ENTÄS UKRAINA?
Presidentti Zelenskin ilme on näkemisen arvoinen.
Ukrainan Uudella presidentillä Vladimir Zelenskillä
tuntuu olevan ongelmia. Hän vieraili YK:n yleiskokouksessa Yhdysvalloissa ja
tapasi presidentti Trumpin 25.9.2019, mutta vierailu ei tuntunut oikein
onnistuneelta. Kun katsoo hänen ilmettään uutisissa vaikuttaa hän aika
onnettomalta. Yhdysvalloissa on paljastunut lukuisia ongelmia, joihin liittyy
Ukraina. Ensimmäinen on se, että Ukraina lahjoitti salaa varoja demokraattien
Hillary Clintonille vuoden 2016 presidentinvaaleissa. Ukraina toivoi, että
Hillarysta olisi tullut presidentti. Myös lukuisia muita lahjontaongelmia on
paljastunut tai paljastumassa liittyen Joe Bidenin ja hänen poikansa Hunterin
toimintaan ja korruptioon Ukrainassa. Lisäksi Trump ei myöntänyt rahaa lainaksi
Ukrainalle muuhun kuin aseiden ostoon ja niidenkin oli tapahduttava
Yhdysvalloista. Sen lisäksi Trump ehdotti, että Zelenski puhuisi Venäjän
presidentti Vladimir Putinin kanssa. Tällä hetkellä Yhdysvalloissa käydään
poliittista taistelua siitä, minkä verran Trump on yrittänyt käyttää Ukrainaa
vaaliaseenaan.
"Tämä ei ole totta!" Miten surkealta Zelenski
näyttääkään!
Ns. Steinmeierin malli allekirjoitettiin Minskissä
1.10.2019. Allekirjoittajina olivat Venäjän, EU:n, Ukrainan, Donetskin ja
Luhanskin alueiden edustajat. Itse asiassa tämä malli on yksinkertaistettu
versio jo Minskissä 2015 allekirjoitetusta Minskin sopimuksesta. Itse asiassa
malli on Minskin sopimusten alkuperäinen idea. Tämä malli ei koskaan toiminut,
koska Ukrainan entinen presidentti Petro Poroshenko ei koskaan noudattanut sitä
vaikka oli pistänyt nimensä siihen alle. Mutta myös uutta mallia rikottiin
heti. Joukkoja ei vedetty Itä-Ukrainan rajalta pois eikä tulitauko astunut
voimaan. Ukrainan puolelta jatkettiin tulitusta, vaikka presidentti Zelenski
oli kieltänyt sen. Zelenski oli ilmoittanut, että Steinmeierin malli on
kirjattava Ukrainan laiksi. Ukrainan parlamentin on hyväksyttävä laki vuoden
loppuun mennessä. Tätä pidettiin uuden hallituksen merkittävänä askeleena
Itä-Ukrainan konfliktin lopettamisessa, jossa on kuollut jo yli 13 000
ukrainalaista. Malli antaa Itä-Ukrainan Donetskille ja Luhanskille autonomisen
aseman. Heti 2.10 tuhannet ukrainalaiset nationalisti osoittivat mieltään
Maidanin aukiolla sopimusta ja Zelenskiä vastaan. Monet sanovat, että tämä
malli on Putinin malli. Myöhemmin järjestettiin mielenosoituksia lisää. Tätä
pidetään selvästi Zelenskin arvovaltatappiona ja voimattomuutena. Hän ei
hallitse vielä Ukrainaa vaan hänellä on voimakkaita vastustajia. Myöhemmin
Zelenski on pyörtänyt sanojaan. Tosin hän ilmoitti myös, että hän olisi halukas
tapaamaan Putinin kunhan löydetään sopiva päivämäärä.
Heti 2.10 pidettiin mielenosoituksia Maidanilla sopimusta
vastaan "Ei antautumista!".
Venäjän hallinnon tiedottaja Dimitri Peskov sanoi
toimittajille 2.10, että Kiovan hyväksymä Steinmeir-kaava on myönteinen kehitys
ja tämä on tärkeä askel kohti aikaisempien sopimusten täytäntöönpanoa. Minskin
sopimus on ainoa tapa ratkaista Ukrainan konflikti maan itäosissa. Kaikki
mielipidetutkimukset osoittavat, että valtaosa ukrainalaisista haluaa lopettaa
sodan Itä-Ukrainassa. Mutta koomikkonäyttelijäpresidentillä ei ole riittävää
kokemusta eikä voimaa täyttää lupauksiaan ainakaan vielä. Hän lupasi pistää
entisen presidentti Poroshenkon vankilaan, mutta ei ole tehnyt sitä vieläkään.
Mielipiteitä Steinmeierin kaavasta on tahallaan vääristelty ja siitä käydään
kiivasta keskustelua. Oppositiopuolueet, ääriryhmät ja ultranationalistit vastustavat
Steinmeierin kaavaa tai mitä tahansa sopimusta Venäjän kanssa. Entinen
presidentti Poroshenko on ilmoittanut pienimmänkin myönnytyksen Venäjälle
merkitsevän kapinointia. Taistelujen lopettaminen merkitsee antautumista.
"Meillä ei ole kapteenia" ja jotkut syyttävät Zelenskiä
maanpetoksesta.
Ukrainalaiset televisiokanavat "112 UKRAINA",
"NEWSONE" ja "ZIK" päätettiin sulkea.
Keskiviikkona 2.10. kolme ukrainalaista televisiokanavaa
tekivät mielenosoituksen. Kaikki ohjelmat lähetettiin suut teipattuina mustalla
teipillä. Televisiokanavat olivat "112
UKRAINA", "NEWSONE" ja "ZIK". Nämä kanavat on
päätetty sulkea liiallisen venäjämielisyyden takia. Kuten ehkä muistettaneen
kanava "112" halusi tehdä yhteislähetyksen venäläisen kanavan
"24" kanssa, mutta se estettiin. Tämä on sitä ukrainalaista
sananvapautta. Paitsi televisiokanavilla myös journalisteilla on ahdasta
Ukrainassa. Ne journalistit, jotka ovat toista mieltä tapetaan tai laitetaan
vankilaan. Juuri vapautettiin ukrainalainen journalisti Kirill Vishinskij, joka
istui vankilassa yli vuoden ilman minkäänlaista syytettä. Syynä oli liiallinen
rehellisyys ukrainalaisia oloja ja politiikkaa kohtaan. Vapauduttuaan hän
matkusti heti Venäjälle. Yhä istuu ainakin 12 hänen ukrainalaista
ammattitoveriaan Ukrainalaisissa vankiloissa. Tämä on sitä ukrainalaista
sananvapautta. Tapettuja ukrainalaisia journalisteja ovat mm. toimittaja Pavel
Sheremetin murha 20.7.2016 räjäyttämällä hänen kuljettamansa auto ja Oles
Buzinan murha ampumalla hänet kotiovelleen 16.4.2015. Molempien murhaajat
saatiin selville, mutta heitä ei olla pidätetty.
Ukrainalainen journalisti Kirill Vishinskij vapautettiin
ukrainalaisesta vankilasta yli vuoden vankeuden jälkeen. Hän sanoo, että yhä
ainakin 12 hänen toveriaan istuu yhä vankiloissa.
Kiovassa 12.10.2019 Zelenski piti lehdistötilaisuuden.
Tilaisuus oli erikoinen. Se pidettiin kahvilassa pöydän ääressä ja toimittajia
mahtui pöytään aina vain10 henkeä kerrallaan. Tällä Zelenski teki ennätyksen.
Lehdistötilaisuus kesti yli 14 tuntia. Välillä Zelenskiltä katosi ääni, mutta
lääkärit kävivät antamassa hänelle pistoksen, jolloin ääni palasi.
Lehdistötilaisuuden metodi oli ilmeisen huono. Zelenski joutui lukemattomia
kertoja vastaamaan samoihin kysymyksiin. Jos olisi pidetty yksi lehdistötilaisuus,
jossa olisivat olleet kerralla kaikki toimittajat, Zelenski olisi joutunut
vastaamaan vain kerran jokaiseen kysymykseen. Toivottavasti hän otti oppia
asiasta!
Zelenski piti lehdistötilaisuuden kahvilassa. Tilaisuus kesti yli 14 tuntia.
Kuten jo tuossa aluksi kirjoitin ensimmäinen Minskin
sopimus vuodelta 2014 ja toinen Minskin sopimus vuodelta 2015 eivät toimineet.
Sopimusten osapuolet olivat Ukraina ja Donetsk ja Luhansk. Sopimusten takaajina
toimivat Venäjä, Saksa ja Ranska. Sopimusten ensimmäisiin pykäliin kuului tulen
lopettaminen ja joukkojen vetäminen pois alueelta. Ukraina ei koskaan
toteuttanut pykäliä. Itä-Ukraina Donetsk ja Luhansk vetivät joukot ja aseet
pois alueelta, mutta koska Ukraina jatkoi tulitusta palauttivat he joukkonsa ja
aseensa takaisin. Nyt tehty uusivanha Steinmeierin malli ei myöskään toteutunut,
sillä ukrainalaiset äärinationalistiset joukot eivät poistunee alueelta vaan
jatkoivat tulitusta. Seurauksena Zelenski vieraili rintamalla 26.10.2019 Zolotoe
(Zolote) kylässä ja tapasi nationalistisotilaita. Hän vaati heitä lopettamaan
välittömästi tulitus ja viemään aseensa pois rintamalta. Hän kohtasi
vastustusta vaikka oli valtion presidentti ja samalla armeijan ylipäällikkö.
Tulitus lakkasikin joksikin aikaa, mutta on sen jälkeen alkanut uudelleen.
Presidentti Zelenski vieraili 26.10. Zolotoe (Zolote)
kylässä nationalistijoukkojen luona ja vaati heidän päällikköään lopettamaan
tulituksen: "- Minä olen jo puoli tuntia puhunut sinun kanssasi. Sinä et
voi asettaa minulle minkäänlaista ehtoja. Etkö sinä ymmärtänyt, minä tulin tänne
sinun luoksesi!... "
"... Minä olen tämän valtion presidentti, olen
42-vuotias, enkä mikään idiootti. Minä tulin tänne luoksesi ja sanoin: vie
aseet pois. Mutta sinä älä pakota minua toimimaan."
Azov pataljoona on ukrainalainen natsipataljoona. Se
haluttiin laillistaa Ukrainassa lailliseksi sotilasosastoksi. Mutta
Yhdysvaltojen senaatissa on paljon juutalaisia jäseniä. Kuultuaan tästä
yrityksestä he vaativat, että tämä ehdottomasti kiellettäisiin. Toistaiseksi
Azov natsipataljoonaa ei ole laillistettu.
Azov on natsipataljoona. Heidän tunnuksensa on
muodostettu natsien hakarististä.
Vladimir Zelenski Ukrainan presidenttinä kohtaa
jatkuvasti vaikeuksia. Hän ei hallitse armeijaa vaikka on sentään armeijan
ylipäällikkö, salaista poliisia SBU:ta, poliisia eikä oikeuslaitosta. Hänellä
on rikkaita vastustajia Ukrainassa. Radikaalit ainekset ja natsit tekevät mitä
haluavat. Vaikka hänellä on Ukrainan parlamentissa Radassa suuri enemmistö
hänellä tuntuu olevan suuria vaikeuksia toteuttaa päätöksiään. Zelenski ei ole
toteuttanut lupauksiaan, joita teki vaalien aikana. Hän ei ole saanut rauhaa
Itä-Ukrainaan, vaihtanut kaikkia vankeja keskenään, pistänyt Poroshenkoa
vankilaan, nostanut kansan elintasoa jne. Tosin hän sai vaihdettua Venäjän
avustamana pienen määrän vankeja, mutta se tuskin olisi onnistunut ilman
venäjää.
Sotatila jatkuu Itä-Ukrainassa. Tuntuu kuin tilanne olisi
sovittamaton. Itä-Ukrainan eli Donbassin sota on jatkunut vuodesta 2014 saakka.
Itäukrainalaiset eivät voi hyväksyä Ukrainan hallintoa. He haluavat
itsenäisyyttä, haluavat perustaa itsenäisen valtion Uusvenäjän, kuten he
aikoinaan päättivät. Tätä ei ole yksikään valtio hyväksynyt, ei edes Venäjä.
Kotikielenään he pitävät venäjää vaikka osa puhuu myös ukrainaa. Ukrainassa
taas ääriukrainalaiset pitävät itäukrainalaisia terroristeina. He eivät halua
antaa anteeksi itäukrainalaisille. Ääriainekset ovat jopa sitä mieltä, että
kaikki itäukrainalaiset pitäisi tuhota, jotta saataisiin maa-alue haltuun.
Alueella on teollisuutta, kaivoksia ja suuria hiilivarantoja. Asiaa pahentaa
se, että tässä sisällissodassa on kuollut jo yli 13 000 ihmistä. Itäpuolella
pääasiassa siviilejä, länsipuolella nuoria sotilaita. On vaikea antaa anteeksi,
jos oma nuori poika tai aviomies tuodaan kotiin ruumisarkussa. Ukrainalaiset
ovat huonoja sotimaan. Suurin osa nuorista miehistä ei halua joutua sotaväkeen
ja on haluton taistelemaan. Sotaväkeen astumisen karttaminen on yleistä. Mutta
ääriainekset ja natsit pitävät yllä tätä tilannetta. Itä-Ukrainassa taas
sotilaat ovat pakkotilanteessa. He taistelevat henkensä edestä, perheidensä
edestä, vaimojen ja lapsiensa edestä. Siksi he taistelevat hyvin ja
tehokkaasti. En usko, että sotilaallisesti Ukraina voi tätä sotaa voittaa.
Asia kärjistää Ukrainan asenne Venäjää kohtaan. Sensuuri
on kovaa. Venäjää ei saa puhua varsinkaan julkisissa tilaisuuksissa, venäjäksi
ei saa laulaa, venäläistä musiikkia ei saa kuunnella, venäläisiä ohjelmia tai
elokuvia ei saa katsoa, venäläisiä kirjoja tai lehtiä ei saa lukea, venäjän
kieltä ei saa opettaa, neuvostoaikaisia muistomerkkejä kaadetaan. Kaikkein
naurettavinta oli kuitenkin kun äskettäin löydettiin erään Lvivin kaupungin lastentarhan
seinästä piirros, jossa oli kuvattuna venäläisen lasten animaatiosarjan
hahmoja. Tekijöitä syytetään nyt
venäläisiksi agenteiksi ja heitä uhkaa rankaisutoimenpiteet. Heitä
syytetään venäläisen propagandan levittämisestä lasten keskuuteen.
Lvivissä löydettiin lastentarhan seinästä venäläisiä
animaatiohahmojen kuvia.
Suuri enemmistö Itä-Ukrainassa taas puhuu kotikielenään
venäjää. He puhuvat venäjää, laulavat venäjäksi, lukevat venäjänkielistä
kirjallisuutta, lehtiä, kuuntelevat venäläistä musiikkia, katsovat venäläisiä
ohjelmia ja elokuvia, heidän sukujuurensa ovat usein Venäjällä. Kuinka heidät
voidaan sopeuttaa Ukrainan nykyisiin lakeihin? Yhtälö on mahdoton. Miten nämä
kansat voi yhdistää samaan valtioon, jolla on tällaiset lait kuin Ukrainalla? Se olisi samaa, kuin jos Suomessa
kiellettäisiin ruotsinkielen käyttö kokonaan tai saamenkielen tai englanninkielen
käyttö.
On selvää, että Presidentti Zelenskillä on vielä pitkä
matka, jotta hän pysyisi hallitsemaan edes jotenkin Ukrainaa. Vaalilupauksiaan
hän ei ole pystynyt toteuttamaan. Hän on koomikkopoliitikko, jolla ei vielä ole
mitään kokemusta politiikasta. Näyttää siltä, että hän ei ole vielä pystynyt
luomaan ympärilleen vahvaa tukiverkkoa. Jotkut hänen avustajistaan ovat
ammattitaidottomia Ukrainan politiikassa. Häntä käytetään selvästi hyväksi. Jotkut
sanovat jopa, että Zelenski on kääntänyt kelkkansa. Näin hänellä on helpompaa. Tällä
hetkellä Ukraina on Euroopan köyhin valtio. Ukrainalla on merkitystä vain
poliittisena aseena Venäjää vastaan. Tätä pyritään käyttämään merkittävässä
määrin hyväksi. Lisäksi hänet on sotkettu Yhdysvaltojen vaaleihin.
Venäjästä sanotaan, että se on jakanut Yhdysvallat kahtia
Trumpin avulla, jakanut Britannian kahtia Brexitin avulla, samalla jakanut
Euroopan kahtia tai moneen osaan, jakanut Natoliiton Turkin avulla, jakanut
Ranskan keltaliiveillä, jakanut Espanjan Catalonian itsenäisyyspyrkimysten
avulla, jakanut Ukrainan Donbassin avulla. Kuinka siis voisi ajatella, että
Zelenskin tapainen pikkumies uskaltaisi tavata Putinin kaltaisen ihmemiehen,
jolla on tällainen kokemus ja valta ja joka hallitsee tällä tavalla maailmaa?
Vaaditaan todella paljon harjoitusta ja kokemusta lisää, että hänellä riittäisi
rohkeutta siihen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tarkistetaan ennen julkaisua!