SUOMEN VAALIT
No Suomessa oli vaalit. Maailman mittakaavassa niitä ei
juuri huomioitu. Lähinnä jotkut EU-maat kommentoivat muutamalla lauseella
asiaa. Suomen EU:n puheenjohtajuus alkaa kesällä. Suomen sisällä asiaa on
kommentoitu sitäkin enemmän. Sipilän johtama keskusta kärsi rökäletappion. Tämä
oli odotettavissakin. Minun tähän mennessä lyhyen elämäni aikana näin huonoa
hallitusta ei vielä ole ollut olemassa. Tuntuu siltä, että Suomi oli menossa
kerta kerralta kohti huonompia hallituksia. Koko ajan tuntui, kuin jokainen
Sipilän hallituksen päätös oli kerta kerralta kamalampi ja kamalampi.
Erityisesti minua kiinnitti huomiotani se, että köyhien ja rikkaiden välinen
kuilu kasvoi ja kasvoi. Toivon, että seuraava hallitus olisi edes hitusen
parempi kuin tämä mennyt hallitus.
Jari Sarasvuo ilmoitti etukäteen äänestävänsä tyhjää.
Niin teki minunkin mieleni. Yhtään mieleistäni ehdokasta en löytänyt. En
kuitenkaan äänestänyt tyhjää vaan ehdokasta, josta tiesin jo etukäteen, ettei
tule valituksi. Yksikään ehdokas ei ilmoittanut ajavansa kaikkia niitä asioita, joita pidin tärkeinä.
Moni ehdokas kyllä ilmoitti ajavansa yhtä tai kahta asiaa, jotka mielestäni
olivat Suomen kannalta hyviä. Se, että käy äänestämässä ja antaa äänensä
sellaiselle henkilölle, josta tietää, että hänellä ei ole minkäänlaisia
mahdollisuuksia tulla valituksi onko siinä järkeä? Täytä velvollisuutesi!
Vaikuta! Käytä ääntäsi muuttuu tässä tilanteessa absurdiksi. Todellisuus on se,
että vaikka en olisi käynyt äänestämässä se ei olisi muuttanut tilannetta yhtään mitenkään. Oliko siis
järkeä mennä äänestyspaikalle ja pudottaa äänestyslipuke vaaliuurnaan ja
samalla lisästä äänestystilastojen äänestysprosentin määrää? Tiedotusvälineissä
saatiin tiedottaa, että Suomen eduskuntavaalien äänestysprosentti oli huikea.
Eikö olisi ollut järkevämpää jäädä kotiin eikä kasvattaa tuota äänestysprosenttia?
Oikea protesti olisi ollut se, jos äänestysprosentti olisi jäänyt pieneksi.
Toivon nyt kuitenkin, että uusi hallitus alkaa edetä
vähitellen kohti niitä asioita, jotka minusta ovat tärkeitä. Mutta toive on
tietenkin vain toive. Muiden muassa seuraavia asioita pidin tärkeinä.
Tuloerojen ja niiden kasvun pienentäminen, köyhyyden vähentäminen, nälän
poistaminen Suomesta, asunnottomuuden poistaminen, pakkotyölain kumoaminen jne.
Onko todella niin, että uusi hallitus vihdoin ryhtyy muuttamaan tai kumoamaan
Sipilän pakkotyölakia? Se, että työllisyysaste nostettiin 72 prosenttiin ei ole
mikään ylpeyden aihe, jos katsotaan millä keinoin se tapahtui. Minulle se tuo
lähinnä mieleen kuuluisan saksalaisen mietelauseen "ARBEIT MACHT
FREI", joka oli Auschwitsin keskitysleirin portin yläpuolella viime
maailmansodan aikana. Olen lukenut Danten "Jumalaisen näytelmän" ja
siinä on lause, joka täysin vastaa edellä olevaa lausetta. Helvetin yläpuolella
on lause "Ken tästä käy saa kaiken toivon heittää". Sipilän
pakkotyölaki tuo mieleeni, että Sipilä on hirviö, jonka alaisuudessa en
haluaisi tehdä töitä.
Monikaan ehdokkaista ei ajanut tuloverojen korotusta.
Mielestäni korrekti ja Suomen oloissa järkevää olisi nostaa suurituloisten
veroja ja laskea pienituloisten veroja. Verotus olisi oikeudenmukaista, jos
siitä muodostettaisiin voimakkaan progressiivinen. Suurituloisten verotus
korotettaisiin voimakkaasti ja minipalkkaisten verotus poistettaisiin kokonaan.
Pääomatulot asetettaisiin täsmälleen samantasoiseksi kuin tuloverot. Suurista
pääomatuloista maksettaisiin täsmälleen sama vero kuin työtuloista. Tämä
lopettaisi kaikenlaisen keinottelun mm. sijoittajien keskuudessa. Se, että moni
ehdokkaista kannatti työn verottamisen keventämistä merkitsi sitä, että
kasvatetaan eriarvoisuutta. Jos verotusta siirretään kulutuksen verotukseen
merkitsee se pienituloisten ja köyhien tilanteen huononemista ja suurituloisten
tilanteen paranemista. Jos työn verotusta kevennetään saa suurituloinen enemmän
rahaa käteen kuin pienituloinen. Kansalaispalkka olisi ollut hyvä ratkaisu
monelle vähävaraiselle ja työttömälle, mutta tämä tuskin tulee tapahtumaan
tämän hallituksen aikana.
Eläkkeiden kohdalla pitäisi olla mielestäni moni asia samanlaista, kuin työn
kohdalla. Se, että eläkkeistä maksetaan suurempia veroja kuin palkoista on
mielestäni todella halpamaista. Ratkaisuksi eläkkeisiin asettaisin eläkekaton.
Eläkeläinen voisi tienata korkeintaan esimerkiksi 2 500 tai 3 000 euroa
kuukaudessa ja sitten leikkuri yksinkertaisesti leikkaisi ylimenevän osan pois.
Tämä koskisi ihan kaikenlaisia eläkkeitä asemasta ja aiheesta riippumatta
presidenttien eläkkeistä alkaen. Tällä on selvästi parantava vaikutus
eläkkeiden maksuun tulevaisuudessa. Tietenkin tämän lisäksi, jos eläkeläinen
haluaa tehdä töitä se olisi hänen oma asiansa.
Vaikka EU:ta pidetään taloudellisena järjestönä on sillä
varsin korkea poliittinen status. Mm. siksi monet entisen Itä-Euroopan valtiot
ovat hinkuneet EU:n jäseniksi. Näin myös Suomi teki vuonna 1994. Tämä oli
silloista poliittista hysteriaa Suomessa. Näin menetimme itsenäisyytemme. Emme
voi itsenäisesti päättää edes kellonajoistamme. Olemme nettomaksajia ja meille
määrätään erilaisia mielipuolisia lakeja, jotka tuottavat meille pelkästään
vahinkoa. Viittaan vaikkapa erilaisiin sanktioihin, joista meille on pelkästään
haittaa. Liittyessämme eurovaluuttaan menetimme mahdollisuuden määritellä oman
valuuttamme arvon. Mikään muu Pohjoismaa ei ole näin tehnyt.
Paljon on puhuttu puolustusvoimista ja
lentokonehankinnoista. Tässä kohden mielipiteeni koskee kahta asiaa ja on
varsin vastakkainen monien uusien kansanedustajien mielipiteiden kohdalla. Ensimmäinen koskee kutsuntoja.
Viimeaikoina aseista kieltäytyneitä ei ole enää rangaistu eivätkä he ole
joutuneet vankeusrangaistuksen kohteeksi. Tähän lienee vaikuttanut
kansainvälinen oikeuskäsitys ja se, että jehovantodistajia ei olla rangaistu
aseistakieltäytymisestä, mutta muita kieltäytyneitä on. Tämä eriarvoistaa
ihmistä. Nyttemmin on kuitenkin herännyt kansanedustajien jopa uusien
kansanedustajien joukossa mielipide, että myös jehovantodistajien olisi käytävä
armeija tai siviilipalvelus rangaistuksen uhalla. Olen täysin vastakkaista mieltä.
Suomessa asepalvelu pitäisi olla täysin vapaaehtoista ja koskea molempia
sukupuolia täysin yhteneväisesti. Uskon, että palvelijoiden laatu ja innokkuus
paranevat, mutta ennen kaikkea jos ihmisellä on moraalinen käsitys
aseistakieltäytymisestä se pitäisi olla hänen oikeutensa. Olen käynyt Suomen
armeijan ja tiedän millaista on reserviupseerikoulutus Suomessa. Enää en menisi
vaan olisin totaalikieltäytyjä.
Uusien lentokoneiden hankinnat Suomen kaltaiselle maalle
ei ole järkevää ainakaan nykyisen kaltaisena. Suomen puolustaminen pitäisi
perustua nimenomaan puolustamiseen, ei hyökkäämiseen. Hävittäjäkoneet ovat
pääasiassa suunniteltu hyökkäystarkoituksiin. Niillä ei voi tuhota esimerkiksi
risteilyohjuksia, jotka ovat nykyaikaista sodankäyntiä. Siis lentokoneilla
niitä ei voi tuhota. Suomen kaltaiselle valtiolle sopisi nimenomaan
ilmatorjuntaohjukset. Ne ovat tehokkaita paitsi hävittäjiä myös ohjuksia ja
risteilyohjuksia vastaan. Ja mikä tärkeintä ne nimenomaan ovat
puolustuksellisia aseita. Suomihan ei ole hyökkäämässä minnekään vaan
puolustamassa omaa maaperäänsä. Tällöin emme missään nimessä tarvitse 64 tai
100 uutta hävittäjää vaan esimerkiksi 10 riittäisi aivan hyvin.
Ilmapuolustuksemme pitäisi perustua ilmatorjuntaohjuksiin. Luin amerikkalaisen
uuden tutkimuksen, jossa oli tutkittu häivehävittäjien F-22 ja F-35 tehokkuutta
venäläisiin ilmatorjuntaohjuksiin S-300 ja S-400 suhteen. Tutkimuksen tulos oli
tyrmäävä. Ilmatorjuntaohjukset S-300 ja S-400 käyttävät elektronisia
moniaaltoalueita (en oikein pystynyt kääntämään englanninkielisiä termejä suomeksi),
ja nämä monipuoliset ominaisuudet tekevät näistä F-22 ja F-35 häivehävittäjistä
täysin nähtäviä ja haavoittuvia venäläisille
tutkille. S-300 ja S-400 ohjukset pystyvät helposti tuhoamaan amerikkalaiset häivehävittäjät,
vaikka ne käyttäisivät kaikki väistämiskeinonsa. Lisäksi nämä häivekoneet ovat
hitaita, lentomatkat lyhyitä ja kantokyky pieni. Kaikenlisäksi hinta koneilla
on mielipuolinen. Ja näitä koneita Suomi on haaveillut itselleen. Amerikkalaisten mielestä venäläiset ohjukset
ovat tällä hetkellä ylivoimaisesti maailman parhaita. Amerikkalaiset Patriot
ohjukset eivät ole lähellekään samaa luokkaa. On vielä muistettava, että
parhaillaan venäläiset kehittävät jo uutta S-500 ohjusmallia. Suomen kannalta
on vielä otettava huomioon, että ilmatorjuntaohjusten hankkiminen tulee
huomattavasti halvemmaksi kuin uusien hävittäjien hankkiminen. Näitä rahoja
voisi käyttää esimerkiksi köyhyyden poistamiseen.
Edellisessä hallituksessa puolustusministerinä oli Jussi
Niinistö, joka eli täysin menneessä ajassa. Hän ei ymmärtänyt Suomen asemaa
nykymaailmassa. Naapurimaamme Venäjä on tällä hetkellä eräs suurimpia ja
nykyaikaisimpia asemahteja maailmassa ja Venäjän toiseksi tärkein kaupunki
Pietari on aivan rajamme takana. Niinistö ei tajunnut realiteetteja. Hän oli
ajamassa Suomea kohti sotilasliitto Natoa aivan kuten Suomea ajettiin ennen
toista maailmansotaa kohti Saksaa. Mutta se on elämistä menneessä. Tällä
hetkellä Nato ei ole kovin yhtenäinen ja sitä hallitsee Yhdysvallat, jonka
kiinnostus Suomea kohtaan liittyy pelkästään Suomen asemaan Venäjän naapurina.
Tarkoitus on yrittää asettaa Suomi sodankäynnin alustaksi Venäjää vastaan, jos jonkinlaisia
konflikteja syntyisi. Suomi on ikään kuin paikallaan pysyvä lentotukialus kohti
Venäjää. Suomella ei vain ole kykyä purjehtia karkuun, jos konflikti syttyy.
Toivoa täytyy, että uudella hallituksella ja sen puolustusministerillä on
tarpeeksi edellytyksiä ajatella nykypäivän realiteetteja irrottautua Natosta ja
muodostaa hyvät suhteet kaikkiin naapurimaihimme. Puolueettomuus on Suomen
paras rauhantae. Toivottavasti saamme järjellisen puolustusministerin!
On selvää, että seuraavan hallituksen muodostaminen on
hyvin vaikea tehtävä. Vaalitulos oli hyvin vaikea. Vaikka SDP voittikin vaalit
Perussuomalaiset ja Kokoomus ovat kooltaan siksi lähellä SDP:tä, että toimivan
hallituksen muodostaminen tulee melkein mahdottomaksi tehtäväksi. Käytännössä
uuden hallituksen toiminta millaiseksi se muodostuneekaan ei tule olemaan
helppo. Asioista sopiminen ja
päättäminen tulevat vaikeiksi. Työllisyysasteen nostaminen 75 prosenttiin ei
saa olla itseisarvo. On tarkoin mietittävä, miten se tapahtuisi ja onko se
tarpeellista? Sote-uudituksen jatkamista ei pidä kiirehtiä. Liika
yksityistäminen nostaa hintoja. Sosiaaliturvan uudistamisen pitäisi johtaa
turvan saamisen yksinkertaistamiseen ja helppouteen. Mutta kaikesta huolimatta toivon, että tuleva
hallitus on edes hitusen parempi kuin
edellinen oli ja sen päätökset toimisivat Suomen ja kansalaisten eduksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tarkistetaan ennen julkaisua!