VALKOISET KYPÄRÄT
Natsi-Saksassa 1930-luvulla kehitetty sariini kemiallinen
ase sotkee ihmisen hermojen viestijärjestelmän. Kun hermosto antaa esimerkiksi
suulle käskyn erittää sylkeä, käskyn antava välittäjäaine pilkkoutuu viestin
mentyä perille. Sariini estää pilkkomisesta vastaavan entsyymin toiminnan. Sen
vuoksi sylkirauhaset jatkavat erittämistä kuin ne saisivat käskyn yhä uudelleen
ja uudelleen. Ihminen alkaa kuolata hallitsemattomasti. Kontrolli lakkaa
muuallakin. Silmät ja nenä alkavat vuotaa. Uhri laskee alleen, tyhjentää
suolensa ja oksentaa. Rintaa pistää ja
näkökyky heikkenee. Sariini on hajutonta ja mautonta, joten myrkytyksen saanut
ei tajua mikä on vialla. Myrkky voi aiheuttaa halvauksen ja kuoleman kymmenessä
minuutissa.
Valkoiset kypärät toiminnassa. Laskekaapa kuinka monta
kameraa on kuvassa!
Valkoiset kypärät (White Helmets) on terroristijärjestö,
jolle meinattiin myöntää Nobelin rauhanpalkinto. Terroristeista itsestään
kertova propagandaelokuva "Valkoiset kypärät" sai Hollywoodin
myöntämän Oscarin palkinnon.
Wikipediassa kerrotaan järjestöstä seuraavaa: Syyrian siviilipuolustus
eli Valkoiset kypärät (arabiaksi الدفاع المدني السوري) on Syyrian
kapinallisalueilla toimiva järjestö, joka pyrkii auttamaan sodassa kärsiviä siviilejä.
Valkoiset kypärät pelastaa mahdollisuuksien mukaan siviilejä Syyrian
sisällissodassa pommitusten raunioista. Se myös pyrkii evakuoimaan
mahdollisuuksien mukaan siviilejä sotatoimialueilta turvaan. Järjestö pyrkii
suojaamaan vaurioituneita rakennuksia, kytkemään sähkön ja veden, sammuttamaan
tulipaloja, toimimaan talvimyrskyissä ja varoittamaan lapsia räjähtämättömistä
pommeista... ja edelleen... Järjestön
perusti vuoden 2013 alussa brittiläinen konsultti James Le Mesurier. Hän toimi
aiemmin brittien armeijassa upseerina. Järjestöä rahoittavat monet läntiset
teollisuusmaat jne...
Brittiläisen
salaisen palvelun MI6 konsultti James le Mesurier perusti terroristijärjestön
Valkoiset kypärät
Todellisuudessa järjestö on terroristijärjestö, jonka
perusti brittien salainen palvelu MI6 vuonna 2013. Järjestön tehtävinä on mm.
levittää Syyriasta valheellista kuvaa ja propagandamateriaalia
tiedotusvälineille. Tässä tehtävässään se käyttää lavastettuja kohtauksia
pommituksista, kemiallisten aseiden käytöstä, ihmis- ja lapsiuhreista.
Pääasiallisina malleina ovat lapset ja naiset. Huolestuttavaa on, että he itse
käyttävät välillä kemiallisia aseita, joiden tuloksia sitten kuvaavat ja
syyttävät Syyrian armeijaa ja presidentti Basar al-Assadia kemiallisten aseiden
käytöstä. Ilmeisenä pääkohteena on saada presidentti Assad pois virastaan.
Tehtävässään Valkoiset kypärät on onnistunut länsimaissa luomaan uskottavan
kuvan valheellisesta toiminnastaan. Heidän toiminnasta johtuen jopa kaksi
kertaa on Syyriaa vastaan hyökätty ohjuksin ensin Yhdysvallat 7.4.2017 ja
sitten Yhdysvallat, Britannia ja Ranska yhdessä 14.4.2018. Valkoisilla kypärillä on musta sydän!
Terroristijärjestön rahoituksesta ovat huolehtineet
pääasiassa Yhdysvallat, Britannia ja Ranska. Nimi "Valkoiset kypärät"
(The White Helmets) on valittu huolella ja varsin onnistuneesti. Nimi herättää
ihmisissä luottamusta ja sympatiaa. Valkoinen on puhtauden väri ja usein
lääkärit pukeutuvat valkoiseen. Mielikuva on voimakas. Todellisuudessa järjestö
on poliittinen terroristijärjestö ja sillä ei ole mitään tekemistä auttamisen
kanssa. Valkoiset kypärät on toiminut monen terroristijärjestön kanssa joista
mainittakoon Isis ja Al Nusra. Se on myöskin osallistunut taistelutoimintaan
näiden kanssa. Niinpä Syyria ja Venäjä ovat pommittaneet järjestöä varsin
tietoisesti.
Syyrian sota alkoi vuoden 2011 aikoihin ja järjestön Valkoiset
kypärät brittiläinen MI6 perusti vuonna 2013 suorittamaan omaa tehtäväänsä.
Syyrian sodan aikana 2013 - 2018 terroristit ovat lukemattomia kertoja
käyttäneet kemiallisia aseita pääasiallisesti siviilejä kohtaan. Syy on aina
vieritetty presidentti Assadille ja hänen joukoilleen. Tässä toiminnassa on nimenomaan
käytetty usein Valkoiset kypärät terroristijärjestöä. Valkoiset kypärät on
perustettu juuri tätä propagandasotaa
varten. He luovat tätä propagandaa.
Usein järjestö toimii seuraavasti. Sen jäsenet syöksyvät
johonkin kylään tai kaupunkiin, joka on sotatoimialueella. Kiskovat lapset ja
naiset johonkin sairaalaan väkisin, kastelevat heidät vedellä ja antavat
suihkeita suuhun, laittavat hammastahnaa suuhun, jotta se vaahtoaa,
ravistelevat heitä ikään kuin he tarvitsisivat apua ja koko tämän ajan he kuvaavat
ammattikuvaajilla tapahtumia. Saatuaan tarpeeksi materiaalia he lopettavat ja
häipyvät paikalta yhtä nopeasti kuin ovat tulleetkin. Minkäänlaista apua
ihmisille ei koskaan ole annettu. Välistä lavastetaan tapahtumia ja näyttelijöille,
jotka ovat tavallisia ihmisiä maksetaan, jotta nämä osallistuisivat kuvauksiin.
Kaikki tapahtuu ammattitaitoisesti. Muutaman kerran on suoritettu todellinen
kemiallisten aseiden hyökkäys, jossa käytetään mm sariinia tai kloorikaasua,
mutta myös muita aineita on käytetty. Lukemattomia ihmisiä on kuollut näissä
tapauksissa. Tämä on epäinhimillistä toimintaa, jossa ei ajatella ihmishenkiä
tai heidän kärsimyksiään. Saatu materiaali levitetään sitten länsimaisille
tiedotuskanaville, josta se on saatu leviämään varsin tehokkaasti jopa tänne
Suomeen. Tästä kaikesta syytetään sitten Syyrian armeijaa, presidentti Assadia
ja Venäjää.
Ehkä kuuluisimpia videoita terroristien
kaasuhyökkäyksistä on video tästä pojasta. Tämä levisi myös kuvina maailmalle.
Sama poika isänsä sylissä. Isä kertoo, mitä tuolloin 2017
todellisuudessa tapahtui. Oli tapahtunut pommitus ja isä oli saanut sirpaleen
päähänsä. Isän veri valui myös pojan päälle. Valkoiset kypärät syöksyivät
paikalle, riistivät pojan väkivalloin isän sylistä vastoin isän tahtoa ja
veivät ambulanssiin. Siellä he istuttivat pojan tuolille ja ryhtyivät kuvaamaan
ilman mitään lupia. Kuvauksia suoritettiin eri puolilta mahdollisimman
vaikuttavan kuvion saamiseksi. Videota ja kuvia levitettiin sitten ympäri maailmaa.
Minkäänlaista kemiallista iskua ei ollut tapahtunut. Kemiallisesta iskusta
syytettiin kuitenkin Assadia ja Venäjää.
Kuuluisin Valkoisten kypärien lavastuksista on ehkä tämä
seuraava kuva vuodelta 2017. Siinä tyttö seisoo verissään raunioiden keskellä.
Kerrottiin, että kuva on Syyriasta.
Todellisuudessa kuva on kuvattu Egyptissä ja punainen
väri on maalia. Alla egyptiläinen tyttö kertoo, miten kaikki todellisuudessa
tapahtui. Hänet vietiin Kairossa jonkinlaisten raunioiden keskelle, annettiin
valkoinen vaate, johon oli roiskittu punaista väriä ja lelu käteen ja sitten
ryhdyttiin kuvaamaan. Palkkioksi hän sai rahaa.
Egyptiläinen tyttö kertoo Valkoisten kypärien
kuvauksista.
Poika kuvattuna veren keskellä ja kuvausten jälkeen.
Verta saatiin kanoista. Valkoisten kypärien toiminta oli järjestelmällistä.
Kuvausten jälkeen Valkoiset kypärät eivät jääneet auttamaan "uhreja"
vaan kiireen vilkkaan katosivat paikalta. Yhteistyö terroristien kanssa
varsinkin Isisin kanssa oli saumatonta. Tästä on olemassa lukuisia todisteita.
Valkoiset kypärät valheellisessa toiminnassaan. Ensin
"uhria" ollaan pelastamassa ja uhri huutaa tuskasta kovasti. Sitten
ollaan hyvää pataa täysin terveen "uhrin" kanssa.
Tapauksesta on olemassa video esimerkiksi osoitteessa:
Presidentti Assad luopui kemiallisista aseista jo vuonna
2013 ja ne tuhottiin kansainvälisessä valvonnassa. Tätähän meillä täällä
lännessä ei uskota. Niin tehokasta on propagandasota ollut, että emme osaa
ajatella järkevästi. Mitä hyötyä Assadilla olisi tässä vaiheessa käyttää
kemiallisia aseita? Sehän olisi itsetuhoista, itsemurhaa. Sota on mennyt hänen
kannaltaan niin hyvin, ettei todellakaan ole mitään järkeä käyttää petollisia
menetelmiä tässä vaiheessa. Toisin on hänen vastustajillaan. Käyttämällä
kemiallisia aseita ja syyttämällä Assadia niiden käytöstä saadaan propagandahuomiota
ja voidaan jopa käyttää aseita häntä vastaan. Tätä varten käytetään Valkoisia
kypäriä. Ei huomioida sitä, että jos Assad otetaan pois Syyrian presidentin
virasta kuka asetetaan hänen tilalleen.
Ei ole ketään, kuka pystyisi vakiinnuttamaan tilanteen. Tuloksia voidaan katsoa
esimerkiksi Irakista ja Libyasta. Sitä paitsi Assad on demokraattisesti valittu
Syyrian presidentiksi vuonna 2000.
Eri terroristit ovat sitäkin useammin käyttäneet läpi Syyrian
sodan kemiallisia aseita. Kemiallisten aseiden tehtaita on löydetty lukemattomia
terroristeilta vallatuilta alueilta. Usein myrkyissä on merkintä, jotka
viittaavat Saudi-Arabiaan, Britanniaan, Saksaan. Useimmat terroristi ovat
lähtöisin Saudi-Arabiasta, jonka Sharia-lain jyrkintä muotoa he ovat noudattaneet.
Yksi esimerkki oli 13.4.2017 Yhdysvaltojen pommittaessa Deir ez Zor (Deir
al-Zourin) kaupunkia he olivat osuneet Isisin kemiallisten aseiden tehtaaseen.
Sieltä oli levinnyt myrkyllisiä kaasuja ja joidenkin tietojen mukaan yli 200
siviiliä oli kuollut. "Muodostui valkoinen pilvi, joka muuttui
keltaiseksi" kirjoittivat lehdet. Tapahtui täsmälleen samalla tavalla kuin
syyrialaisten suorittamassa ilmaiskussa Homsin lähelle vähän aikaisemmin. Nämä
vahvistavat, että terroristit käyttävät kemiallisia aseita ja joidenkin laskelmien
mukaan Syyrian sodan aikana jo yli 80 kertaa.
Terroristien hylkäämä kemiallisten aseiden tehdas.
Terroristien jättämä kemiallisten myrkkyjen varasto.
Keltainen säiliö sisältää klooria.
Doumasta löydettiin 20.4.2018 terroristien kemiallisten
aineiden varasto. Se sisälsi pääasiassa hexametyleeni tetramiinia eli
kemiallisen myrkyn sariinin valmistusainetta. Aine on merkintöjen mukaan
peräisin Saudi-Arabiasta. Osa myrkyistä oli peräisin Saksasta, mutta osa oli
peräisin Salisbyristä Britanniasta!
Olen kirjoittanut aiheesta jo aikaisemminkin, mutta en
malta olla kirjoittamatta tästä valheellisesta toiminnasta edelleen. Valkoisten
kypärien todellinen toiminta on alettu huomata jo aika yleisesti, mutta yhä suuri
osa ihmisistä täällä länsimaissa ei huomaa todellista laitaa asioiden takana.
Länsimaiden, lähinnä amerikkalaisten ja brittiläisten propagandatoiminta on
ollut niin tehokasta. Vihdoin on alettu huomata, että videot ovat lavastettuja
ja esimerkiksi sama lapsiuhri on kuvattu useissa eri paikoissa ja eri
pelastajien pelastamana. Tämä on viimein alkanut herättämään epäilyksiä
Valkoisten kypärien toiminnasta. Yhä useammin terroristijärjestö Valkoiset
kypärät jäävät kiinni valheellisesta toiminnastaan ja materiaalien
lavastamisesta. Mm. puolueeton Ruotsalaiset lääkärit ja professorit
ihmisoikeuksien puolesta -järjestö eli Swedish Doctors for Human Rights
(SWEDHR) ilmoitti jo 10.4.2017, että näissä videoissa ja kuvissa kaikki ei ole
kohdallaan. Syyriassa näyttävästi hääräävän Britannian, Euroopan unionin ja
muiden intressitahojen rahoittaman Valkoisten kypärien julkaisemissa
lapsivideoissa nämä "ensihoitajat" eivät näytä tietävän mitä tekevät.
Videomateriaalilla nähdyt pelastustoimet olisivat ennemminkin olleet omiaan
tappamaan kohteet kuin pelastamaan niitä. Muutenkin oireet sekä kuvat että
tapahtumat näyttävät vahvasti lavastetuilta. Oireet uhreilla eivät vastaa
minkäänlaisen kaasuhyökkäyksen uhrien oireita. Myös monet muut asiantuntijat ja
lääkärit ovat olleet samaa mieltä. Koko materiaali sekä kuvat, videot, että
tapahtumat näyttävät tekaistulta ja lavastetulta.
Samaa tyttöä on käytetty useissa eri kuvauksissa. Huom.
auton takana oleva videokuvaaja.!
Kirjoitan esimerkkinä kahdesta tapauksesta
seuraamuksineen. Syyriaa syytettiin 4.4.2017 tehdystä kemiallisesta iskusta
Khan Sheikounin kaupunkiin. Tutkimuksissa kuitenkin todettiin, että
minkäänlaisia jälkiä kemiallisesta iskusta ei ollut tapahtunut. Seurauksena kuitenkin
Yhdysvaltojen kaksi ohjusristeilijää USS Porter ja USS Ross suorittivat
7.4.2017 yöllä Välimereltä läheltä Israelin rannikkoa ohjusiskun kohti
Syyrialaista Shairatin lentotukikohtaan. Kaikkiaan lähetettiin 59 Tomahawk
ohjusta, koska yksi oli viallinen eikä sen lähettäminen onnistunut. Siviilejä
kuoli 9 ja haavoittui yli 20, joista suurin osa oli naisia ja lapsia. Toinen
tapaus on tämän vuoden puolelta. Valkoisilta kypäriltä tuli viestejä, videoita
ja kuvia, että Douman kaupungissa olisi tapahtunut 7.4.2018 kemiallinen isku.
Jälleen syytettiin Syyriaa ja presidentti Assadia iskusta. Tutkimuksissa
todettiin jälleen, että mitään kemiallista iskua ei ollut tapahtunut. Myös
paikalliset asukkaat vahvistivat asian. Kaikki oli Valkoisten kypärien
lavastusta. Tästä on olemassa paljon materiaalia. Kuitenkin Yhdysvaltojen
koalitio, johon kuuluivat myös Britannia ja Ranska suorittivat yöllä 14.4.2018
risteilyohjuksin hyökkäyksen Syyriaan. Ammuttiin kaikkiaan 103 ohjusta, joista
Syyria ampui kuitenkin alas 71 ohjusta. Mitään mandaattia YK:lta ohjusisku ei
ollut saanut.
12-vuotias Rihab Ali Mantsur kertoo, kuinka Valkoiset
kypärät pakottivat hänet ja hänen äitinsä näyttelemään kuolleita. He joutuivat
Doumassa Valkoisten kypärien kynsiin ja heidät pakotettiin näyttelemään
kuolleita. Poika ja äiti kertovat, että heidän piti maata hiljaa liikkumatta.
Heidän suuhunsa laitettiin hammastahnaa ja kaadettiin vettä niin, että näytti
kuin suusta olisi valunut vaahtoa. Sitten heitä kuvattiin. Kuvaukset
suoritettiin ainakin kahteen kertaan. Sitten he saivat lähteä.
Kuvausta suoritetaan huolella.
Saadakseen tekosyyn hyökätä Syyriaan ohjuksin annettiin
Valkoisille kypärille tehdä "tehoisku" Douman kaupunkiin Itä-Ghoutan
alueella. Järjestö syöksyi 7.4.2018 silminnäkijöiden mukaan sairaalaan ja
väitti, että pommituksessa oli käytetty kaasua, mahdollisesti kloorikaasua.
Paikallaolijoiden mukaan mitään tällaista ei ollut tapahtunut. Myös kaikki paikalla
olleet lääkärit sanoivat, ettei mitään kaasuiskua ollut tapahtunut. Siitä
huolimatta järjestö lavasti ja kuvasi mm. lapsia olevinaan kaasuiskun uhreina.
Video laitettiin heti levitykseen ja uhreja väitettiin olevan jopa yli 500 ja
enimmäkseen naisia ja lapsia. Presidentti Assadia syytettiin kemiallisten
aseiden käytöstä. Videot levisivät maailmalle ja Trump suoritti ohjusiskun
Britannian ja Ranskan kanssa 14.4.2018.
Kuvassa Hasan Diab, 11-vuotias poika, jonka suuhun
ruiskutettiin videolla ainetta kertoo 18.4.2018 miten kaikki tapahtui. Hänelle
oli ilmoitettu, että heille annetaan ruokaa, mutta mitään ruokaa ei annettu
vaan kiskottiin väkisin sairaalaan. Hänen suuhunsa työnnettiin väkisin laite,
josta sumutettiin ainetta. Samoin tehtiin muillekin lapsille. Sitten hänet
kasteltiin kylmällä vedellä suoraan letkusta vaatteet päällä, Samalla joku
kuvasi koko ajan tapahtumaa. Oli hirveä meteli ja sekaannus, mutta mitään
myrkytystä hänellä ei ollut, eikä kenellekään muulla. Koko aikana hänellä ei
ollut huonoa vointia. Kaikki tapahtui väkisin. Kun kuvaukset oli suoritettu
tuntematon porukka hävisi nopeasti paikalta.
Hasan Diab käsittelyssä. Kylmää vettä niskaan.
Tällä letkulla meidät kaikki kasteltiin.
Pojan isä kertoo, että hän oli tuona aikaan töissä, mutta
kuultuaan tapauksesta hän riensi sairaalaan hakemaan poikaansa. Minkäänlaista
kemiallista hyökkäystä ei ollut tapahtunut.
Douman sairaalan lääkäri Halil Aziz kertoo miten tilanne
lavastettiin.
Toinen Douman sairaalan lääkäri vahvistaa tapahtuman.
He kertovat videolta, miten kaikki tapahtui. Molemmat
lääkärit näkyvät videolta. Valkoiset kypärät syöksyivät paikalle ja kaikki
lavastettiin. Douman kaupunki ei vielä tuolloin oltu täysin vapautettu eikä
ollut Syyrian joukkojen hallussa . Terroristit hallitsivat vielä aluetta.
Syyrian joukot kuitenkin lähestyivät kaupunkia nopeasti joka puolelta. Silloin
terroristeille tuli kiire toimia. Valkoiset kypärät ottivat väkisin ihmisiä
kiinni ja etupäässä lapsia ja pakottivat heidät sairaalaan. Siellä he rupesivat
huutamaan, että oli tapahtunut kemiallinen isku ja uhreja olisi paljon. He
lavastivat koko jutun, kastelivat ihmisiä kylmällä vedellä ja rupesivat
antamaan "hoitoa". Kaikki kuvattiin videolle. Saatuaan tarpeeksi materiaalia
he pakenivat paikalta. Tehtyään tämän provokaation Valkoiset kypärät pakenivat
muiden terroristien mukana kaupungista. Jäljelle he jättivät kemiallisten
aseiden tehtaan, jota he eivät olleet ehtineet käyttää.
Syyrian sota on kuitenkin edennyt Venäjän, Turkin ja
Iranin avustamana niin hyvin, että vähitellen alettiin päästä terroristeista
joko tuhoamalla heidät tai karkottamalla heitä pois Syyriasta. Näin luultiin
päästävän myös Valkoisista kypäristä. Viimeisestä 400 hengen Valkoisten
kypärien ryhmästä perheineen päästiin Israelin avustaman 22.8.2018
johdattamalla heidät Golanin kukkuloiden kautta Jordaniaan. Tai näinhän sitä
luultiin.
Kaavakuva Venäjän laivaston harjoituksista Välimerellä.
Punaisen nuolen kohdalla Idlibin kaupunki.
Oikeastaan se miksi kirjoitan tällä kertaa Valkoisista
kypäristä oli uutinen joka ilmoitettiin 26.8.2018. Venäjän tiedustelupalvelu
oli saanut selville, että Idlibin maakunnan pääkaupunkiin Idlibiin aikovat terroristi
hyökätä kemiallisin asein. Alue on enää viimeisimpiä terroristien hallussa
olevia alueita Syyriassa. On saatu selville, että terroristit valmistautuvat
käyttämään kemiallisia aseita ja syyttää tästä Assadia. Kemialliset myrkyt ovat
peräisin Britanniasta. Mukana on tarkoitus käyttää Valkoisia kypäriä propagandan
levittämiseen. He ovat jo paikan päällä valmiina toimimaan ja tekemään tämän
provokaation. Samaan aikaan Yhdysvaltojen laivasto, Britannian ja Ranskan
joukot ovat lähestyneet Syyriaa ilmeisenä aikomuksena hyökätä jälleen Syyriaan
ohjuksin. Tulee miettineeksi yhdistelmää, miten on mahdollista, että he jo
etukäteen tietävät kemiallisten aseiden käytöstä? 28.8.2018 Venäjä ilmoitti
asiasta YK:n yleiskokouksessa. Tarkoitus on yrittää estää kemiallinen hyökkäys
Idlibiin ja ohjushyökkäys sen jälkeen Syyriaan. Kokouksessa käytiin rajua
keskustelua Britannian ja Venäjän välillä. 30.8.2018 Venäjä varoitti länttä ankarasti
leikkimästä tulella tällä alueella. 31.8.2018 Venäjä esitti todisteita ja
yksityiskohtia YK:lle tämän iskun valmistelusta. Sodan lopputulokseenhan terroristien
iskulla Idlibiin ei ole enää mitään merkitystä, mutta tämä merkitsisi jälleen
monille ihmisille suurta kärsimystä. Toivottavasti tuomalla julki
provokaatioyrityksen Venäjä onnistuu estämään hyökkäyksen! Venäjä pyytää
kansainvälistä yhteisöä estämään tämän iskun. On aivan sama uskooko kukaan
tähän uutiseen, kunhan iskua ei tule tapahtumaan. Sehän on tärkeintä. Venäjän
laivastolla on 1. - 7.9.2018 laivaston sotaharjoituksen Välimerellä, johon
osallistuu paitsi ilmavoimat myös ainakin 25 sota-alusta. Kiina ilmoitti
30.8.2018 aivan yllättäen, että se on kiinnostunut liittymään Syyrian sotaan ja
iskemään yhdessä syyrialaisten kanssa Idlibiin. Tämä merkitsee Kiinalta aivan
uutta avausta tilanteeseen. Mielenkiintoiseksi tekee ajatus liitosta, jossa
yhdessä taistelevat Syyria, Venäjä, Iran, Turkki ja Kiina terroristeja vastaan.
Kiina on ainoa suurvalta, jolta puuttuu lähiaikojen kokemus todellisesta
sodankäynnistä. Se ilmeisesti tarvitsee sitä.
Valkoiset kypärät, raakaa toimintaa lasten hengen
kustannuksella!
Sitten muutama osoite, jotka käsittelevät Valkoisten
kypärien toimintaa. Netistä löytyy lisää vaikka kuinka paljon:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tarkistetaan ennen julkaisua!