MAAILMAN TAPAHTUMIA
TU-160
maailman kaunein sotilaskone lempinimeltään "Valkea joutsen".
Oliko syttymässä sota? Oliko se lähellä ja vieläpä kahden
suurimman Natomaan välillä. Ainakin sellaisen kuvan sai, jos seurasi
Yhdysvaltojen presidentin Trumpin ja Turkin presidentit Recep Tayyip Erdoganin
keskinäistä sanailua. Kyse oli Syyriasta ja siellä Turkin rajan lähellä
asuvista kurdeista. Turkki on aina pitänyt kurdeja terroristeina. Yhdysvallat
taas Syyriassa liittolaisinaan, jotka taistelevat sen rinnalla tehokkaasti
terroristeja vastaan. Tosin Yhdysvallat oli alueella luvatta. Se ei ollut
saanut Syyrian hallituksen lupaa tulla Syyrian alueelle. Turkilla taas oli
lupa. Se oli sotilasliitossa Venäjän ja Iranin kanssa, jotka yhdessä Syyrian
joukkojen kanssa taistelivat Isisin terroristeja vastaan. Turkin tarkoituksena
oli häätää kurdit Turkin rajojen läheltä 32 kilometrin päähän ja muodostaa näin demilitarisoitu vyöhyke. Trump
uhkasi sanktioilla ja jopa sotatoimilla, jos Turkki hyökkäisi alueelle.
Euroopassa monet maat yhtyivät tähän. Erdogan ilmoitti, että sillä on oikeus
puolustautua terroristeja vastaan. Ensimmäistä kertaa Natoliiton historiassa
ehdotettiin, että jollekin natomaalle ei saisi myydä enää aseita. Oli jopa
mahdollista, että kaksi Natomaata olisivat taistelleet keskenään. Se ei tosin
olisi ensimmäinen kerta. Kaksi Natomaata Turkki ja Kreikka ovat taistelleet
keskenään ja vieläkään niiden välit eivät ole hyvät. Oli myös uhka, että
amerikkalaiset tukikohdat olisi Turkin alueelta lopetettu ja amerikkalaiset
ydinaseet poistettu alueelta. Uhka on edelleen ajankohtainen.
Turkki nimitti operaatiota "Rauhan lähteeksi"
ja lähti hyökkäykseen 9.10.2019. Trump vastasi 14.10. niin kuin monta kertaa
aikaisemminkin asettavansa sanktioita Turkille ja tuhoavansa sen talouden. Myös
Euroopassa ilmoitettiin, että Turkille asetetaan sanktioita. Tällöin Erdogan
ilmoitti, että " Heeeeiii!" se laskee kaikki Turkissa olevat ainakin
3,5 miljoonaa pakolaista Eurooppaan, jos näin toimitaan. Eurooppalaiset taisivat
pelästyä. Turkki ei enää vuosiin ole hakenut EU:n jäsenyyttä ja sen ymmärtää
kaikkien näiden vuosikymmenien takia. EU on aika sekaisin ja palaan siihen
tuossa myöhemmin. Turkin hyökkäys eteni suhteellisen tehokkaasti ja kurdit
pakenivat edestä pois. Oli vaara, että Turkki törmää amerikkalaisiin
joukkoihin. Trump ilmoitti, että se vetää joukkonsa pois Syyriasta. Tämä
toimenpide tapahtui niin nopeasti, että joissakin leireissä jopa sotilaiden
henkilökohtaisia esineitä jäi paikalle. Trumpin ilmoitus joukkojen poisvetämisestä
herätti Yhdysvalloissa varsin ristiriitaisia ja riitaisia reaktioita.
Kun amerikkalaiset pakenivat Syyriasta kurdit heittivät
heitä kivillä, perunoilla ja mädillä vihanneksilla.
Kurdit tunsivat tulleensa petetyiksi amerikkalaisten
taholta. Amerikkalaiset olivat pettureita. Kun amerikkalaiset joukot
vetäytyivät alueilta kurdit heittelivät heitä perunoilla, mädillä vihanneksilla
ja kivillä. Trumpin ilmoitus kurdien jättämistä ilman puolustusta on
typeryydessään maailman sensaatio. "Eiväthän kurdit auttaneet
amerikkalaisia kun he nousivat maihin Normandiassa". Tilanne Syyriassa
alkoi vaikuttaa aika kriittiseltä. Kurdit ovat kansa, jolla ei ole omaa
valtiota. He asuvat Turkin, Syyrian, Irakin ja Iranin alueilla, mutta
pakolaisina heitä on ympäri maailmaa. Kurdit eivät ole yhtenäinen kansa vaan he
kuuluvat erilaisiin uskontokuntiin ja omaavat erilaisia kulttuureita. Kurdit
perustivat 1946 Iraniin Mahabadin tasavallan silloisen Neuvostoliiton tuella.
Neuvostoliitto oli ainoa valtio, joka tunnusti sen itsenäisyyden. Iran
lakkautti sen kuitenkin jo samana vuonna. Nyt kurdit ovat taistelleet
tehokkaasti Isisin terroristeja vastaan. Tätä amerikkalaiset ovat käyttäneet
hyväkseen. Ja nyt amerikkalaiset raukkamaisesti hylkäsivät heidät.
Putin kutsui Erdoganin Sotshiin 22.10.2019
Tähän hätään ilmestyi Venäjän presidentti Vladimir Putin,
joka kutsui Turkin presidentin Erdoganin Sotshiin 22.10.2019. Venäjä, Turkki ja
Iran ovat liittolaisia Syyrian sodassa. Yli kuuden tunnin neuvotteluissa
päästiin sopimukseen, jossa Turkki lopettaa sodan ja vetäytyy vähitellen
vyöhykkeeltä ja tilalle tulevat Venäjän ja Syyrian joukot. Kurdit siirretään
Syyrian alueelle. Syyrian presidentti Assad on hyväksynyt sopimuksen. Muutenkin
kurdien ja syyrialaisten välit ovat aina olleet sopuisat. Tiistaina 22. päivä
presidentti Assad vieraili etulinjassa. Assad vakuutti hallintonsa tukea
kurdeille. Ongelmaksi muodostuu valtava pakolaisten määrä ja lukuisten
Isis-vankileirien lopettaminen. Terroristit pakenevat perheineen ympäri
maailmaa. On myös pelko, että Isis-terroristit perustavat jälleen vahvan
terroristijärjestön Irakin puolelle tai järjestävät iskuja muualla maailmassa. Tärkeänä
pidetään kuitenkin Syyrian rajojen säilyttämistä koskemattomina. Kurdien
johtaja Maslum Abdi kiitti venäläisiä.
Turkin ja Syyrian rajalle muodostettiin neutrali
vyöhyke, jota vartioivat venäläiset ja syyrialaiset joukot.
Kaikki amerikkalaiset eivät kuitenkaan poistuneet
alueelta. Itä-Syyriassa on suuria öljylähteitä Haseken ja Deir ez Zorin
alueilla. Satelliittikuvat osoittavat, että täällä amerikkalaiset jäivät
pumppaamaan öljyä alueelta. He kuljettavat sen Irakin kautta vapaille
markkinoille. Suoraan sanottuna he varastavat syyrialaista öljyä. Washington
ilmoitti, että Yhdysvaltojen joukot jäivät puolustamaan öljykenttiä Daeshia
vastaan. Tämä ei ole totta. Yhtiö, joka pumppaa öljyä on nimeltään SEDKAB ja
kuljettaa sitä pitkinä säiliöautosaattueina Irakin rajalle Yhdysvaltojen
armeijan suojelemana.
Satelliittikuvissa näkyvät Deir ez Zorissa säiliöatutot
ja kaikki. Öljyä varastetaan
Syyrian suuret öljykentät kuuluvat Syyrialle.
Seuraavat Yhdysvaltain vaalit ovat jo ensi vuonna 2020.
Ns. Taylorin todistuksen mukaan Trump yrittää edistää tavoitteitaan Ukrainan avulla.
Tämä on kuulema "sääntöjen vastainen ja epävirallinen operaatio". Hän
yrittää saada Ukrainaa tukemaan Trumpin uudelleenvalintaa. Paitsi että
Britannia on kahtiajakautunut on myös Yhdysvallat on kahtiajakautunut. Melkein
tasan puolet kansasta ei hyväksy Trumpia ja hänen elkeitään. Toisaalta monikaan
ei ota huomioon, että Trump on vältellyt turhaa sotimista (esim.
Pohjois-Korea). Jos muistamme Obaman, tämän Nobelin rauhanpalkinnon saaneen,
hän pommitti ainakin yhdeksää valtiota niiden joukossa esim. Libya, josta tuli
miljoonia pakolaisia Eurooppaan. Lisäksi näissä valtioissa sota jatkuu yhä. On
hienoa, jos Trump yrittää poistua näistä valtioista, joihin kukaan ei ole
kutsunut amerikkalaisia sotilaita. Kysymys kuuluu ovatko amerikkalaiset nyt
todella lähdössä Syyriasta, vai onko tämä vain jonkinmoinen vaalitemppu, jota
Trump tai jokin muu taho käyttää hyväkseen ja amerikkalaiset eivät poistukaan
Syyriasta? Eiväthän he ole poistuneet Afganistanistakaan eikä Irakista, vaikka
ovat monta kertaa ilmoittaneet niin.
Kokonaisuudessaan Syyrian tapahtumia pidetään suurena
voittona Putinille ja Venäjälle. Venäjän vaikutusvalta alueella kasvaa,
Yhdysvaltojen heikkenee. Venäjällä on hyvät välit Turkin, Iranin, Syyrian ja
Israelin kanssa. Putin vieraili Saudi-Arabiassa 14.10.2019 ja tapasi kaikki
kuningashuoneen jäsenet. Hän tapasi kuninkaan Salman bin Abdul-Aziz Al Saudin
ja kruununprinssin Muhammad bin Salman. Molemmat ovat vierailleet Venäjällä. Venäjän
ja Saudi-Arabian välit ovat erinomaiset. Seurauksena pidettiin jonkinmoiset
yhteiset sotaharjoitukset, jossa raskaita venäläisiä sotilaskoneita (mm.TU-160)
lensivät Saudi-Arabiaan.
Putin tapasi Saudi-Arabian kuninkaan ja prinssin.
Sitten Putin lensi 15.10.2019 Abu Dhabiin eli
Yhdistyneisiin arabiemiirikuntiin ja tapasi siellä maan presidentin Seikki
Khalifa ibn Sultan Al Nahyan ja maan johdon. Maiden suhteet ovat erikoiset
sikäli, että ne jo vanhastaan ovat hyvät. Esimerkiksi Putinin presidentin
Aurus-auton valmistavan yhtiön osakkeista 36 % omistaa Yhdistyneet
arabiemiirikunnat. Se on siis Venäjän ja Emiraatin yhteisyritys. Ja ensimmäinen
arabi-kosmonautti oli Emiraatin kansalainen Hazaa Al Mansouri, joka vieraili kansainvälisellä
avaruusasemalla ja palasi Sojuz-aluksella maahan vain pari viikkoa ennen
Putinin vierailua maassaan. He tapasivat jälleen toisensa.
Putin tapasi Emiraatin presidentin Seikki Khalifa ibn
Sultan Al Nahyan.
Putinin auto Aurus on yhteistyötä Emiraatin kanssa.
Putin vieraili Serbiassa jo toisen kerran tänä vuonna.
18.10.2019 tuli kuluneeksi 75 vuotta Belgradin vapauttamisesta. Puna-armeija
yhdessä serbisissien kanssa olivat vapauttamassa silloista Jugoslaviaa
saksalaisista1944. Neuvostoliitto ja serbisissit tekivät yhteistyötä, jolla oli
suuri vaikutus saksalaisten tuhoamisessa. Serbialaiset tuntevat olevansa läheisiä
venäläisten kanssa. Koko Serbian historia on ollut läheistä Venäjän historian kanssa,
mutta tässä on turha lähteä kirjoittamaan asiasta sen enempää.
Venäjällä on ollut tämän syksyn aikana muutamia varsin
vaikuttavia sotaharjoituksia. Yksi nimeltään "Metsästäjä
(Охотник)", joka pidettiin Orenburgin alueella 15 - 22 syyskuuta 2019.
Harjoituksiin osallistui 130 000 sotilasta kahdeksasta valtiosta. Valtiot
olivat Venäjä, Kiina, Intia, Kazakstan, Kirgisia, Pakistan, Tadzikistan ja Uzbekistan. Tästä kirjoitinkin jo
aikaisemmin. Toinen oli 16. - 20.10.2019 sotaharjoitus nimeltään "Гром
2019" (suom. Ukkonen). Siihen
osallistuivat Venäjän maavoimat, merivoimat ja ilmavoimat. Tämä oli pääasiassa
ohjuskoe, jossa ammuttiin erilaisia ohjuksia maasta, mereltä, meren alta, ja
ilmasta sekä päiväsaikaan että yöaikaan. Mukana olivat myös mannertenväliset
ballistiset ohjukset. Tuntuu, kuin olisi kokeiltu niitä ohjuksia, jotka
kykenevät kantamaan ydinkärkiä. Ilmoituksen mukaan kaikki ohjukset osuivat
tarkasti maaleihinsa.
Venäjä piti 20. - 21. 10. sotaharjoituksen "Гром
2019" (suom. Ukkonen). Ballistisia
ohjuksia ammuttiin mm. Barentsinmereltä ja Ohotanmereltä. Kaikki ohjukset
osuivat maaleihinsa.
Euroopassa on ollut varsin myrskyisää. Britannian ero
EU:sta ei oikein tahdo sujua ainakaan mallikkaasti. Brittiläiset ovat
jakaantuneet jyrkästi kahtia. Toiset haluavat nopean eron, toiset haluavat
jäädä EU:hun. Mielenosoituksia on ollut molemmin puolin. Britannian
pääministeri Boris Johnson on joutunut suuriin vaikeuksiin. Joulukuussa pitäisi
olla uudet vaalit. EU antoi aikaa tammikuun 2020 loppuun saakka.
Pohjois-Irlannissa on väkivaltaisia mielenosoituksia ja Skotlannissa ei haluta
eroa EU:sta. Tapahtuuko niin, että Britanniasta tulee loppujen lopuksi
Tynkä-Britannia? Onnistuuko Pohjois-Irlannin ja Skotlannin ero?
Myös Espanjassa Kataloniassa on ollut väkivaltaisia
mielenosoituksia. Espanjan oikeuslaitoksen päätös itsenäisyyttä ajavien pitkistä
vankeustuomioista on koettu epäoikeudenmukaisiksi. Varsinkin Barcelonassa on
ollut jo kauan mielenosoituksia, joihin on osallistunut satojatuhansia ihmisiä.
Katalonia on rikkain Espanjan osa ja itsehallintoalue. Kun muistelen niitä kauniita
puistokatuja harmittaa mielenosoitusten väkivaltaisuus, mutta toisaalta
ymmärrän hyvin mielenosoittajia.
Venäjän ja Afrikan maiden välinen huippukokous Venäjä -
Afrikka.
Sotshissa 23. - 24.10.2019 järjestettiin ensimmäinen
Venäjän ja Afrikan maiden huippukokous. Afrikassa on 54 valtiota, joista
kaikista oli edustajia kokouksessa. Kaikkiaan 43 maata oli edustettuina
korkeimmalla mahdollisella tasolla. Kokouksen järjestämisessä avusti Putinia
Egyptin presidentti Abdel Fattah al-Sisi. On sanottu, että Putin on
palauttamassa Venäjää takaisin Afrikkaan. Neuvostoliiton aikana se oli tärkeä
vaikuttaja Afrikassa. Afrikassa on valtavat luonnonvarat mm. maailman suurimmat
timantit, joista valtiot itse eivät hyödy mitään. Ulkomaiset kaivosyhtiöt
vievät ne surutta ulkomaille ja pitävät voitot itsellään. Afrikan valtiot elävät yleensä suuressa
köyhyydessä. Tässä voisi verrata Suomen kaivoslakiin. Kaivoksia saa perustaa
mikä tahansa ulkomainen yhtiö vapaasti
ja tuotot menevät ulkomaille, mutta Suomi jää nuolemaan tuhojen jäljet. Mutta
palataanpa Sotshiin. Moskovalla on hyvät suhteet itään ja Lähi-itään ja on nyt
rakentamassa suhteita Afrikkaan. Kokouksen aikana solmittiin lukuisia
taloudellisia sopimuksia. Näitä Venäjän ja Afrikan maiden välisiä kokouksia
päätettiin pitää kolmen vuoden välein.
Solkovossa pidettiin Euraasian talousunionin kokous.
Mukana oli myös Serbian edustaja.
Solkovossa Moskovassa pidettiin 25.10.2019 Euraasian
talousunionin kokous. Isäntänä toimi
Venäjän pääministeri Dmitri Medvedev. Unioniin kuuluvat Venäjä, Valko-Venäjä
Armenia, Kazakstan ja Kirgisia. Tällä kertaa mukana oli myös Serbia. Serbia on
ilmeisesti liittymässä unioniin. Myös Turkki ja Tadzikistan ovat ilmoittaneet
kiinnostuksensa liittyä unioniin. Pinta-alaltaan Euraasian talousunioni on
viisinkertainen verrattuna EU:hun, mutta väkiluku ja talouselämä on
huomattavasti pienempiä. Luonnonvarat ovat kuitenkin huikeasti suuremmat kuin
EU:n luonnonvarat. Talouselämä on kehittymässä hyvää vauhtia. Kokouksen
seurauksena Venäjä ja Serbia pitivät yhteiset sotaharjoitukset Serbiassa.
27.10.2019 ilmestyi uutinen, jossa presidentti Trump
ilmoitti Isis-johtajan Abu Bakr al-Baghdadin kuolleen amerikkalaisten toteuttamassa
operaatiossa Luoteis-Syyriassa. Terroristi kuulema räjäytti itsensä ja kolme
tytärtään. Presidentti oli kuulema seurannut murhaa suorana lähetyksenä. Trump
kommentoi al Baghdadin kuolleen "kuin koira ja kuin pelkuri".
Jäännökset haudattiin mereen, mutta ei sanottu mihin mereen. Trumpin kannalta
uutinen tuli juuri sopivaan aikaan, koska Trumpin virkarikossyytteet olivat otsikoissa
viime aikoina. Presidentti Obaman aikana Obama seurueineen katsoi suorassa
lähetyksessä kuinka Osama bin Laden murhattiin ja Libyan johtajan Muammar
Gaddafin murhaa nauhalta katsellessaan Hillary Clinton oli naureskellut
"Wau, nyt hänestä päästiin". Minkälaisia ovat ihmiset, jotka
nauttivat nähdessään ihmisiä tapettavan? Tulee mieleen, että omituisen raakoja
ja verenhimoisia nämä Amerikan presidentit ja ehdokkaat ovat. Minkäänlaisia
oikeudenkäyntejä näistä murhista ei oltu koskaan suoritettu.
Ja sitten vähän miellyttävimpiin asioihin. Kuka on Maria
Butina? Hän on 30-vuotias venäläinen tyttö, joka istui amerikkalaisessa
vankilassa 18 kuukautta. Hänet vapautettiin 25.10.2019. Olen kirjoittanut
hänestä jo aikaisemminkin. Mariaa syytettiin vakoilusta Venäjän hyväksi. Maria
kiistää väitteet. Myös Venäjän mukaan koko juttu on tekaistu. Aluksi Maria
kielsi kaikki syytteet, mutta myöhemmin hän allekirjoitti tunnustuksen. Tämä
johtui siitä, että hänen asianajajansa oli neuvonut häntä tunnustamaan, koska
Amerikan lakien mukaan tunnustus pienentää rangaistusta. Yhdysvalloissa on
laki, jossa tunnustus rikokseen lieventää tuomiota. Näin ollen asianajajansa
neuvosta hän allekirjoitti tunnustuksen rikoksesta, jota ei ollut tehnyt. Kuinkahan
paljon Yhdysvalloissa istuu vankiloissa ihmisiä, jotka ovat tunnustaneet
rikoksia, joita eivät ole tehneet?
Moskovan lentokentällä Maria kohtasi isänsä.
Maria vangittiin juuri päivää ennen kuin Venäjän
presidentti Putin ja USA:n presidentti Trump tapasivat Helsingissä 16.7.2018. Ennen
Helsingin kokousta Yhdysvaltain tiedustelupalvelu suoritti tukimusta yrittäen
etsiä jotain johon voisi tarttua. Maria sattui olemaan juuri sopiva henkilö.
Hän oli nuori venäläinen nainen, joka puhui venäjää, opiskeli amerikkalaisessa yliopistossa ja loi helposti suhteita erilaisiin
henkilöihin. Tässä tapauksessa näiden suhteiden luominen tapahtui kuitenkin
tarkoituksella amerikkalaiselta puolelta, ei Marian puolelta. Häntä syytettiin
yhteyksistä republikaaneihin vaikuttaakseen Yhdysvaltojen ulkopolitiikkaan. Näillä
henkilöillä oli vaikutusvaltaa. Vangitsemisella yritettiin vaikuttaa
presidenttien neuvotteluihin. Sillä oli siis poliittinen tarkoitus. Piti
näyttää, että Venäjä lähettää naisagentteja, vakoojia Amerikkaan. Tämä oli
selvä provokaatio, jolla oli tarkoituksellinen ajankohta.
Ihmiset kukittivat Marian hänen saapuessaan Moskovaan.
Kaikesta huolimatta Maria Butina sanoi, että kaikkein
tärkeintä hänelle on, että maiden välillä vallitsisi rauha. Venäjä kärsi eniten
toisen maailmansodan aikana ja hän on kaikkea sotaa vastaan. Venäjän ja
Yhdysvaltojen välillä pitäisi vallita rauha ja voitaisiin tehdä yhteistyötä ja käydä
rauhassa kauppaa. Mutta Mariasta tuntuu, että amerikkalaiset eivät tätä
ymmärrä. Amerikassa ei ole demokratiaa. Siellä hallitsee rikkaan eliitin
diktatuuri. Jos hän olisi ollut eurooppalainen eikä venäläinen häntä ei olisi
ikinä vangittu. Hän oli juuri sopiva henkilö vakoilijan rooliin, nuori kaunis
venäläinen nainen. Mariaa käytettiin hyväksi. Show voi alkaa. Amerikassa
vallitsee russofobia. Republikaanien ja demokraattien välillä vallitsee
taistelu. Tavalliset ihmiset siellä eivät oikein ymmärrä tätä. Maria on
surullinen amerikkalaisten puolesta. Kun hänet vapautettiin monet
amerikkalaiset naisvangit kääntyivät hänen puoleensa. He sanoivat, että älä
unohda heitä, miten heitä kohdellaan, miten heitä syötetään, miten heidän
terveyttään hoidetaan, se on kauheaa. Kerro koko maailmalle, millaiset olot meillä
on, miten meitä kohdellaan! Miten omia
kansalaisia täällä kohdellaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tarkistetaan ennen julkaisua!