JUST PLAY
Näinä aikoina, kun koko maailmassa puhutaan vain
koronaviruksesta ja sen aiheuttamista haitoista, voisi olla piristävää katsella
ja kuunnella jotain kevyttä uutta raikasta, vaikkapa kaunista musiikkia. En ole
viimeaikoina ehtinyt kiireiltäni juuri kirjoitella tänne blogiini, mutta nyt
yritän tehdä sen nopeasti ja vähän kevyesti. Kirjoitan venäläisestä pienestä
yhtyeestä nimeltään "JUST PLAY". Yhtyeen muodostavat kaksi nuorta
naista Evgenia Skatschkova ja Aleksandra Kuznetsova. Törmäsin heidän
musiikkiinsa tuossa parisen kuukautta sitten ja tykästyin siihen niin, että
olen soitellut sitä koneeltani usein iltaisin ennen nukkumaan menoa. Ajattelin
ehkä jakaa sitä muillekin, jotka eivät vielä tunne heitä.
Evgenia soittaa viulua ja Aleksandra pianoa. Heillä on
klassinen koulutus. He ovat valmistuneet Moskovan Tshaikovskin
konservatoriosta. Yhtyeen nimi on "Just Play" ja se soittaa
kaikenlaista musiikkia klassisesta kansanlauluihin ja rokkiin saakka. Yhtye
ilmoittaa, että heille voi lähettää toiveita ja he soittavat niitä. He eivät
laula eivätkä sävellä itse, mutta he sanovat etteikö vielä joskus voisi käydä
niin. He soittavat lukemattomia erilaisia kappaleita mm. Nightwishia,
Beatlesia, Tähtien sodan ja muiden elokuvien tunnusmusiikkia ja sitten
klassista ja kansanlauluja ja mitä monipuolisimpia kappaleita. He itse
sovittavat kappaleet. He pitävät konsertteja. Heillä on miljoonia kuuntelijoita
netissä. Paitsi että pidän heidän kappaleistaan pidän myös heidän
sovituksistaan ja esitystyylistään. Niissä on jotain raikasta ja uutta. Ehkäpä
aloituskappaleeksi näin koronaviruksen aikana sopii raikas ja kevyt "Мой рок-н-ролл" eli "Minun
rokkenrollini".
Kappaleen lopussa he pyytävät kuuntelijoitaan lähettämään
toiveitaan piirrettyjen tai animaatioelokuvien musiikista, joita toivoisivat,
että heille soitettaisiin. Seuraavaksi sopisi hyvin Viktor Tshoin säveltämä
kappale "Кукушка" eli "Käki". Olen aikaisemmin kirjoittanut
kappaleesta ja kirjoitukseni osoite seuraa kappaleen jäljessä.
Seuraavaksi ehkä sopisi Viktori Kipelovin kuuluisa kappale
"Я свободен" eli "Olen vapaa". Se kertoo ilmeisesti ihmisen
kuolemasta, kuolleesta sielusta. Näin olen ymmärtänyt. Sanat menevät jotenkin,
että ympärilläni on hiljaisuus, olen vapaa kaikesta, sade kulkee lävitseni,
tuli ei polta, kipua ei enää ole, en tunne pelkoa, vihaa, en ystävyyttä, kaikki
sillat on poltettu, lennän taivaalla vapaana kuin linnut eikä minua enää mikään
kahlitse. Joitakin sanat järkyttävät, joitakin ihastuttavat. Minusta sekä
sävel, että sanat ovat hienoja. Olen kuunnellut kappaletta jo ainakin vuodesta
2011. Tässä Just Playn herkkä tulkinta.
Sitten vähän elokuvamusiikkia. Ensimmäinen kappale on
elokuvasta "Karibian merirosvot" ja toinen tunnusmusiikkia elokuvasta
"Tähtien sota". Hyvin usein Just Play käyttää huumoria esityksissään.
Sitten kaksi suomalaistenkin hyvin tuntemaa kappaletta.
Varsinkin vanhempi väki muistaa nämä suomalaisinakin tulkintoina. "Tumma
on yö" ja "Katjusa" kauniisti tulkittuina.
Sitten Nightwishin "Wishmaster". Loistava
suoritus!
Itse tykkään kappaleesta "Небо Славян" eli "Slaavilainen
taivas", joka kertoo slaavilaisista ihmisistä, jotka asuvat yhteisen
taivaan alla. Heillä on yhteisiä meriä, lunta, metsää, vahva luonne, uskonto ja
he puhuvat slaavilaisia kieliä.
Heillä lukemattomia hienoja
kappaleita, kuten "Shamaanilla on kolme kättä", "Vieraalle
tulevaisuudesta", "Kaupunki, jota ei ole", "Kirottu vanha
talo", "Entisen rakkauden muistot", "Sielujen taivas",
"Hyppään kalliolta", "Kaikki sujuu suunnitellusti",
"Kivellä päähän", "Ruusujen katu", "Me kuljemme
hiljaisuudessa", "Sinun puhelusi" jne, jne jne... Lopuksi kappaleet
"Lyriikkaa" ja DDT:n "Tässä kaikki" ja "Kultaisen
auringon säde".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tarkistetaan ennen julkaisua!