PUTININ TILAISUUS
Venäjän presidentti Vladimir Putin piti 15.1.2020
jokavuotisen puheen valtakunnan tilasta. Tässä vaiheessa ne, jotka eivät ole
kiinnostuneita asiasta voivat "kääntää kanavaa". Katsoin koko
ohjelman suorana. Itsellänikin ei ole kovasti aikaa, joten joudun tässä käsittelemään
asioita varsin lyhyesti. Tänä vuonna puhe oli jossain määrin poikkeuksellinen.
Kuten muistettaneen viime vuonna vastaavassa tilaisuudessa Putin kertoi Venäjän
uusista aseista, jotka ovat paljon kehittyneempiä kuin länsimaiset tai
amerikkalaiset aseet. Tänä vuonna puhe sisälsi vain pääasiassa kotimaan
asioita. Puhe kesti vähän yli tunnin, mutta jälkiseuraamukset olivat varsin
voimakkaat. Tilaisuuteen osallistui yli 1 300 osanottajaa päättävistä elimistä
sekä diplomaatteja ja n. 900 lehdistön edustajaa.
Puheen sisältö käsitteli suurin piirtein seuraavia
asioita. 39 minuuttia Venäjän sosiaalipolitiikkaa, 16 minuuttia perustuslain
muuttamista, 6 minuuttia taloutta, 3 minuuttia sisäistä politiikkaa, 2
minuuttia sähköisiä yhteyksiä ja internettiä ja 1minuutti 75 vuotta toisen
maailmansodan voittamisesta. Sosiaalipolitiikka sisälsi lähinnä köyhyyden
poistamista, syntyvyyden lisäämistä, johon tuli varsin konkreettisia
ehdotuksia, terveydenhoidon parantamista, koulutusta ja vanhusten hoitamista
käsitteleviä asioita. Siis varsin samanlaisia asioita, kuin Suomessakin
pohditaan. Matalaan syntyvyyteen Putin kiinnitti erityisesti huomiota. Venäjä
on pinta-alaltaan ylivoimaisesti maailman suurin valtio. Sen maaperä ja
olosuhteet sisältävät valtavat määrät rikkauksia, mutta ihmisiä on vähän ja
syntyvyys heikko. Venäjän kansalaisia on eri laskentatapojen mukaan 147 - 150
miljoonaa. Lapsilisiin tulee valtavia korotuksia. Mitä enemmän lapsia perheessä
sitä suuremmat korotukset. Tällä toivotaan olevan vaikutusta. Myös eläkkeisiin
tulee korotuksia ja se sidotaan indeksiin. Venäjän vakuusrahasto on kasvanut
valtaviin mittoihin ja se korvaa kaikki velat ja vakuudet moninkertaisesti.
Putin ehdotti, että rahastoa ruvettaisiin käyttämään kansalaisten hyödyksi.
Venäjän perustuslaki
Venäjän perustuslaki on peräisin Neuvostoliiton
hajoamisen ajoilta 1990 luvun alusta vuodelta 1993. Tällöin Venäjä oli
kaaostilassa ja perustuslaki muodostettiin siinä rytäkässä. Se sisältää
paljolti sellaista mitä syötettiin ulkoapäin. Se ei ole venäläistä eikä enää
ajankohtainen. On tullut aika muuttaa se. Oligarkkien valtapyrkimykset
kukistettiin. Presidentin valtakausi pysyisi edelleen suurin piirtein samana
kaksi kautta, mutta presidentiksi voisi valita vain Venäjän kansalainen. Hänen
pitää olla asunut Venäjällä vähintään 25 vuotta, eikä hänellä koskaan saisi
olla ollut toisen maan kansalaisuutta tai oleskelulupaa toisessa maassa.
Pääministerin valitsisi maan parlamentti eikä presidentti. Tämä käytännössä
merkitsisi presidentin aseman heikentymistä ja pääministerin vahvistumista. Mutta
presidentillä olisi oikeus erottaa ministeri, joka ei täytä velvollisuuksiaan.
Lisäksi hän ehdotti nykyisen neuvoa-antavan valtakunnanneuvoston aseman
vahvistamista.
Muista asioista mainittakoon, että Putinin mielestä
internetin saatavuus tulee olla kaikkien saatavilla ja se tulee olla
maksutonta. Uutta teknologiaa on kehitettävä ja siihen on kiinnitettävä
erityistä huomiota. Uusia yrityksiä on edistettävä. Puolustusvoimat ovat
maailman nykyaikaisimmat ja joissakin asioissa Venäjä on yli 10 vuotta edellä
muita. Tämä etumatka pitää säilyttää. Venäjä viettää tänä vuonna toisen
maailmansodan 75-vuotisjuhlaa. Arkistoja avataan ja saadaan todellista tietoa
maailmansodan tapahtumista, joita joissakin maissa on pyritty vääristelemään.
Varsinainen uutispommi oli heti tilaisuuden jälkeen
pidetty hallituksen kokous. Siinä presidentti Putin erotti hallituksen tai
oikeammin pääministeri Dmitri Medvedev pyysi eroa ja sen seurauksena
hallituskin on eroava. Entinen hallitus on ollut voimassa yli 8 vuotta ja oli
aika vaihtaa hallitus. Entinen hallitus jatkaa niin kauan, kunnes uusi hallitus
on valittu. Uudeksi pääministeriksi Putin valitsi Mihail Misustinin. Hän on
taloustieteen tohtori ja toiminut
verohallinnon pääjohtajana vuodesta 2010 lähtien ja kehittänyt verohallinnosta
varsin tehokkaan välineen. Verotus ja varsinkin yhtiöverotus on nykyään varsin
läpinäkyvää. Kuka tahansa voi tarkistaa netin kautta minkä tahansa firman toimintaa, sen tuloja, sen menoa ja sen
maksamia veroja millä hetkellä tahansa reaaliaikaisesti. Näin tapahtunee myös
ihmisille systeemin kehittyessä. Veronkierto on entistä hankalampaa ja
verotulot ovat kasvaneet huimasti. Venäjällä verotus on tasaverotusta kaikille
13 prosenttia.
Keskellä Venäjän uusi pääministeri Mihail Misustin,
Dmitri Medvedev ja muita hallituksen jäseniä.
Putin kiitti Dmitri Medvedeviä ja hallitusta
toiminnastaan tänä aikana. Hän ilmoitti keskustelevansa asiasta vielä jokaisen
hallituksen jäsenen kanssa erikseen. Medvedev ilmoitti siis eroavansa ja hyväksyvänsä
hallituksen eron. Medvedev siirtyy uuteen virkaan uuteen perustettavaan
turvallisuusneuvostoon varajohtajaksi.
Misustin Venäjän parlamenti eli Duman esittelyssä.
Putinin aikana Venäjä on kehittynyt yhdeksi maailman
valtatekijäksi. Jotkut sanovat, että Yhdysvaltojen nykyjohdon jättämän valtatyhjiön
on täyttänyt Venäjä. Mitään tärkeitä asioita maailmassa ei voi päättää ilman
Venäjää. Presidenttikautta Putinilla on vielä jäljellä neljä vuotta. Tämä tulee
olemaan hyvin kiireistä aikaa. Paljon on vielä tehtävää. Joku ehdotti, että
kansa saisi päättää kenet se valitsee uudeksi presidentiksi, vaikka Putinin
uudeksi kaudeksi. Tähän Putin vastasi, että tämä ei käy. Täytyy seurata
perustuslakia. Hän ei halua muuttaa tätä kohtaa perustuslaissa. 20.1.2020 Putin
antoi ehdotelman uudeksi perustuslaiksi, jota ryhdyttiin käsittelemään. Tässä
ei ole mitään järkeä paneutua tähän asiaan enempää toistaiseksi.
Putinin antama perustuslakiehdotus, joka rupeaa nyt
käymään läpi eri instansseja.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tarkistetaan ennen julkaisua!