MUSTIA AUKKOJA SUOMEN HISTORIASSA, OSA 2
Suur-Suomen kartta alennuksen ajoilta
Tästä päästäänkin toiseen suomalaiseen mustaan aukkoon,
josta ajattelin kirjoittaa. Kyseessä on talvisota ja sen myytit. On otettava
esiin eräs kirjallinen teos. Adolf Hitler Landsbergin vankilassa ollessaan
kirjoitti teoksen "Mein Kampf", jonka ensimmäinen osa ilmestyi 1925
ja toinen osa 1926. Tämä teos sisältää varsin selittäviä tekijöitä myös Suomen
talvisotaan vaikka se ei sisälläkään varsinaisesti mitään Suomesta. Suomessa teos
ilmestyi WSOY:n kustantamana. "Taisteluni" ilmestyi aluksi vuonna 1941 kahtena
erillisenä niteenä, joista otettiin useita painoksia 1941–1942, ja vuonna 1942
yhdistettynä laitoksena nimellä Taisteluni I–II". Kirjassa
varsin selvästi todistetaan, että Hitler otti päävihollisekseen Neuvostoliiton
ja sen "bolsevistis-juutalaisen", kuten Hitler kirjoittaa, hallinnon
hävittämisen. Saksa tarvitsi elintilaa (Lebensraum) ja mikä olikaan parhain
suunta sen hankkimiseksi kuin Neuvostoliitto ja sen "alempiarvoisen"
slaavilaisen kansan tuhoaminen pois tieltä tai sen orjuuttaminen. Tulevan sodan
päävihollinen oli siis Neuvostoliitto. Ranska ja Länsi-Eurooppa olivat vain
esileikkiä tälle operaatiolle.
Neuvostoliiton
johtaja Stalin ei ollut mikään tyhmä mies. Jo varsin varhaisessa vaiheessa hän
tajusi, että tulossa oli kahden Euroopan voimakkaimman vallan mittelö, sota –
ja kysymys oli elämästä ja kuolemasta. Asian kanssa ei todellakaan ollut
leikkimistä, kuten myöhemmin maailma sai nähdä ja kokea. Tämän tietäen Stalin
yritti ottaa lukuisia kertoja yhteyttä Englannin ja Ranskan hallituksiin, mutta
ei saanut mitään vastakaikua. Ratkaisuksi jäi Saksa. Tämä oli Neuvostoliitolle
pakkotilanne.
Näin
23.8.1939 syntyi Molotov-Ribbentrop-sopimus. Tulee täysin ymmärrettäväksi,
miksi kaksi täysin toisilleen vastakkaista ja vihamielistä valtiota solmi tällaisen
sopimuksen. Sopimusta on yleensä tulkittu väärin varsinkin Suomessa.
Varsinainen merkitys sopimuksella on siinä, että Saksa järjesteli etukäteen
hyviä lähtöasetelmia hyökkäykselleen Neuvostoliittoon. Neuvostoliitto
puolestaan pakkotilanteessa yritti järjestää puskurivyöhykkeitä Saksan tulevan
hyökkäyksen varalle. Tähän puskurivyöhykkeeseen kuuluivat Suomi, Viro, Latvia,
Liettua sekä osa Puolasta. Kysymys ei siis missään vaiheessa ollut Euroopan
jaosta vaan nimenomaan valmistautumisesta tulevaan sotaan. Molemmat osapuolet
tiesivät varsin hyvin tilanteen. Saksa järjesteli tulevaa hyökkäystään,
Neuvostoliitto pakkotilanteessa puolustustaan.
Suomeen liittyen kysymys oli Neuvostoliitolle tärkeän
Leningradin strategisesta asemasta. Valtakuntien välinen raja kulki Rajajoella
vain noin 32 kilometrin etäisyydellä Leningradista, joka oli tykinkantaman
päässä kaupungista. Stalin tietäen tulevan sodan oleva edessä yritti
järjestellä asioita maavaihdoksilla Karjalasta ja estää mahdollista merisulkua
ulkosaarten vaihtamisella ja mm. Hangon alueen vuokraamista. Jo 1930-luvun
puolesta välistä lähtien Neuvostoliitto oli yrittänyt esitellä vaihtoehtoja,
mutta kuten tiedämme Suomen suuntaus oli lievästi sanoen vastentahtoinen.
Varsinaiset neuvottelut alkoivat 5.10.1939 Moskovassa. Stalin tarjosi melkein
kaksinkertaista maa-aluetta vaihdossa. Lopulta J. K. Paasikivi ja Mannerheim
(joka ei varsinaisesti osallistunut neuvotteluihin) olivat suostumisen
kannalla, mutta Suomen valtioneuvosto ja hallitus eivät suostuneet vallitsevissa
suuntauksissaan minkäänlaisiin maavaihdoksiin. Varsinkin silloinen
ulkoministerimme Eljas Erkko vastusti jyrkästi kaikkia sopimuksia
neuvostoliittolaisten kanssa. No tuloksena oli talvisota. Paasikivi kutsuikin
sotaa varsin oikeutetusti Erkon sodaksi.
Talvisodasta sai "vapaussodan" valhe
täyttymyksensä. Mm. Mannerheim puhui talvisodasta toisena vapaussotana ja
vapaussodan jatkeena vaikka todellisuudessa talvisodalla ei ollut mitään
tekemistä 1918 käydyn luokkasodan kanssa. Tässä ns. "vapaussodassa"
puuttui Neuvostoliitto vihollisena ja tämä saatiin nyt sitten talvisodassa.
Suomalaisuus on määritelty tämän jälkeen talvisodan lävitse. Tässä tämä toinen
musta aukko Suomen historiassa, joka vaikuttaa vielä yhä tänäkin päivänä.
Ei ole tärkeää käydä lävitse talvisodan kulkua, mutta on
hyvä tarkastella sotaan joutumisen syitä ja seurauksia eri suunnista.
Hengeltään läpimilitarisoitunut Suomi, joka oli jyrkästi Neuvostoliiton
vastainen, valitsi kaikista vaihtoehdoista huonoimman vaihtoehdon. Moskovassa
käydyissä neuvotteluissa ennen sotaa ei osoitettu juuri minkäänlaista
joustamisen mahdollisuutta. Tämä johti Neuvostoliiton pakkotilanteessa sotaan –
talvisotaan. Tuleva Saksan uhka Leningradia ja sen merellisiä yhteyksiä kohtaan
ei antanut Neuvostoliitolle muita mahdollisuuksia, kuin koettaa järjestää
turva-aluetta sen eteen.
On esitetty käsityksiä, että Stalinin tarkoitus oli
liittää Suomi osaksi Neuvostoliittoa, kuten Viro, Liettua ja Latvia. Suomella
on kuitenkin tietty ero Baltian maihin verrattuna. Suomessa luokkasodassa oli
tuhottu tai ajettu maanpakoon se osa kansasta, jolla olisi ollut halu
liittymiseen. Terijoen hallituksella ei ollut kannatusta juuri ollenkaan.
Baltian mailla taas osa kansasta halusi lopulta liittyä Neuvostoliittoon. En
väitä, että kaikki olivat mukana tässä. Liittyminen tapahtui kuitenkin täysin
verettömästi. Tämä asia on nykyään vaiettu ja kielletty, tarkoituksellisesti ja
kokonaan tai sillä spekuloidaan runsaasti eri tavoin usein vääristellen
historiaa. Siitä ei haluta nykyään tunnustaa tai tietää mitään.
Yksi skenaario
Mikä olisi ollut paras skenaario Suomen kannalta? Esitän
yhdeltä kannalta sen tässä. Suomi olisi suostunut Neuvostoliiton ehtoihin,
saanut aluevaihdoksissa runsaita alueita Karjalasta, vuokrannut Hangon ja
Lappohjan sataman Neuvostoliitolle 50 vuodeksi. Sitten Suomi olisi
julistautunut puolueettomaksi valtioksi, kuten Ruotsi. Kaikkinaisesta
yhteystyöstä Saksan kanssa olisi sanouduttu irti. Saksalaisten mahdolliseen
maihinnousuun, jossa tarkoituksena olisi ollut hyökätä Leningradiin, olisi
varauduttu huolellisesti. Samoin hyökkäykseen Norjan kautta Neuvostoliittoon
kohti Muurmanskia. Saksalaisten kauttakulku Norjaan olisi estetty, samoin kuten
Pohjois-Suomen miehitys.
Mitä olisimme hyötyneet tästä? Meillä olisi yhä Viipuri
Suomen toiseksi suurimpana kaupunkina. Meillä olisi suuri Karjala. Meillä olisi
Petsamon nikkelikaivos, joka oli aikoinaan Euroopan suurin. Meillä olisi yhteys
Jäämerelle, joka olisi nykyään hyvin arvokasta Koillisväylän takia. Jatkosotaa
ei olisi tullut, koska ei olisi tarvittu revanssia talvisodasta. Mutta ennen
kaikkea meillä ei olisi ollut niitä lukuisia kahden sodan uhreja, kuolleina
menetettyjä nuoria miehiä ja pommituksissa menetettyjä siviilejä. Meillä ei
olisi ollut valtavaa määrää sotainvalideja. Meillä ei olisi ollut Karjalan
evakoita, joita jouduimme sijoittamaan ympäri Suomea. Meidän ei olisi tarvinnut
kehitellä jatkosodasta valheellisia "erillissotateesiä" ja
"ajopuu"-teorioita (joihin mikään muu maailman maa ei usko). Risto Rytin ei olisi
tarvinnut petkuttaa täysin tietoisesti Hitleriä pistämällä nimensä paperiin,
jonka tiesi olevan merkityksetön. Syillä voidaan spekuloida vaikka kuinka
paljon, mutta totuus oli tietoinen petkuttaminen, vaikka kyseessä olikin
Hitler.
Entäpä muun maailman kannalta. Itärintaman pituus
toisessa maailmansodassa kokonaisuudessaan oli vaihdellen noin yli 3000
kilometriä. Tästä Suomen osuus oli n. 1300 kilometriä siis kolmas osa rintaman
pituudesta. Jos tämä osuus olisi jäänyt pois sodasta, olisi Neuvostoliitto pystynyt
keskittämään huomattavasti isommat sotavoimat ja kaluston saksalaisia
sotavoimia vastaan. Saksan hyökkäyksen "Barbarossan" alettua
neuvostoliittolaiset eivät tunteneet "salamasotaa", mutta opittuaan
taktiikan sota olisi edennyt aivan toisia latuja pitkin. Sota olisi loppunut
todennäköisesti ainakin vuotta aikaisemmin kuin sittemmin tapahtui. Miljoonilta
sodan uhreilta olisi vältytty niin puolin kuin toisinkin. Leningradin
piiritystä ei olisi ollut. Stalingradin taisteluja ei olisi ollut. Neuvostoliitto
ja Eurooppa olisi säästynyt paljolta tuholta.
Entä nyt?
Sanotaan, että jossittelu on turhaa. Mielestäni ei, jos
siitä voi ottaa oppia. Ellei historiallisia virheitä tunnusteta niistä ei voi
oppia mitään ja silloin on suuri vaara, että ne toistuvat. Tämä Juho Kusti
Paasikiven viisaus oli toisen maailmansodan kokemusten opettamaa realismia.
Meidän on opittava elämään naapureittemme kanssa.
Huolestuttavaa tässä on se, että tänä päivänä näyttää,
että meillä vallitsee paljolti samanlaisia tendenssejä kuin ennen näitä järkyttäviä tapahtumia. Yhtäläisyyksiä on
paljon näkyvissä. Jo se, että näiden tapahtumien ympärille on muodostettu
glorifioiva aura ja niitä pidetään eräänlaisina "pyhinä" tapahtumina
historiassamme on arveluttavaa. Elämme yksiarvoisessa maassa, jossa suomalaiset
on kasvatettu vuosikymmeniä siihen uskoon, että käydyillä sodilla oli jalo
tavoite ja siinä henkensä uhraaminen elämän korkein päämäärä.
Olemme niitä harvoja maita Venäjän ohella, joilla yhä
nuorilla miehillä on pakollinen asevelvollisuus. Jopa Venäjällä on kuitenkin
löysennetty ehtoja. Meillä asepalveluksesta kieltäytyjät laitetaan vankilaan.
Siviilipalvelukseen astujia halvennetaan varsin yleisesti. Eriarvoisesti eräs
maakuntamme ja uskontokunta on saanut vapautuksen palveluksesta. Kirjoituksessa
olleilla kahdella "mustalla aukolla" voisi olla opetus, että olisi
ehkä syytä muuttaa asenteitamme.
Yleisestä mielipiteestä poikkeavien näkemysten
esittäminen vaati ja vaatii edelleen Suomessa jopa nykyään rauhan aikana suurta
rohkeutta. Arndt Juho Pekurinen (1905
- 1941) oli suomalainen aseistakieltäytyjä ja pasifisti. Kuinka suurta
rohkeutta onkaan vaatinut, etteivät kidutukset eikä edes teloituksen uhka
saaneet häntä luopumaan vakaumuksestaan. Arndt Pekurinen teloitettiin ampumalla
5.11.1941. Hänen tunnuslauseensa oli "Kun ihmisiä ei syödä, on niitä turha
teurastaa".
Nürnbergin oikeudenkäynnissä sodan jälkeisessä Saksassa
natsien tukeminen määriteltiin rikokseksi. Meillä taas sen saman politiikan
vastustamista ja vastustajia on pidetty epäisänmaallisina ja rikollisina.
Olemme hyväksyneet totuuksien puhumisen
kriminalisoimisen. Arndt Juho Pekuriselle meidän pitäisi rakentaa muistopatsas
eikä talvisodan illuusiolle. Toivottavasti me vielä teemme sen!
Suur-Suomen kartta alennuksen ajoilta:
Tärkeimpiä lähteitä:
Lukuisia Mannerheimin elämänkertoja, mukaan luettuna hänen omat muistelmansa elämästään.
Kaikkien Suomen presidenttien elämänkerrat vuosilta 1917 - 1945
J K Paasikiven elämänkerta osat 1 - 5
Tuulikki Pekkanen, Seppo Rustanius: Punavankileirit 1918 : suomalainen murhenäytelmä
Pekka Railo: Valkoisten vankina
Osmo Hyytiä: Suomi ja Hitlerin Saksa 1933 -1935
Juhani Suomi: Talvisodan tausta
Aarni Krohn: 30.11.1939; talvisodan ensimmäiset tunnit
Max Jakobson: Diplomaattien talvisota
Kolme Stalinin elämänkertaa kaikki englantilaiset asiantuntijoiden kirjoittamia
Lukuisia teoksia Suomen historiasta.
Lukuisia teoksia Venäjän ja Neuvostoliiton historiasta sekä maailman historiasta
Lukuisia lehtijuttuja ja muita lähteitä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tarkistetaan ennen julkaisua!