KRUUNUVIRUS
En ole vähään aikaan kirjoittanut mitään, mikä johtuu
yksinkertaisesti siitä, että minulla ei ole ollut aikaa. Ajattelin nyt
kirjoittaa muutamia lauseita asiasta, josta kenties puhutaan tällä hetkellä
eniten maailmassa. Ensiksikin minun on suoraan kirjoitettava, etten ole alan
asiantuntia. Kaukana siitä. Mutta siitä huolimatta olen kiinnostunut asiasta ja
päätin kirjoittaa. Tuskin mistään on viimeaikoina uutisoitu maailmalla niin
paljon tällä hetkellä kuin koronaviruksesta nimeltään COVID 19. Erilaisia
versioita ja huhuja on liikkeellä paljon. Oikeastaan juuri kukaan ei tiedä
miten vaarallisesta ilmiöstä on kyse. Leviämisvauhti on ollut hurja. Sillä on
jo vaikutusta maailman talouteen, mutta poliittisia ja ekonomisia vaikutuksia
emme vielä tiedä. Ajattelin kirjoittaa vain joistakin virukseen liittyvistä
ilmiöistä ja puhutuista asioista. Tähän asti vaikutus on ollut suurinta
Kiinassa. Mutta mitä muualla tulee tapahtumaan sitä ei vielä osata sanoa. Jo
nyt sillä on vaikutuksensa poliittiseen ja ekonomiseen talouteen. Toistaiseksi
emme vielä oikein tiedä minkä kanssa olemme tekemisessä. Toisaalta kiinalaiset
ovat tiedottaneet juuri, että virus ei ollenkaan ollut lähtöisin Kiinasta, vaan
aivan jostain muualta. Se vain levisi Kiinaan Wuhanin kautta.
Virukseen liittyy omituisia seikkoja, joihin on
maailmalla kiinnitetty huomiota. Koronavirus lähti liikkeelle huhujen mukaan Kiinasta
Wuhanista. Wuhan on Kiinan yksi liikenteellinen solmukohta. Se on
maantieliikenteen, rautatieliikenteen ja lentoliikenteen tärkeimmistä pisteistä.
Tarkkaa ajankohtaa, milloin sairaus alkoi ei ole. Joidenkin tietojen mukaan virus
koostuu kolmesta osasta, jotka ovat peräisin lepakoista ja käärmeistä ja neljä
elementtiä ihmisistä. Joidenkin mielestä tämmöinen yhdistelmä ei voi olla
vahinko. Monet tiedemiehet ovat sitä mieltä, että luonnossa tällaista virusta
ei voi luonnollisesti syntyä. Se olisi täysi mahdottomuus tai ainakin hyvin,
hyvin harvinaista. Sellaista on erittäin vaikeaa torjua. Tämmöisellä viruksella
olisi jopa sotilaallista käyttöä. Mutta se vaatii kykyä hallita virusta.
Porton Down on kemiallisia aseita valmistava tehdas
Englannissa.
Yhdysvalloilla on lukuisia biologisia ja kemiallisia
aseita tutkivia laitoksia ympäri maailmaa, mm. Ukrainassa lukuisia ja
Georgiassa ainakin yksi laitos. Georgian laitoksessa tapahtui muutamia vuosia
sitten jotain omituista, jolloin joukko (n. yli 40) ihmisiä sairastui ja kuoli
salaperäiseen tautiin, josta ei ilmoitettu mitään. Yhdysvallat on pyrkinyt
kieltämään asian. Toistaiseksi amerikkalaiset ja britit ovat ilmoittaneet, että
heillä olisi jo rokote valmiina koronavirusta vastaan. Yleensä rokotteen
kehittäminen ei onnistu parissa kuukaudessa, siihen voi mennä vuosia. Heti tulee mieleen brittien
Porton Down, joka huomattiin vuonna 2018 Sergei ja Julia Skripalien
myrkytysyrityksen yhteydessä, ja jossa valmistettiin/valmistetaan yhä myös novitsok-hermomyrkkyä.
Venäjällä ja tietenkin Kiinassa tutkitaan rokotteen valmistamista. Venäjä ja
Kiina tekevät jopa yhteistyötä rokotteen löytämiseksi. Tässä ensimmäisenä tulee
mieleen paitsi Kiinan ja Yhdysvaltojen
sotilaallinen vastakkainasettelu myös maiden välinen taloussota. Kiinan
talouteen viruksella voi olla suuriakin vaikutuksia, mutta kuten olemme
huomanneet vaikutusta on myös koko maailman - myös Suomen talouteen. Myös
bioterroristit tai ylimaailmalliset korporaatiot voivat tienata miljardeja
pelkästään jo suojavälineillä. Valtiolliset ja yksityiset yritykset saavat
tällä suuria voittoja.
George
Soros, yhteiskunnan vihollinen?
Yksi yhteinen tekijä Ukrainalla, Georgialla ja Kiinassa
Wuhanilla on; yhdysvaltalaisella miljardöörillä ja poliittisella aktivistilla
George Soroksella on jokaisessa näistä paikoista aktiivisesti toimivat toimipisteensä.
Hän on toiminut koko ikänsä poliittisesti aktiivisena ympäri maailmaa yhteistyössä
amerikkalaisten tiedustelupalvelujen kanssa, joilta hän saa myös
miljardirahoitusta. Hänet tunnetaan mm. Georgian ruusuvallankumoukseen ja
Ukrainan Maidanin rahoitukseen osallistumisesta. Soros on henkilö, joka
ehdottomasti on puuttunut muiden valtioiden sisäisiin asioihin. Hänen
hankkeensa on aina kohdistettu selvästi ja on sanottu, että hänen näppinsä ovat
myös tässä Wuhanin koronaviruksen taustalla yhteistyössä Yhdysvaltojen
tiedustelupalvelujen kanssa. Kiinassa hänen
toimipisteensä sijaitsee Wuhanin pääkadulla. Soros on ollut hyvin
huolissaan Kiinan maailmallisesta kehityksestä. Hän on sanonut "-Kiinalla
ei ole nykyään vain voimakkaampaa taloutta, vaan itse asiassa paremmin toimiva
hallitus, kuin Yhdysvalloissa." Hän on ilmoittanut, että kiinalainen
Huawei ja ZTE ovat vaara Yhdysvalloille ja niitä on vastustettava. Hänen
taustaansa ja poliittiseen toimintaansa voi tutustua vaikkapa Wikipedian
kautta, jossa on vain pieni osa hänen toimintansa tiedoista. Kannattaa
ehdottomasti lukea englannin kielinen versio.
En itse kuitenkaan usko, että koronavirus on biologinen
ase. Pidän sitä hyvin epätodennäköisenä, mutta maailmalla on liikkunut
tällaisia ajatuksia joten otin asian esille. Meillä Suomessa ei olla asiasta
juuri puhuttu. Henkilökohtainen maallikon uskoni on, että Kiinassa jossain
Wuhanin lähistöllä sattui kehittymään uusi virustyyppi, johon ihmiset eivät
olleet varautuneet ja joka sattui vielä olemaan ihmiselle sairautta aiheuttava.
Maailmassa kehittyy jatkuvasti erilaisia viruksia, jotka kaiken lisäksi vielä
muuntuvat koko ajan. Wuhan sattui olemaan sellainen paikka, josta sen oli
helppo lähteä levittäytymään uskomattomalla volyymilla ympärilleen. On selvää,
että myös koronavirus muuntuu jatkuvasti ja voi tulla aika, jolloin jokin
keksitty rokote ei enää tehoakaan vanhaan koronavirukseen. On otettava myös
huomioon, että rokote ei paranna sairautta vaan voi antaa immuniteetin sairautta
kohtaan. Myös tiedot koronaviruksesta vaihtelevat jatkuvasti. Ihmiskunta ei
vielä tiedä siitä paljoa. On viitteitä siitä, että jo kerran viruksen
sairastanut on sairastunut uudelleen. Immuniteettia ei ole syntynyt. Miten
rokotus toimii tässä tapauksessa? Pystytäänkö kehittämään rokotetta ollenkaan?
Toisaalta on esiintynyt myös täysin oireettomia viruksenkantajia.
En rupea luettelemaan mitään lukuja tässä, koska tilanne
vaihtelee koko ajan. Mutta näyttää, että tämä virus leviää voimakkaasti. Vielä
se ei ole lähellekään yhtä tuhoisa kuin esimerkiksi espanjantauti 1918 - 1919,
joka oli influenssa ja surmasi eri tietojen mukaan 30 - 100 miljoonaa ihmistä
eri puolilla maailmaa. Koronavirus ei näytä olevan yhtä tuhoisa, mutta vielä ei
tiedetä mihin se tulee johtamaan. Vielä suhteellisesti enemmän kuolee ihmisiä ihan
tavallisen flunssan jälkitauteihin ja tämä erityisesti koskee vanhuksia, mutta
myös lapsia. Maailma on täynnä muita toistaiseksi vaarallisempia tauteja
malariasta alkaen. Koronavirusta vastaan käytetään hygieniaa, erityisesti
käsihygieniaa, hengityssuojaimia, paikkojen sterilointeja ja karanteeneja eri
muodoissa. Sairaita ja mahdollisesti alttiiksi joutuneita pyritään eristämään
leviämisen estämiseksi. Karanteeniajat vaihtelevat maailmanlaajuisesti eri
paikoissa. Uusi ongelma saattaa olla se, että osa viruksenkantajilla ei ole
minkäänlaisia oireita ainakaan alkuaikoina ja heitä ei pystytä määrittelemään,
mutta he levittävät viruksia ympärilleen. Lisäksi tavallisilla hengityssuojilla
ei ole juuri suojelukykyä. On sanottu, että se on noin 5 prosenttia.
Erikoiskalliit ammatilliset suojat saattavat suojella jopa 95 prosenttisesti.
Maailmalla koronavirus on herättänyt paniikkia ja
hysteriaa vaikka se on toistaiseksi ollut paljon tavallista flunssaa
vaarattomampi. Kokonaisia kaupunkeja, loistoristeilijöitä, rakennuksia, junia
ja lentokoneita on asetettu karanteeniin. Kiina on melkein eristetty muusta
maailmasta. Kuitenkin toistaiseksi suurin hysteriakohtaus koettiin Ukrainassa
19.2.2020 jossa Wuhanista Kiinasta saapuneelle lennolle, joka toi ukrainan kansalaisia
Kiinasta ei annettu lupaa laskeutua millekään ukrainalaiselle lentokentälle. Koneessa
ei ollut yhtään tautitapausta. Kone joutui kiertämään monta tuntia Ukrainan
ilmatilassa kunnes vihdoin Harkovan lentokenttä antoi laskeutumisluvan. Mikään
Ukrainan läntisistä kaupungeista ei antanut laskeutumislupaa, ei edes Kiova. Jotkut
puhuivat, että kun vuonna 2014 pudotettiin Malesian Airlinesin lento MH17
pudotettiin väärä kone, olisi pitänyt pudottaa tämä kone. Lentoa vastassa oli
valtava mielenosoitusjoukko, joka väkivaltaisesti yritti estää matkustajien
saapumisen maahan. Tämä synnytti suuria mellakoita torstaina 20.2. saapuneita
vastaan. Tehtiin katusulkuja karanteeniin joutuneita kuljetuksia vastaan,
poltettiin renkaita, tapeltiin poliiseja vastaan, yritettiin estää
linja-autojen kulku. Ehdotettiin linja-autojen polttamista matkustajineen,
hakattiin, potkittiin linja-autoja, heitettiin niitä kivillä, rikottiin
ikkunoita jopa autoista joissa oli pikkulapsia. Vieläpä ehdotettiin, että
karanteeniin joutuneet suljettaisiin Tsernobyliin. Kuten muistetaan Tsernobyl
oli se kaupunki, jossa aikoinaan räjähti ydinvoimala. Useita poliiseja ja
mielenosoittajia loukkaantui. Näin otettiin vastaan omat kansalaiset
Ukrainassa. Lopulta heidät suljettiin karanteeniin Novy Sanzaryn
pikkukaupunkiin. Poliisit ovat piirittäneet alueen eivätkä laske
mielenosoittajia lähistölle. Karanteeni kestää kaksi viikkoa.
Epäilemättä tulee Maidan mieleen.
Mistä tämmöinen viha omia kansalaisia kohtaan? Ukrainan
presidentti Volodimir Zelenski piti puheen kansalaisille. Puheessa hän
mainitsi, että "karanteeni ei aiheuta mitään vaaraa kansalaisille. Mutta
on olemassa toisenlainen vaara. Unohdamme, että olemme kaikki ihmisiä ja
ukrainalaisia, samaa kansaa." Toisaalta Zelenski on vielä aika avuton vielä
presidenttinä eikä pysty hoitamaan asioitaan korrektisti. Ukrainalaiset ovat moneksi
jakaantunut kansa. Toisaalta on ymmärrettävä, että kansalaisten pelko johtuu Ukrainan
terveydenhuollon heikkoudesta, korruption laajuudesta ja epäluottamuksesta
viranomaisiin. Äskettäin maassa oli tuhkarokkoepidemia, jolloin lääkettä
rahapulan takia ei riittänyt kaikille ja ihmisiä kuoli joukoittain epidemiaan.
Osa ukrainalaisista on kieltäytynyt palaamasta Kiinasta Ukrainaan väkivallan
pelosta. He jäävät toistaiseksi mieluummin Kiinaan.
Tekstissä lukee: Tämä on bussi, jossa olivat kaikki
evakuoidut lapset. Kysymys! Mikä teitä vaivaa "ihmiset"??? (kuvassa
kivillä heittämällä rikottu bussin ikkuna).
Tilanne EU:n kannalta on aika hankala. Esimerkiksi
yhdessä maassa puhkeava infektiopurkaus voi levitä helposti vaikka koko
Euroopan alueelle, koska rajojen ylitys on varsin helppoa. Tämä voi tapahtua
ennen kuin sairastuneessa yksilössä voi näkyä merkkiäkään sairaudesta. Tämähän
koskee siis myös Suomea. Vaikkapa Italiassa käynyt pääsee varsin nopeasti ja
helposti rajojen yli Suomeen. Vaikka Suomessa pyritään varautumaan tapauksiin
voi sairauden kantaja olla Suomessa jo ennen merkkiäkään sairaudestaan ja levittää
kulovalkean tavoin ympäristöön virusta ennen kuin asia edes havaitaan. Suomessa
ollaankin yleisesti aika huolissaan ja pyritään levittämään tietoa kaikin
tavoin. Mutta ei tämä kuitenkaan estä sairauden leviämistä. Vaikka Suomessa ei
ole vielä epidemiaa se voi olla edessä. Mutta paniikkiin ei missään nimessä ole
syytä antautua. Se voi olla vielä vahingollisempaa kuin itse sairaus.
Maailmassa puhutaan jo pandemiasta. Vaikka kyseessä ei
vielä olisikaan varsinaisesta sairauspandemiasta maailmassa vallitsee henkinen
pandemia. On tietenkin aivan selvää, että on paljon tahoja, jotka käyttävät
koronavirusta hyväkseen joko taloudellisesti tai poliittisesti. He levittävät
myös tarkoituksellisesti hysteriaa. Kiina on ilmoittanut jo kehittäneensä
rokotteen virusta vastaan, mutta käyttöönottaminen kestänee muutaman kuukauden.
Venäjältä ilmoitettiin, että siellä on kehitetty viisi erilaista
rokoteprototyyppiä koronavirusta vastaan. Mielenkiintoista nähdä, miten asiat
etenevät. Saadaanko epidemia kuriin?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tarkistetaan ennen julkaisua!