UKRAINAN VAALEISTA
Minä
klovni
Ukrainan presidentinvaalit lähestyvät. Ne pidetään
31.3.2019. Vaalitaisto on jo alkanut. Ukrainan vaalitaistoon liittyy aina hyvin
omintakeisia piirteitä. Joistakin voisin kertoa tässä lyhyesti. Hyvin
tyypillistä on, että lahjonta Ukrainan vaaleissa on aina hyvin tavallista toimintaa.
Toinen seikka on väkivalta tai sillä uhkailu. Tätä ihmiset pelkäävät. Toisaalta
lahjontaa toivotaankin, sillä se voi tuoda vähän helpotusta elämään. Tänä
vuonna presidenttiehdokkaita on peräti 44. Koskaan aikaisemmin ehdokkaita ei
ole ollut näin paljon. Tätä pidetään osittain nykyisen presidentin Poroshenkon
hämäysyrityksenä. Ihmiset lankeavat äänestämään jotain sellaista ehdokasta,
jolla ei ole mahdollisuuksia selviytyä presidentiksi, mutta toisessa
äänestyksessä tämän äänet menevät sitten Poroshenkolle. Nadja Savshenkolle ei
annettu lupaa osallistua vaaleihin, koska hän istuu ukrainalaisessa vankilassa
uhattuaan räjäyttää Ukrainan parlamentin. Viimeisten tutkimusten mukaan Ukraina
on maailman korruptoitunein valtio maailmassa.
Vaaliluettelo on huomattavan pitkä.
Kannatusjärjestys on tällä hetkellä ollut jo vähän aikaa
seuraavanlainen. Huomattava nousija on Vladimir Zelenskin nousu peräti
ensimmäiselle sijalle. Ehkä on hyvä käydä vähän läpi ehdokkaita ja heidän
taustojaan.
Vladimir
Zelenskij on 41-vuotias koomikko, tuottaja ja kirjoittaja, joka on
tällä hetkellä näistä tarjolla olevista ehdokkaista minunkin suosikkini.
Yllättäen hän on noussut tilastojen kärkeen. Vielä joku viikko sitten hän oli
vasta neljännellä sijalla. Ehkä hänen suosionsa perustuu sille seikalle, että
koomikkona hän uskaltaa sanoa asioita, joita muut ehdokkaat eivät uskalla.
Usein hän puhuu hyvin suoraan totuuden sanoja. Vähän aikaa sitten hän esitti
televisiossa koomisen lähetyksen, jossa nykyinen presidentti Poroshenko
haudataan. Loppusanoiksi arkun äärellä Zelenskij sanoo: "Lepää rauhassa!
Parasta, mitä teit kansamme hyväksi oli, että kuolit".
Olen seurannut Zelenskijn ohjelmia Ukrainan televisiosta
parisen vuotta ja usein nauranut kippurassa hänen viisaille vitseilleen. Usein
hänen kaverinsa ohjelmissa on Yevgeniy
Koshevoi. Zelenskijn lähtökohta ja ohjelma jossa hän itsekin esiintyi aikoinaan
oli venäläinen huumoriohjelma KVN, josta olen kirjoittanut jo aikaisemmin. Zelenskin
suosituimpia ohjelmia ovat nykyään hänen Studija Kvartal 95 Online (Студия Квартал
95 Online) ohjelmansa. Näistä minulle suosituimpia nuorehkona viriilinä
miehenä on sarja, jossa naiset kertovat eri tavoin vitsejä. Siinä on
tarkoituksena saada tuomarit nauramaan määrätyn ajan sisällä, jolloin saadaan
palkintoja. Täytyy myöntää, että tätä sarjaa olen seurannut eniten
ukrainalaisista sarjoista. Nuoria kauniita naisia saapuu Ukrainasta, Venäjältä
ja Valkovenäjältä. Vitsit kerrotaan joko ukrainaksi tai venäjäksi. Zelenskij
kertoo seuraavanlaisen vitsin: "Saatana puhuu ukrainalaisille
poliitikoille. Mitä te oikein teette? Rakennatte siellä ylhäällä Ukrainasta
helvettiä. Mitä tämä on? Minullahan täällä alhaalla on jo helvetti. Ei toista helvettiä
tarvita. Minä sanon irti sopimuksemme. En ota teidän sielujanne. Pitäkää
hyvänänne!"
Siis edes saatanalle eivät kelpaa Ukrainan nykyhallinnon
sielut!
Vladimir Zelenskij ei siis ole mikään poliitikko, mutta
hänen vitsinsä ovat usein hyvinkin poliittisia. Ilmeisesti siinä on hänen
suosionsa salaisuus. 8.helmikuuta hän oli menossa Lvovissa (Lvil) teatterinäytökseen,
jossa hänellä oli esitys. Tällöin hänet ympäröi mielenosoittajien joukko,
nuoria miehiä, joilla oli ilmeisenä tarkoituksena antaa Zelenskille turpaan eli
siis varoittaa häntä. Huumorimiehenä hän kuitenkin selvitti tilanteen huumorin
avulla ja selvisi tilanteesta ilman naarmuakaan. Ilmeisesti Poroshenko oli
toimittanut miehet antamaan Zelenskille selkään pelottaakseen hänet pois
vaalikuvioista. Hän on saamassa Venäjältä rojalteja esityksistään, joita
näytetään myös Venäjällä. Tästä ei oikein tykätä Ukrainassa.
8.helmikuuta 2019 Zelenskij meinasi saada turpiin
miesjoukolta, mutta selvisi puhumalla. "Kiitos. Oli oikein miellyttävä
tavata teitä kaikkia!" Ukrainan TV-kanava ZIK.
Toisella sijalla on Julija
Timoshenko. Hän on 58-vuotias ja jo kokenut poliitikko. Tämä on hänen
kolmas yrityksensä päästä Ukrainan presidentiksi. Hän johti pitkään tilastoja,
mutta Vladimir Zelenskij on nyt ohittanut hänet. Julija on ollut varsin
suosittu varsinkin naisten keskuudessa. Hän on rikas oligarkki, jolla on paljon
valtaa Ukrainassa. Nyt presidentiksi pyrkivien nimilistalle on ilmestynyt
toinen henkilö, jolla on täsmälleen sama nimi kuin Timoshenkolla. Julija
nimikirjaimet listalla ovat J V Timoshenko (Julija Vladimirovitsh Timoshenko) ja
hänen vieressään on toinen henkilö jonka nimi on J V Timoshenko. Tämä kuuluu
eräälle upseerille, joka ei ole poliitikko. Julija on ilmoittanut, että
Poroshenko on asettanut tämän henkilön sotkemaan hänen vaalikuvioitaan. Ihmiset
erehtyvät nimestä ja näin hän menettää ääniä. Tämä olisi todella Poroshenkon
tyylistä vaalikampanjaa. Jos Julija Timoshenko valitaan presidentiksi mikään ei
muutu Ukrainassa.
Julija Timoshenko
Julija Timoshenko piti 8. helmikuuta Kiovan torilla
vaalitilaisuutta, kun äkkiä paikalle ilmestyi nuoria miehiä, jotka syöksyivät
vaaliyleisön kimppuun. Syntyi valtava tappelunujakka. Joukkoon heitettiin kaksi
savupommia ja tuli ilmoitus, että torin viereen on pysäköity auto, johon on
asennettu pommi. Tilaisuus jouduttiin keskeyttämään poliisien toimesta, mutta
autosta ei löytynyt mitään pommia. Näitä hyökkääjiä pidätettiin ja vietiin
poliisiasemalle. Seuraavana päivänä 9.2.2019 poliisiasemalle ilmestyi noin 40 nuorta
huligaania, jotka hyökkäsivät poliisilaitoksen sisälle vapauttaakseen
kaverinsa. Hyökkääjillä oli aseita mukana. Kaksi poliisia joutui sairaalaan
hyökkäyksen johdosta. Poliisit lannistivat kuitenkin heidät lopulta maahan. Tällöin
ilmoitettiin julkisesti, että poliisit olivat toimineet väärin ja heitä oli
rangaistava. Silloin näiden poliisien
päällikkö Sergij Knjazev pyysi anteeksi ja ilmoitti itsekin olevansa Banderan
kannattaja eli siis natsi. Tähän on alkanut yhtyä yhä enemmän poliiseja eri
puolilla Ukrainaa. Nettiin alkoi ilmestyä yhä lisää poliisien ilmoituksia,
joissa he kertovat olevansa itsekin natseja. Nyt yhtä poliisia Vasilij Melnikä vastaan
on nostettu syyte siitä, että hän on puhunut banderilaisen vastaisen lauseen
tapahtuma-aikana. Häntä voi odottaa kahdeksan vuoden vankeustuomio. Stepan
Bandera on nykyään ukrainalainen pyhä lehmä, josta ei saa sanoa sanaakaan
pahaa, vaikka hän tapatti satoja tuhansia ihmisiä toisen maailmansodan aikana. Kaikki
ovat sitä mieltä, että Poroshenko oli kaiken takana, koska Timoshenko on hänen ehkä
pahin kilpailijansa.
Natsit hyökkäsivät 9.2.2019 poliisiasemalle, jolloin
poliisi pistivät heidät maahan.
Poliisipäällikkö Sergij Knjazev kirjoitti heti nettiin:
"Minä pyydän anteeksi, olen itsekin banderilainen (natsi)! Kunnia
Ukrainalle! #minäbanderilainen".
Poliisi Vasilij Melnik (vas.), joka oli pidättelemässä
natseja uhkaa 60 vuorokautta arestia, valtavat sakot ja 8 vuoden tuomio. Hänet
erotetaan poliisista, sehän on selvää.
Tämä sisältää ajatuksen, että natsit, kuten esim. Bandera
ovat Ukrainan kansallissankareita. Poliisien ei pidä siis sekaantua natsien
toimintaan vaikka se olisi väkivaltaista.
Sekaantuminen on rangaistava teko. Jos on sekaantunut voi välttyä
rangaistukselta tai saada lievemmän rangaistuksen, jos on itsekin natsi. Tämä
lisää yhteiskunnan väkivaltaisuutta ja pitää kansaa pelossa.
Sitten on itse Petro
Poroshenko, 53-vuotias Ukrainan
presidentti, joka on Ukrainan rikkaimpia miehiä. Vaalikampanjaansa hän on sijoittanut
ainakin kaksi miljoonaa dollaria. Kampanjaan lähtiessään hän oli varsin
vaatimattomalla sijalla ja hänen kannatuksena oli hyvin heikko. Kampanjansa hän
aloitti Kertsinalmen provokaatiolla, jossa hän lähetti sotalaivoja
aseistettuina Kertsinsalmelle. Hän jatkoi
Ukrainan kirkon jakamisella, mutta nämä toimet eivät tuottaneet hänen
toivomaansa tulosta, joten hän on ryhtynyt muihin hommiin. Lahjonta on aina
ollut tärkeimpiä kuvioita Ukrainan vaaleissa ja poliittisessa toiminnassa.
Väkivalta on toinen. On aivan ilmeistä, että Poroshenko käyttää molempia. Paitsi,
että hän maksaa avainhenkilöille hän on alkanut ostaa valitsijoiden nimiä. Hän
on lähettänyt lukuisia ryhmiä eri puolille maata, jotka kiertävät ovelta ovelle
ja tarjoavat puolen kuukauden tai kuukauden palkkaa ihmisille siitä, että nämä
pistävät nimensä papereihin, joissa valitaan Poroshenko presidentiksi. Köyhissä
oloissa elävät ihmiset tekevät myös näin. Kuukauden palkka on sentään jotain
ylimääräistä Euroopan köyhimmässä maassa eläville ihmisille. En tiedä miten
sitovaa tällaisen paperin allekirjoittaminen on, mutta tuntuu aika vastenmieliseltä,
jos se on laillista toimintaa.
Toinen tapa painostaa kilpailijoita on käyttää
väkivaltaa. On hyvin ilmeistä, että Poroshenko maksaa väkivaltaisille ryhmille
siitä, että nämä käyvät pelottelemassa kilpailijoita tai äänestäjiä. Tämä on
ikivanha keino Ukrainassa erilaisten vaalien ja äänestysten yhteydessä. Näitä
ovat käyttäneet aikaisemmatkin presidentit. Poliittiset murhat ovat olleet hyvin
yleisiä itsenäisen Ukrainan aikakaudella. Monet pitävät itsestään selvänä, että
Poroshenko valitaan uudelleen presidentiksi. Hänellä on rahaa ja amerikkalaisten
tuki takanaan. Jos Poroshenkosta tulee presidentti hän kerää lisää miljardeja
itselleen, kansan elintaso laskee yhä ja se elää pelossa, väkivalta kasvaa,
sota Itä-Ukrainassa jatkuu ja siellä kuolee yhä enemmän ihmisiä, välit Venäjän
kanssa pysyvät huonoina ja ainainen sodan uhka keskellä Eurooppaa säilyy.
Jurij
Boiko on 60-vuotias. Hän poikkeaa aika paljon muista
presidenttiehdokkaista. Hänet tekee poikkeukselliseksi se, että hän kuului jo
edellisen presidentin Viktor Janukovitsin hallitukseen energiaministerinä. Näin
hän joutuu paljon tekemisiin venäläisten kanssa. Hän on perustanut ns.
"opposition blokin" nykyiseen Ukrainan eduskuntaan. Hän syyttää
nykyistä hallintoa siitä, että se ei haluakaan rauhaa Itä-Ukrainaan. Nykyinen
Ukraina pysyy pystyssä vain sen takia, että sotii Itä-Ukrainassa ja pitää
Venäjää vihollisenaan. Jos näitä ei pidettäisi yllä nykyinen Ukraina hajoaisi. Boikoa
on uhattu syytteellä valtiopetoksesta hänen
Itä-Ukrainasta esittämiensä kannanottojen vuoksi, vaikka rauhan solmiminen
Itä-Ukrainan kanssa kuuluu nimenomaan Minskin sopimukseen. En näe hänellä
mahdollisuuksia presidentiksi.
Jurij Boiko
Anatolij
Gritshenko (tai Hritshenko kuten sanotaan) on 61-vuotias. Hän on
käynyt sotilaskoulutuksen Yhdysvalloissa ja palvellut Yhdysvaltojen armeijassa.
Palvellut myös Ukrainan armeijassa. Ei kuulu mihinkään puolueryhmittymään. Haaveilee
tulevansa uudeksi Poroshenkoksi. Näen hänet pikemmin palvelemassa Poroshenkoa,
kuin presidenttinä.
Anatolij Gritshenko (Hritshenko)
Oleg
Ljashko iältään 46-vuotias on mielenkiintoinen ilmestys.
Nuoruudessaan hän toimi rattopoikana ja myi itseään rikkaille ukrainalaisille
ja ulkomaalaisille. Hän kuuluu radikaalipuolueeseen ja käyttäytyykin hyvin
radikaalisti. Hän osallistuu usein tappelunujakoihin nyrkit heiluen Ukrainan
parlamentissa joita on itse asiassa harva se päivä. Kiivasluonteisena ei malta
hillitä nyrkkejään vaan on heti mukana melkein jokaisessa tappelunujakassa,
joita parlamentissa esiintyy. En kyllä näkisi häntä presidenttinä.
Todellisuudessa presidentinvaalit tuskin muuttavat mitään
Ukrainassa . Todennäköisesti Poroshenko voittaa vaalit, koska hänellä on
amerikkalaisten tuki takanaan. On selvää, että amerikkalaiset osallistuvat
vaaleihin. Lisäksi Poroshenko on oligarkki, jolla on varaa maksaa lahjuksia.
Poroshenko tulee edelleen kasvattamaan omaisuuttaan, kansa elää köyhyydessä,
korruptio kasvaa, Itä-Ukrainassa jatkuu sota, jossa kuolee edelleen ihmisiä.
Euroopan toiseksi suurimmassa valtiossa väkiluku jatkaa vähenemistään, koska
ihmiset etsivät uusia elinmahdollisuuksia muualta. On laskettu, että vuoden
2014 jälkeen Ukrainan väkiluku on laskenut yli 10 miljoonalla hengellä. Vielä
1990-luvulla Ukrainassa oli lähes 52 miljoonaa asukasta, nyt on laskettu että asukasluku on alle 42
miljoonaa (2017). Tällä menolla on laskettu, että Ukrainan väkiluku on kohta
alle 30 miljoonaa.
Näihin vaaleihin eivät saa osallistua Itä-Ukrainalaiset.
Lisäksi Venäjällä työssäkäyvät 2,5 - 3 miljoonaa ukrainalaista eivät saa
osallistua vaaleihin. Tämä on kaikkien demokratiasääntöjen vastaista. Tästä on ilmoitettu
YK:n ja Euroopan ihmisoikeusjärjestöille,
mutta sillä ei ole ollut mitään vaikutusta. Ukrainalaisten ehdokkaiden
Ilmiselvä pelko on se, että nämä äänestäjät eivät osaa äänestää "oikeita" henkilöitä vaan
äänestäisivät vääriä ehdokkaita. Siksi heitä ei haluta päästää äänestämään. On
aivan selvää, että Itä-Ukrainan Donetskin ja Luhanskin asukkaat eivät osallistu
äänestykseen. He eivät edes halua osallistua, koska katsovat etteivät kuuluu
Ukrainan valtioon. Mutta Venäjällä työssä käyvillä olisi kansainvälisten
säännösten mukaan oikeus äänestää ketä ehdokasta haluavat. On kummallista, että
Euroopassa ei kiinnitetä tähän mitään huomiota ja vaadita Ukrainaa muuttamaan
päätöstä. On selvää, että vaalit ovat epärehellisiä äänten myymisen takia.
Lisäksi väkivalta "väärin äänestäneitä" kohtaan on luonnollista.
Venäläisiä vaalitarkkailijoita kiellettiin tulemasta maahan. Nyt kuitenkin
puhutaan, että miltä näyttää, jos kaikkialta muualta saapuu
vaalitarkkailijoita, mutta venäläisiä ei lasketa maahan. On alettu houkutella
myös venäläisiä, mutta ilmoitettu, että heidän turvallisuuttaan ei voi taata.
Venäjä on alustavasti ilmoittanut, ettei lähetä vaalitarkkailijoita maahan.
Eräs nuori mies Ukrainassa päätti tehdä kokeen. Hän
laittoi eri paikkoihin sosiaaliseen
mediaan viestin, että presidenttiehdokas nimeltään Sergei Filatov maksaa
jokaiselle, joka tulee hänen kokoukseensa, tuhat hryvnia suoraan käteen ja
vielä enemmän, jos tuo ystävänsä tai perheensä mukaan. Tuhat hryvnia on
eläkeläisen kuukauden tulot. Ja ihme tapahtui! Jokaiseen ilmoitettuun paikkaan
eri kaupungeissa kokoontui tuhatmäärin ihmisiä, jotka jopa huusivat kuorossa
Sergei Filatovin nimeä. Ainoa ongelma oli, että tuon nimistä
presidenttiehdokasta ei ole olemassakaan. Näin ostetaan ääniä! Monia muitakin vastaavia
tilaisuuksia järjestettiin. Jopa todellista sarjamurhaajaa ehdotettiin
presidentiksi. Hänkin sai laajaa kannatusta. Taitaa suomalaiset
presidentinvaalit olla aika köyhää..
Vanhuksia keräämässä ruokaa 14.2.2019 kaupan roskiksesta.
Ukrainassa ei ole järjestetty leipäjonoja.
Näiden vaalien tuloksena tuskin mikään muuttuu
Ukrainassa. Varsinkin, jos Poroshenko pääsee jatkamaan presidenttinä. Ja
todellista vaihtoehtoista ehdokastahan ei ole. Lahjonta ja korruptio jatkuu.
Kansa elää köyhyydessä ja oligarkit
etunenässä Poroshenko varastavat rahat. Yhdysvallat jatkaa
ukrainalaisten käyttämistä Venäjää vastaan sekä poliittisesti että
sotilaallisesti. Ukrainaa käytetään taistelualustana ja kansalaisia uhrataan
Yhdysvaltojen politiikan hyväksi. Ukrainan hallitsevat piirit hyötyvät tästä ja
se merkitsee sitä, että keskellä Eurooppaa vallitsee vaarallinen sotatila.
Tavalliset ukrainalaiset kärsivät tästä eniten ja Itä-Ukrainassa kuolee
edelleen ihmisiä.
Kansalla ei ole vaihtoehtoja näissä vaaleissa.
Ääriainekset hallitsevat katukuvaa ja poliisilla ei ole valtuuksia tai keinoja eikä
halua puuttua asioihin ja pitää järjestystä yllä. Natsit ja ääriliikkeet ovat
näköjään virallinen osa Ukrainan hallintoa. Monet poliisit ovat paenneet
Venäjälle. Oikeuslaitos ei toimi. Esimerkiksi ne henkilöt tunnetaan, jotka
tappoivat vuonna 2014 Maidanilla 108 ihmistä ja ne henkilöt tunnetaan, jotka
polttivat Odessassa 2014 elävältä 48 ihmistä, mutta mitään ei tehdä heidän
rankaisemisekseen. EU seuraa vain vieressä tapahtumia eikä tee mitään asioille.
Natsi Stepan Banderasta on tullut Ukrainassa pyhimys, jonka nimeä ei saa
turhaan lausua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tarkistetaan ennen julkaisua!