HIGHLY LIKELY
Epäilyttäviä
kasvoja
Oikeuskäsitteeseen länsimaissa on ilmestynyt uusi
lainvoimainen termi "highly likely", joka oikeuttaa tuomioon. Tuomio
ei tarvitse minkäänlaista todistelua eikä minkään oikeuslaitoksen päätöstä.
Riittää kun ilmoittaa "highly likely!" Sanatarkasti suomennettuna
sanonnalla on monta merkitystä, mutta yleisimmin sillä on tarkoitettu
"erittäin todennäköinen". Mitään todistetta tai oikeuskäsittelyä ei
tarvita. Tuomio on lainvoimainen ilmoittamalla "highly likely".
Lähinnä tämä tuomio pätee Britanniassa ja Yhdysvalloissa. Tämän olemme saaneet
havaita viimeaikoina. Ensimmäisen kerran ainakin minä kohtasin tämän tuomion
Britanniassa ns. Skripalien myrkytyksen yhteydessä viime maaliskuulta, jossa
viljeltiin runsaasti tätä tuomiota ilman, että olisi esitetty yhtään
todistetta. Tosin ymmärtäen brittiläiset ja amerikkalaisten tavallisten
kuluttajien keskimääräisen älykkyysosamäärän ymmärrän, että tämä kelpaa heille
täydelliseksi tuomioksi.
Theresa May: "highly likely"!
Varsinaisesti lainvoimaisena minun korviini ensimmäisen
kerran tämä termi "highly likely" kantautui siinä 12.3.2018 päivän
paikkeilla, kun Britannian pääministeri Theresa May käytti sitä toistuvasti
koskien entisen venäläisen maanpetturin Sergei Skripalin ja hänen tyttärensä
Julijan myrkyttämisyrityksen yhteydessä Salisbyrissä jo ennen kuin asiaa oli
edes ehditty ryhtyä tutkimaan. Samalla tuli kuuluisaksi myös vanha Neuvostoliiton
aikainen sotilasmyrkky Novichok ja sen ihmeelliset ominaisuudet. Samaa termiä
toisteli myös silloinen Britannian ulkoministeri Boris Johnson. Kyllähän se
kuulostaa korvaan hyvin soivalta ja jää helposti mieleen. Kokeilkaapa: highly
likely, highly likely, highly likely... Mutta en vielä tuolloin arvannut, että
termistä tulisi lainvoimainen. Sen jälkeen Theresan ja Boriksen välit erosivat ja
nykyisin he ovat pahimmat vihamiehet keskenään. Ei Theresallakaan ole helppoa,
Boris havittelee hänen paikkaansa. Ja omassa puolueessaan Theresalla on suuria
vaikeuksia, kuten varsin hyvin tiedämme. Sen lisäksi vielä Brexit:kään ei
oikein suju.
Maanpetturi Sergei Skripal ja hänen tyttärensä Julija
yritettiin murhata 4.3.2018
Normaalissa tapauksessa rangaistukset seuraavat vasta,
kun oikeudessa on todistettu ja esitetty todisteita rikoksesta, mutta tässä
tapauksessa korkea länsimainen britannialainen demokraattinen oikeuskäsitys
hyväksyi termin "highly likely" lainvoimaisuuden ja ryhtyi
karkottamaan venäläisiä diplomaatteja jo ennen kuin minkäänlaisia tutkimuksia
oli tehty. Tähän yhtyi sekä Yhdysvallat että Länsi-Eurooppa. Silloin kun tätä
lainopillista termiä käytetään nähtiin, että se ei kaipaa mitään faktoja tuekseen. Vaikka tapauksesta on kulunut puolisen vuotta
minkäänlaisia todisteita Britannian poliisi ei ole kyennyt esittämään
julkisuuteen vielä tähän päivään mennessä. Pelkkiä erilaisia teorioita ja oletuksia
on jo kertynyt ainakin 32 erilaista versiota. Brittiläisillä tuo logiikka ei
toimi kovinkaan hyvin. Venäläiset ihmettelevät, miksi niin moni venäläinen
kuolee Britanniassa. Jo ainakin 14 entistä venäläistä kansalaista tai
"agenttia" on kuollut tai saanut surmansa salaperäisissä olosuhteissa
Britanniassa. Kuuluisimmat heistä ovat Aleksandr Litvinenko ja Boris
Berezovski. Siis jos olet venäläinen entinen vakooja sinun ei kannata missään
nimessä loikata Britanniaan. Siellä käy vielä kalpaten.
Onko valokuvista on tehty tarkoituksella rikollisten
näköisiä?
Sitten tapahtui kummia! Jälleen on Britanniassa esitetty
uusi teoria Skripalien murhayrityksestä. On löydetty kaksi hyvin yksinkertaisen
näköistä miestä, tai siis oletettavasti kaverusta, joiden ympärille on
rakennettu murhamysteeri. Jälleen kerran käytetään oikeudellista termiä
"highly likely". Ja jälleen Theresa May on äänessä. Hänen mielestään
ilman minkäänlaista todistusta miehet ovat Venäjän sotilastiedustelun agentteja
ja Venäjän valtio on heidän toilailuistaan vastuussa. Jopa Britannian
syyttäjäviranomaiset ovat nostaneet syytteet 5.9.2018 heitä vastaan ja
lähettäneet kansainvälisen pidätysmääräyksen heistä. Näitä kuvissa varsin rikollisten
näköisiä (sorry kaverit, tuntuu kuin kuvista olisi tehty tahallaan tuon
näköisiä) miehiä pidetään Venäjän sotilastiedustelun GRU:n upseereina. Tässä
seuraa jälleen uusi hyvin typerä seikka, joka selvittää Britannian
tiedustelupalvelun surkeutta. Venäjällä ei enää ole GRU:ta vaan se on lopetettu
jo 8 vuotta sitten. Tilalle on tullut aivan uusi elin GU (Главное управление), joka hoitaa entisen GRU:n tehtäviä ja monia
muita sen lisäksi. Ja jälleen Britannia aikoo hakea pakotteita
Venäjää vastaan. Julkisuuteen annettiin nimet Alexander Petrov ja Ruslan Boshirov.
Britannian poliisin mukaan miehet liikkuvatkin todennäköisesti väärillä nimillä
ja toisten tietojen mukaan väärillä passeilla, toisten tietojen mukaan oikeilla
passeilla. Oleellista on tietenkin, mikä nimi on passissa. Mitään muita
todisteita ei olla pystytty esittämään kuin vain videokuvaa. Huh, ota siitä
sitten selvää!
Nämäkö älykkäät herrat ovat venäläisiä agentteja?
Venäjän kansalaisen hakeminen turistiviisumia Britanniaan
ei ole helppo tehtävä. Se saattaa kestää puoli vuotta. Viisumiin vaaditaan
paitsi nimeä ja valokuvia, myös
osoitetta, tietoja työpaikasta ja ennen kaikkea sormenjäljet, skannaukset
silmien iriksistä, vanhempien nimet ja syntymäajat, kaikki tiedot puolisosta,
kaikki tiedot lapsista, kertomus tulevasta matkasta ja sen tarkoituksesta ja
kestosta, kertomukset jokaisesta ulkomaanmatkasta viimeisen kymmen vuoden
ajalta, todistus kaikista saaduista rangaistuksista ja tietenkin voimassoleva
passi. Sen lisäksi paljon muuta ja kaikki englannin kielellä. Brittiläisillä
pitäisi siis olla paljon tietoa kyseisistä henkilöistä ja ennen kaikkea
sormenjäljet... Venäläiset viranomaiset
ovat pyytäneet brittiläisiltä edes sormenjälkiä, mutta britit ovat
kategorisesti kieltäytyneet antamasta niitä saatikka näitä muitakaan tietoja. He
sanoivat venäläisille: "Emme anna teille mitään tietoja! Älkää edes
kysykö!" Britit eivät selvästikään halua, että Venäjä osallistuisi näihin
tutkimuksiin. Tähän päivään mennessä he eivät ole hyväksyneet minkäänlaista
Venäjän tarjousta yhteistyöstä asian selvittämiseksi. Pelkäävätkö he, että
Venäjän ammattilaiset saavat liikaa tietoja tai soittavat liian hyvin näitä
viuluja (Skripal venäjän kielessä tarkoittaa viulua)? Siis kuka soittaa
parhaiten tässä viulukonsertossa?
Miehistä on hämmästyttävän runsaasti video- ja
kuvamateriaalia Britanniassa. Heidät nähdään edestä ja takaa vähän joka
paikassa. Olen itsekin ollut muutaman kerran Lontoossa ja kierrellyt pitkin
Englantia enkä millään usko, että minusta löytyy noin paljon kuvamateriaalia.
Kieltämättä tämä pistää miettimään asioita. Tuntuu, kuin heistä yritettäisiin tehdä
tahallaan syyllisiä. Tosin tiedot kertovat, että missään ei ole niin paljon
kameroita, kuin Britanniassa. Kuvakulmat tapauksessa on vain huolellisesti
valittu, jotta ne sopivat kyseessä olevaan juoneen. Mutta mennäänpä
kerrottuihin faktoihin. Kertomusten
mukaan miehet saapuivat Britanniaan Moskovasta perjantaina 2. maaliskuuta ja
poistuivat Venäjälle sunnuntaina 4. maaliskuuta. He liikkuivat Venäjän
passeilla joko oikeilla tai väärennetyillä. Miehet vierailivat Salisburyssä 2.
maaliskuuta ja toisen kerran 4. maaliskuuta. Samana päivänä he palaavat Moskovaan
lennolla klo 22.30. Sinä päivänä Sergei ja Julija Skripal löydettiin
tajuttomina puiston penkiltä Salisburyssä.
Kuvamateriaali näyttää vahvistavan asian.
Huom! Molemmilla sekunnilleen sama kellonaika 16:22:43!
Mutta kaikki ei ole ihan sitä miltä näyttää. Herää
kysymys, jos tämä kaikki tieto Britannian viranomaisilla on ollut käytettävissä
koko ajan siis puoli vuotta, miksi tiedot julkistettiin vasta nyt? Jo miesten
saapuminen Gatwikin lentokentälle on kummallista. Valvontakameran kuvassa
kellon aika on molemmilla täsmälleen sama 16:22:43. Käytännössähän tämä on
mahdotonta elleivät he ole supermiehiä ja omaa supervoimia. Kahden eri henkilön
välillä aikaa kuluisi pakosta joitakin sekunteja, vaikka kuinka juoksisi ajan
kanssa. Miehet majoittuivat Lontoossa kahden tähden pikku hotelliin nimeltään
City Stay Hotel ja samaan huoneeseen. Poliisi tutki hotellia ja ilmoitti, että
myrkkyjäämiä löydettiin, mutta sitten tutkittiin toisen kerran ja ilmoitettiin,
että mitään myrkkyjäämiä ei löydettykään. Mitään sormenjälkiä ei löydetty
mistään. Hotellissa on valvontakameroita, mutta kuvia näistä herroista ei vaan
löydy. Sitäkin enemmän kylläkin kaikkialta muualta Lontoosta ja Salisbyristä.
Hotellia ei ole eristetty, kuten kaikki muuta paikat, jotka liittyvät tähän
asiaan.
Kuvien perusteella brittipoliisit ovat tehneet
jonkinmoisen aikajanan. Kaikki tässä aikajanassa on liian täydellistä. Kuitenkin
jo lähtökohtana jonkun vanhan neuvostoaikaisen agentin murhaaminen on ihan
mielipuolista. En näe minkäänlaista syytä siihen miksi Venäjä haluaisi tappaa
jonkun vanhan agentin ja hänen tyttärensä. Kaikki agentin tiedot olisivat jo aikoja
sitten vanhentuneita. Mitä järkeä asiassa olisi? Brittien kannalta asia on ihan
toinen. Maaliskuussa oli odotettavissa maailman jalkapallokisat Venäjällä, joka
piti saada heiltä pois. Jalkapallomaana joillekin brittiläisille olisi
tuottanut suurta iloa saada riistettyä kisat pois Venäjältä. No, tässähän ei
nyt onnistuttu. Poliittisiakin syitä löytyy.
Löytyy myöskin koomillisia seikkoja. Paljon on
keskusteltu vanhasta amerikkalaisesta elokuvasta Red Heat (suom. Punainen
vaara) Vuodelta 1988. Elokuvan ohjasi Walter Hill ja siinä näytteli mm. Arnold Schwarzernegger.
Elokuvan kaksi venäläistä agenttia ovat kuulema kuin kopioita näistä Alexanderista
ja Ruslanista tai siis tietenkin toisin päin, Alexander ja Ruslan ovat kuin
kopioita näistä venäläisistä agenteista filmissä. He ovat stereotypioita
venäläisistä roistomaisista agenteista. Näin ihmiset muodostavat
stereotypioita. Itse en ole nähnyt valitettavasti elokuvaa, joten en voi
verrata asiaa, mutta kuvista päätellen näin on asia. Stereotypioita on
jokaisella ihmisellä monistakin asioista.
Venäläiset agentit Alexander Petrov ja Ruslan Boshirov
elokuvassa Red Heat eli Punainen vaara vuodelta 1988. Yhdennäköisyys on
hämmentävä.
Luulen, että stereotypioilla on helppo tie manipuloida
brittejä ja amerikkalaisia. Luulen myös, että monella muullakin
länsieurooppalaisella ja jopa suomalaisella on vastaava kuva venäläisestä
agentista. Tuollaisiahan ne ovat, vähän yksinkertaisia ja rähjäisiä nuorehkoja
tai keski-ikäisiä, huonostipukeutuvia, viinaan meneviä, jääräpäisiä ukkeleita.
Nimet on äärettömän helppo muistaa ja yhdistää venäläisiin. Ei kellään muulla
ole tollasia nimiä Alexander ja Ruslan.
Charlie Rowley ja Dawn Sturgess
Mutta sittenpä tapahtui yllättävä käänne, joka ei sopinut
mihinkään kuvioihin. Amesburystä noin 11 kilometrin päästä Salisburya löysi 30.
kesäkuuta 45 vuotias Charlie Rowley niminen mies roskiksesta avaamattomassa
muovipakkauksessa olleen parfyymipullon. Hän lahjoitti sen lahjaksi
kumppanilleen 44 vuotiaalle Dawn Sturgessille. Tämä repi pakkauksen auki ja
suihkutti parfyymia ranteelleen. Myös Rowley sai "parfyymia"
käsilleen mutta kävi heti pesemässä sen pois. Molemmat sairastuivat melkein
välittömästi ja kiidätettiin sairaalaan. Dawn Sturgess kuoli 9. heinäkuuta.
Parfyymipullo sisälsi tätä kuuluisaksi tullutta Novitchok myrkkyä. Dawn ja
Rowley ovat molemmat Britannian kansalaisia eikä hellä ole mitään tekemistä
Venäjän kanssa. Heillä ei ollut mitään yhteyttä Skripaleihin. On kirjoitettu
paljon oliko tapahtuma vahinko ja kuinka pullo oli joutunut Amesburyyn
roska-astiaan. Mielenkiintoista olisi tietää milloin pullo on joutunut
roska-astiaan, koska sillä on oleellinen merkitys Alexanderin ja Ruslanin
syyllisyyteen tässä tapauksessa? Tiettävästi he eivät käyneet koskaan
Amesburyssä. Ja kuinka usein roska-astiat tyhjennetään Amesburyssä? Nämä ovat
oleellisia kysymyksiä murhamysteerin ja - yritysten ratkaisemisessa.
Parfyymipullo ja pakkaus, joka sisälsi Novichok myrkkyä.
Mutta mennäänpä nyt itse asiaan. Mikä on totuus asioiden
takana? Kyseinen "agenttipari" ei käyttäydy, kuin tiedustelun
ammattilaiset vaan kaukana siitä. Todellisen sotilastiedustelun ammattilaiset
kertovat, että todelliset venäläiset agentit liikkuvat aina vierailla passeilla
- ei koskaan venäläisillä. Jos samassa tehtävässä on kaksi agenttia he eivät
koskaan liiku yhdessä vaan aina erikseen ja mieluummin erilaisten suurten
ryhmien mukana. Kaikkein vähiten he ottaisivat yhteisen hotellihuoneen. Missään
nimessä ei käytettäisi suoria lentoja Moskovasta tai Moskovaan ja vieläpä
Aeroflotia käyttäen. Matkat suoritettaisiin vieraiden valtioiden ja kaupunkien
kautta. Nimet Alexander Petrov ja Ruslan Boshirov yhdistetään heti Venäjään.
Olivatko nämä "agentit" idiootteja? Tällaiset nimet jokainen britti
yhdistää heti Venäjään, niin kuin varmaan sinäkin teet hyvä lukijani. Kaikki on
niin koomillista ellei olisi niin surullista. Sanktioitahan tästä seuraa.
Toisaalta
mietityttää, miksi tosiasioita ei liitetä tutkimuksiin. Maailmalla on ainakin
parisenkymmentä kemiallisten aseiden tehdasta, joissa pystytään valmistamaan
Novichok myrkkyä ja joissa sitä on takuuvarmasti myös varastoissa. Lähin sijaitsee
ihan Salisburyn ja Amesburyn vieressä Porton Downissa vain muutaman kilometrin
päässä. Tähän kiinnittäisin ensimmäisenä huomioni. Toisaalta miksi on unohdettu
Tsekin presidentin Milos Zemanin ilmoitus maaliskuussa, että Tsekeissä oli
valmistettu vähän ennen Skripalien murhayritystä Novichok myrkkyerä, joka
myytiin brittiläisille miehille? Miksi näitä johtolankoja ei tutkita? Ja keitä
olivat nämä brittiläiset ostajat? Ja mihin tämä myrkky joutui?
Porton Down on kemiallisten aseiden tehdas, jossa
takuuvarmasti varastoidaan myös Novichok myrkkyä. Tehdas sijaitsee juuri
tapahtumien keskustassa.
No sitten tuli paukku. Vladivostokissa oli kolmipäiväinen
Idän taloudellinen foorumi 11. - 13. syyskuuta, johon osallistui Vladimir
Putinin lisäksi Kiinan presidentti Xi Jinping, Japanin pääministeri Shinzo Abe,
Etelä-Korean kauppaministeri ja monta muuta idän taloudellista päättäjää, koska
Venäjä on ilmeisimmin siirtämässä kauppaansa itään päin. Putin ilmoitti
foorumissa 13.9.2018 kaksi suurta uutista. Ensimmäinen oli, että hän haluaa
tehdä Japanin kanssa rauhansopimuksen. Toinen koskee juuri tätä Skripalien
juttua. Putin sanoi, että tiedossa on keitä nämä henkilöt ovat. He ovat
siviilejä. Epäiltyihin ei liity mitään rikollista. Putin toivoo, että he
tulevat julkisuuteen ja kertovat maailmalle oman versionsa tapahtuneesta.
Tietäen kuitenkin, kuinka täällä lännessä heihin suhtaudutaan ymmärrän miten
vaikeaa on astua esiin julkisuuteen ja kertoa tapahtumat. Eihän meillä uskota
selkeita tosiasioita vaan pitää olla jotain aivan hurjaa menoa varsinkin sen
propagandasodan jälkeen, mitä Britannia on asian yhteydessä harrastanut.
Varsinkaan, jos ei ole tehnyt mitään rikollista minkäänlaista velvollisuutta ei
ole tulla esille.
Alexander Petrov ja Ruslan Boshirov kertovat 13.9 mitä maaliskuussa tapahtui.
Alexander Petrov ja Ruslan Boshirov noudattivat kuitenkin
Putinin ehdotusta jo heti samana päivänä 13.9.2018 ja myönsivät haastattelun
Venäjän RT-kanavalle. He ottivat yhteyttä RT:n päätoimittajaan Margarita
Simonjaniin ja myönsivät hänelle haastattelun. Siinä he kertovat mitä
todellisuudessa kolmipäiväisellä vierailulla Britanniaan tapahtui. "Olemme
ihmeellisen yhteensattuman uhreja. Olemme liikemiehiä emmekä työskentele
minkään tiedustelupelvelun hyväksi. Kaikki syytökset ovat perättömiä. Olimme
Salisburyssä lyhyellä turistimatkalla. Tarkoituksena oli nähdä kaupungin
kuuluisa katedraali. Eräs ystävämme oli pitkään kehottanut meitä vierailemaan
tässä kaupungissa. Tarkoitusksemme oli käydä katsomassa myös lähistöllä oleva
Britannian kuuluisin nähtävyys Stonehenge. Sää muuttui kuitenkin sateiseksi
kesken vierailun joten hyppäsimme ensimmäiseen junaan ja palasimme Lontooseen. Meillä
ei ollut minkäänlaista hajuvesipulloa - olisihan se ollut hassua, jos kahdella
miehellä olisi mukanaan naisten hajuvettä. Olemme olleet kuitenkin huolissamme
paitsi omasta puolestamme myös läheistemme puolesta. Emme tienneet mitä tehdä,
kenen puoleen kääntyä. Olisiko pitänyt mennä Britannian lähetystöön? Emme olisi tulleet julkisuuteen ellei
presidentti Putin olisi sitä nimenomaan toivonut. Odotamme Britannialta
julkista anteeksipyyntöä." Tähän oma sanani. Olen itsekin "Kirkasotsaisena
mihenä" käynyt Salisburyssa ja nähnyt kenties Britannian kuuluisimman
nähtävyyden Stonehengen. Mutta yksi on varmaa. Alexander Petrovin ja Ruslan
Boshirovin nimet tulevat jäämään historiaan. Todennäköisesti esimerkkinä siinä
muodossa, miten kansalaisia Britanniassa ja Yhdysvalloissa manipuloidaan. Asettakaapa
itsenne heidän asemaansa! On otettava huomioon, että jos Britannia olisi
virallisesti kääntynyt Venäjän puoleen ja pyytänyt yhteistyössä etsimään näitä
henkilöitä heidät olisi löydetty heti. Yksityishenkilöinä Alexander Petrovin ja
Ruslan Boshirovin ei ole mitään velvollisuutta ilmottautua tai tulla
julkisuuteen, ellei heitä ole Venäjällä virallisesti siihen vaadittu ja
elleivät he ole syyllistyneet mihinkään rikokseen. Vapaaehtoisesti he tulivat
esille. Uhkakuva on siinä, että joku tulee lännestä ja ampuu kuulan selkään.
Salisburyn
katedraali
Stonehenge
On aivan selvää, että juttu ei pääty tähän. Britannia
syytti Venäjää heti valehtelusta. Poliittisesti Britannialle ja sen
politiikoille Skripalien tapaus on liian herkullinen ja käyttökelpoisuus
huomattava. Tämä on poliittinen ase, joka toimii Britanniassa ja
Yhdysvalloissa. Kaikki on hyvin kliseistä ja tämä on helppo tie manipuloida
brittejä ja amerikkalaisia. Vielä paljon
tullaan esittämään tapauksen yhteydessä erilaisia versioita. Pitäytyminen tässä
kannassaan Britannia todennäköisimmin menee yhä kauemmas totuudesta, jos ei
ymmärrä ryhtyä tutkimaan asioita muilta kannoilta. Tämä palvelee poliittisia
tarkoitusperiä. Jos halutaan etsiä totuutta olisi sitä etsittävä aivan muualta,
mutta totuuttahan ei halutakaan saada selville. Tärkeintä on Venään vastaisuus
vaikka siinä uhrataan kaikki länsimaiset ja demokraattiset oikeuskäsitteet.
"Highly likely" ei ole
oikeudellinen käsite, eikä se todista mitään. Tässä uhrataan totuus
poliittiselle alttarille. "Highly likely" ei todista mitään, sillä se
ei sisällä mitään todistetta. Täytyy sanoa, että aika hatarlla pohjalla tuo
Britannian oikeuslaitos ja turvallisuus toimii, jos se liikkuu tällä tasolla.
Theresa Maylla menee huonosti ja asian esille ottaminen tällä
tavoin vaikuttaa hänen kannatukseensa kohottavasti. Toinen seikka on Syyrian
kriisi, sen ajankohtaisuus. Venäjä, Turkki ja Iran pitivät juuri Teheranissa
kokouksen, jossa päätettiin tuhota terroristien viimeinen linnake Idlip
Syyriassa. Kirjoitin siitä viime kerralla. Terroristijärjestöllä Valkoiset
kypärät on tarkoitus käyttää siellä kemiallisia aseita, joista Venäjä on jo
toistuvasti varoittanut. Britannia ja Yhdysvallat on rahoittanut Valkoiset
kypärät terroristijärjestön toimintaa.
Turkki on parhaillaan viemässä panssarivoimiaan Idlipin rajalle. Iran ja Syyria
tulevat käyttämään maavoimiaan, Venäjä ainakin ilmavoimiaan. Yhdysvallat
liittolaisineen haluaa nostattaa kannatusta ohjushyökkäykselle Syyriaan.toimenpiteen
aikana. Tällä "highly likely" jutulla halutaan nostaa tunteita
Venäjää vastaan. Mutta Venäjällä tulee olemaan omat sanansa sanottavana Skripalien
jutussa. Voi olla, että se tulee soittamaan vielä viulusoolon asiassa.
16.4.2018 Venäjän valtio nosti syytteen Britanniassa
siitä, että Venäjän kansalaista Julija Skripalija vastaan oli tehty
väkivaltainen yritys murhata hänet. Murhayritys ei ole asiaomistajarikos vaan yleisen syyttäjän
alainen rikos. Kansainvälisten lakien mukaan Britannian on nyt pakko ryhtyä
tutkimaan asiaa. En tiedä, miten Britannian lait tähän suhtautuvat. Tämä voi
merkitä tutkimusten laajenemista. Mutta
tähän lopuksi kuitenkin pieni loppukevennys. Novichok parfyymillä näyttää
olevan maaginen vaikutus.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tarkistetaan ennen julkaisua!