ALKUVUODEN "KOHOKOHTIA"
Kuten kaikki tietävät Euroopan neuvosto, joka on
perustettu 1949 on Euroopan vanhin ja
laajin poliittinen yhteistyö- ja ihmisoikeusjärjestö. Sitä ei pidä sekoittaa
EU:hun eli Euroopan unioniin. Euroopan neuvostoon on tähän saakka kuulunut 47 jäsenvaltiota ja sen päämaja on
Strasbourgissa Ranskassa. Neuvoston yhtenä tarkoituksena on edistää
jäsenmaidensa yhtenäisyyttä, suojella ihmisoikeuksia, sekä demokratiaa sekä
parantaa elinolosuhteita ja edistää inhimillisiä arvoja. Siellä sijaitsee myös
Euroopan ihmisoikeustuomioistuin, johon voi vedota, jos muut keinot on
käytetty. Nyt neuvostossa on alkanut tapahtua. Venäjä on eronnut Euroopan
neuvostosta. Tämä on harvinaislaatuinen tapahtuma. Kaikki alkoi siitä, että
Venäjältä poistettiin äänioikeus Krimin liityttyä Venäjään. Venäläiset
edustajat kieltäytyivät tällöin enää käymästä neuvoston kokouksissa ja samalla
lopetettiin jäsenmaksun maksaminen neuvostolle. Tämä tuottaa tietenkin
taloudellisia tappioita Euroopan neuvostolle. Venäjä on ollut yksi suurimpia jäsenmaksujen maksajia ja maksanut vuosittain yli 30
miljoonaa euroa. Neuvosto vaatii nyt Venäjää maksamaan nuo jäsenmaksunsa.
Venäjä katsoo, ettei se ole velvollinen maksamaan jäsenmaksuja, koska sillä ei
ole äänivaltaa kokouksissa eivätkä sen jäsenet käy enää kokouksissa. Ensin
otetaan äänioikeus pois, sitten tullaan kerjäämään rahaa. En ymmärrä tätä
logiikkaa?
Euroopan neuvoston lipussa on 12 tähteä. Usein käytetään tyyliteltyä Euroopan logoa,
tyyliteltyä e-kirjainta erotuksena EU:n lipusta.
16. tammikuuta tänä vuonna (2019) Venäjän Duuma
yksimielisesti päätti ihan virallisesti erota Euroopan neuvostosta. Näin ollen
se ei enää tule maksamaan jäsenmaksujaan neuvostolle. Venäjä katsoi, että
neuvostosta ei ole sille mitään hyötyä. Oikeastaan siitä on ollut pelkästään
haittaa, koska äänestyksissä Venäjän ehdotukset aina yleensä kumottiin. Venäjä
ei tarvitse neuvostoa mihinkään eikä oikeastaan koskaan ole tarvinnutkaan.
Brexitin lisäksi nyt puhutaan yleisesti myös ruxitista. Venäjä on ollut
ylivoimaisesti suurin jäsenmaa Euroopan neuvostossa. Euroopan neuvoston
pääsihteeri norjalainen Thorbjorn Jagland kävi puhumassa Venäjällä ja yritti taivuttaa
Venäjää muuttamaan päätöstään, mutta ei onnistunut. Nyt pelätään yleisesti,
että Eurooppaan syntyy jälleen uusi jakolinja, koska monet jäsenmaista eivät
ole tyytyväisiä Euroopan neuvostoon. Monet muutkin jäsenmaat voivat ottaa
mallia Venäjästä ja erota Euroopan neuvostosta. Esimerkiksi Valko-Venäjä ei ole
koskaan kuulunutkaan Euroopan neuvostoon.
Paljon on viimeaikoina Euroopassa keskusteltu
Yhdysvaltojen yksipuolisesta eroamisesta INF - sopimuksesta. Tämä on ilmiselvä
vaaratekijä Euroopassa. Eurooppa ymmärsi heti vaaran, johon Yhdysvallat on sen
asettanut. Jos Euroopassa on valtioita, jotka ovat valmiit ottamaan
Yhdysvaltojen lyhyen ja keskipitkän matkan ohjuksia, vaarantaa tämä koko
Euroopan turvallisuuden. On aivan selvää, että Venäjä ei voi olla vastaamatta
tähän. Tämä voi helposti nostaa sodan ainakin niitä vastaan, jotka ottavat
ohjuksia vastaan, mutta on selvää, että Yhdysvallat yrityksistään huolimatta ei
pysty olemaan vain sodan katsojaosapuoli mihin se koko ajan pyrkii. Euroopassa
on jo valtioita, jotka ovat ottaneet vastaan ns. ohjuspuolustusjärjestelmän.
Venäjä vastasi tähän kehittämällä aseita, joilla tämä järjestelmä tehtiin
hyödyttömäksi. Näitä ovat mm. Avankard, Kinzhal ja Saatana 2 -ohjukset ja monet
muut uudet aseet. Trump julisti heti "Tähtien sodan" alkaneen aivan
kuin Ronald Reagan aikoinaan 1983. Tuolloin se oli bluffia, jolla
Neuvostoliittoa petettiin. Tekniikka ja tiede ei ollut vielä kyllin
kehittynyttä. Mutta kuinka on nyt? Haluaako Trump militarisoida avaruuden?
Kinzhal ohjus koneen alla. Ohjuksen nopeus on yli 10
kertaa äänen nopeus.
INF -sopimus on kahdenvälinen sopimus, joka tehtiin
Neuvostoliiton ja Yhdysvaltojen välillä vuonna 1987. Tämä ei siis koskenut
muita valtioita. Näin ollen Esimerkiksi Kiina, Intia, Iran ja monet valtiot
ovat kehittäneet näitä ohjuksia. Erityisesti Kiina on viimeaikoina kasvattanut
ohjusarsenaaliaan ja modernisoinut voimakkaasti aseistustaan. Kiina perusti
sotilastukikohdan Afrikkaan Djiboutiin, joten käytännössä se pystyy sulkemaan
laivareitin Suezin kautta Euroopasta Aasiaan. Kapein kohta sijaitsee Bab el
Mandebin (Kyynelten portti) kohdalla. Iran pystyy helposti sulkemaan kaiken
liikenteen Persian lahdella. Kertauksen vuoksi kerrottakoon, että
Yhdysvalloilla on yli 700 tukikohtaa ympäri maailmaa ja Venäjällä kaksi
Syyriassa; lentotukikohta Hmeimimissä ja laivastotukikohta Tartusissa ja
Kiinalla siis vain yksi.
Toisaalta Trump on tehnyt jo uuden ennätyksen. Rahoituskiistojen
vuoksi Yhdysvaltojen hallinto on ollut kiinni jo ennätyksellisen kauan. Trump
haluaa rakentaa Meksikon rajalle "Berliinin muurin", mutta ei ole
saanut siihen hallinnolta rahaa. Nyt hallinnon ollessa kiinni työntekijöiltä
loppuvat rahat, kun palkkoja ei makseta. Heille on jouduttu antamaan jopa
ruoka-apua. Nyt maailmassa on kaksi valtiota, jotka rakentavat "Berliinin
muureja"; Yhdysvallat Meksikon rajalle ja Israel palestiinalaisia vastaan
Israeliin.
Vladivostokissa 12.9.2018 talousfoorumin kokouksessa
Vladimir Putin ja Japanin Shinzo Abe sinuttelivat toisiaan. Putin teki
yllättävän ehdotuksen, että Venäjä ja Japani tekisivät vihdoin rauhansopimuksen
toisen maailmansodan jälkeen. Sittemmin Abe matkusti Yhdysvaltoihin ja tapasi
Trumpin. Tämän jälkeen Putin ja Abe eivät ole enää sinutelleet toisiaan vaan
teitittelivät. Rauhansopimusta ei ole syntynyt. Japanilainen valtuuskunta
matkusti Moskovaan tammikuussa ja 14.1.2019 käytiin ensimmäinen kierros
rauhanneuvotteluja. Japanilaisten vaatimus oli nyt, että rauhansopimukseen
otettaisiin mukaan ns. Kuriilien saarten kiista. Nämä saaret ovat Iturup,
Kunashiri, Schikotan ja Habomain saariryhmä. Nämä ovat saaria, jotka Neuvostoliitto
valtasi Japanilta toisen maailmansodan aikana Yhdysvaltojen pyydettyä
Neuvostoliittoa liittymään tähän sotaan. Saarista oli päätetty jo Jaltan
konferenssissa 1945, että ne liitetään Neuvostoliittoon. Liittoutuneiden ja Japanin välisessä San
Franciscon rauhansopimuksessa 1951 Japani luopui vaatimuksestaan näihin
saariin. 22.1.2019 Putin ja Abe tapasivat jälleen toisensa Moskovassa. Tämä oli
jo heidän 25. tapaamisensa. Rauhansopimusta ei syntynyt, mutta hämmästyttävää
oli, että Putin ja Abe jälleen
sinuttelivat toisiaan. Ja on huomattava, että sinuttelu on japanilaisille aivan
toista luokkaa, kuin meille eurooppalaisille. Se on soveliasta vain harvojen
valittujen ihmisten kesken. Shinzo Abesta kerrotaan sellaista juttua, että hän
isänsä Shintaro Aben haudalla vannoi virkakautensa aikana tekevänsä Venäjän ja
Japanin välille rauhan. Hänen isänsä kouluttautui sodan aikana kamikaze
lentäjäksi, mutta sota ehti loppua ennen kuin hän ehti täyttää tehtävänsä.
Shinzo Abe ja Vladimir Putin sinuttelivat toisiaan
Moskovassa 22.1.2019.
Kiistellyt saaret Kuriilien eteläosassa.
Venäläiset ovat asuneet saarilla jo lähes 70 vuotta.
Näistä suurin osa on syntynyt saarilla ja asunut koko ikänsä siellä. Jos saaria
luovutetaan Japanille mihin he menevät? Yhdysvallat havittelee saarilta uusia
tukikohtia itselleen heti Venäjän vierestä idässä. Nämä saaret sopivat
erinomaisesti amerikkalaisille sotilastukikohdille. Venäjä ei halua sekoittaa
näitä saaria rauhansopimuksen yhteyteen, kun taas Japani pitää tästä kiinni.
Venäjän mielestä saarten omistus ja rauhansopimus ovat kaksi erillistä asiaa
eikä niitä pidä sekoittaa toisiinsa. Sitten kun on tehty rauhansopimus
voitaisiin keskustella saarten asemasta. Näin ollen rauhansopimusta ei ole
koskaan syntynyt. Toisaalta Venäjä ja Japani eivät ole sodassa toisiaan vastaan
vaan käyvät yhä kasvavaa kauppaa keskenään. Henkilökohtaisesti minusta asioiden
yhdistäminen on Yhdysvaltojen keinotekoinen este rauhansopimuksen syntymiselle.
Miksei yksinkertaisesti tehdä rauhansopimusta ja sitten ryhdytä neuvottelemaan
saarista? Oikeastaan Japanilla ei ole mitään oikeutta saariin. Putinin on
tarkoitus matkustaa Japaniin kesäkuussa tänä vuonna.
Ja sitten typerimpään juttuun, mitä olen pitkiin aikoihin
kuullut. Eräs suomalainen vaikutusvaltainen idiootti on 17.12.2018 ehdottanut,
että Suomi tarvitsee 100 uutta hävittäjää. Hän sanoo myös että "Yleisellä
tasolla voin sanoa, että meidän lähtökohtamme sotilaallisesti
liittoutumattomana maana on se, että meidän täytyy puolustaa koko maata, ja
ilmaan on saatava kaikissa tilanteissa riittävästi koneita". Ei taida olla
kovin realistinen tyyppi. Monitoimihävittäjä, joita Suomi on hankkimassa on
periaatteessa hyökkäyksellinen ase eikä pysty puolustamaan kaikkia nykyaikaisia
aseita vastaan. Tämä sama idiootti on kuitenkin liittämässä meitä hyvää vauhtia
sotilasliitto Natoon erilaisilla sopimuksilla, jolloin meihin kohdistuisi lisää
valtavia paineita. Sadalla hävittäjällä ei silloin paljoa leikitellä.
Paras puolustus Suomelle on olla ehdottoman
liittoutumaton ja puolueeton valtio ja
näyttää se maailmalle. Suomen asema on semmoinen, että jos meillä on erilaisia
sopimuksia Naton kanssa (esim. isäntämaasopimus) tai jatkuvasti osallistumme
sotaharjoituksiin Naton kanssa olemme hyvin vaarallisessa tilanteessa. Venäjän
toiseksi tärkein kaupunki Pietari on ihan rajamme takana ja tämä kohdistaa
meihin valtavat paineet. Jos hankimme lisäksi sotilaskoneet, joilla on
hyökkäyksellinen ominaisuus olisi tämä Suomelle hyvin tuhoisaa. On aivan
selvää, että USA käyttäisi mielellään Suomen maaperää ja Suomen sotilaita USA:n
ja Venäjän välisessä mahdollisessa sodassa. Tähän perustutuvat nämä
lukemattomat erilaiset sotaharjoitukset Naton kanssa.
Puolueettomuuden lisäksi tarvitsemme ennen kaikkea
puolustuksellisia aseita. Näitä ovat esimerkiksi ilmatorjuntaohjukset. Taistelukoneet
eivät torju erilaisia ohjuksia, joita ilman muuta käytettäisiin heti alusta
alkaen. Mutta ilmatorjuntaohjukset tehoavat paitsi lentokoneisiin eli
hävittäjiin, myös erilaisiin risteily- ja muihin ohjuksiin. Lisäksi ne ovat
huomattavasti halvempia kuin hävittäjät. Todellisuudessa tarvitsisimme ehkä 20
hävittäjää ja kunnon ilmatorjuntakaluston. Nykyään paras ilmatorjuntakalusto on
venäläinen S-300 tai vielä parempi S-400 ilmatorjuntaohjus. Hinta on vain
murto-osa hävittäjien 10 miljardin hinnasta. Ja ilmapuolustus kattaisi helposti
koko Suomen ilmatilan. Säästyneet rahat voitaisiin käyttää vaikka köyhien,
sairaiden, työttömien ja vanhusten huoltamiseen.
Olen huomannut, että tämä sotahullu idiootti, jolla on näköjään
valtavat oikeudet Suomessa on aikaisemminkin tehnyt salaisia päätöksiä, jotka
ovat sittemmin tulleet ilmi. Näistä eivät edes Suomen hallitus tai presidentti
ole tienneet mitään. Tämä on tehnyt Suomelle vahinkoa. Toivonkin hänelle
pikaisia potkuja seuraavissa eduskuntavaaleissa. Sitten eräitä faktoja, jos
Suomelle aiotaan hankkia amerikkalaisia F-35 hävittäjiä. Ensinnäkin sen pitää
selvitä venäläisestä uusimmasta hävittäjästä Suhoi SU-57 PAKFat T-50 -mallista
ja muista uusista malleista. Sitten sen pitää selvitä uusimmasta venäläisestä
ilmatorjuntaohjuksesta S-500, jonka ominaisuuksista ei juuri ole tietoja. Mutta
tämä tuntuu melko mahdottomalta, kun seuraa amerikkalaisten suunnittelijoiden
faktatietoja F-35 -hävittäjästä. Arvostelijoiden mukaan kone on pienikokoinen
eikä oikein missään hyvä. Kone on panssaroimaton, sillä on pieni aselasti,
heikko liikehtimiskyky, se on hidas ja lentomatka ilman lisätankkeja lyhyt.
Kone on yksimoottorinen. Kone ei pysty kantamaan kuin kaksi ohjusta rungon
sisällä. Ulkopuolella olevat ohjukset paljastaisivat koneen helpommin. Kone ei
pysty lentämään yliääninopeudella ilman jälkipoltinta. Moottorin käyttö on
rajoitettu ylikuumenemisen takia. Koneen rungosta on löydetty halkeamia ja
ennenaikaista väsymistä. Koneen ohjelmisto on usein täysin sekaisin, koska
siihen on ahdettu liian paljon ominaisuuksia. DOT&E 2015 -raportin mukaan
jokaista 100 korjattua vikaa kohden on löytynyt 105 uutta ongelmaa. Monet
suunnittelijat pitävät konetta
katastrofina. Lisäksi kone on ylivoimaisesti kaikkein kallein ja myös huolto-
ja päivitysominaisuuksiltaan kallis. Syyrian ilmatorjunta ampui alas yhden
israelilaisen F-35 -koneen viime vuonna . Näitäkö Suomi haluaa 100 kappaletta?
F-35 on monien asiantuntijoiden mielestä maailman kallein
lentävä romuläjä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tarkistetaan ennen julkaisua!