UKRAINAN SYKSY 2017
Saakasvili uhkaa hypätä
kahdeksankerroksisen talon katolta huom. entinen Georgian presidentti!
Mielenkiintoisia asioita on tapahtunut Ukrainassa. Mielenkiintoisinta
oli kai se, mitä tapahtui joulukuun 5.
päivänä. Ukrainan salainen poliisi SBU osasto "Alfa" yritti ottaa
Mikheil Saakasvilin kiinni. Saakasvili karkasi kahdeksankerroksisen talon
katolle ja uhkasi hypätä sieltä alas. Samalla hän kutsui kannattajiaan
paikalle. Hän sanoi "Poroshenko on varas. Hän on Ukrainan kansan pettäjä.
Kansa, minä pyydän tulemaan kaduille jatkamaan taistelua! Pyydän
ukrainalaisia olemaan sallimatta
kiinniottoani! Älkää salliko Poroshenkon varkauksia ja hänen joukkionsa
laittomuuksia!" SBU otti hänet kuitenkin kiinni ja vei autoonsa.
Kannattajat rakensivat barrikadeja ja pysäyttivät
ja piirittivät auton ja vapauttivat Saakasvilin
Mielenosoittajat pysäyttivät salaisen poliisin auton ja
auttoivat Saakasviliä pakenemaan. Saakasvili punaisen nuolen kohdalla.
Saakasvili mielenosoittajien
keskellä. Huom. käsiraudat!
Kuten jo aikaisemmin kirjoitin lokakuusta asti ovat
jatkuneet mielenosoitukset Kiovassa parlamenttitalon edustalla. Saakasvili oli
yksi johtajista Petro Poroshenkoa vastaan. Poroshenkon mahdollisena
tarkoituksena on ottaa Saakasvili kiinni ja palauttaa Georgiaan, jossa häntä
odottaa 27 vuoden vankilatuomio. Toisaalta oli mielenkiintoinen kahden hakkerin
Vovan ja Leksusin puhelu Poroshenkolle. Poroshenko luuli puhuvansa Ukrainan salaisen poliisin kanssa: -
"Haloo! Terve, kaveri!" - "Terve, sanoi Poroshenko. - Mitä
teillä siellä tapahtuu? kysyivät hakkerit. -"Ei mitään erikoista,
löydettiin yhteys Mikheil Saakasvilin ja venäläisen salaisen tiedustelun
kanssa. He ovat finanssoineet häntä. Otettiin kiinni kuumana, nyt rakennamme
syytettä tällä perusteella, sanoi Ukrainan presidentti. - No entäpä eteenpäin
sitten? kysyivät hakkerit. - Tulee oikeudenkäynti. Emme käytä mitään julmia menetelmiä.
Pääsyyttäjä antoi lehdistökonferenssin näyttäen samalla videon, jossa hänelle
annetaan rahaa, neuvotteluja oligarkkien kanssa. Tämä on hirvittävää ja
vastenmielistä." sanoi presidentti. Tällä hän tarkoitti, että rahat
tulivat Ukrainan entiseltä presidentiltä Viktor Janukovitsilta. Toisaalta
Saakasvili syytti Poroshenkoa katolta käsin Venäjän agentiksi. Illalla
Saakasvili esiintyi jo Maidanilla.
Saakasvili puhuu Maidanilla: "Nämä käsiraudat hän
varaa Poroshenkolle!".
Yöllä 6.12.2017 bussilasteittain SBU:n salaisen poliisin
poliiseja hyökkäsi mielenosoittajien leiriin tarkoituksena vangita Saakasvili.
Mutta he erehtyivät teltasta eivätkä saaneet häntä kiinni. Mielenosoittajat
ajoivat heidät tiehensä. 11 poliisia sekä kaksi mielenosoittajaa joutui
sairaalaan. Seuraavana päivänä Saakasvili puhui Maidanilla ja esitteli
käsirautojaan ja sanoi, että "nämä käsiraudat hän varaa Poroshenkolle ja
pistää hänet niihin". Saakasvili saatiin kuitenkin vangituksi 8.12.2017. Asianajajaa ei olla laskettu hänen
puheilleen. Saakasvili julisti aloittavansa nälkälakon. Sunnuntaina10.12.2017
mielenosoittajat rikkoivat Poroshenkon Kiovassa omistaman makeiskaupan Roshen
ikkunan ja piirittivät kaupan. Henkilökunta joutui sulkeutumaan liikkeen
sisälle. Tilanne jatkunee aktiivisena.
Ukrainan ortodoksisen kirkon
patriarkka Filaret
Sensaatiomainen uutinen oli kuitenkin kirje 30.11.2017.
Sen oli lähettänyt Ukrainan ortodoksisen
kirkon patriarkka Filaret (Mihailo Denisenko) Venäjän ortodoksiselle kirkolle
eli Moskovan patriarkaatille, jota johtaa patriarkan virassa Kirill. Filaret
oli julistanut Kiovan patriarkaatin 1990-luvun alussa eroavan Moskovan
patriarkaatista ja julistautui autokefaaliseksi eli muista ortodoksikirkoista
riippumattomaksi. Mikään muu kirkko koko maailmassa ei ole tätä Ukrainan kirkon
autokefaalia kuitenkaan tunnustanut. Tätä ei ole edes paavi tunnustanut. Tässä kirjeessään
Moskovan patriarkaatille Filaret pyysi anteeksi tekojaan ja ottamaan itsensä
takaisin Moskovan patriarkaattiin. Hän päättää kirjeensä sanoin "Pyydän
anteeksi kaikkea, mitä olen sanonut, tehnyt, koko minun sielullani ja hyvästelen
kaikkia!"
Moskovan ortodoksisen kirkon
patriarkka Kirill
Moskova patriarkaatti päätti muodostaa komission, joka
ryhtyi tutkimaan asiaa. Siihen yritetään saada jäseniä sekä Moskova
patriarkaatista, että Ukrainasta. Miten yhdistää kirkot Moskovan patriarkaatin
alaisuuteen? Ukrainassa on ollut voimakasta kahtiajakoa. Osa kirkoista on
kuulunut Moskovan patriarkaattiin ja osa ns. Kiovan patriarkaattiin. Ääriainekset
Ukrainassa ovat kuitenkin vuoden 2014 jälkeen käyneet Moskovan patriarkaattiin
kuuluvien kirkkojen kimppuun, hakanneet kirkkoväkeä, ajaneet väen ja papit ulos
kirkoistaan, ryöstäneet kirkollisvälineet, lukinneet tai naulanneet kirkkojen
ovet umpeen tai jopa polttaneet kirkkoja maan tasalle. Tällä he ovat halunneet
pakottaa kaikki Ukrainan ortodoksit Kiovan patriarkaatin alaisuuteen.
Ääriainekset ja natsit jopa
polttivat venäjämielisiä kirkkoja maan tasalle.
Yhdistäminen ei kuitenkaan tule olemaan helppo tehtävä.
Puhutaan paljon, että saman kirkon alaisuuteen kuuluvat uskovat eivät voi vihata
toisiaan ja taistella toisiaan vastaan. Ilman muuta monet ukrainalaiset
poliitikot ovat toimenpidettä vastaan. Mitä, jos Ukrainan uskova kirkkoväki
kuuluisi Moskovan patriarkaatin alaisuuteen? Kysymys muodostuu poliittiseksi.
On jopa epäilty Filaretin kirjeen aitoutta, mutta se on todistettu aidoksi.
Filaret on syntynyt 23. tammikuuta 1929, joten hän täyttää tammikuussa 89
vuotta. Monet sanovat, että pian hän joutuu jumalan eteen ja siksi on ruvennut
katumaan tekojaan. En ole ortodoksi, joten suonette anteeksi asiavirheet, jos
niitä esiintyy.
Patriarkka Kirill, Vladimir
Putin ja Viktor Medvedtsjuk 15.11.2017
Mielenkiintoinen oli tapahtuma 15.11.2017 kun presidentti
Vladimir Putin vieraili patriarkka Kirillin kanssa restauroidussa 1700-luvulta
peräisin olevassa Uuden Jerusalemin luostarissa. Heidän luokseen luostarissa käveli Ukrainan lakihallinnon johtaja Viktor
Medvedtsjuk. Hän tuli keskustelemaan presidentti Putinin kanssa ukrainalaisten
ja itäukrainalaisten sotavankien vaihdosta. Putin lupasi ottaa yhteyttä
Itäukrainaan ja niin hän tekikin 19.11.2017. Donetskin ja Luganskin
päämiehet Zakharchenko ja Plotnistsky suostuivat
heti toimenpiteeseen, mutta Ukrainan puolella asia ei ollutkaan niin
yksinkertainen. Itäukrainalaiset pitävät vankeja sotavankeina, mutta
ukrainalaiset pitävät vankeja rikollisina, joita ei voida vaihtaa. Tähän
päivään mennessä vankeja ei olla vaihdettu. Minskin sopimukseen kuuluu kaikkien
vankien vaihto puolin ja toisin.
Italian televisiossa esitettiin 19.11.2017 italialaisten toimittajien
tekemä dokumentti "Ucraina, le verita´ nascoste. Parlano i cecchini di piazza Maidan" (engl. Ukraine:
the hidden truth). Dokumentin on ohjannut Gian Micalessin. Dokumentti
pyrkii kertomaan totuuden Maidanin tapahtumista vuonna 2014 ja niistä yli 100
murhasta Maidanin aikana. Toimittajat löysivät kolme murhaajaa, jotka ampuivat
hotelli Kiovasta kohti mielenosoittajia ja poliiseja tarkoituksena kylvää
sekasortoa ja syyttää silloista Ukrainan presidenttiä Viktor Janukovitsia
murhista. Murhaajat olivat georgialaiset Kvaratsheklia Pledges, Alexander
Revazishvili ja Koba Nergadze. He olivat toimineet Mikhail Saakasvilin
salaisessa turvapalvelussa hänen ollessaan Georgian presidentti. Nyt Saakasvili
oli kutsunut heidät Kiovaan tekemään tehtävää ja he tulivat. Alkuperäiset
käskyt tulivat kuitenkin aina amerikkalaisilta. Yhteysmiehenä ja käskijänä
toimi amerikkalainen Brian Christopher Boyenger, Yhdysvaltain ilmavoimien 101
divisioonan upseeri ja tarkka-ampuja. Kaikkia hänen käskyjään oli noudatettava tarkasti.
Ohjaaja Gian Micalessin
Kvaratsheklia Pledges
Slexander Revazishvili
Koba Negradze
Amerikkalainen Brian Christopher Boyenger, jonka käskyjä
oli toteltava.
Amerikkalaiset olivat tilanneet ampujat. Tarkoituksena
oli siis ampua mielenosoittajia ja poliiseja valikoimatta uhreja. "Meidät
oli määrätty ampumaan sekä poliiseja että mielenosoittajia tekemättä eroa
heidän välillään. Ampuminen tehtiin hotelli Ukrainasta. Meidän piti provosoida mielenosoittajia
ja poliiseja ja syy vieritettiin presidentti Viktor Janukovitshille. Aseet
toi Ukrainan varapääministeri Sergei
Pashinski ja kolme muuta henkilöä, joiden joukossa oli Vladimir Parasjuk, joka
nykyään on Ukrainan parlamentin jäsen. Nämä kolme ampujaa eivät kuitenkaan
olleet ainoat ampujat. He kertovat, että viereisessä hotellihuoneessa oli muita
ampujia. He olivat liettualaisia ja amerikkalaisia. Meidän piti jatkuvasti olla
yhteydessä tähän amerikkalaiseen Boyengeriin. Hän antoi meille tilauksia.
Täytyi noudattaa kaikkia hänen ohjeitaan. Maidanin tapauksen jälkeen
amerikkalainen Boyenger meni Donbassiin ohjaamaan taistelua itäukrainalaisia
vastaan." Näin kertoivat ampujat.
Dokumentin tiedot kumoavat täysin nykyisten viranomaisten
virallisen version, jonka mukaan teurastuksen Kiovan keskustassa järjesti
Janukovistin hallitus. Tätä käsitystä useimmat länsimaat tukevat. Itse asiassa näitä
murhia ei ole ollenkaan tutkittu eikä ketään ole saatettu koskaan vastuuseen.
Kaikki todisteet on hävitetty mm. kaatamalla puut, joihin luoteja on osunut. Herää
kaksi kysymystä. Mistä syystä murhia ei olla tutkittu ja mistä syystä juuri nyt
murhaajat astuvat esiin? Presidentti Poroshenko on julistanut täydellisen
amnestian (armahduksen) Maidanin tapahtumiin osallistuneille. Liekö tämä se
syy?
Dokumentti on kaksiosainen (tekstitys englanniksi) ja
nähtävänä osoitteissa:
Otetaan seuraavaksi sitten televisiokanavan NewsOne:in
piiritys. Joulukuun 3. päivänä ukrainalaiset ääriainekset piirittivät Kiovassa NewsOne:n
ja eristivät televisiokanavan muusta maailmasta. Edes työntekijöitä ei
päästetty ulos tai sisään. Kanava lähetti kuitenkin ohjelmaa suorana koko ajan.
He olivat soittaneet Ukrainan poliisille, mutta poliisi oli vastannut heille,
että mitään laitonta ei ole tapahtunut. Kukaan ei tullut ajamaan ääriaineksia
pois. Siinä on oppia ukrainalaisesta sananvapaudesta.
NewsOne:n piiritys
Suora lähetys jatkui kuitenkin.
Tämä ei kuitenkaan ollut ensimmäinen kerta. Vuotta
aikaisemmin 4.9. 2016 nämä samat ääriainekset olivat hyökänneet
televisiokanavan INTERin kimppuun, hyökkäsivät sisälle ja pahoinpitelivät
henkilökuntaa, särkivät laitteiston ja polttivat rakennuksen. Kyseessä olivat
täsmälleen samat henkilöt kuin nyt. He kutsuivat itseään
"patriooteiksi" eivätkä peittäneet edes kasvojaan, joten heidät oli
helppo tunnistaa. Eikä edes tämä ollut ensimmäinen kerta. Nykyään INTER jatkaa
kaikesta huolimatta toimintaansa. Ketään ei ole rangaistu teosta.
Televisiokanava INTERIN poltto 2016. Huomaa
"patriootti", joka vasemmalla etualalla polttaa piippua!
Toisaalta ei vain televisioasemia vastaan olla hyökätty.
Myös liikkeitä ja pankkeja vastaan ovat ääriainekset, natsit ja ns.
"patriootit" hyökänneet. He ovat käyttäneet mm. polttopulloja tai
muuranneet ovet ja ikkunat kiinni. Tästä syystä Venäläinen Sberbank lopetti
aikoinaan toimintansa Ukrainassa ja tästä aiheutui ukrainalaisille suuria
taloudellisia tappioita.
Hämmästyttävä oli lakialoite 8.12.2017 Ukrainan
parlamentissa, joka meni läpi ensimmäisessä käsittelyssä ei ensimmäisen, eikä
toisen, eikä kolmannen, vaan neljännen äänestyksen jälkeen. Siis lakialoite
työnnettiin läpi väkisin. Lakialoite koskee seuraavaa asiaa: jos joku sanoo,
että Venäjä EI ole aggressiivinen valtio, häntä vastaan voidaan nostaa syyte ja
henkilö voi saada vankeutta jopa viisi vuotta. Tämä johtuu siitä, että
ukrainalaiset pelkäävät, että yhteiskunnassa, jopa radassa, Ukrainan
parlamentissa, on venäläisiä agentteja, jotka voivat vaikuttaa asioihin. Kuka
tahansa voi joutua tämän perusteella vankeuteen. Herää kysymys missä on
sananvapaus? Jos menet Ukrainaan varo sanojasi!
Malesialainen matkustajakone ammuttiin alas Ukrainassa
17. heinäkuuta 2014
Kaikki muistanevat malesialaisen koneen MH-17 alas
ampumisen 17.7.2014. Venäläinen televisiokanava ZVEZDA haastatteli nyt 7.12.2017
entistä Ukrainan armeijan komentajaa Juri Baturinia, joka johti vuonna 2014
ukrainalaista ilmatorjuntaosastoa 156. Hänellä oli myös komennossaan osastoja,
joilla oli venäläisiä vanhempaa mallia olevia BUK-ohjuksia. Baturin kertoo,
että juuri yksi hänen osastonsa ohjuspatteristo oli ampunut alas malesialaisen
koneen.
Juri Baturin kertoo, että juuri hänen osastonsa oli
ampunut koneen alas.
Baturin kertoo, että hänen osastoaan oli Zaroshenskojen
kylässä, joka oli tuolloin Ukrainan sotilaiden halussa. Tutkalla ollut kone oli
poikennut kansainväliseltä lentokäytävältä, jolloin se oli ammuttu alas. Tämä
osoittaisi venäläisten teorian oikeaksi ja hollantilaisten vääräksi.
Malesialaiskone poikkeaa kansainväliseltä
lentokäytävältä.
Zaroshenskojen kylästä ammuttiin ohjus, joka pudotti malesialaisen
koneen alas
Olen kirjoittanut asiasta osoitteessa:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tarkistetaan ennen julkaisua!