NEW YORK ON VALLATTU
New York on vallattu, mutta aloitan muutamista muista seikoista. Suurin puheen ja polemisoinnin aihe täällä Suomessa on ollut Suomen liittäminen Natoon Tosin sekään ei ole ihan suoraa, koska Turkki ja Kroatia vastustavat Suomen ja Ruotsin liittämistä Natoon. Mutta palaan aiheeseen mahdollisesti seuraavan kirjoitukseni yhteydessä. Venäjän ja Yhdysvaltojen (Ukrainan) välisessä sodankäynnissä on tapahtunut seuraavaa: Mariupoli liitettiin nyt vihdoin kokonaan toistaiseksi Venäjään. Tämä on selkeä Venäjän voitto. Azovstalin tehtaista on alkanut jatkuvana virtana saapua ukrainalaisia ja muun maalaisia sotilaita antautumaan venäläisille sotilaille. Tosin lännen tiedotusvälineissä on usein annettu kuva, että kyseessä olisi evakuointi. Jopa Ukrainan presidentti Zelenskyi on näin sanonut. Tämä on tahallista poliittista harhauttamista. Tämä ei missään nimessä pidä paikkaansa vaan kyseessä on ultranationalistien sotavankien antautuminen venäläisille sotilaille. Heitä on kerrallaan sadoittain (tähän mennessä yli 2 400). Saapujia antautujia kohdellaan selvinä sotavankeina ja heidän taustansa tullaan tutkimaan ja todennäköiset rangaistukset tulevat olemaan sen mukaiset. Osasto Azovin natsijohtaja johtaja Azovtehtaassa Denys Prokopenko oli erittäin raivoissaan antautuneille. Presidentti Zelenskyi ei ollut antanut lupaa antautumiseen vaan myönsi hänelle korkea-arvoisen kunniamerkin. Tätä on verrattu saksassa Hitlerin 1943 Friedrich Paulukselle antamaan ylennykseen marsalkaksi Stalingradissa, koska yksikään saksalainen marsalkka ei koskaan aikaisemmin ollut antautunut. Myöhemmin Prokopenko myönsi todellisen tilanteen. Mariupoli on nyt 21.5.2022 lähtien kokonaan venäläisten hallussa. Antautuneet tajusivat, että Kiovalle heistä oli enemmän hyötyä kuolleina kuin elävinä. "Kalyn", "Volyn" ja "Radis" eli nämä natsijohtajat vietiin panssaroidulla autolla vankeuteen erikseen, koska pelättiin, että heidät lynkattaisiin. Azovtehtaan huipulla liehuu nyt Venäjän punainen Voitonlippu. Venäläiset ovat alkaneet raivata muiden kohteiden ohessa myös Mariupolin satama-aluetta, joka on hyvin tärkeä satama Asovanmerellä.
Kuten tuosta Mariupolin uutisoinnista nähdään täällä lännessä tiedottaminen on varsin yksipuolista. Mariupolissa Azovstalista antautuvat ovat tosiaan natsimielisiä ultranationalistia sotavankeja ja heitä kohdellaan sen mukaisesti. Kyse ei siis enää ole evakuoinnista. Meillä tiedottamista hallitsevat pääasiassa Yhdysvaltojen ja Britannian tiedotusvälineet ja ovat sen tähden yksipuolisesti Ukrainaa puoltavia. Ne eivät missään nimessä ole tasapuolisia. Kaikki Venäjän tietolähteet on vaiennettu. Jos ei osaa venäjää eikä pääse katsomaan venäläisiä tietolähteitä ei voi sanoa, että tiedottaminen on suoraa ja rehellistä. Esimerkiksi kanava RT eli Russian Totay on kokonaan vaiennettu sen takia, että se sai liikaa katsojia joka paikassa, missä se toimi. Usein sillä oli enemmän katsojia kuin paikallisilla uutislähteillä kuten esimerkiksi Yhdysvalloissa kävi. Lisäksi venäläisiä toimittajia on estetty toimimasta journalisteina tai pääsemästä tänne länteen. Tämä on selvää sensuuria ja siksi esimerkiksi meillä Suomessa tiedottaminen on hyvin yksipuolista. Tällä on suuri vaikutus esim. politiikkaan. Onneksi venäjänkielentaitoisena (ja vähän ukrainankin) pystyn seuraamaan myös toisen osapuolen näkemyksiä.
Nyt
Itä-Ukrainassa on ainakin kolme vastaavaa piiritystilaa kuin Azovin tehtaassa
joissa on piiritettyinä pääasiassa ukrainalaisia natsisotilaita. Onko menetelmä
sama kuin Azovtehtaalla jää nähtäväksi. Tällainen toiminta on ainakin
tehokasta. Tämä merkitsee Ukrainan pääjoukkojen tuhoa. Yhä enemmän ukrainan
joukoista alkaa olla reserviläisiä, jotka eivät osaa taistella kunnolla, joten
ovat tykinruokaa, ainakin omasta mielestään. Heitä ei kouluteta kunnolla eikä
anneta kunnon aseita. Siksi
kieltäytymisiä tapahtuu yhä enemmän. Kokonaiset osastot kieltäytyvät lähtemästä
sotimaan. Parempi olla hengissä ja vankilassa kuin kuolla. Toisaalta radassa
ehdotettiin, että säädettäisiin laki, jossa määrättäisiin, että ne jotka
kieltäytyvät menemästä rintamalle ammuttaisiin heti.
Ukrainan
Rada - siis parlamentti uhkaa ottaa pois kansalaisuuden kaikilta niiltä, jotka
ovat sodan aikana paenneet Ukrainasta. En voi sanoa muuta kuin älykästä touhua.
Siis ainakin 6 miljoonaa on paennut Ukrainasta, joista 1,5 miljoonaa Venäjälle.
Hauska yksityiskohta on se, että näin
kansalaisuutensa menettäneille Venäjälle paenneille on Venäjä luvannut
Venäjän kansalaisuuden. Heistä tulee siis venäläisiä jos he sitä haluavat.
Toisaalta Euroopassa on alkanut asukkaita kyllästyttää ukrainalaisten
pakolaisten hyysääminen. He saavat kaiken ilmaiseksi kun omille kansalaisille
ei riitä edes ruokaa koska hinnat nousevat pilviin. Monin paikoin on esiintynyt
jopa väkivaltaista käyttäytymistä ukrainalaisia pakolaisia kohtaan. Tämmöistä
on tapahtunut mm. Puolassa ja Saksassa ja vähän muuallakin Euroopassa.
Euroopassa taloudellinen tilanne huononee ja varsinkin köyhimmälle kansanosalle
tulee taloudellisia vaikeuksia, mutta ukrainalaisille pakolaisille kaikki
annetaan ilmaiseksi. Ymmärrän hyvin tunteet. Monet sanovat, että Eurooppaa
odottaa sosiaalinen kapina ja vastataistelu.
Varsinkin
meillä täällä lännessä taloudellinen tilanne tulee edelleen huononemaan ja jopa
jyrkästi kuten monet taloustieteilijät sanovat. Tämä kaikki johtuu sanktioista
Venäjää kohtaan vaikka juuri tästä ollaan hiljaa. Kun esimerkiksi ei osteta
enää energiaa Venäjältä ja siitä pyritään kokonaan irti sen hinta nousee. Tämä
vaikuttaa kaikkeen talouteen ja teollisuuteen
pitkällä tähtäimellä. Sen sijaan Venäjä saa hintojen noustessa suuria
voittoja myydessään sitä muualle maailmaan. Rupla on vahvistunut päivä
päivältä. Tämmöistä ei olisi tapahtunut ilman sanktioita Venäjää vastaan.
Koskaan aikaisemmin Venäjä ei ole saanut tällaisia taloudellisia voittoja. Rupla on tällä hetkellä vahvin valuutta
maailmassa. Työttömyys Venäjällä on 4 prosenttia. Sen sijaan Yhdysvaltojen
rahoja, joita on annettu Ukrainalle on kadonnut satoja miljoonia dollareita.
Ehkä ne on yksinkertaisesti varastettu. Kukaan ei tiedä niiden olinpaikkaa.
Ukrainassa on loppumassa polttoaine. Polttoaine Ukrainaan tuli Venäjältä ja
Valko-Venäjältä. Enää ei tule. Riittääkö sitä sotimiseen? Antaako Eurooppa sitä
ja riittääkö sitten Euroopalle? Ukrainalle tulee valtava velka, jota he eivät
pysty maksamaan edes 100 vuoteen. Ehkä tähtäimessä on ottaa Ukrainan maata
rahan tilalle. Yhdysvalloissa polttoaine
on kallistunut 60 prosenttia. Tästä syytetään Putinia. Tässä kohden vähän
naurattaa. Siis onko Putin se, joka määrittää Bidenin ohi hinnat siellä. Lännessä
puhutaan, että jouduttiin Putinin ansaan, mutta todellisuudessahan jouduttiin
omaan ansaan. Itse määrättiin sanktioita, joista on ollut pelkkää vahinkoa,
mutta tätä jatketaan yhä. Olisihan niitä muitakin keinoja, mutta kun ei haluta
käyttää niitä. Tästä voi tulla maailmaan vaikka nälänhätä. Varmaankin siitäkin tullaan
syyttämään Venäjää.
Varmaan
muistatte vielä edellisinä kertoina kirjoittamastani tapauksen videon mummosta,
joka tuli ukrainalaisia sotilaita vastaan tervehtimään toisen maailmansodan
aikainen punainen Voitonlippu kädessään luullen heitä venäläisiksi. Nämä
ottivat lipun ja polkivat sen maahan eivätkä antaneet sitä takaisin mummolle
vaikka se merkitsi hänelle paljon. Nyt hänestä on tullut legenda koko
maailmassa. Netissä on kommentoitu asiaa hyvin paljon. Alla pieni osa
kommenteista.
Mutta
sitten itse pääasiaan. Kirjoitin alussa, että New York on vallattu. Tämä on nyt
totta. Ukrainassa sijaitsee kaupunki, jonka nimi oli New York. Venäläiset
valtasivat sen jokin päivä sitten. Enää sen nimi ei ole New York vaan sille on
annettu takaisin sen vanha nimi Novgorodskoe. Nimi sopii sille ehdottomasti
paremmin. Alla olevasta kartasta näkyy sen sijainti.
Lopuksi
kuva ukrainalaisesta mielenosoituksesta kuvaa hyvin tätä mentaliteettia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tarkistetaan ennen julkaisua!