TAISTELU VALLASTA
Maailmassa
vallitsee taistelu vallasta. Tai oikeastaan vain Yhdysvallat on ryhtynyt
taistelemaan oman valtansa puolesta. Kaksi muuta suurvaltaa Kiina ja Venäjä
ottavat asiat rauhallisemmin ja antavat asioiden tapahtua luonnollista tietä. Yhdysvallat on hallinnut maailmaa
yksinvaltiaana lähes kolmekymmentä vuotta ja on nyt menettämässä valtaansa.
Rinnalle tai jopa ohi ovat nousemassa Kiina ja Venäjä. Myös muita valtioita on
nousemassa maailman kartalla vaikuttajiksi. Kyse on vaikuttamisen laajuudesta
ja voimasta maailmassa. Kiina ja Venäjä antavat asioiden sujua luonnollista
tietä, mutta Yhdysvallat yrittää pitää yksinvaltiudestaan kiinni yleensä
väkivallan avulla. Tämä väkivalta toimii joko poliittisesti, hybridisesti tai
ihan konkreettisesti aseellisesti taistellen. Tässä väkivallassa se käyttää
"liittolaisiaan" ja ennen kaikkea Natoa.
Toisen
maailmansodan jälkeen maailmaa hallitsi kaksi suurvaltaa Neuvostoliitto ja
Yhdysvallat. Maailmassa vallitsi tasapaino, joka merkitsi turvallisuutta.
Neuvostoliiton hajottua 1990-luvun alussa on yhdysvallat hallinnut maailmaa
suvereenisesti. Tämä on pitkälti perustunut Yhdysvaltojen talousmahtiin, joka
alkoi toisen maailmansodan jälkiseurauksena. Tähän vaikutti lähinnä
taloudellinen ylivalta ja dollari maailmanvaluuttana. Taloudelliseen ylivaltaan
perustui myös sotilaallinen valta, joka on edelleen ylivoimaisesti maailman
suurin. Yhdysvallat käyttää sotilaallisiin tarkoituksiin reilusti yli 800
miljardia dollaria vuosittain. Tarkkaa lukua on mahdotonta saada, koska osa
menoista ovat salaisia.
Yhdysvallat
ei ole demokraattinen valtio, vaikka se yleisesti väittää olevansa maailman
demokratian esikuva. Riittää kun katsoo esimerkiksi sen presidentinvaaleja, joissa
eniten ääniä saanut ei useinkaan pääse presidentiksi. Yhdysvaltojen politiikka
on pelkkää kähmintää, joissa suurin merkitys on rahalla. Tämä on piilotettu
politiikan kiemuroihin. Yhdysvallat ei myöskään ole sananvapauden esikuva,
vaikka pitää itseään maailman sananvapauden mallimaana. Riittää kun
tarkastelee, miten se kohtelee esimerkiksi WikiLeaksin perustajaa Julian
Assangea tai paljastuksia tehnyttä Edward
Snowdenia, joka paljasti miten Yhdysvallat yrittää vakoilla sähköisesti koko
maailmaa. Lisäksi Yhdysvalloilla on valtiollisia järjestöjä kuten CIA, FBI
ja NSA, ja salaisia järjestöjä jotka maailmanlaajuisesti ovat tappaneet enemmän
poliittisia vastustajia kuin kaikki muut valtiot yhteensä.
Yhdysvallat
on valtio, jossa on maailman ylivoimaisesti eniten vankeja ja vankiloita,
joiden joukossa maailman suurimpia. Yhdysvalloissa sallitaan alaikäisten
pitäminen vankiloissa tai vankien kiduttaminen (esim. Guantanamo Bayn
vankileiri). Oikeustoimissa raha ratkaisee. Jos pystyy palkkaamaan hyvän asianajajan
saa pienemmän tuomion, kuin jos joutuu käyttämään valtiollista asianajajaa tai
toimimaan ilman asianajajaa. Siis mikään demokraattinen oikeusvaltio
Yhdysvallat ei ole.
Yhdysvaltoja
johtaa presidentti Joe Biden, joka on jo 80-vuotias. Yleisesti häntä pidetään
vanhuuden höperönä jopa niin paljon, että häneltä halutaan ottaa pois se
kuuluisa ns. punainen nappi. Usein hän sekoilee puheissaan, sekoitta
henkilöitä, unohtaa asioita, nukahtelee siellä sun täällä ja eksyy eri
paikoissa. Alabamassa Biden sekoitti Venäjän ja Ukrainan keskenään. Puheessaan
hän ilmoitti, että Yhdysvallat antaa aseita Venäjälle vaikka hänen piti sanoa
Ukrainalle. Hänen suosionsa Yhdysvalloissa
on noin 30 prosentin luokkaa ja on laskemaan päin. Hänestä puhutaan
paljon, että hänen pitäisi mennä tutkituttamaan päänsä, koska ei ole siinä
kunnossa, että voisi johtaa maata. Sanotaankin, ettei hän johda Yhdysvaltoja
vaan hänen taustahenkilönsä toimivat hänen puolestaan. Totuus lienee siinä,
että Yhdysvaltoja johtaa rikkaiden rahamaailma, eräänlainen klikki, joka pitää
huolen siitä, että raha virtaa heille.
Kiinan
ja Venäjän välit ovat erinomaiset. Tämä aiheuttaa Bidenille ongelmia.
Bidenilla
on vaikea ongelma. G-20 maiden kokous pidetään tänä vuonna Indonesisassa Balin
saarella. Sinne on kutsuttu myös Venäjän ja Kiinan presidentit Vladimir Putin ja Xi Jinping. Nyt
Biden ei tiedä mitä tehdä, koska ei halua osallistua samaan kokoukseen Putinin
ja Jinpingin kanssa. Paljon on mietitty, että jospa hän "sairastuisi"
tai sitten hän lähettää sijaisen tähän kokoukseen.
Kiina
on aivan toista maata, väkiluvultaan maailman suurin valtio jossa asuu noin 1,4
miljardia asukasta. Lisäksi Kiina on pinta-alaltaan maailman kolmanneksi suurin
Venäjän ja Kanadan jälkeen. Kiina on kansantasavalta, jota hallitsee
Kommunistinen puolue, mutta kansa pitää Kiinaa maailman demokraattisimpana valtiona.
Länsimainen demokratia ei ole oikeaa demokratiaa on kiinalaisten mielipide.
Kiinan voima ja mahti perustuu suureen väkilukuun, teollisuustuotantoon ja
ostovoimaan, joka on maailman suurin. Se on yksi maailman nopeimmin kasvavista
talouksista. Puhutaan Kiina-ilmiöstä. Kiinaa johtaa presidentti Xi Jinping,
joka on myös Kommunistisen puolueen johtaja. Hänen suosionsa kansan keskuudessa
on yli 90 prosentin luokkaa, joten kansan keskuudessa hän on hyvin suosittu. Hänen
on sanottu olevan maailman vaikutusvaltaisin henkilö. Kiinalla on maailman
suurin armeija 2,8 miljoonaa sotilasta. Tällä hetkellä Kiinalla on vahvoja
erimielisyyksiä kenenkäs muun kuin Yhdysvaltojen kassa. Yksi on kyse Taiwanista,
joka kuluu Kiinalle, mutta haluaa olla itsenäinen. Yhdysvallat on Taiwanin
takana. Toinen syy on Yhdysvaltojen maailmanvallan kahminta. Parhaillaan kiina
modernisoi armeijaansa ja kasvattaa ydinaseidensa määrää. Kiinalla on
yhteistyötä Venäjän kanssa johon sillä on erinomaiset välit. Monet puhuvat
liitosta Kiinan ja Venäjän välillä ja saattavat olla oikeassa. Ainakin
teollisuudessa valtioilla on paljon yhteistyötä.
Kolmas
suurvalta on Venäjä. Valtio on muodoltaan liittovaltio ja pinta-alaltaan maailman suurin. Venäjän hyvä
puoli on se, että se omistaa maaperässään maailman suurimmat hyötyresurssit.
Venäjän maaperässä on ylivoimaisesti eniten hyötytuotteita kuten öljyä, kaasua,
puuta, erilaisia metalleja ja mineraaleja sekä makean veden varannot. Lisäksi
sillä on maailman suurimmat viljelykelpoiset maat. Ongelmana ovat näiden
käyttöön otto. Venäjän väkiluku ei riitä kaikkeen. Pinta-ala on niin suuri,
että ihmisille jaettiin ilmaiseksi hehtaari maata, jos tekevät vuoden sisällä
sille jotain. Läheskään kaikkea maata ei haettu, koska hakijoita ei riittänyt. Venäjän
väkiluku eri tietojen mukaanon142 - 145 miljoonaa. Parhaillaan sitä yritetään
kasvattaa väestöpoliittisilla toimilla. Lisäksi erilaisten pakotteiden takia
kaikki mikä ennen tuotettiin ulkoa pyritään nyt valmistamaan itse.
Venäjän presidentti on
Vladimir Putin. Hän on kansan keskuudessa erittäin suosittu varsinkin nyt kun
aloitti sotaoperaation Ukrainassa. Yli 80 prosenttia väestöstä kannattaa häntä
ja hänen toimintaansa. Venäjä pitää omaa demokratiaansa maailman
oikeudenmukaisimpana demokratiana. Venäjällä ei ole käytössä
kuolemanrangaistusta. Vaikka Venäjä ei käytä asevarusteluun kovin paljon
varojaan varustelu on varsin edistyksellinen. Venäjällä on todennäköisesti
maailman moderneimpia aseita, jotka ovat huimasti edellä muuta maailmaa.
Lisäksi Venäjällä on maailman eniten ydinaseita, joita kantavat maailman
nykyaikaisimmat kantoraketit. Länsimaiden nimittämä "Saatana" on
niistä kuuluisin. Nyt on ilmestynyt uusi Sarmat niminen kantoraketti, jota on
mahdotonta tuhota nykyisillä torjuntavälineillä. Tällä on merkitystä Venäjän
politiikassa.. Länsimaat ovat nimittäneet sen "Saatana kakkoseksi".
Nato
on sotilasliitto, jota Yhdysvallat on viimeiset kolmekymmentä vuotta kehittänyt
aseeksi Venäjää vastaan. Venäjä on tänä aikana kasvanut voimakkaaksi ja
vaikutusvaltaiseksi valtioksi, siksi Yhdysvallat ryhtyi kehittämään Natoa
Venäjän vastaiseksi aseeksi. Nato on siihen tarkoitukseen erinomainen
sijainniltaan. Liitto piti vain aseistaa ja muokata tarkoitukseensa sopivaksi.
Sotilasliitolla ei ole itsenäistä johtoa vaan sitä johtaa Yhdysvallat. Vaikka
Venäjälle luvattiin kolmekymmentä vuotta sitten, että Nato ei laajenee kohti
Venäjää tuumaakaan lupausta ei olla pidetty. Mihinkään Yhdysvaltojen lupaukseen
tai sopimukseen ei voi koskaan luottaa. Tarvitessaan se rikkoo ne kaikki niin
kuin se haluaa tai kun siitä on sille etua. Venäjä oli tuolloin liian
uskovainen Yhdysvaltojen lupauksille ja muutenkin heikossa tilanteessa, koska Neuvostoliitto oli juuri hajonnut.
Mutta se on ymmärtänyt hyvin Naton
tarkoitusperän. Päätarkoitus on käyttää Natoa Venäjän vastaisena aseena, mutta
kuten olemme huomanneet sitä voi käyttää muuhunkin sotilaalliseen toimintaan.
Esimerkiksi Afganistanissa sitä käytettiin amerikkalaisten tarkoitusperien
hyväksi. Venäjä on hyvin ymmärtänyt Naton olemuksen eikä tietenkään halua
rajanaapurikseen itseensä kohdistuvaa asetta. Siksi Ukrainan liittäminen Natoon
olisi ollut hyvin uhkaavaa. Se oli turvallisuuskysymys joka kohdistui
tulevaisuuteen.
Ukraina
oli kuin Venäjän sisään työntyvä ase. Se muokattiin tarkoitukseensa sopivaksi
ja kehitettiin venäjävihamieliseksi. Tässä auttoi se. että huomattava osa
Ukrainan kansasta on natseja tai natsimielisiä nationalisteja osa toisen
maailmansodan ajoista lähtien. Tätä lähdettiin laajentamaan voimakkaasti ja
kehittämään, joten yhteiskuntamuoto muodostui aggressiivisesti vihamieliseksi
Venäjää kohtaan. Tosin läheskään kaikkia ukrainalaisia tämä ei koske vaan
joukossa on myös huomattava osa ihmisiä, jotka ovat Venäjää kohtaan
ystävällisiä, joilla on sukujuuret tai sukulaisia Venäjällä, mutta heidät on
vaiennettu tai äänekkäimmät jopa murhattu, kuten Maidanilla tai Odessassa
tapahtui. Natsien tapaan syyllisiä ei olla rangaistu vaikka heidät tunnetaan.
Kaikkea Ukrainassa johtaa Yhdysvallat, joten käytännössä Ukrainan presidentillä
tai hallituksella on vain marionettien osa. He eivät hallitse mitään
Ukrainassa.
Venäjä
aloitti sotilasoperaation helmikuun 24. 2022 Ukrainassa. Operaatio johtui
tilanteesta, jossa Yhdysvallat yrittää tässä vaiheessa heikentää Venäjää ja sen
vaikutusvaltaa maailmassa.. Ukraina on jakaantunut kahtia venäjämieliseen
Donbassiin ja natsimieliseen Ukrainaan. Länsimielinen Ukraina ei ole itsenäinen
valtio vaan Yhdysvaltojen täysin hallitsema räsynukke. Mitään päätöksiä se ei
tee itsenäisesti kuten tuossa jo aikaisemmin totesin. Operaatiota Yhdysvallat on suunnitellut jo
kauan. Natseja ja natsimielisiä nationalisteja Yhdysvallat käyttää hyväkseen
poliittisesti ja sotilaallisesti. Venäjän operaation ajankohta määräytyi siitä,
että natsimieliset fasistiset joukot
olivat valmistautuneet hyökkäämään venäjämieleisten alueiden kimppuun
Itä-Ukrainassa maaliskuun puolessa välissä. Tarkoituksena oli tuhota alueiden
itsenäisyys ja liittää ne natsimieliseen Ukrainaan, jota hallitsi pääasiassa
fasistimielinen nationalismi. Heillä oli valtava ylivoima sotilaallisesti. Venäjän
piti siis toimia tätä ennen.
Ukrainalaisia
sotavankeja
On
aivan selvää, että Ukrainassa taistelevat keskenään Venäjä ja Yhdysvallat.
Välineenä käytetään Ukrainaa, koska suora taistelu kahden suurvallan välillä
olisi hyvin vaarallista koko maailman kannalta. Sotaan on johdettu välillisesti
myös Nato ja Euroopan Unioni, joilla pyritään heikentämään Venäjää.
Yhdysvaltojen ilmeisenä tarkoituksena on ainakin heikentää Venäjän
vaikutusvaltaa maailmassa. Tässä ei oteta ollenkaan huomioon ihmishenkiä aivan samoin
kuin tehtiin Irakissa tai Afganistanissa. Ukrainalaiset ovat sopivaa
tykinruokaa amerikkalaisille ja Natolle. Ihmishengillä ei ole mitään
merkitystä..
Hämmästyttävä
ilmiö on ollut se, että kun
Neuvostoliitto hajosi 1990-luvun alussa Ukrainalla oli ylivoimaisesti korkein
elintaso hajonneiden Neuvostotasavaltojen joukossa. Jopa Venäjällä, Liettuassa
Latviassa, Virossa ja Valko-Venäjällä oli paljon heikommat elinolosuhteet. Varsinkin Maidanin vallankumouksen jälkeen
2014 tapahtui jyrkkiä poliittisia muutoksia, joista Ukraina ei ole päässyt
vieläkään. Ukrainasta tuli Euroopan köyhin valtio. Ukrainan suurin
kauppakumppani oli aina Venäjä, mutta kun kaikki yhteydet Venäjään lopetettiin
tämä kauppakin loppui. Toiminnastaan Ukrainan talous putosi köyhien joukkoon. Ainoastaan
kaasun välitys on jatkunut näihin päiviin saakka vaikka käydään sotaa toisiaan vastaan ja tästä
Ukraina on saanut jatkuvasti tuloja. Länsi ei ole tarvinnut ukrainalaisia
tuotteita. Ainoa on ollut orjatyövoima, jota Eurooppa on saanut pirun halvalla.
Näitä ilmiöitä on käytetty hyväksi Venäjän vastaisissa toimissa. Valko-Venäjä
selvisi varsin hyvin ongelmistaan. Venäjällä oli Tsetsenian, Georgian ja
Syyrian sodat, mutta se on myös selvinnyt erinomaisesti kaikista ongelmistaan
tähän mennessä. Ukrainassa taas on vallinnut sotatila jo ainakin vuodesta 2014
lähtien.
Ukrainalaiset
natsit ja nationalistit eivät arvosta ihmishenkiä varsinkaan venäjämielisiä. Venäjän
aloitettua operaation Venäjä joutui kesken kaiken muuttamaan taktiikkaansa.
Tämä johtui siitä, että ukrainalaisilla sotilailla oli tapana käyttää siviilejä
suojakilpenään. He piiloutuvat siviilien taakse, josta käsin käyvät sotaa. Tämä
lisää valtavasti siviilien kuolleiden määrää. Tästä syytetään Venäjää. Tämä on
vaikuttanut voimakkaasti Venäjän operaatioon. Lisäksi Yhdysvallat ja länsi
rupesi rahoittamaan ja aseistamaan laajasti Ukrainaa. Tämä lisää voimakkaasti
siviilien tuhoa. Uusia aseita työnnetään Ukrainaan jopa niin paljon, että
ukrainalaiset eivät pysty tai osaa käyttää niitä. Heillä ei ole edes koulutusta
niihin ja usein Venäjän valloitettua jonkun alueen se sisältää valtavan määrän
amerikkalaisia, brittiläisiä, puolalaisia ja muita aseita, jotka ovat täysin
koskemattomia alkuperäisissä pakkauksissaan. Ukrainalaiset sotilaat jättävät ne
yksinkertaisesti paikoilleen. Nämä aseet luovutetaan yleensä donbassilaisten eli
Donetskin ja Luhanskin käyttöön, joten heidän aseistuksensa on kasvanut koko
sodan ajan.
Euroopan
talous
Sanktiot
Venäjää kohtaan on ollut Yhdysvaltojen kehittämä yritelmä, joka on enimmäkseen kohdistunut Eurooppaan, mutta
myös Yhdysvaltoihin. Inflaatio Yhdysvalloissa on ollut 8 prosenttia ja
esimerkiksi bensiinin hinta on kaksinkertaistunut. Mielenosoitukset Bidenia
kohtaan ovat kasvaneet. Tämä on johtunut näistä sanktioista. Eurooppa tulee
kärsimään sanktioista vieläkin enemmän. Annetaan naurettavia ohjeita, että
asuntojen lämpötilaa pitäisi vähentää asteen verran ja suihkussa käydä vain
kerran viikossa. Ruoan hinta on nousussa ja paljon tavaroita on kaupoista
loppunut. Puhutaan ensi syksyn katastrofista. Saa nähdä miten Suomessa käy,
mutta käydessäni kaupoissa olen havainnut ruoan hintojen voimakkaan nousun.
Eniten tämä vaikuttaa köyhien ja vanhusten elämään. Venäjään sanktiot eivät ole
vaikuttaneet käytännössä mitenkään. Monin tavoin se on hyötynyt niistä öljyn,
kaasun ja monien muiden tuotteiden hintojen voimakkaana nousuna. Rahastot vain
kasvavat. Mielestäni sanktiot ovat aivan mielipuolinen idea. Hassu juttu on
Reutersin ilmoitus jonka mukaan 6.5.2022 lähtien rupla on ollut maailman vahvin
valuutta. Käsittäköön kukin ilmoituksen miten haluaa.
Ruplan
kurssi Reutersin mukaan
Suomen
on vallannut natohysteria. Natoon pitää liittyä väkisin, vaikka se ei olisi
Suomen etu. Yhdessä kaiken maailman sanktioiden kanssa se kasvattaa Suomen
menoja. Tämä taas merkitsee kustannustason voimakasta nousua. Suomen talous
tulee kärsimään. Tämä lisää eriarvoisuutta. Köyhien ja eläkeläisten elämä tulee
vaikeutumaan. Sotilasmenot kasvavat jyrkästi. Nato tulee vaatimaan rahaa paitsi
aseistuksen vuoksi myös loputtomina sotaharjoituksina eri puolilla maailmaa.
Suomi voi joutua erilaisiin sotilasoperaatioihin. Välimme Venäjän kanssa tulee
huononemaan ja sotilaallinen uhka lisääntyy paitsi Suomen kohdalla myös koko
maailman taholla. Suomelle ehdottomasti paras ratkaisu olisi pysyä
puolueettomana. Olisimme se joustava turvavyöhyke Venäjän ja Naton välillä. Nyt
Yhdysvallat on rakentamassa uutta Berliinin muuria Venäjän ja Euroopan välille.
Monet ajattelevat, että menossa on kolmas maailmansota. Mutta kannattaa lukea
Chicagon yliopiston valtiotieteen professorin John J. Mearsheimin analyysin Ukrainan
kriisistä Foreing Affairs verkkosivustolta. Tämä selvittää paljon asioita. Se
löytyy täältä:
https://www.foreignaffairs.com/articles/russia-fsu/2014-08-18/why-ukraine-crisis-west-s-fault
Sitten
pieni tosikertomus Ukrainasta Harkovasta. Tapahtumista on olemassa video, joka
löytyy netistä. Ukrainalaiset sotilaat olivat tulossa Anya vanhuksen luo.
Vanhus luuli, että saapujat ovat venäläisiä vapauttajia. Hän tuli sotilaita
vastaan kantaen neuvostoaikaista punaista Voiton lippua, jossa on sirppi ja
vasara. Hän toivotti heidät venäjäksi tervetulleiksi. Ukrainalaiset sotilaat
ottivat lipun Anyan käsistä ja sanoivat, että anna se rätti tänne. Sitten he
polkivat sen maahan. Sen tilalle he antoivat Anyalle pussillisen ruokaa. Anya
pyysi, että he antaisivat lipun takaisin koska Se oli hänelle pyhä. Sotilaat
eivät antaneet vaan sotkivat sen maassa. Tästä seurauksena Anya antoi
ruokapussin takaisin sotilaille ja sanoi, ettei tarvitse sitä. Tästä on muodostunut
Venäjällä legenda. Anyasta tehdään monessa paikassa seinämaalauksia, veistoksia
ja häntä muistetaan lämpimästi. Ehkä hänet vielä vapautetaan joskus.
Anja
lähestyy ukrainalaisia sotilaita punainen Voiton lippu kädessään. Sotilaat
ottavat lipun ja polkevat sen maahan. Anya pyytää saada takaisin lipun, mutta
sitä ei anneta.
Anya
palauttaa ruokakassin ja sanoo, ettei tarvitse sitä.
Taiteilijan
näkemys, jossa verrataan ukrainalaista videota, jossa ukraina-neito leikkaa
pään irti sirpillä venäläiseltä sotavangilta Anya mummoon, joka kantaa punaista
Voiton lippua kädessään.