MISSÄ KENENKIN KÄDET OVAT?
Ajattelin kirjoittaa kommenteista. Kuten olen jo
aikaisemmin kirjoittanut en yleensä lue kommentteja, joita saan vaan tuhoan ne
välittömästi. Tällä kertaa ajattelin kuitenkin kommentoida kommentteja. Nämä
kommentit koskevat aihetta, josta
viimekerralla kirjoitin "Suomessa asuu tyhmä kansa", jossa kirjoitin
siitä, että Suomen tyhmä kansa ei ole oppinut historiastaan mitään pyrkiessään
Naton jäseneksi. Selkeästi kommentit
jakaantuvat suurimmalta osaltaan kolmeen ryhmään. Yksi ryhmä kannattaa Suomen
liittymistä sotilasliitto Natoon, toinen ryhmä ei kannata Suomen liittymistä
Natoon ja kolmas ryhmä noudattaa aikamme suurta muoti-ilmiötä ilmaston muutosta
ja erilaisten taisteluharjoitusten vaikutusta siihen. Sanoisin, että kaksi
ensimmäistä ryhmää ovat suurimpia.. Viimeinen ryhmä on pienin. Sitten on
sekalainen joukko muita kommentteja, joita on vaikea ryhmitellä. Yksi aihe on
hallintomme ja presidenttimme tyhmyys. Moni muukin on havainnut miten
"päätön" ja tyhmä presidentti meillä on. Moni kommentoi hallitustemme
yhä huonontuvasta laadusta. Kommentteja on Matti Vanhasesta, Alexander
Stubbista, Juha Sipilästä ja on huomattu, että laatu vain huononee
huononemistaan aivan kuten presidenttiemme laadussa.
Mutta aloitetaan näistä, jotka puolustavat intohimoisesti
Natoon menoa. Yleinen väittämä on, että Nato ryhtyy puolustamaan Naton
jäsenvaltiota, jota vastaan hyökätään. Tämä ei pidä paikkaansa. Naton
säännöissä sanotaan, että jäsenvaltioita velvoitetaan antamaan apua sen verran
mitä liittoon kuuluvat valtiot katsovat tarpeelliseksi, eikä apu välttämättä
ole sotilaallista. Puolustusvelvoitetta Naton perustuskirjaan ns. artikla 5:een
ei halunnut USA laittaa. Tämä onkin ihan järkevää, sillä ei ole mitään järkeä
lähteä tuhoamaan koko maailmaa jonkun pikkuvaltion takia. Tämä voi merkitä
joukkojen, aseiden tai sotilaallisen avustuksen tuomista, mutta se voi
merkitä myös pelkästään, että lähetetään
vaikka sukkia tai saappaita taikka vain propagandaa hyökkäyksen kohteena olevan
valtion puolustamiseksi. En usko, että Naton on järkevää lähteä aseiden kanssa sählimään
paikalle, jos uhkakuvana on maailmansodan kaltainen konflikti. Se voisi merkitä
maailmanloppua. Nimenomaan tämä koskee Baltian maita ja Suomea. Tätä
natointoilijat eivät ole ymmärtäneet. Tämä olisi hyvä suomalaisten ottaa huomioon.
Toinen Naton puolustajien väittämä on, että Nato on
puhdas puolustusliitto. Väittämään sisältyy vielä, että koskaan Naton
jäsenmaata vastaan ei ole hyökätty. Tämäkään ei pidä paikkaansa. Kaksi
Natomaata Turkki ja Kreikka sotivat 1974 keskenään. Turkki hyökkäsi Kyprokselle
20. heinäkuuta ja sota jatkui 18.elokuuta saakka. On laskettu, että sota vaati
yli 10 000 siviili- ja sotilasuhria
molemminpuolisesti. Tarkkaa lukua ei koskaan saatu selville. Toisaalta Nato on
hyökännyt sitäkin useammin muihin valtioihin, joissa osassa sota jatkuu yhä.
Ensimmäinen esimerkki on hyökkäys entiseen Jugoslaviaan 1999, jonka
vaikutuksesta Jugoslavia hajosi pienempiin valtioihin. Naton joukot ovat
hyökänneet myös Irakiin, Afganistaniin, Libyaan ja jopa ohjuksin Syyriaan. Nato
ei ole siis puolustusliitto. Nato ei ole rauhaa tuova tai rakastava järjestö.
Sanoisin, että Naton päätarkoitus on ajaa Yhdysvaltojen poliittisia ja
taloudellisia etuja, ei suojella jäsenvaltioita. Sota ja aseiden myyminen on
todella hyvää bisnestä. Jos Suomi ostaa amerikkalaisia F-35 hävittäjiä ja
asettaa oman maaperänsä ja kansansa uhrattavaksi amerikkalaiselle politiikalle
on se vain amerikkalaisten etu, ei suomalaisten etu. Tästähän Sauli ja Jussi
Niinistö eivät puhu mitään. Olisiko niin, etteivät he ymmärrä tätä, vai onko
kyse jostain muusta?
Toisaalta Euroopassa ymmärretään muutama seikka varsin
hyvin. Presidentti Trumpin aikomus vetäytyä lyhyen ja keskimatkan ohjusten
kieltävästä INF-sopimuksesta merkitsee yritystä siirtää sotiminen Euroopan
maaperälle. Tätähän Suomi ei ole ymmärtänyt tai siis oikeammin Niinistöt. Eurooppa
on varsin hyvin ymmärtänyt mistä on kyse. Tai siis ainakin osa Eurooppaa.
Ranska, Saksa, Italia, Kreikka ja muutamat muut Keski-Euroopan valtiot ovat
ajatelleen perustaa EU:n omat puolustusjoukot. Tätä ovat ehdottaneet mm.
Emmanuel Macron ja Angela Merkel. Ranskalla ja Saksalla on omaa
sotateollisuutta, joten Eurooppa ei tarvitse amerikkalaisia aseita. Tätä
kauppaa USA ja Trump ei halua menettää. Tämä vähentää myös Yhdysvaltojen valtaa
Euroopassa, mutta se myös jakaa Eurooppaa. Yhdysvalloissa on syntynyt pelko
lisääntyvästä Venäjän vaikutusvallasta Euroopassa. Mm. Ranskassa, Saksassa,
Italiassa, Kreikassa, Kyproksella ja muutamassa muussa Keski-Euroopan valtiossa
on herännyt halu vähentää Venäjän vastaisia sanktioita. Sanktiot eivät palvele
Euroopan etuja vaan Yhdysvaltojen etuja ja alunperin sanktioiden idea oli
lähtöisin Yhdysvalloista. Eurooppa kärsii näistä sanktioista ja suurin osa EU:n
valtioista kiertää näitä sanktioita erilaisin keinoin. Suomi taitaa olla ainoa
valtio, joka noudattaa täysin kirjaimellisesti näitä sanktioita ja juuri siksi
Suomi on kärsinyt eniten sanktioiden seuraamuksista. Suomessa asuu tyhmä kansa, jota johtavat
idiootit.
Emmanuelle Macaroni ja Trump 11.11.2018 Pariisissa. Kädet
kertovat paljon.
11.11.2018 vietettiin Ranskassa ensimmäisen maailmansodan
päättymisen 100-viotisjuhlaa. Huomattava määrä maailman johtajia oli
kokoontunut tapahtumaan. Isäntänä toimi Ranskan presidentti Emmanuelle Macaroni
(huom. ei kirjoitusvirhe). Hän tapasi myös presidentti Trumpin. Tapaamisen
lopputulos oli sanoisinko viileähkö. Yleisesti puhuttiin, että Trumpin ja
Macaronin välit ovat yhtä hirveät, kuin oli sää Pariisissa tapaamisen aikana,
kylmä ja sateinen kirjoitti Le Figaro. Tämä näkyy lukuisista seikoista. Ilmeet
ovat molemmilla varsin puhuvia ja Macaroni yritti ojentaa kättään monta kertaa
Trumpille, mutta tämä yksinkertaisesti kieltäytyi kättelemästä häntä. Joten
Macaroni asetti käden joko polvelle (ensimmäinen kuva ylhäällä) tai piteli
Trumpia käsipuolesta. Käsien asennot ovat joskus paljonpuhuvia. Tämä kaikki
kertoo Euroopan ja Yhdysvaltojen viilenevistä väleistä. On yhä enemmän alkanut
näyttämään siltä, kuin tällä hetkellä EU:n vahvin valtio olisi Ranska, koska
Saksan kanslerin Angela Merkelin asema heikkenee päivä päivältä. Brittien
Theresa Mayn asema on hirveä tällä hetkellä. Ilmeiseltä näyttää, että Ranskan
Macaroni haluaa asettua Euroopan johtoon, jota aikaisemmin yleisesti pidettiin
Angela Merkelin paikkana. Ranskan
karismaattinen presidentti Charles de Gaulle erotti vuonna 1966 Ranskan
Natosta, jolloin Naton päämaja joutui muuttamaan Pariisista Brysseliin. Sittemmin Ranska on suurelta osin
palannut Naton piiriin, mutta ei kaikkiin sen sotilasrakennelmiin. Näin
Ranskalla on yhä erikoisasema Naton järjestelmissä. Ranskalaisten käsitys aivan
oikeutetusti on se, että Nato on rakennelma, jonka kautta amerikkalaiset
yrittävät hallita maailmaa. Ranskan ei pidä kuulua Natoon integroituihin
sotilasrakenteisiin, jotta säilytämme toimintavapautemme sanoi ranskalainen
poliitikko Nicolas Dupont Aignan RMC-radiokanavan haastattelussa. Charles de
Gaulle oli muuten se ensimmäinen suurmies, joka haaveili, että tulevaisuudessa
kauppa-alue olisi yhtenäinen Marseillesta Vladivostokiin saakka. Nyt ajatus
tuntuu kaukaisemmalta kuin koskaan.
Ranskan kuuluisin presidentti Charles de Gaulle. Katsokaa
käsiä!
Kun lukee suomalaisten natointoilijoiden kommentteja
tulee mieleen hyvin usein, että tämä porukka on hyvin aggressiivista porukkaa.
Ryssä-sana esiintyy hyvin usein ja Vladimir Putinia haukutaan mitä
kummallisimmilla ja epämiellyttävimmillä sanoilla. Tulee mieleen, että näitä
ihmisiä ei haluaisi tavat pimeällä yksinäisellä paikalla. Voisi saada vaikka
turpiinsa. Onneksi natovastustajia alkaa esiintyä yhä enemmän ihan julkisesti
ja Suomen kansasta enemmistö on onneksi
Natoon liittymistä vastaan ja kannattajat ovat vähemmistö. Tuntuu kuin kaikesta
meidän päättäjiemme päättömyydestä huolimatta Naton vastustajia on yhä kasvava osa
kansastamme. Usein heidän kommenttinsa ovat hyvin järkeviä ja maanläheisiä. Jotkut
ihmettelevät sitä, että sotaharjoituksia ei järjestetä Venäjän kanssa? Tämä on
mielestäni ihan hyvä kysymys.
Venäjää syytetään siitä, että se olisi häirinnyt
lentoliikennettä Suomen Lapissa ja Norjassa Naton Trident Juncture 18 sotaharjoituksen
aikana GPS-laitteiden avulla. Jos asia on näin minusta ajatus on suorastaan
nerokas. Käytetään hyväksi vastustajien sotaharjoitusta omien laitteiden
testaamiseen. Tosin Venäjä kieltää tehneensä näin. Asia on aivan
yksinkertainen. Suomessa ei pidä järjestää Naton sotaharjoituksia niin vältytään edellä mainituilta
ilmiöiltä. Minusta kyllä kaiken maailman sotaharjoitukset lapissa häiritsevät
enemmän, kuin GPS-laitteiden testaaminen sotaharjoitusten aikana. Sotaharjoitusalueiden valinnassa pitäisi
käyttää enemmän ääriolosuhteita, kuin valita alueet, jotka häiritsevät jonkun
valtion suvereenisuutta ja aiheuttavat jännitteitä valtioiden välillä. Tällä
hetkellä hyvä alue olisi ollut
esimerkiksi Kalifornian maastopalot ja Paradisen (Paratiisi) kaupunki, jotka
vastaisivat enemmän todellisen sotimisen ääriolosuhteita. Muita alueita löytyy
maapallolla esimerkiksi Sahara, maapallon Napa-alueet, Death Valley Yhdysvalloissa,
Mojaven aavikko, Australian lukuisat aavikot, erilaiset vuoristoalueet Euroopan
Natomaissa, kuten Alpit, Pyreneet jne. Merialueita löytyy varsin runsaasti
esimerkiksi kuuluisa Bermudan kolmio tai Tyyni valtameri. Nämä soveltuisivat
paljon paremmin erilaisten sotaharjoitusten alustaksi, koska ne ovat
haasteellisempia, kuin hyvän infrastruktuurin alueet Norjassa, Ruotsissa ja Suomessa. Jotenkin tuntuu, että näistä
Naton sotaharjoituksista on tullut provosoinnin välineitä, joilla halutaan
provosoida. Tämä voi olla vaarallista peliä.
Paratiisi (Paradise) on muuttunut helvetiksi.
Tämä näyttäisi enemmänkin sota-alueelta ja olisi parempi
Natoharjoitusalueena (Paradise).
Natoharjoitusten vastustajia tuntuu olevan yhä enemmän
ainakin kommenteista päätellen. On kommentoitu, että Suomi on muuttunut
maailman aggressiivisimman valtion vasalliksi, kuten vuonna 1941. Hitleriä on
kommentoitu varsin usein. Suurvallat käyttävät hyväkseen ja vähät välittävät
Suomesta tai suomalaista on aika yleinen kommentti. Nato ei ryhdy suojelemaan
Suomea tositilanteessa, vaan lähettelevät meille "villasukkia". USA
ei haluaa sotaa omalle maaperälleen jonkun pienen valtion vuoksi. Yhdysvallat
ei ota riskiä, että Venäjän ydinohjukset lentävät sen maaperälle pelkästään
Suomen takia. Samalla kommenteissa saavat huutia valtiomme johtajat. Rahaa
riittää sotaharjoituksiin, mutta lääkkeitä ei saada vanhuksille. Maatalous on
kärsinyt, mutta sotaharjoituksia rahoitetaan vapaasti. Sairaalat kärsivät
resurssipulasta, mutta hornetteja lennätetään näytössotimisessa ihan vapaasti.
Taloudellisilla uhrauksilla ja heikompiosaisten leipäjonoilla ajetaan
ihmiset ahdinkoon, kun on päästetty
ymmärtämättömät päätöksen tekijöiksi. Suomen rajojen puolustaminen on
tapahduttava vain Suomen rajojen sisällä. Suomi on rähmällään länteen, ja sitä
johtaa sotahullu sotaministeri. Presidenttimme on ylipäällikkö eikä osaa
lopettaa tuota touhua. Jos joudumme Venäjän kanssa vastakkain pitäisi ajatella
mitä tapahtuu. Suomen pitäisi olla puolueeton valtio. Sotaharjoituksilla Suomi
vaarantaa itsenäisyytensä. Suomen maa-alueille ei saa tuoda vieraan vallan
sotakalustoa missään muodossa. Minkälaisen kuvan Suomi antaa Venäjälle?
Näköjään jokaisen sukupolven on opittava kantapään kautta sodan ihanuus. Suomi
ei ole puolueeton, jos osallistuu Naton sotaharjoituksiin. Suomi on antanut monia signaaleja Venäjälle vuodesta 1939
lähtien. Jälleen annetaan signaaleja, mutta nyt se tapahtuu USA:n hegemonian
pönkittämiseksi. Eikö tämä jo riittäisi? Nato tekisi Suomen puolesta yhtä
paljon, kuin Ukrainankin, eli ei mitään. Harjoiteltaisiin myös Venäjän kanssa. Suomen
tulevaisuus on tiukasti sidottu Venäjään. Yhdysvallat pitää Suomea Venäjän
etupiirinä. Jos on pakko harjoitella sotimista, sen on tapahduttava
tasapuolisesti sekä idän että lännen välillä vuorotellen. Voisiko Suomi osallistua myös yhteisiin
sotaharjoituksiin Venäjän, Valko-Venäjän ja Kiinan kanssa? Sotahullu Niinistö
antoi isäntämaalle jo kartan Suur-Suomi 2020 Näitä törppöjä löytyy joka
nurkalle intoilemaan Suur-Suomesta. Tämmöinen uho on lähinnä yksinkertaisia ja
hyväuskoisia varten. Se sikiää pelosta. Sodan syttyessä Suomi olisi pahimpia
häviäjiä. Tässä vain osa kommenteista. Moni muistelee Kekkosen aikaa, jolloin
ei ollut vastaavia sotaharjoituksia. Aika koettiin paljon turvallisempana.
Suomen pitäisi olla pikemminkin välittäjän ja sovittelijan roolissa. Toivotaan
rauhanaikaa ja käytäisiin kauppaa ja matkusteltaisiin toisten kansojen kesken.
Kolmas ryhmä, joka on ilmeisen sidottu aikaan on ilmaston
muutoksesta huolissaan olevien kommentit. Paljonko päästöjä harjoitukset
aiheuttavat? Yksityisiä ihmisiä vaaditaan tekemään mitä ihmeellisimpiä
ratkaisuja, mutta Naton sotaharjoitukset saavat saastuttaa vaikka kuinka paljon
ilman mitään rajoituksia. USA on ylivoimaisesti suurin saastuttaja, koska sen
sotilasbudjetti on valtava. Jokaisen lentotukialuksen saattueeseen kuuluu
vähintään 9 pinta-alusta ja 1-2 sukellusvenettä. Yksi tämmöinen saattue
saastuttaa enemmän kuin pieni kaupunki. Ja USA:lla niitä on 12 kpl.
Lentokoneita pyydetään sotaharjoituksissa käyttämään jälkipoltinta
säästeliäästi, mutta sitähän ne eivät tee. Ilman saasteet tuhoavat kaiken.
Kuinka paljon Suomen autoilijat saisivat ajaa tämän harjoituksen aiheuttamilla
saasteilla? Kummallista, että näistä sotavehkeistä ei puhuta ollenkaan
ilmastonmuutoksesta ja saastutuslennoista. Ensin sanotaan, että ilmansaasteet
tuhoavat ihmiskunnan. Sitten suunnitellaan lentosotaharjoituksia, joissa
hiilidioksidipäästöt ovat mahtavat. Tässä osa kommenttien ajatuksista.
Mutta mennäänpä sitten tosiasioihin Trident Juncture 18 -sotaharjoituksista.
Suomalaiset saivat roolin esittää venäläisiä hyökkääjiä Natoa vastaan. Ehkäpä
tässä on jokin taka-ajatuskin? Ei kerrottu sitä, että kaikki ei sujunut ihan
kuin piti. Brittiläisten tuomat siltarakenteet eivät kestäneet saksalaisten
panssarien painoa vaan pettivät niiden alla. Hollantilaisilla oli liian vähän
vaatetusta mukanaan ja ratkaisu hoidettiin siten, että jokaiselle
hollantilaiselle sotilaalle annettiin 1 000 euroa käteen, jolla he saivat
hoitaa itsensä lämpiminä pitämisen. He painuivat norjalaisiin kapakoihin ja
pistivät rahat olueen. Tämä piti heidät lämpiminä. Brittiläiset sotilaat
ilmoittivat, etteivät lähde ulos jos pakkasta on enemmän kuin -20 astetta.
Norjalaiset siviilit valittivat, että sotaharjoitukset tuhosivat heidän
peltonsa, tiensä ja runsaasti kaunista luontoa. Majoituksissa käytettiin heidän
lastensa kouluja ja urheilutiloja, jotka sotkettiin. Mutta suurimpia munauksia
oli norjalaisen fregatin Helge Ingstadin törmääminen öljytankkerin kanssa
12.11.2018 paluumatkalla sotaharjoituksista. Fregatti upposi kokonaan ja
aiheutti öljykatastrofin alueella. Norjalainen amiraali Nils Andreas Stensones
sanoi, että aluksen menettäminen oli suuri sääli, sillä se oli sotilaallisesti
hyvin tärkeä. Joku kommentoi: "Onkohan noiden viikinkien syytä palata
takaisin soutuvetoiseen aluskantaan. Paljonhan ne sai tuhoa aikaiseksi
niilläkin. Samalla pienentyisi Norjan laivaston hiilijalanvana."
Sotaharjoitusten jälkiseurauksena norjalainen fregatti
Helge Ingstad törmäsi tankkeriin ja upposi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tarkistetaan ennen julkaisua!