VUOSI
2021 MENI
On
ollut vähän kiireitä, joten en ole ehtinyt kommentoimaan asioita viime aikoina.
Vuosi 2021 meni hurjin tapahtumin. Suurin oli tietenkin korona ja sen variantit
maailmassa. Loppuvuotta kohti näytti siltä, että tilanne vain pahenee ja erityisesti
Euroopassa ja Suomessakin. No ei näytä hyvältä lähitulevaisuudessakaan tänä
vuonna. Uusia variantteja voi tulla koska vain. Suomessakin on esitetty ennätyslukuja
tartunnoista vaikka rokotustilanne on varsin hyvä. Suomessa tehtiin paljon
vääriä päätöksiä leviämisen estämisen suhteen. Näyttää myös siltä, että sama
meno jatkuu. Toisaalta alkaa täälläkin esiintyä raivoa niitä kohtaan, jotka
eivät ole käyneet rokotuttamassa itseään. Mielestäni pahin virhe on ollut
rokottamispaikkojen vähäisyys ja vaikea sijainti erityisesti täällä
Helsingissä. Järkevämpää olisi ollut järjestää rokotuksia kaikissa
terveyskeskuksissa. Olisi voitu heittää byrokraattisuus helvettiin ja toimia
joustavammin. On jopa ehdotettu pakkorokottamista. Onneksi olen itse pysynyt
terveenä. Mutta maailmalla tapahtuu ja aloitetaan siitä.
Mutta
vaikka tällä hetkellä eniten lukijoitani kiinnostaa epäilemättä Venäjän ja
Ukrainan välinen tilanne ja neuvottelut
Yhdysvaltojen kanssa otan kuitenkin esille Kazakstanin tapahtumat. Moni
on ihmetellyt mitä oikeastaan Kazakstanissa tapahtui? Kazakstan on valtio,
jossa esimerkiksi huomattava osa autoista käy nestekaasulla. Alkusyynä pidettiin yleisesti nestekaasun
hinnan korotusta. Todellisuudessa näin ei kuitenkaan ollut. Kyseessä oli
vallankaappausyritys. Hämmästyttävän paljon alkutilanne muistutti Ukrainan
vuoden 2014 Maidania ja Valko-Venäjän ns. "Tossuvallankumousta"
vuosien 2020 - 2021 aikana. Mutta tilanne muodostui äkkiä huomattavasti
väkivaltaisemmaksi. Tarkoitus oli suorittaa vallankaappaus. Mukana olivat myös islamilainen terrorijärjestö jihadistit.
Yritystä suunniteltiin ulkoa päin jo pitkän aikaa ennen mitään tapahtumia.
Aseet ja rahoitus tulivat myös ulkoa. Huomattava osa terroristeista oli
ulkomaalaisia, jotka oli koulutettu terrorismiin. Yleisesti huudettiin
"Allahu akbar!" Jopa Kazakstania puolustavien sotilaiden päitä
leikattiin irti. Käytiin hybridisodankäyntiä, jolla yritettiin houkutella
paikallista väkeä mukaan. Toiminnasta maksettiin osallistujille. Alusta asti
toiminta oli hyvin väkivaltaista ja aseita käytettiin surutta. Siksi tavallinen
kansa oli kauhuissaan.
Poliisin
avuksi kutsuttiin sotilaita. Sitten avuksi riensi sotilasliiton ODKB:n ( ven.
Организация Договора о коллективной безопасности) rauhanturvajoukot. Lännessä
hämmästyttiin joukkojen nopeaa saapumista alle vuorokaudessa. Liittoon kuuluvat
Venäjä, Kazakstan, Valko-Venäjä, Armenia, Kirgisia, Tadzikistan ja Uzbekistan.
Vähitellen he saivat tilanteen hallintaan ja rauha on astunut maahan. Tilanne
on siis rauhoittunut. Tämä oli ensimmäinen kerta kun liiton turvajoukot ovat
toimineet ja toiminta on ollut erittäin onnistunutta ja tehokasta. Yli 10 000
terroristia on vangittu. Kuolleiden terroristien määrästä ei ole vielä tietoa.
Kazakstanin sotilaita ja poliiseja kuoli yhteenotoissa noin 19. Siviiliuhrien määrästä ei ole vielä
tietoa. Tapausta on verrattu värivallankumouksiin. Tässäkin tapauksessa
yritettiin ottaa ihan tavallisia kansalaisia mukaan, mutta tässä ei oikein onnistuttu.
Kazakstanissa julistettiin suruaika. Kazakstaniin on nyt astunut rauha Terroristit
on tuhottu. Sotilasliitto ODKB:tä on sanottu tehokkaaksi erilaisten
värivallankumousten estäjäksi, jota voi käyttää myöhemminkin tarpeen tullen.
Tilanne on nyt täysin rauhoittunut Kazakstanissa, ja ODKB:n joukkoja ollaan
vetämässä pois ja normaali elämä on palautunut. Yhtään ODKB:n sotilasta ei
menettänyt henkeään.
Suomessa
näyttää vallitsevan jälleen kerran sotahysteria. Koko Suomen itsenäisyyden ajan
on toistunut vähän sama kaava. Vuonna 1918 oli sisällissota, jossa kaksi eri
yhteiskuntaluokkaa taisteli toisiaan vastaan. Siitä toivuttiin rankalla tavalla
kostamalla hyvin raa'asti hävinneelle köyhälle osapuolelle. Kun tästä
toivuttiin tätä juhlittiin suurena itsenäistymisvoittona. Ruvettiin lähestymään Saksaa ja haaveiltiin
"Suursuomesta". Käytiin kaksi sotaa peräperään 1939 - 1944, mutta
molemmilla kerroilla saatiin turpiin. Mutta kun näistä toivuttiin tehtiin
legenda talvisodan ja jatkosodan torjuntavoitoista. Seurasi Suomen nykyhistorian
ehkä rauhallisin aika 1944 - 1990. Mutta nyt tästä ajasta ollaan tekemässä tarinaa
"Suomi polvillaan", vaikka tämä aika oli todennäköisesti Suomen
historian turvallisin ja rauhallisin aika. Paasikivi - Kekkosen linjasta ollaan
tekemässä halveksittua ja kaikkia tuon ajan politiikkoja on ryhdytty
halveksimaan yleisesti. Tähän ovat osallistuneet erityisesti nykyiset poliitikot ja tiedotusvälineet ja
erityisesti Helsingin sanomat ja Suomen radio ja televisio. Tässä muisti on
lyhyt ja järki kaukana.
Suomi
on unohtanut miten nerokkaasti Suomea ohjailtiin kahden maailman välissä niin,
että Suomi eli turvallisessa rauhassa ja hyvinvointi, teollisuus, kauppa ja
talous kasvoivat ennennäkemättömän rauhan vallitessa. Kansa eli turvassa. Tuon
ajan nerokkaat johtajat pitäisi nostaa kunniaan ja ehkäpä Suomen historia vielä
tekeekin sen. Sitten liityimme EU:hun tammikuun 1.1995 ja menetimme jälleen
itsenäisyytemme. Suomi ei ole enää itsenäinen vaan EU:n pieni vasalli.
Seurauksena emme enää päätä omista asioistamme vaan siitä päätetään Brysselissä
ja usein meidän vahingoksemme. Taloutemme kärsii ja eriarvoisuus on tänä aikana lisääntynyt valtavasti. Mutta ennen
kaikkea turvattomuus.
Jälleen
Suomessa on nousemassa sotaisia asioita. Viimesodat ovat unohtuneet ja eräät
piirit täällä kiehnäävät sotaisesti. Tätä voisi melkein rinnastaa tilannetta
ennen toista maailmansotaa ja Suomen suhdetta Saksaan. Nyt kohde vain on
sotilasliitto Nato. Eräät piirit haluaisivat liittää Suomen sotilasliittoon
vaikka enemmistö suomalaisista on toistaiseksi viisaasti sitä vastaan.
Toisaalta sotaisuutta on nostettu ostamalla uusia hävittäjiä 10 miljardilla
joka tuskin riittää vaikka tätä rahaa tarvittaisiin nimen omaan tämän koronapandemian
hoitoon. Laivastoon ollaan hankkimassa uutta kalustoa ja sotaväen kasvattamista
suunnitellaan hyvin innokkaasti ottamalla naisia ja huonokuntoisiakin miehiä
palvelukseen. Siviilipalveluksesta suunnitellaan jonkinlaista tukiryhmää
armeijalle.
Yleistä
mielipidettä yritetään nostaa armeijalle suosiolliseksi vaikka nuoriso sitä ei
kannata. Naton kanssa on tehty usein salassa erilaisia sopimuksia ja aseiden
hankinnassa ja koulutuksessa pidetään huoli siitä, että ne ovat natoyhteensopivia.
Yhdessä Naton kanssa järjestetään lukuisia sotaharjoituksia jopa Suomen
maaperällä. Yritetään pitää huolta siitä, että Suomella olisi ovet auki
Natossa. Yhtään ei välitetä siitä, että tämä voi olla hyvin vaarallista
toimintaa. Jälleen ei oteta huomioon Suomen maantieteellistä asemaa. Tämä on
hyvin vaarallista peliä, josta Suomi voi joutua maksamaan vielä kovan hinnan.
Yksinkertaisesti nykyinen poliittinen sukupolvi on unohtanut historian
opetukset.
Aktuelleinta
on ehkä ollut Venäjän vaatimukset Naton leviämisen ehkäisemisestä Venäjän
suuntaan. Mutta onko monikaan pohtinut mikä oikein on Nato -liitto? Nato eli
Pohjois-Atlantin liitto on poliittinen ja sotilaallinen liittoutuma, joka
perustettiin 1949 silloista Neuvostoliittoa vastaan. Neuvostoliittoa pidettiin
silloin niin kovana uhkana, että sitä vastaan piti perustaa oikein liitto.
Vastapainoksi Neuvostoliitto perusti ns. Varsovan liiton 1955.Neuvostoliiton
hajotessa myös Varsovan liitto hajosi, mutta Nato on yhä jäljellä. Sen suhteen
maailma ei ole muuttunut paitsi, että se on ottanut paljon uusia jäseniä. Moni
pitää Natoa puolustuksellisena liittona. Siis, jos sen yhtä jäsentä vastaan
hyökätään ryhtyvät kaikki muut puolustamaan sitä. Mutta todellisuudessa Nato on
kaikkea muuta kuin puolustuksellinen liitto. Yhtäkään sen jäsenmaata vastaan ei
ole koskaan hyökätty (paitsi, että natomaat ovat nahistelleet keskenään mm.
Kreikka ja Turkki), mutta tästä huolimatta Natomaat ovat sotineet vähän joka
puolella maailmaa. Mainitsen vain entisen Jugoslavian, Afganistanin, Irakin,
Syyrian ja Libyan. Nato ei siis ole mikään rauhaa rakastava järjestö. Ken
Natoon liittyy voi varautua sotimaan. Pidetään huoli ettei Suomi sitä tee!
Suurimpana
vihollisenaan Nato pitää Venäjää. Tai oikeammin Yhdysvallat pitää Venäjää
suurimpana uhkanaan. Yhdysvallat on menettänyt otettaan maailmassa ja rinnalle
ovat astuneet Kiina ja Venäjä. Sisäpoliittisesti Yhdysvallat on varsin
sekavassa tilassa. Venäjää Yhdysvallat pitää pienempänä uhkana ja helpompana
palana kuin Kiinaa. Todellisuudessa Yhdysvallat käyttää Natoa välineenään Venäjää vastaan. Natolla ei oikeastaan ole
muuta merkitystä. Jos katsoo kartalta Natomaiden sijainnin Venäjän suhteen
näkee helposti, miksi Yhdysvallat pitää Natoa yllä. Se muodostaa puolikuun
muotoisen varsin tiiviin kaaren Venäjän ympärille lännen suuntaan. Kaaressa on
pari aukkoa, jotka Yhdysvallat haluaisi tukkia. On Natosta muutakin hyötyä
Yhdysvalloille. Se muodostaa huomattavan asiakaskunnan yhdysvaltojen aseille.
Nyt
Venäjä on nostanut esille sen, että Naton
ja varsinkin Yhdysvaltojen toiminta Naton alueella on osoittautunut
vaaralliseksi Venäjän turvallisuudelle. Yhdysvallat siis käyttää Naton aluetta
Venäjän voimakasta poliittista kasvua vastaan. Nato on ase, joka on kohdistettu
kohti Venäjää. Kyseessä on siis kaksintaistelu villin lännen tapaan. Natomaista
on lyhyt matka Venäjälle kun taas Yhdysvaltoihin on tuhansien kilometrien
matka. Yhdysvaltojen aseita on ihan Venäjän rajoissa kiinni. Ainoastaan
Ukraina, Georgia ja Suomi-Ruotsi ovat rakoja, joissa ei varsinaisesti ollut
toistaiseksi suurta uhkaa. Mutta nyt Yhdysvallat on ryhtynyt aseistamaan
Ukrainaa ja tätähän Venäjä ei halua. Ukrainan alue työntyy voimakkaasti sisälle
Venäjään ja esimerkiksi sieltä lähetetty ohjus voi alle kymmenessä minuutissa
lentää Moskovaan. Ja sitten ihmetellään miksi Venäjä laittaa rajalle
sotilasyksiköitä. Ne ovat sentään omalla maaperällään kun taas amerikkalaiset ja brittiläiset joukot eivät ole. Venäjän on
täysi oikeus asettaa omia joukko-osastojaan sinne minne haluaa omien rajojensa
sisällä. Tähän ei kellään muulla olisi oikeutta puuttua mitenkään. Se on aivan
selvää.
Yhdysvallat
on tehnyt tukikohtia Ukrainaan ja kouluttaa Ukrainan armeijaa. Sen lisäksi se
on myynyt Ukrainalle uusia aseita. Ukrainassa on jo amerikkalaisia ja
brittiläisiä vakoilulaitteita, jotka tulevat vain lisääntymään. Ukrainan
armeija on noin 250 000 miehen vahvuinen. Siitä puolet eli noin 125 000 on
keskitetty Itä-Ukrainaan Donbassin rajalle. Herää kysymys, mistä tässä on
kysymys? Lisäksi Ukraina on suunnitellut perustavansa naisarmeija, johon
kuuluisivat kaikki naiset 18 - 60 vuotiaisiin asti. Tosin tätä vastaan Ukrainan
naiset ovat nousseet vastarintaan. Myös tutkitusti yli 40 prosenttia Ukrainan
armeijassa olevista miehistä ei halua käydä armeijaa ja toivottaisi Venäjän
tervetulleeksi Ukrainaan. Joidenkin tietojen mukaan Yhdysvallat on tuonut
kemiallisia aseita ja kemiallisen aseiden yksikön Ukrainaan. Tämä kemiallinen
ase on kuulema kuuluisaa novitshok-myrkkyä. Tätä myrkkyä valmistaa maailmassa
kaksi valtiota Yhdysvallat ja Britannia. Myrkyn käyttö voi olla kaksinainen.
Joko käyttää venäläisiä joukkoja vastaan tai väittää jälleen, että Venäjä
myrkyttää ihmisiä ja nyt ukrainalaisia. Venäjä on ilmoittanut epävirallisesti,
että jos Ukraina hyökkää Donbassiin se hyökkää ukrainalaisten kimppuun, sillä tähän Venäjällä on
virallisesti oikeus. Ukraina allekirjoitti vuonna 2015 Minskin sopimuksen ja
tässä sopimuksessa Venäjä on yhtenä takaajana Saksan ja Ranskan kanssa.
Takaukset on pidettävä!
Tämän
Venäjän presidentti Vladimir Putin nosti esille esimerkiksi "punaisia rajoja"
määritellessään. Hän ehdotti neuvotteluja asiasta ja alustava neuvottelukierros
käytiin Genevessä 10.1.2022 Venäjän ja Yhdysvaltojen välillä. Venäläiset
tulivat kokoukseen valmiiden ehdotusten kanssa. Kyse ei ollut ultimaatumista
vaan sopimuksesta, joka on virallisesti paperilla ja pyydetään juridista vahvistusta.
Tällä pyritään korjaamaan sitä virhettä mikä tehtiin 1990 luvulla lupaamalla
suullisesti, että Nato ei lähene Venäjän rajoja tuumaakaan ja tämä lupaus
petettiin. Venäjän vaatimukset ovat,
että Ukrainaa ja Georgiaa ei liitetä Natoon eikä Nato enää laajene itään. Lähialueille ei sijoiteta ohjuksia tai
aseita, jotka uhkaavat Venäjää. "Haluamme harmaan alueen väliin." Venäjä
iski kortit suoraan pöytään. Amerikkalaiset tulivat kokoukseen vain sanktiouhkausten
kanssa. Maskit on riisuttu. Kokous kesti yli 8 tuntia ja tälle seurasi sitten
jatkoa. Amerikkalaisia säikäytti se, että heille sanottiin suoraan päin naamaa,
että tämä nykyinen tilanne ei enää käy, emme hyväksy tätä tilannetta enää! Tämmöistä
amerikkalaiset eivät vielä koskaan ole kohdanneet. Amerikkalaiset lupasivat
antaa kirjallisen vastauksen lähiaikoina.
Brysselissä
käytiin 12.1.2022 Naton ja Venäjän välinen neuvottelu. Venäjä antoi Natolle
täysin samat ehdotukset kuin neuvotteluissa Yhdysvaltojen kanssa. Neuvottelut
kestivät yli 8 tuntia ja eivät päättyneet yhtään mihinkään. Minkäänlaista uutta
sanottavaa asioista ei ollut. Lopputuloshan tiedettiin jo ennakolta. Kaikki,
mitä Nato sanoi oli pelkkää sanahelinää eikä sitä voi ottaa todesta. Todellisuudessa
Nato on vain Yhdysvaltojen tiskirätti, jota Yhdysvalat käyttää likaisten
asioidensa pyyhkimiseen.
Wienissä
13.1.2022. käytiin sitten Venäjän ja
EU:n välinen neuvottelu samoista asioista kuin oli käyty jo Yhdysvaltojen ja
Naton kanssa. Oikeastaan tämä tapaaminen oli vain kohteliaisuutta, koska EU:lla
ei ole mitään merkitystä tässä asiassa. EU ei päätä juuri mistään tässä
tapauksessa. Suurin osa EU:n valtioista kuuluu Natoon joten se siitä.
Tavalliset sanktiouhkaukset käytiin läpi, mutta Venäjä on jo tottunut niihin
eikä niillä ole mitään merkitystä. Suurimmat uhkaukset koskivat jälleen
taloutta ja Nord Stream 2 kaasuputken sulkemista. Mutta kuten tavallista
Yhdysvaltojen laatimat ja vaatimat sanktiot kohdistuvat enemmän sanktioiden
toteuttajiin kuin Venäjään. Eurooppa kärsii suuresta energiapulasta, mutta
Venäjällä on vientiä idässä. Kiina ostaa venäläistä kaasua niin paljon kuin
venäjä suinkin pystyy toimittamaan. Sanktiot rahoitusta kohtaan kohdistuisivat
enemmän eurooppalaisiin, koska miten he maksaisivat energiansa, jos Venäjä ei
ole rahoitusjärjestelmässä mukana? Maksut pitäisi silloin suorittaa ruplina tai
kultana.
Venäjän
televisiossa 13.1.2022 esitettiin ohjelmassa Большая игра (Suuri peli) Venäjän ulkoministerin Sergei Viktorovits
Lavrovin haastattelu kyseessä olevasta asiasta. En tietenkään kykene tässä
käymään kaikkia asioita läpi, mutta omin sanoin kirjoitan tärkeimmistä. Siis
tässä Lavrovin viesti: Länsi yrittää johtaa koko maailmaa omien käsitystensä
mukaisesti. Se ei ole hyväksyttävää. Meidän haluamme ennen kaikkea
turvallisuutta. Naton eteneminen itään ei ole hyväksyttävää, koska se aiheuttaa
vaaraa. Yksikään valtio tai liitto ei saa aiheuttaa vaaraa maailmassa. Nato
ajattelee vain omaa etuaan. Me ajattelemme koko maailman turvallisuutta. Nyt on
esillä koko Euroopan turvallisuus. Lukuisia sopimuksia on rikottu mm.
Helsingissä 1975 annettuja. Meitä petettiin 1990 luvun alussa. Tähän asti
Venäjä ei ole reagoinut mitenkään Naton päätöksiin liittää uusia alueita
itseensä ja aseiden sijoittamisesta näille alueille. Nyt tämä sopimuksemme on
annettu vain Yhdysvalloille. Natolle ja EU:lle se annettiin vain tiedoksi.
Natossa ja EU:ssa kukaan ei päätä mitään. Heidän kanssaan ei ole syytä
keskustella. Yhdysvalloille annettiin yksi viikko aikaa käsitellä Venäjän
ehdotusta. Laittakoot he omat ehdotuksensa paperille! Jos joku kohta meidän
ehdotuksestamme ei ole heidän mielestään hyväksyttävissä laittakoot syyn siihen paperille. Yhdysvallat ei ole tottunut keskustelemaan
tasa-arvoisesti kenenkään kanssa. Kaikki puheet siitä, että neuvotellaan
liittolaisten kanssa on täyttä roskapuhetta. Näin ei ole. Venäjä haluaa nyt
nähdä paperilla kaiken mistä sovitaan, mistä ei sovita ja syyt miksi. Jos
asioihin on jotain lisättävää otetaan se huomioon.. Moskova ei aio venyttää
päätöstä pitkään. Jos minkäänlaisia sopimuksia ei synny Venäjä päättää itse
mitä tekee Vastatoimet riippuvat vastauksista. Ne voivat olla monenlaisia.
Näistä päättävät päättäjät ja sotilasasiantuntijat. Venäjä ei pelkää sanktioita
Sanktiot
ovat absurdeja koska niillä rikotaan vain meidän välejämme. Niistä
ilmoittaminen jo etukäteen on hermostumisen merkki. Sanktioita on luvattu jopa
siitä, että Venäjä ei siirrä omia joukkojaan omalla alueellaan pois. Tämä on
täysin käsittämätön vaatimus. Amerikkalaiset taas eivät aio siirtää omia
joukkojaan mihinkään. Tähän ei ole mitään kommentoitavaa. Me emme koskaan
uhkaa, että jos ette toimi niin kuin me haluamme me iskemme teitä. Me tulemme
reagoimaan realistisen toiminnan tavoin. Amerikkalaiset uhkaavat monia maita
eri tavoin. He uhkaavat jopa omia liittolaisiaan esimerkiksi Saksaa kaasuputken
hankkimisesta. Tämä osoittaa amerikkalaisten luotettavuuden. Länsi yrittää
jatkuvasti dominoida keskusteluja omien intressiensä hyödyksi. Nyt ei tehdä
kompromisseja. Venäjän tarkoitus on Euroopan maiden turvallisuus. Naton
laajeneminen ja vaarallisten aseiden asentaminen Eurooppaan vaarantaa
turvallisuuden. Venäjän tarkoitus on palata keskustelujen piiriin. Venäjä ei
aikaisemmin ole reagoinut Naton laajenemista itään eikä aseiden sijoitteluista
niihin. Jos tätä jatketaan ja rikotaan välisiämme suhteitamme reagoimme niihin
omalla tavallamme. Nyt kaikki on kohdistettu kuorossa kummallisesti Ukrainaan
ja pyörii sen ympärillä.
Sitten
omat kommenttini asioista. Euroopassa vallitsee tällä hetkellä hysteria.
Pelätään jonkinmoisen sodan syttymistä Euroopassa ja sen laajenemista.
Venäjälle on ehdottomasti parasta, että asiat ratkeaisivat mahdollisimman
nopeasti. Siksi se pitää kiirettä. Mitä pitemmäksi asia venyy sen vaikeammaksi
tilanne muodostuu Venäjälle. Siksi on ihan ymmärrettävää, että Venäjä kiirehtii
asioita. Yhä järeämpiä aseita tulee Eurooppaan ja Ukrainaan koko ajan ja
ajallisesti se tulee vaikeuttamaan Venäjän tilannetta. Siksi Venäjä kiirehtii
sopimista. Jos ei tule sopimuksia näen tässä kolme eri mahdollisuutta. Kevyin
olisi suora ohjusisku Ukrainan tärkeisiin sotilaallisiin kohteisiin. Ohjuksin
tuhottaisiin laivasto, ilmavoimat, raskas sotilaskalusto ja pääaisalliset
sotavoimat. Samaan aikaan suoritettaisiin kyberisku sotilaallisiin kohteisiin. Tämän
jälkeen Ukraina ei kykenisi sotimaan. Käytännössä Venäjä kykenisi tähän ihan
hyvin menettämättä juuri omia voimiaan. Rajat täytyisi pitää lujina ja
varsinkin Donbassin alue vakaana. Iskun jälkeen todennäköisesti Ukrainan
armeija olisi taistelukyvytön. Tässä tapauksessa Yhdysvallat ja Britannia
poistuisivat äänettömästi Ukrainasta kuten Georgiasta aikoinaan. Ukraina
rauhoittuisi, mutta Venäjä kohtaisi ankarat sanktiot, joista Eurooppa saisi
taas kärsiä. Tosin Ukrainaa ei otettaisi enää Natoon mikä on todella
positiivinen merkki kaikille osapuolille.
Toisessa
versiossa Venäjä asettaisi raskaita ohjuksia Euroopan rajoille ja Ydinohjuksia tai
muita ohjuksia Kuubaan ja Venezuelaan. Tätä versiota on kaupiteltu varsin
runsaasti Euroopassa. Tilanne muistuttaisi Kuuban kriisiä vuodelta 1962.
Tilanne ratkesi silloin erinomaisesti. Pidän tätä näkökulmaa kuitenkin
epätodennäköisenä.
Kolmannessa
versiossa Venäjä hyökkäisi suoraan Ukrainaan monelta taholta ja valtaisi sen
joko osittain tai kokonaan. Tähän sisältyy se vaara, että taistelut leviäisivät
Eurooppaan. Jälleen Eurooppa olisi sodassa. Kiina voisi käyttää tilannetta
hyväkseen. Tähän voi sisältyä myös vaara, että syttyisi maailmansota, joka
voisi päättyä todella huonosti. On myös ydinsodan vaara. Toivon, ettei
tällaista tapahdu, vaan että lännellä ja Yhdysvalloilla riittäisi järkeä ruveta
pikaisesti neuvottelemaan Venäjän kanssa asioista. Tätä versiota toivon! Palaan
varmaan vielä asiaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tarkistetaan ennen julkaisua!