PIENI
YLEISKATSAUS
Kuten
varsin hyvin tiedetään maailmassa on menossa parhaillaan kolmen suuren
valtataistelu. Yhdysvallat on menettänyt yksinvaltaisen hegemoniansa ja
rinnalle ovat nousseet kaksi muuta suurvaltaa Kiina ja Venäjä. Kiinaa vastaan
Yhdysvallat on yrittänyt koota liittoutuman lähialueen liittolaisistaan.
Venäjää vastaan Yhdysvallat käyttää Natoa ja ennen kaikkea Ukrainaa, mutta on
selvää, että pitemmän päälle Yhdysvallat on jo menettänyt asemansa. Järkevintä
olisi jos sen poliitikot kykenisivät ymmärtämään ja hyväksymään tilanteen,
koska muuten se tietää pitkää verenvuodatusta ympäri maailmaa. Jokainen
imperiumi on maailmassa kaatunut kukoistettuaan aikansa. Nyt on Yhdysvaltojen
vuoro. Ainoa toivo on, että se tapahtuisi mahdollisimman verettömästi.
Yhdysvallat
huomasi aikoinaan, että Ukraina on se väline, jolla on hyvä lähteä liikkeelle ja
vuonna 2014 pistettiin toimeksi. Tapahtumat olivat verisiä ja osa kansasta ei
hyväksynyt tilannetta. Tästä syntyi sisällissota, joka on jatkunut meidän
päiviimme saakka. Vähemmistönä venäjämieliset joutuivat vetäytymään itärajalle,
mutta kestivät kuitenkin eivätkä
tuhoutuneet vaikka uhriluku nousi 14 000 henkeen.. Venäjällä haluttiin
puolustaa venäjänkielisiä, mutta ei oltu ymmärretty tilanteen vakavuutta eikä
haluttu eskaloitua tilanteeseen, joten tilanne paheni. Ukraina muuttui
vähitellen natsimieliseksi valtioksi, jota ruvettiin määrätietoisesti
muuttamaan Venäjälle vihamieliseksi. Entinen natsi Stepan Bandera ja muut hänen
kaltaisensa nostettiin kansallissankareiksi. Venäjän kieli kiellettiin, venäläinen kulttuuri kiellettiin,
kaikkinainen yhteistoiminta lopetettiin. Tämä koitui Ukrainalle tappioksi ja se
muuttui Euroopan köyhimmäksi valtioksi, Silti se jatkoi tätä toimintaansa.
Yhdysvallat
perusti Ukrainan alueelle vuodesta 2014 lähtien 30 biologisen ja kemiallisen
aseen tutkimuslaitosta, joiden kohde oli Venäjä. Samalla ryhdyttiin tutkimaan
ydinaseiden valmistamisen mahdollisuutta. Ukrainalla on ennen ollut paljon
ydinaseita, joten sillä oli kokemusta niiden käytöstä. Lisäksi Ukrainalla on
runsaasti ydinaseisiin kelpaavaa polttoainetta. Lisäksi eivät venäläiset
ohjukset ole Amerikan rajoilla vaan amerikkalaiset ohjukset ovat Venäjän
rajoilla. Uhkakuvaan heräsi Venäjä viimeistään 2021, mutta todennäköisesti jo paljon
aikaisemmin. Mutta lähdettiin liikkeelle liian myöhään. Aluksi yritettiin tehdä
sopimus Yhdysvaltojen ja Naton kanssa, mutta kuten aina tähän ei olisi
kannattanut ryhtyä. Länsi ei ole koskaan pitänyt sopimuksiaan, ainakaan
Yhdysvallat. Ainoaksi mahdollisuudeksi puolustaa itseään jäi sotatoimet, mutta
tässäkin lähdettiin liikkeelle liian myöhään. Nato ryhtyi kouluttamaan ja
aseistamaan ukrainalaisia sotilaita. Jos olisi lähdetty liikkeelle parisen
kuukautta aikaisemmin sotatoimet olisivat sujuneet paljon helpommin.
Joka
tapauksessa sotatoimet alkoivat. Täydellisiä sotasuunnitelmia ei ole tiedossa,
mutta ensimmäisenä ja tärkeimpänä pidetään yleensä Donetskin ja Luhanskin
alueiden vapauttamista Ukrainan natsihallinnon uhasta. Tässä on jo melkein
onnistuttu. Mitä alueille sitten tulee tapahtumaan ei ole tiedossa. Yksi
mahdollisuus on niiden itsenäistyminen. Näköjään tärkeänä on pidetty eteläisen
vesialueen ja ilmatilan hallitsemista. Nämä ovatkin tärkeitä tässä sodassa.
Aluksi oletettiin, että sota etenee nopeasti, jopa parissa kuukaudessa. Oltiin
jo piirittämässä pääkaupunki Kiovaa ja tuntui kuin presidentti Zelenskyi oli jo
pommisuojassa kauhuissaan käyttämässä huumeita
pelkästä pelosta. Mutta sitten vaikuttaa siltä, että on jouduttu muuttamaan
suunnitelmia. Ilmeisesti tämä johtui siitä, että ukrainalaiset ryhtyivät
käyttämään siviilejä ihmiskilpinä varsinkin kaupungeissa, joten Venäjä joutui
kiertämään niitä. Tämä tiesi myöskin suuria määriä siviiliuhreja. Itse
ukrainalaiset eivät välitä siviiliuhreista. He pyytävät jopa siviilejä jäämään
kaupunkeihin eläväksi ihmiskilveksi. Tämä vaikuttaa sotaan. Myös länsimaiden
aseapu tulee lisäämään siviiliuhrien määrää, koska se vaikeuttaa ja pidentää
sotaa.
Ihmiskilpiä
muodostettiin ja muodostetaan yhä siten, että sotilaat varsinkin natsist
murtautuvat ihmisten koteihin, ajavat heidät ulos asunnoistaan talojen
alakerroksiin ja asettuvat asuntoihin, joihin rakentavat sotilastukikohtia.
Näistä on sitten helppo taistella
venäläisiä vastaan. Jos venäläiset vastaavat tulitukseen on heillä suojana
talossa olevat siviilit. Siviilejä ei lasketa karkuun vaan heitä ammutaan jos
yrittävät päästä pois tilanteesta. Siviileiltä loppuu ruoka, vesi eikä heillä
ole edes sähköä käytössään. Menetelmää käyttävät varsinkin natsit.
Yritettiin
käydä muutamia neuvotteluja osapuolten kesken ensin Valko-Venäjällä sitten
Turkissa, mutta alkua pidemmälle ei olla päästy. Yhdessä pistettiin paperille,
että Ukraina ei liity Natoon, jopa Krim myönnettiin
kuuluvan Venäjän alueeseen ja Donetskin ja Luhanskin alueille luvattiin
itsenäisyys. On aivan selvää, että Yhdysvallat ei halua rauhaa tälle alueelle.
Venäjälle määrättiin valtava määrä erilaisia sanktioita, mutta Venäjä ei oikeastaan
välitä niistä. Sanktioita on määrätty jo ennätykselliset yli 6 000 sanktiota.
Koskaan aikaisemmin mitään valtiota kohtaan ei ole annettu tällaista määrää
sanktioita. Tuntuu, että näistä sanktioista kärsii koko maailma, eniten
kuitenkin Eurooppa. Energian puutteen lisäksi kärsitään ruoan puutteesta ja
hintojen valtavasta noususta. Tämä koskee jopa Yhdysvaltoja. Eri puolilla
Eurooppaa on osoitettu mieltä näitä sanktioita ja sotatoimia Venäjää vastaan.
Ainoastaan Venäjällä tuntuu riittävän kaikkea energiasta ruokaan saakka.
Sanktioita kohdennettiin rahatalouteen, mutta tässä tuntuu kuin Venäjä omaperäisillä
ratkaisuillaan on pystynyt ratkaisemaan asioita. Tällä hetkellä dollarin ja Euron
kurssit laskevat kun taas ruplan kurssi on nousussa. Venäjällä on kauppaa
ympäri maailmaa ja se pystyy käyttämään kaupassaan monia eri valuuttoja ja siis myös ruplia. Lisäksi kaasulla, öljyllä,
puulla ja erilaisilla metalleilla on tällä hetkellä valtavaa kysyntää
maailmassa.
Lisäksi
Venäjällä on tällä hetkellä erinomaisia kauppakumppaneita, jotka ovat valmiit
ostamaan kaiken mahdollisen tuotannon, mitä Venäjä pystyy toimittamaan.
Valuuttavarannot ja varannot vain kasvavat. Valuuttatuloja on tällä hetkellä
kaksi kertaa enemmän, kuin viime vuonna tähän aikaan. Tämä johtuu hintojen
noususta. Kiinalla ja Intialla on huutava pula energiasta ja ne ovat valmiit
ostamaan kaiken, mitä Venäjä pystyy toimittamaan. Ongelmaksi muodostuu
logistiikka. Venäjä on omavarainen ruokataloudellisesti. Se on maailman suurin
viljan viejä ja erilaisen muun maataloustuotannon viejä. Nyt on ryhdytty
kehittämään sirutuotantoa korkeateknologialle. Hintoja valvotaan, ettei tapahdu
ylilyöntejä. Palkkoja ja eläkkeitä korotetaan. Ja tässä vain muutama
mainitakseni. Eurooppa tuhoaa omaa talouttaan ampumalla itseään omaan jalkaansa.
Sanktioista ei koskaan ole ollut mitään apua. Kun Biden tuli presidentiksi
Amerikassa inflaatio oli 3 prosenttia. Nyt se on yli 8 prosenttia. Biden
syyttää tästä venäläisiä.
Kiina
sanoo, että Yhdysvallat sotii venäjää
vastaan käyttäen Ukrainaa välineenään. Se on todennäköisesti siinä täysin
oikeassa. Kiina on ryhtynyt lisäämään ydinkärkiensä määrää yli tuhanteen. Kun
katsoo meillä uutisointeja tulee kuva, että koko maailma on Venäjää vastaan.
Näinhän ei ole. Vain Nato ja
liittolaiset Euroopassa on nostettu tähän hysteriaan. Moskova haluaa nähdä
Ukrainan ystävällisenä valtiona ilman venäjänkielen ja kulttuurin kieltoa. Yli
kaksi kolmasosaa maailman kansoista ei ole Venäjää vastaan. Suuret valtiot
kuten Kiina, Intia, Brasilia, Latinalaisen Amerikan maat, Afrikan valtiot,
Lähi-idän valtiot eivät ole asennoituneita Venäjän vastaisesti. Niillä ei ole
mitään Venäjän vastaisia sanktioita vaan ihan normaalit ja ystävälliset välit
Venäjän kanssa ja käyvät kauppaa ihan normaalisti. Tosin kauppa on
lisääntymässä, koska Eurooppa on sanoutunut paljosta irti. Meillä täällä
puuttuu suhteellisuudentaju. Yhdysvaltojen ja Naton avulla meillä on luotu
hysteria. On toisinkin asennoituneita valtioita. Israel peruutti
viisumivapauden Ukrainan kanssa eikä ota vastaan pakolaisia Ukrainasta.
Jos tämä on nyt sitten Venäjän ja Yhdysvaltojen välinen sota, jossa Yhdysvallat käyttää Ukrainaa sotavälineenään ja Eurooppaa aseistajana ja aseiden välittäjänä sekä mielipiteiden muokkaajana, miten tästä eteenpäin? On ilman muuta selvää, että Yhdysvallat on asemassa, jossa se ei halua sodan loppuvan. Onhan kyseessä sen asema maailmankartalla, jonka se on menettämässä. Eurooppa ja lähinnä Nato eivät ole ymmärtäneet asemaansa vaikka joutuvat itse kärsimään siitä. Venäjän asema on monimutkaisempi. Erilaisia vaihtoehtoja on lukuisia. Jos se katsoo, että Ukrainan lupaus olla liittymättä Natoon, Krimin hyväksyminen osaksi Venäjää ja Donetskin ja Luhanskin julistaminen itsenäisiksi valtioiksi on ihan riittävää on Venäjä jo saavuttanut tavoitteensa. Mielestäni se ei kuitenkaan riitä. Natsimielisyyden poisto, Venäjän kielen ja kulttuurin tasavertaisuuden saavuttaminen ja suhteiden parantaminen olisivat tärkeitä seikkoja Euroopan tulevaisuutta ajatellen. Ukrainalainen nuorempi väki on saanut voimakkaan natsikasvatuksen ja vihamielisen kasvatuksen Venäjää kohtaa ja niistä irtipääseminen voi olla todella vaikeaa. On selvää, että nämä ovat hyvin vaikeita saavuttaa. Vielä vaikeampaa on hyvien suhteiden luominen, sillä se vaatisi jo koko hallinnon uudistamista ja presidentin vaihtamista. Tämä edellyttää myös erilaisten nykyisten hallintorikollisten rankaisemista. Erilaisia välimuotoja on lukemattomia ja ulkovaltojen sekaantuminen asioihin vaikeuttaa tilanteita.
Jos
Venäjä voittaa sodan ja valloittaa Kiovan todennäköisesti presidentti Zelenskyi
ja hallinto pakenevat ulkomaille. Jäljelle jäävät Zelenskyin kanssarikolliset,
joita ruvetaan rankaisemaan. Lisänä syntyy sissisota, jota rahoitetaan ja
aseistetaan ulkoa, lähinnä Natosta ja Yhdysvalloista päin koska rauhaa
Ukrainaan ei haluta. Milloin sitten voidaan odottaa rauhan palautuvan? Tämä
edellyttäisi koko kansan asettumista Venäläiselle kannalle, mikä ei ole kovin helppo
tehtävä. Siis ratkaisut ovat vaikeita. Se, että Suomi on tässä systeemissä
mukana osoittaa, että suomi ei ole itsenäinen valtio. Suomi on saman hysterian
vallassa, kuin Nato ja Eurooppa. Suomi ei ajattele itsenäisesti. Suomea
yritetään houkutella tähän samaan aseelliseen ryhmään, joka toimii
Yhdysvaltojen ohjauksessa. Se, että aseiden hankinta ja aseellinen koulutus
ovat astuneet tärkeämpien seikkojen edelle on tehnyt meistä Yhdysvaltojen
käsiaseen, jota on helppo käyttää. Olemme osa Yhdysvaltojen taistelua
hegemoniastaan, jonka se pelkää menettävänsä Venäjälle. Mutta on selvää, että
mikään ei tule estämään tulevaa kehitystä. Yhdysvallat on jo menettänyt
asemansa. Jos Suomi tulee pyrkimään Natoon asettaa se maaperänsä suurelle
vaaralle alttiiksi jos Venäjän ja Naton välille tulee konflikti. Palaan
jatkossa asioihin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tarkistetaan ennen julkaisua!