TAUSTATIEDOT
Usein
pohditaan mihin minun tietoni näihin
blogikirjoituksiini perustuvat.
Ajattelin vähän selvittää tällä kertaa pinnallisesti mihin kirjoitukseni
Ukrainasta ja tästä ns. Venäjän ja Ukrainan välisestä sodasta perustuvat. Tämä menettely
on kohdallani aika tyypillistä. Aluksi vähän itsestäni. Olen suomalainen mies.
Koulunkäyntini perusteella osaan suomea, ruotsia ja englannin kieltä. Sen
lisäksi osaan venäjää jota olen opiskellut. Osaan vähän myös ukrainaa, joka on
lähellä venäjän kieltä ja samaa sukujuurta. Olen opiskellut myös saksaa ja
vähän ranskaa, mutta osaan niistä vain alkeet. Olen opiskellut mm. Helsingin yliopistossa ja
minulla kaksi korkeakoulututkintoa. Olen opiskellut tietenkin paljon muutakin,
mutta niillä ei ole juuri mitään merkitystä tässä kirjoittamisessa. Kuten
ilmoitan harrastuksiini kuuluu muun ohella historian tutkiminen ja
elämänkertojen lukeminen. Ihminen on minulle tärkeä. Suurin haitta kirjoittamisessa on ajanpuute. Haluaisin
kirjoittaa paljon enemmänkin, mutta aika ei riitä. Siksi paljon asioita jää
kirjoituksistani pois.
Tärkeimpiin tietolähteisiini tässä Ukrainan konfliktissa on kaksi yksityistä tietolähdettä. Molemmat ovat ukrainalaisia ja asuvat Ukrainassa. He puhuvat tästä sodasta hyvin yksityiskohtaisesti ja rehellisesti. Heillä on laajat yhteydet eri puolille Ukrainaa, joilta saavat varsin tarkkaa tietoa tapahtumien kehittymisestä. Ensimmäinen on nuori mies nimeltään Jurij Podoljaka (Юрий Подоляка). Hän puhuu blokissaan useita kertoja päivässä mitä päivän aikana on tapahtunut. Hän asuu keskellä Ukrainaa pienessä kaupungissa. En ilmoita kaupungin nimeä. Hänen kertomuksiaan voi yrittää tavoittaa esimerkiksi osoitteesta:
https://www.youtube.com/channel/UCSQSxUJb4zH1SEpzNerSLLg
On otettava huomioon, että länsimainen sensuuri toimii ja osoite muuttuu jatkuvasti. Hän itse ilmoittaa siitä suoraan, että osoite muuttuu jatkuvasti sensuurin vuoksi. Täytyy vain etsiä kärsivällisesti. Tämä on tätä länsimaista sananvapautta.
Toinen tärkeä tietolähde on keski-ikäinen ukrainalainen Mihail Onufrienko (Михаил Онуфриенко). Hänen kommenttinsa Ukrainasta paikan päältä on erittäin tarkkaa ja huomion arvoista. Hän on toinen tärkeä tietolähteeni. Mihail ja Jurij ovat hyvin usein yhteydessä keskenään. Mihail näyttää usein feikkivideoita, joita Ukraina ja länsi tekevät ja käyttävät. Hän osoittaa ne väärennöksiksi. Se on varsin valaisevaa kuinka valheellinen tieto leviää varsinkin täällä Euroopassa ja Amerikassa. Hän on hyvin tarkka yksityiskohdissa.
https://www.youtube.com/channel/UCXTRKOLLH-ZgOG7_dNqgPhA
Tärkeä uutislähteeni on Venäjän televisiouutiset. Seuraan niitä päivittäin ja saan paljon tietoa niistä ja tapahtumista siis myös tästä Ukrainan konfliktista. Se antaa myös syvemmän näkemyksen muuhun yhteiskuntaan ja sen tilaan Häiritsevä tekijä tässä on kuitenkin se, että myös täällä meillä Suomessa yritetään estää niiden katsominen sensuurin avulla. Semmoista on länsimaisen demokratian sananvapaus. Toistaiseksi olen kyennyt aina löytämään keinon katsoa näitä uutisia ihan päivittäin.
Hyvin
tärkeä ohjelma on Bolshaja igra (Большая игра)
"Suuri peli". Pyrin katsomaan sitä hyvin usein. Ohjelma
keskittyy aina yleensä yhteen tai pariin seikkaan asioihin syventyen. Yleensä
käsiteltävä asia on kansainvälistä politiikkaa. Ohjelmaan osallistuvat ovat
yleensä asiantuntijoita, jotka tuntevat käsiteltävän asian..Viimeaikoina
Ukraina on ollut tärkeä.
Toinen ohjelma, jota katson säännöllisesti on Vrejemja Pokazhit (Время покажет) "Aika näyttää". Asia käsittelee ajankohtaisia poliittisia asioita ja mukana on paitsi asiantuntijoita myös politiikkoja. Jokainen ilmoittaa oman kantansa asiaan. Asioista keskustellaan ja usein väitellään.
Sitten ohjelma, jota katson usein on Antifeik (АнтиФейк) eli siis Antifeik. Ohjelma käsittelee väärennettyjä asioita eli siis väärennettyjä valokuvia, videoita, väärennettyjä kirjoituksia tai kaikkia niiden yhdistelmiä. Kaikki sodat ja politiikka sisältävät valtavan määrän väärennöksiä ja suoraa valehtelua. Niin myös tämä Ukrainan sota.
Tietenkin
seuraan myös lännen uutislähteitä kuten televisiouutisia. Myös lehdistöä sen
verran kun ehdin. Tärkeimmät uutiset ovat brittiläisen BBC:n, amerikkalaisten
CBS:n, CNN:n, NBC:n uutislähetykset. Katson myös usein Suomen television
uutisia ja luen Hesaria, mutta mielestäni ne ovat hyvin yksipuolisia ja
valheellisia. Niillä on selvä voimakas asenteellinen vaikutus suomalaisiin.
Yleensä suomalaisilla ei ole muita tietolähteitä, joten suomalaisten
mielipiteet ovat hyvin yksipuolisia ja puolueellisia. Ne eivät ole
puolueettomia niin kuin täällä luullaan. Esimerkiksi Helsingin sanomat ei ole
puolueeton tietolähde vaikka se väittää niin. Väite, että Venäjä on yksin koko
maailmaa vastaan on naurettava. Ainoastaan Nato ja Euroopan unioni toimivat
Venäjää vastaan. Koko muu maailma ei toimi niin. Kiina ja Intia ovat suuria
Venäjän ystäviä. Intia ei jopa ottanut vastaan brittiläistä korkean tason
valtuuskuntaa. Brasilia syyttää Yhdysvaltoja tästä Ukrainan sodasta.
Arabialaisissa valtioissa on menossa Yhdysvaltojen vastainen mielipide. Kuten
viimeksi kirjoitin suurin osa Aasiaa, kaikki arabialaiset valtiot. koko Afrikka
ja Etelä-Amerikka eivät ole Venäjän vastaisia. Eurooppa ei ole koko maailma!
Venäjä ei ole yksin. Tämä on suuri väärinkäsitys meillä.
Usein
syytetään, että tämä on Putinin sota. Ei ole! Ei oteta ollenkaan huomioon, että
presidentti Vladimir Putin ei yksin päätä sodasta. Takana on myöskin Venäjän
parlamentti eli Duuma ja myös hallitus. Viimekädessä jos kaikki ovat sitä
mieltä päätöksen allekirjoittaa Putin. Mielenosoitukset maailmalla Putinia
vastaan ovat mielipuolisia. Mutta useimmiten ne huvittavat häntä. Hän vitsailee
usein niillä. Tosin on ymmärrettävää, että päätös sodasta on aina raskas, mutta
edessä oli pakkotilanne. Jos näin ei olisi menetelty Venäjällä olisi ollut
paljon raskaampi tulevaisuus. Venäjää petkutettiin jo 1991 väärin lupauksin,
ettei Nato leviä tuumaakaan kohti Venäjää. Toiminta on ollut täsmälleen
päinvastainen. Pelkkiin lännen lupauksiin ei voi näköjään luottaa.
Yhä edelleenkään ei ymmärretä tätä sotaa Venäjän ja Ukrainan välillä. On kysymys paljon suuremmista asioista, kuin pelkkä sota kahden valtion välillä. Yhdysvallat on menettämässä valtaansa maailmassa ja yrittää nyt epätoivoisesti pitää siitä kiinni. Maailmaan on syntynyt kaksi uutta suurta valtaa Venäjä ja Kiina, joilla on yhä suurempi merkitys koko maailmassa. Yhdysvallat on ryhtynyt taistelemaan vallasta ja ottanut ensimmäiseksi kohteeksi Venäjän, jonka se luulee voittavansa. Aseina sillä on Eurooppa, Nato ja EU. Ukraina on toiminut piikkinä lihassa, jonka Yhdysvallat yritti toimittaa Venäjän kylkeen, mutta tässä se epäonnistui. Lisäksi Yhdysvallat yritti kehittää biologista asetta Venäjää vastaan. Ukrainassa oli 30 biologisen ja kemiallisen aseen laboratoriota joissa yritettiin kehittää mm. biologista asetta slaaveja vastaan. Koekaniineina käytettiin ukrainalaisia sotilaita. Ukrainassa suunniteltiin ydinaseen kehittämistä. Ukraina on entinen ydinasesuurvalta ja sillä oli tarpeeksi plutoniumia ydinaseen kehittämiseksi. Todisteita on löydetty mm. Tsernobylin ydinvoimalasta. Siksi ydinvoimaloiden valtaaminen oli niin tärkeää. Näistä lännessä ei puhuta mitään. Venäjän oli pakko ryhtyä toimiin. Kun sanat eivät riittäneet oli pakko tehdä jotain. Tämä tapahtui oikeastaan viime hetkellä. Tällä on pitkäaikaiset vaikutukset tulevaisuuteen. Jos Ukraina olisi otettu Natoon olisi koko itäraja ollut suljettu rautaesiripun taakse. Suomi on heikko henkireikä Venäjälle.
Länsi
varustaa yhä ukrainalaisia natseja, nationalisteja ja sotilaita. Yhtään ei
välitetä siitä, että mitä pidempään sotaa varustetaan sitä kauemmin kärsivät
myös ukrainalaiset siviilit. Mutta sehän ei amerikkalaisille ja natseille
merkitse yhtään mitään. Aseita kuljetetaan yleensä Puolan kautta. Puola on siirtänyt myös omaa armeijaansa ja
raskasta aseistusta Ukrainan rajalle. Puolalla on omat suunnitelmat Ukrainan
varalle ja ne eivät todellakaan ole ystävämielisiä Ukrainalle. Tämä perustuu
historiaan, mutta minulla ei ole aikaa ryhtyä selostamaan tässä asiaa. Mutta
alla on puolalaisten piirtämä kuva tulevasta Ukrainasta Puolan mielestä.
Sanktiot
on täysin tehoton menetelmä, josta aiheutuu kaikille osapuolille pelkästään
haittaa. Polttoaineiden hinnat nousevat, ruoan hinta nousee, elinkustannukset
nousevat ja paljon muita vaikeuksia syntyy jopa maailmanlaajuisesti. Venäjällä
riittää polttoainetta yllin kyllin ja myös ruokaa jopa yli oman tarpeen. Venäjä
on maailman suurin viljan viejä. Maksurakenteelle aiheutuu Venäjälle haittaa,
mutta se pystytään ohittamaan monin tavoin. Esimerkiksi kahdenvälinen kauppa
Kiinan, Intian ja monen muun valtion kanssa toimii hyvin. Ruplan käyttöä
maksuvälineenä kokeillaan ja se on aiheuttanut ruplan kurssin nousun. Sota ei
ollut se, joka aiheutti vaikeudet maailmassa vaan sanktiot, jotka olivat
Yhdysvaltojen tuotantoa. Venäjä on ilmoittanut, että ensimmäinen vaihe sodasta
on suoritettu ja nyt alkaa seuraava vaihe. Tulen varmasti kirjoittamaan
jatkosta.
Lopuksi
hyvin kuvaava ilmoitus Eurooppalaisesta ja länsimaisesta demokraattisesta
sananvapaudesta. Sensuuri toimii!