Itsenäisyyden tunnustamista seurannut aika ei kuitenkaan ollut rauhanaikaa, eikä itsenäisyyden aikaa. Tuon Suomen ei tarvinnut kunnioittaa maamme itärajaa, vaan heimoaktiivit kävivät vuosikausia junailemassa heimosotia Neuvostoliiton puolella. Tehtiin laittomia sotaretkiä rajan taakse itään ja sivistyneistö oli saksalaisen kulttuurin vaikutuksen alaisena vaikka ei saatukaan saksalaista kuningasta. Suomesta muodostui päätukikohta 1920 ja 1930 luvuilla Neuvostoliiton vastaisille toimille. Suomesta, Englannista, Ranskasta ja Saksasta järjestettiin laittomia ja salaisia sabotaasi ja vakoilutoimia nuoreen Neuvostoliittoon. Helsinki ja varsinkin Viipuri olivat vilkkaana alustana näille toimille.

Demokratiasta ei ollut tietoakaan. Esimerkkinä vain Lapuan liike, kommunistivainot, kommunistisen puolueen kieltäminen ja kyyditykset, jopa entinen presidentti Ståhlberg kyyditettiin siinä sivussa. Saksalaisvaikutus oli vahvaa. Kehitettiin fasistiset liikkeet AKS (Akateeminen karjalaseura), IKL (Isänmaallinen kansanliike) ja puolifasistiset Suojeluskunta ja Lotta Svärd (svärd = miekka) järjestöt 1919. Itse asiassa tämä tarkoitti myös massamittaista naisten militarisointia, johon kuului yli 200 000 naista. Toisinajattelijoiden vainoamisen ja punaisten ja heidän lastensa kiusaamisen sallivassa Suomessa militaristisesti järjestäytyneet tytöt ja äidit oli nähtävä tämän yhteiskunnan toiminnan luonnollisena osana. Laki ei suojannut toisinajattelevia eikä mielivalta heitä kohtaan ollut rangaistava teko, vaan heidän loukkaamisensa oli isänmaallinen teko. Köyhien puolustajat leimattiin kommunisteiksi, eikä sellaisen esittäjällä tarvinnut olla ilmaisuvapautta vallanpitäjien mielestä

Yritettiin militarisoinnin maailmanennätystä ja muualla sivistyneessä maailmassa oudosta rauhanaikaisesta naisten järjestelmällisestä militarisoinnista on meillä tehty arvostelun yläpuolella oleva tabu, jota vielä tänäkään päivänä ei saa kummastella, vaikka järjestön kieltämisestä on kulunut jo yli 60 vuotta. Nationalististen suomalaisten toimesta haluttiin väkisin tehdä sotilaskansa. Urheilutoiminta alistettiin valmistautumiselle sotatoimiin. Kirjoissamme ja kirkoissamme kaikui ristiretkiyllytys valitulle kansalle.

Koko itsenäisyyden ajan auktoriteetit ja johtajat ovat tietoisen valinnan tuloksena ottaneet isänmaalliseksi tehtäväkseen esittää venäläiset naapurimme demonisoituina epäihmisinä ja suomalaisten perivihollisina. Inhimillistä käyttäytymistä ei suomalaisten isänmaallisen kaksinaismoralistisen käytännön mukaan tarvitse ulottaa venäläisiin.

Suojelupoliisin edeltäjä Valpo (valtiollinen poliisi), joka perustettiin 1918, teki tiivistä yhteistyötä Saksan vastaavan järjestön kanssa. Vaikka Saksa hävisi ensimmäisen maailmansodan, tiivistä yhteistyötä jatkettiin. Tämä on pyritty salaamaan ja onnistuttiinkin varsin hyvin. Saksalaisten käsitys 1930 luvulla oli, että Suomi itsenäisenä valtiona oli saksalainen luomus. Maa olisi luotu saksalaisten sotilaiden verellä. Syntyi ajatus Suur-Saksasta ja Suur-Suomesta. Lapualaiset lähtivät ajamaan Suur-Suomi ajatusta 1933. Viron kanssa Suomi suunnitteli Suomenlahden sulkemista sen kapeimmasta kohdasta rannikkotykistön ristitulen, panssarilaivojen ja sukellusveneiden avulla. Saksalta oli kielletty sukellusveneiden valmistus tai suunnittelu, mutta asia kierrettiin tekemällä yhteistyötä Suomen kanssa. Jatkan juttua seuraavassa blogikirjoituksessani!

Tärkeimpiä lähteitä:

Lukuisia Mannerheimin elämänkertoja, mukaan luettuna hänen omat muistelmansa elämästään.

Kaikkien Suomen presidenttien elämänkerrat vuosilta 1917 - 1945

J K Paasikiven elämänkerta osat 1 - 5

Tuulikki Pekkanen, Seppo Rustanius: Punavankileirit 1918 : suomalainen murhenäytelmä   

Pekka Railo: Valkoisten vankina

Osmo Hyytiä: Suomi ja Hitlerin Saksa 1933 -1935

Juhani Suomi: Talvisodan tausta

Aarni Krohn: 30.11.1939; talvisodan ensimmäiset tunnit

Max Jakobson: Diplomaattien talvisota

Kolme Stalinin elämänkertaa kaikki englantilaiset asiantuntijoiden kirjoittamia

Lukuisia teoksia Suomen historiasta.

Lukuisia teoksia Venäjän ja Neuvostoliiton historiasta sekä maailman historiasta

Kansan Arkiston sivut
http://www.kansanarkisto.fi/kanssota/

http://www.kansanarkisto.fi/punaliput/perinne.html

Lukuisia lehtijuttuja ja muita lähteitä.

TOIVOILTAAN ISÄNMAA OTTI

Tällä kertaa blogikirjoitus ei ole minun tekemäni vaan laitan nimimerkin Tuskanen Pakka kirjoittaman  blogikirjoituksen. Kirjoitus on niin hieno, että ansaitsee uudelleen julkaisemisen.

Alkuperäisen blogikirjoituksen osoite on  http://tuskanen.blogspot.fi/

Tuskanen Pakka

torstai 17. tammikuuta 2013

Toivoiltaan isänmaa otti

Spei suae patria dedit. Toivoilleen isänmaa antoi. Köyhä Suomen suuriruhtinaskunta rakennutti Vanhan ylioppilastalon, se rahoitettiin osittain kansalaiskeräyksellä. Siksi talon fasadissa lukee tuo kuuluisa lause. Valistusaatteelta kesti yli viisisataa vuotta itää, kasvaa ja tuottaa hedelmiä. Suomen tasavallan (demokraattisilla vaaleilla yhteisiä asioitamme hoitamaan valituilta) päättäjiltä kesti vajaat kymmenen vuotta möyssätä ne hedelmät tuusannuuskaksi ja vetää ne alas viemäristä. 
Olisi helppo kirjoittaa artikkeli nuorten syrjäytymisestä ja masennuksesta, jos haluaisi vain todeta asian. Keväällä 2011 Kelan tiedotteessa kerrottiin: viisi nuorta jää eläkkeelle joka päivä. Miksi näin tapahtuu, siihen ei ole helppo löytää vastausta. Miten sitä pitäisi lähteä etsimään? Löytyisikö se sosiaalipsykologian, sosiologian vai psykologian tutkimusmenetelmillä? Vai pitäisikö tutkia historiaa? Millainen otos pitäisi olla jos haluaisi tutkia asiaa haastatteluilla? Mitä kysymyksiä pitäisi esittää haastateltaville? Keitä pitäisi haastatella? Mitä tilastoja pitäisi etsiä? Miten niitä pitäisi tulkita? 

Kelan tutkija Raimo Raitasalo esittää artikkelissaan kolme mahdollista syytä nuorten eläköitymis-ilmiöön: sosiaaliturvan saamisen edellytykset ovat muuttuneet, mielenterveyden häiriöitä pystytään paremmin diagnosoimaan ja hoitomahdollisuudet ovat riittämättömiä. ”Voiko kyse olla siitä, että nämä työkyvyttömyyseläkkeelle joutuneet nuoret ja nuoret aikuiset eivät ole saaneet riittävän varhain aloitettua tarpeen mukaista hoitoa?” kysyy Raitasalo tutkimuksensa yhteenvedossa. (Raitasalo, Maaninka 2011, s. 9) Mutta onko se oikea kysymys? Ja riittääkö se?

Isänmaan toivot?

1980- ja 1990-lukujen talous- ja sosiaalipolitiikan seuraukset ovat alkaneet näkyä nyt. Ahneus on johtotähtemme. Osmo Soininvaaran mukaan 1990-luvun lamahallitusten oli tarkoitus luoda noin 250 000 työttömän reservi, koska silloisten talousoppien mukaan sellaista tarvittiin taloudellisen nousun vauhdittamiseen. Työttömien reservi kuitenkin räjähti käsiin.

1930-luvun nuori, Juurakon Hulda Hella Wuolijoen näytelmässä, opiskeli vapaa-ajallaan ja uhmasi oman aikansa patriarkaalista ja elitististä luokkayhteiskuntaa. Näytelmä kuvaa oman aikansa ihanteita, kansanvalistusaatetta ja sosiaalisen nousun mahdollisuuksia opiskelun ja työn avulla. Bernard Shaw’n näytelmään Pygmalion (1912) pohjautuvassa musikaalissa My Fair Lady Eliza Doolittle opettelee puhumaan, käyttäytymään ja pukeutumaan kuten ylemmät luokat. Näytelmässä liikutaan 1900-luvun alun luokkayhteiskunnassa. 

2010-luvun Suomessa kouluttautuminen ei enää takaa mahdollisuutta päästä kiinni hyväpalkkaiseen työhön tai edes työhön ylipäänsä. Etsivätkö aikamme Huldat ja Huugot sosiaalisen nousun mahdollisuuksia tositeeveestä? BB-Huugo, Huippumalli-Hulda, Idols-Elisa? Idolsissa edellytetään jonkin tasoista musiikillista lahjakkuutta ja kouluttautumista, Huippumalli-ohjelmassa pitää olla tietynlainen ulkonäkö, mutta Big Brotherissa ei vaadita muuta kuin osallistumista, pokkaa ja hyvää tuuria. Onko palattu 1900-luvun luokkayhteiskuntaan vai vielä kauemmas, sääty-yhteiskuntaan. 

Kun masennusta sairastava nuori yrittää päästä uudelleen kiinni elämään ja mahdollisesti koulutukseen ja työhön, on Kelalla ja työvoimahallinnolla tarjolla pelkkää tyhjää ja monen kuukauden karenssia. Kaikki yritykset päästä elämässä eteenpäin tyrmätään byrokratian rattaissa ja nuori jätetään ilman mitään hoitoa, tukea ja tuloja. Kelan, työvoimahallinnon ja sosiaalitoimistojen byrokratia näännyttää nuoret ihmiset, jotka ovat joutuneet sen kynsiin. 

Opittu avuttomuus?

Yhdysvaltalainen psykologi Martin Seligman teki 1960-luvulla kokeita koirilla ja onnistui löytämään ilmiön jota hän alkoi kutsua nimellä ”learned helplessness”, opittu avuttomuus. Koirat oli jaettu kolmeen ryhmään. Koirille annettiin sähköiskuja. Kahden ryhmän koirat pystyivät toiminnallaan vaikuttamaan sähköiskujen loppumiseen. Kolmannen ryhmän koirilla sähköiskut eivät loppuneet, vaikka ne olisivat tehneet mitä. Kokeen seuraavassa vaiheessa kolmannen ryhmän koirat olisivat helposti voineet välttyä sähköiskuilta, mutta ne eivät tehneet mitään asian eteen. Ne oli ehdollistettu avuttomiksi. Koirien oireet muistuttivat kliinistä depressiota. 

Jos nuori mielenterveyskuntoutuja yrittää lähteä työelämään, hän voi joutua jopa seitsemän kuukauden karenssiin ja jäädä ilman mitään tuloja, jos ei hänellä ole työhistoriaa. Mahdollisuudet saada työtä eivät ole kovin kummoiset, varsinkaan jos koulutuksessakin on puutteita. Mistä löytyy työnantaja, joka haluaa palkata mielenterveyden ongelmista kärsineen, kun terveille ja koulutetuillekaan ei löydy töitä. Millä rahoilla nuori edes elää saati etsii työtä, jos hänellä ei ole mitään tuloja. 

Seuraava mahdollisuus on sosiaalitoimisto. Avustuksen saaminen ei tunnetusti ole helppoa. Kuinka nuori ihminen edes osaa hakea, mistä hän tietää, mitä papereita pitää hankkia. Tilanne alkaa muistuttaa Seligmanin koiraparkojen tilannetta, mikään mitä nuori tekee, ei vaikuta hänen tilanteeseensa. ”Seuraava pysäkki sosiaalitoimisto” on Matti Kosken kuvitteellinen kertomus, joka Kosken mukaan olisi voinut tapahtua jollekulle jossakin.
Onko syrjäytyvän suomalaisnuoren seuraava pysäkki siinä Sokoksen edessä, romanikerjäläisen vieressä, jos siitäkin ei ajeta pois, vai turvautuuko hän prostituutioon tai rikollisuuteen saadakseen elantonsa? Vai auttavatko mutsi ja faija vielä tämän kerran? Vai ovatko he samassa tilanteessa? Tai vielä huonommassa? Mitä muita mahdollisuuksia on? Hypätä parvekkeelta? Jäädä eläkkeelle pysyvästi? 

Nuorten syrjäytymisen ehkäisyä on yritetty erilaisissa EU-projekteissa jo parikymmentä vuotta. Matti Koski kuvaa tällaista projektia teoksessaan: ”- - - psykososiaalisen tuen, ja sekä kommunikoivan että käytännöllisen vuorovaikutuksen avulla oppisimme itsenäiseen elämään tarvittavia sosiaalisia taitoja, ja myös elämänhallintaa pystyäksemme myöhemmin omaehtoisesti sijoittumaan yhteiskuntaan.” 
Huolimatta ei-mitään-tarkoittavasta sanahelinästä ja kaikkea-hyvää-tarkoittavista EU-projekteista, joihin on syydetty rahaa anteliaasti, Suomessa on hahmottumaton kaikesta syrjäytyneiden nuorten joukko, jonka tarkkaa määrää ei edes tiedetä.  

Kadotettu sukupolvi?

Ovatko asiat Ruotsissa paremmin kuin Suomessa? Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA on hehkuttanut Ruotsin talouselämän nousua. ”Maan talous vetää, verot laskevat ilman että kukaan ulvoo hyvinvointivaltion alasajoa, terveyspalvelut toimivat, ruotsalaiset kehittivät toimivan eläkemallin suomalaisten vasta tuskaillessa, ja veropakolaiset palailevat kotiin. Ruotsin työllisyysaste on korkeampi kuin Suomessa ja julkisen talouden vaje pienempi.” Näin kirjoittaa raportin Heja, Sverige! esipuheessa EVA:n johtaja Matti Apunen. (Markkanen, Vapaavuori, Gustavsson et al. 2011.) 

Ruotsin television tuottamassa ohjelmassa Kadotettu sukupolviko? toimittaja Samir Abu Eidmatkustaa Ruotsin halki pohjoisesta etelään tapaamassa ruotsalaisia nuoria. Monilla paikkakunnilla finanssikriisi on vienyt paperi- ja autoteollisuuden työpaikat. Nuoret ovat valmiita tekemään ns. paskaduuneja, he hakeutuvat koulutukseen, etsivät töitä Norjasta tai perustavat yrityksiä ja joutuvat lähes konkurssiin. Työt ovat kuitenkin kiven alla. Nuoret yrittävät elää 300 euron kuukausituloilla, asuvat vanhempien luona tai hakevat toimeentulotukea. 

Ruotsissa on 140 000 nuorta työtöntä, joista puhutaan ”kadotettuna sukupolvena”.Kuulostaako tutulta? Toimittajan mielestä nuoret ovat kuitenkin toiveikkaita ja jaksavat uskoa tulevaisuuteen. Raportti tuntuu ulkokohtaiselta ja kevyellä kädellä tehdyltä, toimittaja istuu autossa, ajaa kesäisten maisemien halki ja juttelee niitä näitä. Haastateltavia näytetään vilaukselta, heidän tilanteeseensa ei paljonkaan perehdytä. Syntyykö toiveikkuuden vaikutelma ulkokohtaisesta lähestymistavasta vai onko Ruotsissa jotenkin optimistisempi ilmapiiri vai ovatko asiat oikeasti paremmin kuin Suomessa? Miksi Suomessa ei jakseta uskoa tulevaisuuteen? Onko suomalaisissa jotakin vikaa, kun täällä on niin paljon pessimismiä ja toivottomuutta? 

Huomenna hän hakee työtä…

Edellä mainitussa Wuolijoen Juhani Tervapää -nimellä kirjoittamassa näytelmässä eliitin edustaja, Tuomari Saratie, toteaa kaupunkiin tulleesta maalaistyttö Huldasta: ”-- huomenna hän hakee työtä, jota ei löydä, ja ylihuomenna hän on työttömyysavustusta kärkkymässä.” Hulda toimii kuitenkin odotusten vastaisesti, hän ei päädy orjamarkkinoille tai kärky työttömyysavustusta, hän haluaa tehdä työtä ja opiskella. Näytelmässä kuvataan eliitin pelkoa alempien kansankerrosten liiasta sivistymisestä ja sen mahdollistamasta sosiaalisesta noususta, ”-- mihin me joudumme, jos ylioppilastytöt pyrkivät sisäpiioiksi ja maisterit keittäjiksi. -- Mitä siitä tulee, jos rengit alkavat puhua koreita ja ylvästelevät isäntänsä edessä?”. 

Mediassa ja sosiaalisessa mediassa leviävät tämän päivän raha- ja valtaeliitin asenteet muistuttavat Wuolijoen näytelmässään kuvaaman 1930-luvun eliitin asenteita. Niille on kuvaavaa näkemys, että syrjäytyminen on oma syy, mitkään yhteiskunnalliset ja taloudelliset tekijät eivät vaikuta ihmisen elämään ja mahdollisuuksiin. Edellisten sukupolvien rakentamaa hyvinvointivaltiota ollaan romuttamassa. Jokainen on oman onnensa seppä ja vastuussa itsestään. ”Heikompien ainesten lisääntymistä” ja ”löhöilyä liian hyvän sosiaaliturvan varassa” ei tule edistää. 

1690-luvun kuolonvuosia käsittelevässä teoksessaan Jumalan vihan ruoska Mirkka Lappalainen esittelee eri aikojen historiantutkijoiden käsitteistöä. Käsite ’liikaväestö’ on peräisin Thomas Malthusin väestöteorioita käsittelevästä teoksesta. Väestöä oli liikaa, joten osa karsiutui. Liikaväestö-teoria oli vielä 1900-luvulla historiantutkijoiden käyttämä työkalu. 
1800-luvun lopulla Pohjanmaan liikaväestö häjyili tai lähti Pohjois-Amerikkaan etsimään työtä ja parempaa elämää. 1600-luvun ihmiset saattoivat pitää katovuosia Jumalan vihan ilmenemisenä, ihmiset olivat tehneet syntiä ja heitä rangaistiin siitä. 2010-luvulla Sandy-myrskyn ja sitä seuranneiden lumimyrskyjen ruhjomat ihmiset sanoivat: ”Jumala vihaa meitä!” 
Jumalan viha, liikaväestö, syrjäytyminen, kannustinloukut – rajuja yhteiskunnallisia ja taloudellisia murroksia on aikojen saatossa pyritty selittämään ylhäältä päin annetuilla käsitteillä ja leimoilla, jotka ovat myös lähes huomaamattomia vallankäytön välineitä. 

Kannustinloukut

Syrjäytymisen periytyminen? Ei pidä unohtaa, että ”Työttömyyden nousu ja laman alku aiheutettiin aluksi tahallaan, mutta kävi niin kuin silloin tällöin käy kulotuksessa. Tarkoituksena oli tiettävästi nostaa työttömyys 250 000 henkeen, mutta lama pääsi ryöstäytymään valloilleen.” (Soininvaara 1994, 29.) Ja työttömyyskö on oma syy? Aika kyynistä ajattelua, kun valtiovallan oli tarkoituskin vähän ”kulottaa” kansaa, jotta halpaa työvoimaa olisi saatavilla työnantajien tarpeisiin.
Entäpä jos on niin, että töitä ei vaan ole tarpeeksi kaikille? Jos se kotona löhöävä alkoholisoitunut ja masentunut vanhempi on kouluttautunut aikoinaan väärälle alalle, sanottu irti taloudellisista ja tuotannollisista syistä, eikä enää ikänsä takia kelpaa mihinkään? Jos hän on lähettänyt satoja hakemuksia, osallistunut työvoimahallinnon järjestämiin pakollisiin urasuunnittelu- ja askartelukoulutuksiin ja pakollisiin palkattomiin työharjoitteluihin, jotka eivät kertaakaan ole johtaneet työllistymiseen. 
”Nuorisotakuu takaa alle 25-vuotiaille sekä alle 30-vuotiaille vastavalmistuneille koulutus-, harjoittelu-, työpaja- tai työpaikan kolmen kuukauden sisällä työttömäksi ilmoittautumisesta.” Mitä tehdään niille, jotka eivät mahdu näihin rajoihin? Entä jos on yli 25-vuotias eikä ole valmistunut mihinkään ammattiin? 
Taloudellinen ja poliittinen eliitti on ollut tavattoman huolissaan kannustinloukuista. Työn tekemisen pitäisi aina olla kannattavaa. Miten kannattavaa on työntekijälle työ ilman palkkaa? Jos lapsi ei ikinä näe vanhempiensa ansaitsevan elantoaan työllä, koska kouluttautuminen ja palkaton työharjoittelu ei millään tavalla johda heidän tilanteensa paranemiseen, miten hän voi nuorena uskoa oman elämänlaatunsa paranevan kouluttautumalla tai työvoimahallinnon järjestämällä pompottelulla. 

Syrjäytyneitä vai syrjäytettyjä?

25-vuotias nuori mies, jolla on kaksi ammattitutkintoa ja lukematon määrä työharjoittelujaksoja ilman palkkaa, on menettänyt itseluottamuksensa eikä enää edes jaksa tehdä työhakemuksia, koska kaikkiin työpaikkoihin on edellytyksenä ”ulospäin suuntautuva persoonallisuus”.

Toinen nuori, 26, oli toiminut lyhyissä työsuhteissa, joita voi kuvata lähinnä orjatyöksi, orjatyöpalkalla, ilman mitään työsuhde-etuja, sairastua ei voinut, koska silloin olisi jäänyt kokonaan ilman palkkaa. Näin on esim. kuljetus- ja siivousalalla. Jos haluaa työtä, on suostuttava kaikkeen. Käytännössä kaikki työsuhteet olivat määräaikaisia, mutta työnantaja ei omien sanojensa mukaan halunnut sanoa ketään irti, vaan kiersi asian niin, että nuori joutui itse sanomaan itsensä irti, jotta ei olisi saanut huonoa työtodistusta. Nuori jäi moneksi kuukaudeksi ilman työttömyysturvaa. 

Nuori mies, 26, sairastui vakavaan masennukseen 22-vuotiaana. Julkisen terveydenhuoltojärjestelmän kautta hän ei saanut mitään apua, vain reseptin ja muutamia tapaamisia ns. depressiohoitajan kanssa terveyskeskuksessa, ja niitäkin peruttiin jatkuvasti. Lähetettä psykiatriseen erikoishoitoon ei tippunut. Kun tilanne oli jatkunut kuukausia, vanhemmat varasivat hänelle ajan yksityiselle psykiatrille. Psykiatri kirjoitti muutamien kuukausien sairasloman ja suositteli psykoterapian aloittamista. Nuori oli jo niin syvällä masennuksessa, että motivaatiota ei enää tahtonut löytyä. Vähitellen kuitenkin kiinnostus terapiaan heräsi ja psykiatri laati lähetteen, joka vietiin Kelaan. Kela tietenkin hylkäsi terapiahakemuksen. Samoin kävi seuraavalle hakemukselle. Useita kuukausia vanhemmat maksoivat nuoren terapiakäynnit omista pienistä tuloistaan. Lopulta yksityinen psykiatri kirjoitti lähetteen psykiatrian poliklinikalle, jossa nuori kävi jonkin aikaa. Vihdoin sieltä hän sai kolmannen lähetteen psykoterapiaan ja vasta tämä terapiahakemus kelpasi Kelalle. Meni monta vuotta nuoren ihmisen elämässä ennen kuin hän sai tarvitsemaansa apua. Saiko hän Raitasalon tarkoittamaa ”riittävän varhain aloitettua tarpeen mukaista hoitoa”?

Nuori mies, 26, yritti päästä työelämään pitkältä sairausloma- ja kuntoutusjaksolta. Voisi kuvitella, että Kela ja työvoimahallinto tukisivat siirtymistä jotenkin, järjestämällä koulutusta tai työkokeilua tai tukisivat omaehtoista opiskelua. Mutta kaikkea muuta, kun nuori itse otti yhteyttä Kelaan ja pyysi aikaa kuntoutusneuvojalle, hänet tyrmättiin täysin. Mitään aikaa ei annettu, mitään tukea tai neuvoja nuori ei saanut. Kun nuoren isä kysyi työvoimahallinnon virkailijalta, onko heillä esim. kursseja tai jotakin muuta tukea nuorille kuntoutujille, vastaus oli myös täysi tyrmäys, ainoastaan seitsemän kuukauden karenssia oli tarjolla. Miten tällaiseen reagoi jo muutenkin vaikeuksissa oleva: masentuu vielä pahemmin ja jää lopullisesti työkyvyttömyyseläkkeelle. 

Nuori masennusta sairastava oli jäänyt ilman mitään tuloja ja yritti saada avustusta sosiaalitoimistosta. Hänellä oli asuntosäästötilillä rahaa, jota hän oli säästänyt lapsesta asti voidakseen joskus hankkia oman asunnon. Avustuksen edellytyksenä oli, että kaikki tilit ovat tyhjiä. Hän ei saanut mitään avustusta, ei edes tilapäisesti. Näin meni kaikki turva ja toivo paremmasta tulevaisuudesta, paremmasta elämästä ja omasta asunnosta, usko siihen että voi itse omilla toimillaan vaikuttaa elämäänsä. 

Muumiollekin maksettiin...

Onko niin, että pelko sosiaaliturvan väärinkäytöksistä sanelee virkamiesten ratkaisut? Työttömien ja masentuneiden kyykyttäminen sen varjolla tulee yhteiskunnallemme kalliiksi. Sosiaaliturvan väärinkäyttäjät ovat marginaalinen ryhmä, mutta tuon marginaalisen ryhmän pelko ja siitä johtuvat huonot päätökset aiheuttavat suurempaa vahinkoa kuin väärinkäytökset. Niiden pelossa viedään tuki ja toimeentulo niiltäkin, jotka toimivat rehellisesti. Nuoren ihmisen joutuminen sairaseläkkeelle loppuiäkseen tulee yhteiskunnalle paljon kalliimmaksi kuin potentiaalisten väärinkäyttäjien saamat aiheettomat tuet.
Opittu avuttomuus – Seligman teki julmia kokeitaan koirilla, Suomessa niitä tehdään ihmisillä. Myöhemmin Seligman jatkoi tutkimuksiaan ja huomasi, että avuttomuudesta on mahdollista oppia pois. Tärkeä tekijä olisi optimistinen asenne, mutta lytättyjen nuorten optimismi katoaa hyvin nopeasti kun he kohtaavat kyykytyksen realiteetit. Toivoiltaan isänmaa otti – toivon. 

Lähettänyt Tuskanen Pakka klo 5.39 

 Tämän jutun kirjalliset lähteet
- Blomgren, Jenni, Hytti, Helka ja Gould, Raija: Työkyvyttömyyseläkkeelle siirtyneiden työttömyys ja sairaustausta eri eläkejärjestelmissä. Nettityöpapereita 26/2011.
- Hannikainen-Ingman, Katri, Hiilamo, Heikki, Honkanen, Pertti, Kuivalainen, Susan ja Moisio, Pasi: Perus- ja vähimmäisturvan yleisyys ja päällekkäisyys 2000–2009. Nettityöpapereita 33/2012.
- HEJA, SVERIGE! Mitä Suomi voisi oppia Ruotsilta politiikassa ja taloudessa (ja urheilussa)? Juha Markkanen – Jan Vapaavuori – Stig Gustavson – Markus Leikola – Marko Erola – Jukka Lassila – Tarmo Valkonen – Panu Pokkinen – Risto Nieminen. EVA 2011.
- Hänninen Jera, Hänninen, Jyri: Kallis köyhyys, eli, Kuinka hyvinvointivaltio purettiin ja köyhyydestä tehtiin bisnestä. Helsinki, WSOY, 2008.
- Koski, Matti: Seuraava pysäkki sosiaalitoimisto, kertomus syrjästä. Omakustanne, Helsinki 2011.
- Lappalainen, Mirkka: Jumalan vihan ruoska. Helsinki, Kustannusosakeyhtiö Siltala, 2012. 
- Raitasalo, Raimo: Mielialakysely. Suomen oloihin Beckin lyhyen depressiokyselyn pohjalta kehitetty masennusoireilun ja itsetunnon kysely. Sosiaali- ja terveysturvan tutkimuksia 86. Kelan tutkimusosasto. Helsinki 2007. 
- Raitasalo, Raimo, Maaniemi, Kaarlo: Nuorten mielenterveyden häiriöiden aiheuttamat sairauspoissaolot ja työkyvyttömyys vuosina 2004–2009. Nettityöpapereita 23/2011.
- Raitasalo, Raimo, Maaniemi, Kaarlo: Viisi nuorta eläkkeelle joka päivä. Artikkeli Sosiaalivakuutus-lehdessä 1/2011.
- Soininvaara, Osmo: Hyvinvointivaltion eloonjäämisoppi. Porvoo, WSOY, 1994. 
- Uljas, Päivi: Hyvinvointivaltion läpimurto. Helsinki, Into Kustannus Oy, 2012.
- Tervapää, Juhani: Juurakon Hulda : 7-kuvaelmainen huvinäytelmä. Helsinki, Gummerus, 1937.
- Viisi nuorta eläkkeelle joka päivä. Kela tiedottaa 28.3.2011.
Muut lähteet
- Kadotettu sukupolviko? Toimittaja Samir Abu Eid, Ruotsin televisio.
- MTV3 – Ylinen, Iida: Eläkkeelle jäänyt nuori on umpikujassa. (http://www.mtv3.fi/uutiset/kotimaa.shtml/2011/10/1401179/elakkeelle-jaanyt-nuori-on-umpikujassa)