HERKÄT
JÄÄHYVÄISET
20.tammikuuta
2021 Yhdysvallat antaa herkät jäähyväiset kenties aikamme kuuluisimmalle
presidentille. Donald Trumpin nimi tulee jäämään Amerikan historiaan
lähtemättömästi. Tätä ei voi kukaan kieltää. Tilalle astuu toinen ovela roisto,
joka keinotteli sukunsa ja poikansa kanssa rahaa itselleen mm. Kiinasta ja
Ukrainasta. Hänen nimensä on Joe Biden. Vallan vaihtuminen tosin tapahtuu hyvin
poikkeavissa olosuhteissa, jollaista ei vielä ole nähty Amerikan historiassa. Voidaan
sanoa, että maailma muuttuu poikaseni. Ja niinhän se tekee, joskus rajustikin.
Mitä vähemmän aikaa jää Trumpille sitä suuremmaksi nousee hysteria. Jotkut
sanoivat, että tapahtuu vallankumous. Tätähän Yhdysvallat on yrittänyt
harrastaa kaikkialla maailmassa, mutta nyt se tapahtuukin itse Yhdysvalloissa.
Valta siirtyy kumouksen kautta. On julistettu sota Trumpia vastaan. Kun katsoo
tiedotusvälineitä Yhdysvalloissa juuri näin se tapahtuu. Kongressitalo on kuin
sotilasleiri sotatilan aikana. Aikoinaan sitä sanottiin "Kansan
taloksi". Nyt siellä on enemmän sotilaita, kuin Irakissa tai Afganistanissa
yhteensä eli yli 21 000, Afganistanissa ja Irakissa vain 5 000. Ja nämä sotilaat
ovat aseistettuja. Joten Bidenin virkaanastumisjuhlallisuudet muistuttavat
enemmän sotilasoperaatiota kuin juhlatilaisuutta. Siitä huolimatta monet
edustajat hankkivat panssariliivit itselleen. Tavallisesti
"kruunajaistilaisuuteen" osallistuu tavallinen kansa, nyt ei. Siellä
on enemmän sotilaita kuin ketään muita kansalaisia.
Hysteria
teki Trumpista poliittisen ruumiin. Mutta kuka hallitsee Amerikkaa? Poliisi
tiesi tulevasta ryntäyksestä kongressitaloon, mutta ei reagoinut mitenkään
siihen. Se ei "välittänyt" siitä. Oliko tässä jokin tarkoitus? Tehdä
Trumpista poliittinen ruumis? Tuntuu elävästi siltä, että joillakin oli
tarkoitus antaa Trumpin kannattajien "murtautua väkivalloin" kongressitaloon.
On poliiseja ja sotilaita, jotka kannattavat Trumpia, mutta se ei selitä
kaikkea. Siitä lähtien lehdistö ja tiedotusvälineet synkronisoidusti pistävät
Trumpia matalaksi. Mutta tässä on mielenkiintoista vilkaista vähän Trumpin ja
Bidenin valoisia ja pimeitä puolia.
Aloitetaan Trumpista, koska tapaus on helpompi. Kysymys kuuluu vain aloittaako
hyvistä vai huonoista puolista? Ja on toki todettava, että mikään tila tai aika
ei riitä kaikkien seikkojen läpikäymiseen joten otan esille vain muutamia
seikkoja lyhyesti. Ja on tietenkin makukysymys kuka pitää mitäkin hyvänä tai
huonona seikkana.
Trump
aloitti presidenttinä neljä vuotta sitten ja sitä pidettiin suurena
yllätyksenä. Kaikki uskoivat hänen vastustajansa demokraatti Hillary Clintonin
voittavan vaalit. Harvat uskoivat Trumpiin. Tätä voittoa pidettiin Venäjän
sekaantumisena vaaleihin, mutta myöhemmin selvisi, että tämä olikin
demokraattien vaalipropagandaa ja vaalivilppiä. Aloitetaan huonoista seikoista. Trump aloitti
irrottamalla Yhdysvallat lukuisista kansainvälisistä sopimuksista täysin
yksipuolisesti. Näihin kuuluivat Pariisin ilmastosopimus, kauppapoliittiset
sopimukset Euroopan ja muiden valtioiden kanssa ja Iranin kanssa tehty
ydinasesopimus. Mutta kaikkein pahimmat olivat sotilaalliset sopimukset, kuten
Venäjän kanssa tehdyt keskimatkan ohjukset kieltävä INF-sopimus, ydinsulkusopimus
START ja ns. Avoin taivas -sopimus. Nämä kaikki Trump sanoi yksipuolisesti
irti. Avoin taivas -sopimuksen irtisanominen rokottaa nimenomaan Eurooppaa,
koska Yhdysvalloilla ja Venäjällä on satelliittinsa, joilla vakoilla ja kuvata.
Lisäksi lukuisat sanktiot Venäjää ja Kiinaa vastaan aiheuttivat loppujen
lopuksi sen, että Eurooppa ja Yhdysvallat itse kärsivät niistä enemmän kuin
Venäjä ja Kiina. Itse asiassa Venäjä hyötyi näistä. Suomi oli yksi eniten
kärsineistä maista.
Entäpä
Trumpin hyvät teot. Niitäkin oli, vaikka monet ovat toista mieltä tai
aktiivisesti unohtavat asioita. Tärkein on ehdottomasti se, että yhtään sotaa
hän ei sytyttänyt missään päin vastoin kuin hänen edeltäjänsä Barack Obama,
joka sytytti enemmän sotia kuin kukaan aikaisempi Yhdysvaltojen presidentti.
Trump veti amerikkalaiset joukot pois Syyriasta ja aloitti joukkojen vetämisen
Afganistanista ja Irakista. Tärkeimpiä liennyttäviä tekijöitä olivat Venäjän
presidentin Vladimir Putinin ja Kiinan presidentin Xi Jinpingin tapaamiset.
Yllätyksellinen ja hieno oli Pohjois-Korean Kim Jong-unin tapaamiset. Hieno
päätös oli myös aikomus lakkauttaa sotilasliitto Nato tai ainakin irrottautua
siitä. Nato on jo aikansa elänyt ja lisää vain jännitteitä Euroopassa.
Sisäpoliittisesti Trump sai aikaan paljon, mutta en paneudu niihin.
Entäpä
Joe Biden? Tämä demokraatti kasvatti omaisuutensa keinottelemalla kiinalaisten
ja ukrainalaisten politiikkojen, oligarkkien ja heidän rahojensa kanssa. Voiko
tällainen henkilö olla Yhdysvaltojen presidentti? Hänen poikansa oli siinä
mukana vaikkakin hän on narkomaani, alkoholisti ja käytti alaikäisiä tyttöjä
hyväksi varsinkin Ukrainassa. Oikeastaan mitään hyvää Bidenissa en toistaiseksi
vielä keksi. Häntä pidetään Barack Obaman politiikan jatkajana, mikä on todella
huono seikka maailman kannalta. Amerikkalaisen "demokratian"
pakkosyöttö maailmalle ei todellakaan lisää rauhaa maailmassa. Naton ja
sotilaallisen voiman kasvattaminen lisää jännitteitä varsinkin Euroopassa, jos
Biden tähän lähtee. Käsitykseni Bidenista merkitsee väkivallan lisääntymistä ei
vain Yhdysvalloissa vaan koko maailmassa. En suinkaan ihannoi Trumpia, mutta en
myöskään Bidenia.
Lähipäivät
ja -viikot tulevat näyttämään, miten Biden pärjää sisäpoliittisesti. Mitä
Yhdysvalloissa tulee tapahtumaan? Yhdysvallat on jakaantunut ainakin kahtia.
Millä voimalla on mahdotonta määritellä tällä hetkellä. Trumpin kannatusluvut
ovat olleet poliittisista taisteluista johtuen laskussa ja kukaan ei oikeastaan
tiedä niitä. Toki vannoutuneita kannattajia hänellä on, mutta monet pelkäävät
leimautuvansa ja pilaavansa tulevaisuutensa sillä. Siksi he "vaihtavat
puolta". Trumphan on täydellisesti suljettu tiedotusvälineiden
ulkopuolelle ja hänestä levitetään vain negatiivista propagandaa. Myös
rahoitus- ja liikemaailma sanoutuu hyvää vauhtia irti hänestä. Bidenilla on
vapaus käyttää esimerkiksi Twitteriä ja kaikkia tiedotusvälineitä. Demokraatit
haluavat hegemonian, koska Trump on liian pelottava ja vaarallinen joten hänet
on poistettava politiikasta. Koko
maailma asettaa Trumpin antihenkilöksi. Halutaan estää, ettei hän voi
asettua ehdokkaaksi enää koskaan. Trump halutaan pyyhkiä poliittiselta kartalta
kokonaan. Yhdysvaltojen arkaainen
vaalimenetelmä mahdollistaa sen.
Ukraina ilmoitti virallisesti, ettei se ole vaikuttanut mitenkään näihin vaaleihin. Tämä ilmoitus ihmetyttää vähän. Tosin Ukrainan entinen presidentti Petro Poroshenko on kutsuttu Bidenin kruunajaistilaisuuteen, mutta nykyistä presidenttiä Vladimyr Zelenskiä ei ole kutsuttu. Kertooko se jotain asioista? Poroshenkolla ja Bidenilla oli paljon yhteisiä "bisneksiä". Ukraina on Euroopan köyhin valtio ja nyt Ukraina odottaa kovasti köyhäinapua Bidenilta. Biden oli aikanaan syvästi sisällä Ukrainan politiikassa. Vai onko todella niin, että Ukraina on vain alusta, jonka kautta käydään sotaa Venäjää vastaan?
Näistä
vaaleista nähdään selkeästi, että sananvapaus ei olekaan itseisarvo vaan
suhteellinen käsite, jota pitää suitsia joidenkin tahojen tahdon mukaan.
Voivatko suuryritykset olla asian takana vai kokonaan jotkut muut, jotka
pystyvät hallitsemaan myös suuryrityksiä? Tämä koskee myös Suomen mediaa, joka
toistaa näitä samoja asioita. Trumpista tehtiin digitaalinen marttyyri. Päätös
voi mullistaa myös sosiaalista mediaa. Sosiaalinen media on polarisoitunut
samalla tavalla kuin tiedotusvälineet. Sosiaalisella medialla on enemmän
poliittista valtaa, kuin yksittäisellä valtiolla tai niiden johtajilla. Trump
oli sentään Yhdysvaltojen presidentti. Hän oli varsinainen ensimmäinen uhri.
Tämän jälkeen tulee muitakin. Sensuuri voitti. Päättäjät on kuitenkin salattu
huolellisesti. Demokratialla ei ole enää merkitystä. Demokratia hävisi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tarkistetaan ennen julkaisua!