NURIN
KURIN
Ja sitten se toinen täysin nurinkurinen juttu, josta oli kauhukuva aivan edellisen juttumme alussa. Kuva ei ole Afganista vaan keskeltä Eurooppaa. Ukrainassa Slavjanskissa 5.7.2021 vietettiin eräänlaista muistojuhlaa Itä-Ukrainan taisteluissa kuolleiden muistolle. Paikalle oli visualisoitu eräänlainen kömpelö asetelma, jossa oli kuvattu ikään kuin sodassa tapahtunut kohtaus. Pyrittiin kuvaamaan, miten venäläiset tappavat ukrainalaisia sotilaita. Esille oli laitettu aseita, sotatarvikkeita ja kaikkea muuta roinaa sekä muutama ruumis pääkalloineen. Ne oli yritetty asettaa niin, että näyttäisi miten raakoja ja julmia venäläiset ovat. Tosin väitettiin, että luurangot ja pääkallot olivat muovia. Tämä kaikki oli tarkoitus esitellä varsinkin nuorisolle. Lopuksi seurasi konsertti. Ikävä kyllä tapahtuma sai hyvin vähän katsojia. Yleisö yksinkertaisesti käveli koteihinsa.
Äskettäin
suoritettiin mielenkiintoinen tutkimus. Yhdysvalloissa, Saksassa ja Venäjällä
suoritettiin geneettinen tutkimus eräiden kansojen alkuperästä. Kyseessä olivat
Venäjän kansa, Ukrainan kansa ja Valko-Venäjän kansa. Huomattiin, että he ovat
täsmälleen samaa sukujuurta. Heitä ei voi erottaa keskenään ainakaan geneettisesti.
Näin päätettiin, että heillä on täsmälleen sama alkuperä ja näin ollen he ovat
samaa kansaa keskenään. Näinhän venäläiset ovat aina sanoneet. Tätähän jotkut
ukrainalaiset eivät voi yhä edelleen hyväksyä. Vaikka on ilmiselvää, että
esimerkiksi Ukrainan kieli on kehittynyt Venäjän kielestä. Tai ainakin se on
samaa alkujuurta.
Paneutumatta
sen syvemmin Ukrainan historiaan, koska siihen tarvittaisiin vähintäänkin kirja
esitän ohessa kaksi karttaa, jotka osoittavat, että Ukrainan kansa on samaa
kansaa Venäjän kanssa. Aluksi Venäjän keisarit lahjoittivat maata. Kun suoritettiin maalahjoituksia myös alueen
venäläiset asukkaat tulivat aina mukana. Asukkaita ei vaihdettu. Toki asukkaat
sekoittuivat keskenään. Myöhemmin Neuvostoliiton aikana Ukraina oli rikkain
osavaltio Neuvostoliitossa. Neuvostoliiton hajotessa 1991 Ukrainassa esitettiin
ajatus, että olisi moraalisesti oikein palauttaa ne alueet Venäjälle, jotka
Neuvostoliiton aikana Ukraina oli saanut lahjaksi vuoden 1922 jälkeen. Tätä
esittää toinen kartta (violetti väri).
Venäläiset
ovat aina pitäneet ukrainalaisia ja valkovenäläisiä yhtenä ja saman kansana
heidän kanssaan. Venäläisillä ei ole mitään vihaa ukrainalaisia kohtaan. Usein
sisällissotaa Itäukrainassa pidetään venäläisten aiheuttamana. Mutta sota alkoi
siitä, että 2014 Maidanin kumouksen jälkeen Donetskin ja Luganskin asukkaat
ilmoittivat, etteivät halua kuulua tämän uuden järjestelmän piiriin.
Seurauksena silloinen presidentti Petro Poroshenko kokosi sotajoukon ja
hyökkäsi alueelle. He hävisivät kuitenkin tämän sodan ja osa joukoista juoksi
karkuun. Seurasi neuvonpito ja sopimus Minskissä. Vuonna 2015 Poroshenko yritti
uudelleen, mutta joukot joutuivat piiritykseen Debaltsevassa ja olisi tuhottu
ellei Minskissä olisi neuvoteltu jo toista rauhansopimusta. Mutta Ukraina ei
ole koskaan noudattanut tätäkään sopimusta. Yhdysvaltain presidentti Joe Biden
on kannattanut tätä sopimusta tavatessaan Venäjään presidentti Vladimir Putinin
Genevessä 16.6.2021. Usein unohdetaan se, että Donetsk ja Lugansk eivät koskaan
ole hyökänneet mihinkään vaan ovat ainoastaan ilmoittaneet, että eivät halua
kuulua Kiovan muodostamaan järjestelmään. Kiova on sen sijaan hyökännyt jo
kaksi kertaa Itä-Ukrainaan ja hävinnyt molemmat taistelut. Taistelut jatkuvat
yhä alueella.
Ukraina
on nykyään Euroopan köyhin valtio. Kansa on jakaantunut kahtia. Rikas oligarkkinen
vähemmistö hallitsee tällä hetkellä Ukrainaa. Suurin osa kansasta puhuu
ukrainaa, mutta lähes 30 % kansasta puhuu äidinkielenään venäjää. Suurin osa
kansasta osaa venäjän kieltä, sillä ennen se oli pakollinen kieli kouluissa
Ukrainassa. Silti venäjänkieli on nykyään Ukrainassa kielletty. Sitä ei saa
käyttää julkisissa tilaisuuksissa tai virastoissa eikä sillä saa mitään
opetusta kouluissa tai yliopistoissa. Se on kielletty kieli, mikä on hyvin
absurdia monella tapaa. Nuoriso yritetään vieraannuttaa venäjän kielestä.
Mitähän tapahtuisi, jos meillä Suomessa kiellettäisiin käyttämästä ruotsin
kieltä, jota puhuu äidinkielenään vain noin 5 % väestöstä? Ukrainassa on
vallalla hyvin voimakas natsimielisyys ja antisemitismi. Tämä perustuu
väkivaltaan. Tätä hallinto käyttää selkeästi hyväkseen. Venäjämieliset
pelkäävät joutuvansa väkivallan kohteiksi ja joutuvat siksi olemaan hiljaa.
Väkivaltaisia natseja ei rangaista juuri ollenkaan väkivaltaisesta
käyttäytymisestä. Mm. toisen maailmansodan aikainen natsi Stepan Bandera on
nostettu kansallissankariksi. Tähän sisältyy yksi koukero lisää. Nykyisen
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyin äidinkieli on venäjä, ja hänen
vanhemmat puhuvat yhä venäjää. Lisäksi he ovat juutalaisia eli Zelenskyillä on
juutalaiset sukujuuret.
Ukrainalla
on kova hinku päästä EU:n jäseneksi. Mutta EU:n kannalta se ei olisi mitenkään
järkevää. Ukraina ei toimi EU:n arvojen mukaisesti, Ukrainaa hallitsee rikas
oligarkkien luokka, joka pistää rahat omaan taskuunsa ja siirtää niitä
ulkomaille. EU:sta tulisi maksumies. Ukrainaa hallitaan väkivaltaisesti
natsimielisillä pataljoonilla ja joukkioilla ja EU:n vastaisin periaattein.
Ihmisoikeuksia rikotaan ja sananvapautta rikotaan eettisesti ja moraalisesti
väärin. Ne eivät vastaa Eurooppalaisia arvoja. Tämä on politiikkaa, joka johtuu
venäjänvastaisuudesta. Vuonna 2014 Maidanin aikana tapettiin yli 100 ihmistä ja
Odessassa poltettiin elävältä 48 ihmistä. Murhien tekijät tunnetaan, mutta
heitä ei olla rangaistu. YK on ennustanut, että Ukrainan väkiluku vähenee
puoleen nykyisestä vuoteen 2026 mennessä.
Selkeästi
Ukrainan hallitseva luokka pelkää venäjän kieltä. Jos venäjänkielelle
annettaisiin se asema, joka sille kuuluisi, hallitseva luokka voisi menettää
asemansa. Todellisuudessa tämä on ihmisoikeuksien rikkomista. Ihmiset, joiden
äidinkieli on venäjä eivät saa sitä käyttää. Äskettäin Zelenskyi lakkautti
kolme ukrainalaista televisiokanavaa liiallisen venäjämielisyyden takia. Jo
aikaisemmin oli lakkautettu yksi televisiokanava. Venäläisiä ohjelmia tai
kanavia ei saa katsoa. Ainoastaan Donbassin itäukrainalaisilla on mahdollisuus
tehdä se.. Missä on ukrainalaisten sananvapaus? Miksi Eurooppa ei reagoi tähän ihmisoikeuksien
ja sananvapauden rikkomiseen? Vallitsee russofobia.
Nyt
kärsivällisyys on loppunut. Venäjä on ensimmäistä kertaa käytännössä tehnyt
22.7.2021 valituksen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen toista valtiota
vastaan. Tämä valtio on Ukraina. Ukraina syrjii venäjänkielisiä asukkaitaan ja
kieltää heitä puhumasta äidinkieltään. Noin 30 prosenttia ukrainalaisista puhuu
venäjää äidinkielenään. Ihmisoikeuksien noudattamatta jättäminen, sota
siviilejä vastaan Donbassissa, yli sadan ihmisen tappaminen Maidanilla 2014 ja 48
ihmisen elävältä polttaminen Odessassa, makean veden katkaiseminen Krimin
asukkailta jne. ovat ihmisoikeuksien vastaisia tekoja. Ukrainan nationalistien
toimintaa ei olla tukahdutettu ja heidän rikoksiaan ei olla tutkittu, kuten
lukuisten kansainvälisten järjestöjen raporteissa on käynyt ilmi. Ukrainan
sotatoimet Donetskia ja Luhanskia vastaan Ukrainan armeijan voimin on johtanut
yli 13 000 ihmisen kuolemaan. Silloin kun malesialaisen lentoyhtiön lentokone
ammuttiin alas ja 298 ihmistä kuoli vastuu kaatuu Ukrainan ilmatilan
valvonnalle, joka ei ollut sulkenut ilmatilaa sota-alueen yllä. Valituksessa
luetellaan ne ihmisoikeuksien ja perusvapauksien suojaamista koskevat
määräykset, joita Ukraina on jatkuvasti rikkonut. Tämä oli siis ensimmäinen
kerta kun Venäjä teki valituksen Euroopan ihmisoikeustuomioistuimeen. Saa
nähdä, miten tuomioistuin suhtautuu tähän valitukseen. Tuomioistuimen toiminta
saattaa kestää vuosia. Tuntien Euroopan asenteen olen itse hyvin skeptinen
asian suhteen.
Joe
Biden ja Angela Merkel tapasivat toisensa Washingtonissa 15.7.2021 ja pitivät
yhteisen lehdistötilaisuuden. Yhtenä tärkeimmistä puheenaiheista oli Nord
Stream 2 kaasuputken linjaus Venäjältä
Saksaan. Biden ilmoitti, ettei mitään sanktioita tule, ellei kaasuputka käytetä
aseena Ukrainaa vastaan. Ainoa vika tässä oli se, että Ukrainan mielestä
neuvotteluissa olisi pitänyt olla myös Ukrainan presidentti Zelenskyi. Heidän
mielestään Yhdysvallat ja Saksa neuvottelivat asioista, jotka koskivat
Ukrainaa. Mutta Yhdysvallat haluaa keskittyä Kiinaan ja siksi luoda hyvät
suhteet Saksaan. Se ei halua ottaa riskejä kauppasodasta Saksan kanssa. Saksa
ja Eurooppa tarvitsevat kipeästi energiaa ja tällä hetkellä venäläinen kaasu on
ainoa kunnollinen halpa ja puhdas energialähde Eurooppaan. Ukraina on
epäluotettava ja arveluttava kumppani kaasun toimittamisessa, kuten aikaisemmin
on nähty. Nord stream 2:sta vastustetaan mm. Ukrainassa ja Puolassa. Venäjällä
ei ole mitään sitä vastaan, että kaasua kuljetetaan myös Ukrainan kautta
Eurooppaan, mutta se täytyy olla myös taloudellisesti kannattavaa ja siinä on
noudatettava markkinahintoja. Nord Stream 2 on 2 000 km lyhyempi kuin Ukrainan
kautta kulkevat putket ja näin ollen tulee edullisemmaksi kuljettaa sitä kautta
kaasua Eurooppaan. Zelenskyin vierailua Bidenin luokse on lykätty jo ainakin
kaksi kertaa ja nyt se on siirretty elokuun loppuun. Tällöin Nord Stream 2 on
todennäköisesti jo valmis. Tosin Yhdysvalloissa on ilmennyt ääniä, että Zelenskyin
ja Bidenin apaaminen siirrettäisiin jopa syyskuun loppuun. Ukraina ei ole
prioriteetti, Kiina on.
Sitten
se hauskin nurinkurinen juttu. Ukrainassa on kaupunki nimeltään New York. Se
sijaitsee idässä lähellä Donbassin rajaa ja on näin ollen itäisen sotatantereen
alueella. Jatkuvasta sodankäynnistä johtuen se oli saanut 16.7.2021 ilmeisesti yhden
kranaatin alueelleen. Joku alempi ukrainalainen upseeri sai tästä päähänsä
nostaa syytteen Venäjää ja sen puolustusministeriä Sergei Soigua vastaan. Soigu
haastettiin oikeuteen Mariupoliin viimeistään 20.7.2021 mennessä sakkoja
vastaan. Sakkojen suuruus oli 4 758 Ukrainan hryvnia tai 13 000 Venäjän ruplaa.
Tyhmää ellei se olisi niin koomista. Tämä räjäytti sosiaalisen median. Nettiin
ilmestyi mitä hauskempia juttuja asiasta. Ohessa on yksi. Presidentti Zelenskyi
on entinen koomikko. Koomikko johtaa Ukrainaa ja se näkyy. Sergei Soigun vaimo
ilmoitti muuten, että Sergei oli tuohon aikaan lomalla Siperiassa.