Kuvakaappaus videosta Skipidi
En ole vähään aikaan kirjoitellut blogiini mitään. Tämä
johtuu kahdesta seikasta. Ensimmäinen seikka on, että minulla on ollut niin
paljon muita työtehtäviä, että en ole kerta kaikkiaan ehtinyt. Toinen seikka on
johtunut seuraavasta aiheesta, jota olen jo monta kertaa aloittanut, mutta
joutunut keskeyttämään. Aihe on sen verran minulle henkilökohtaisesti vaikea,
että minun on ollut hyvin vaikeaa selkeyttää sanomaani siihen. Yritän palata
siihen myöhemmin. Tällä kertaa kirjoitan aiheesta, joka on minulle tämmöinen
väliaihe, josta on suhteellisen helppo kirjoittaa. Kysymys on Venäjän
valitsemasta lauluyhtyeestä eurovision laulukilpailuihin. Yhtye on nimeltään
Little Big ja se on varsin kuuluisa ympäri maailmaa ja myös Venäjällä.
Yleisesti ottaen en seuraa eurovision laulukilpailuja, koska ne ovat mielestäni
niin ala-arvoisen huonoja ja lisäksi poliittisesti latautuneita, joten minulla
yksinkertaisesti ei koskaan ole ollut mitään kiinnostusta kyseistä kilpailua
kohtaan.
Video Skipidi on mm. nähtävissä tässä osoitteessa:
Little Big -lauluyhtyeen solistit Ilja Prusikin ja Sonja
Tajurskaja
Venäjällä valittiin siis eurovision laulukilpailuihin
tänä vuonna edustamaan lauluyhtye Little Big. Törmäsin asiaan Venäjän
uutisissa, joita seuraan aika paljon, kuten muunkin maailman uutisia. Katson
aika paljon venäläisiä ohjelmia, koska tarjonta on runsasta ja monipuolista
varsinkin verrattuna suomalaiseen televisiotarjontaan. En seuraa Suomen
televisiosta muuta kuin välistä klo 18.00 uutisia. Suomen television
ohjelmatarjonta on niin ala-arvoisen huonoa ja heikkoa, etten löydä sieltä
juuri mitään katsottavaa. Mutta palataan itse aiheeseen. Little Big käännöksenä
"Iso Pieni" on venäläinen rave-lauluyhtye, joka perustettiin
Pietarissa 2013. Yhtyeen muodostavat Ilja Prusikin, Sergei Makarov, Sonja
Tajurskaja ja Anton Lissov. Ensimmäinen albumi "With Russia from
Love" julkaistiin maaliskuussa 2014. Yhtye on julkaissut ainakin kolme
albumia ja yhdeksän singleä. Lisäksi yhtye on pitänyt konsertteja ympäri
Venäjää ja ympäri maailmaa. Joka paikassa se on saanut suuren suosion
omintakeisen musiikin ja esiintymisensä vuoksi.
Konsertti Pietarissa 23.2.2020.
Little Bigin
lavaesiintyminen "Antipositive"
-video:
Yhtyeen ensimmäinen video "Every Day I´m
Drinking" sai suuren suosion netissä. Ilja Perushkin kertoo: "Tämä
musiikki on todella kysyttyä. Me emme sijoittaneet penniäkään, kuvasimme vain
videon ja tulimme tunnetuksi Euroopassa". Yhtyeen toinen albumi
julkaistiin 2015 sijoittui kahdeksanneksi venäläisessä iTunesissa. Vuonna 2016 yhtyeen musiikkivideot "Give Me Your
Money" ja "Big Dick" saivat Berliinin Music Video Awards 2016
-palkinnon. Big Dick voitti ensimmäisen sijan Most Trashy
-kategoriassa ja Give Me Your Money kolmannen sijan Best Performer
-kategoriassa. Bick Dick kappaleella on jo yli 60 miljoonaa katselukertaa.
Video käsittelee lähinnä seksiä hyvin omintakeisesti ja rohkeasti.
Suosituimmalla kappaleella Skipidi on jo yli 120 miljoonaa katsojakertaa.
Mielestäni yksi hauskimpia kappaleita on "I´M OK",
joka sopii suomalaiseenkin mentaliteettiin. Videon yksi osoite:
Yhtyeellä on oma merkkinsä "Little Big Family",
johon kuuluvat muiden joukossa Little Big, The Hatters, Tatarka, Hleb ja Lizer.
Yhtyeellä on jo yli 400 miljoonaa katselukertaa pelkästään You Tubessa. Huomaa,
että Venäjän kansalaisia pikku lapset ja vanhukset mukaan lukien on alle 150
miljoonaa. Ehkä kuuluisin yhtyeen kappaleista on "Skibidi", jonka
liikkeitä lapset yrittävät kopioida ympäri maailmaa.
Eurovisiokappaleen "Uno" Little Big julkaisi
13.3.2020 klo 13.00 Moskovan aikaan. Yhdessä päivässä se on saanut jo yli 6 miljoonaa katselukertaa eli enemmän kuin yksikään muu eurovisiokappale.
Video on nähtävillä mm. osoitteessa:
Yhtye kutsuu itseään satiiriseksi taideteokseksi, joka
perustuu musiikkiin, kuviin ja esitykseen. Usein niissä on huumoria ja
sisällöstä voi löytyä syvempiä tarkoitusperiä. Ainakin minä olen usein
havaitsevinani niitä. Monet ovat huomauttaneet, että vaikka Little Bigillä on
oma identiteetti, se altistaa kuuntelijat venäläisille kansanlauluille ja
kulttuurille. Siitä kauniina esimerkkinä on kappale "Polyushko
Polye", jonka alkutekstit kuvaavat hyvin lauluyhtyeen imagoa. Ilja
Prushkin sanoo: "Huumori on osa mitä tahansa venäläistä ihmistä, sillä
ilman huumoria on mahdotonta elää". Toivon menestystä yhtyeelle
toukokuussa 2020 Rotterdamissa Hollannissa euroviisuissa!
Kappale Polyushko Polye mm. osoitteessa:
Albumit
·
Funeral Rave (2015)
·
Antipositive, Pt. 1 (2018)
·
Antipositive, Pt. 2 (2018)
EP:t
Singlet
·
"Everyday I'm Drinking" (2013)
·
"We Will
Push The Button" (2013)
·
"Russian Hooligans" (2013)
·
"Life In Da Trash" (2013)
·
"With Russia From Love" (2014)
·
"Dead Unicorn" (2014)
·
"Kind Inside, Hard Outside" (2015)
·
"Give Me
Your Money" (feat. Tommy Cash) (2015)
·
"U Can
Take" (feat. Tatarka) (2016)
·
"Lolly Bomb" (2017)
·
"Слэмятся пацаны" (feat. Руки Вверх!) (2018)
Musiikkivideot
·
2013 — Everyday I’m Drinking
·
2013 — We Will
Push The Button
·
2013 — Russian Hooligans
·
2013 — Life In Da Trash
·
2014 — Public Enemy
·
2014 — Dead Unicorn]
·
2014 — With Russia From Love
·
2015 — Kind Inside, Hard Outside
·
2015 — Give Me
Your Money (feat. Tommy Cash)
·
2016 — Big Dick
·
2016 — Hateful Love
·
2016 — Polyushko Polye
·
2017 — U Can
Take (feat. Tatarka)
·
2017 — Rave On
·
2017 — LollyBomb
·
2018 — Punks Not Dead
·
2018 — Faradenza
·
2018 — Ak-47
·
2018 — Skibidi
·
2018 — Slematsja patsany (feat. Ruki Vverh!)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tarkistetaan ennen julkaisua!