PIENI VIHAINEN TYTTÖ
Viimeaikoina on paljon puhuttu ja kirjoitettu nuoresta
pienestä ruotsalaisesta 16-vuotiaasta tytöstä nimeltään Greta Thunberg. Suomessakin
hän on saanut laajalti huomiota. Hän on saanut aikaan eräänlaisen
kansainvälisen ilmastoliikkeen, johon Suomessakin on lähdetty liikkeelle mukaan
varsin aktiivisesti. Varsinaisesti hän nousi julkisuuteen 2018 osoittamalla
mieltä Ruotsin valtiopäivätalon edustalla ilmastonmuutosta vastaan. Oli
perjantai ja hän oli pois koulusta ja sai aikaan kansainvälisen
koululakkoaallon. Hänen äitinsä on oopperalaulajatar Malena Ernman ja isä
kirjailija Svante Thunberg. Gretalla on diagnosoitu Aspergerin oireyhtymä.
Suurimman huomion Greta sai saadessaan pitää puheen
23.9.2019 YK:n ilmastokokouksessa New Yorkissa. Puhe kesti neljä minuuttia.
Puhe herätti laajalti huomiota varsinkin joidenkin saamiensa kommenttien
tähden. Puhe oli aika voimakas ja dramaattinen, ehkäpä aggressiivinenkin. Minun on turha lähteä tässä käymään sitä läpi,
koska se on nähtävissä ja kuultavissa netissä kokonaan. Puheen voisi kiteyttää
hänen sanoihinsa: "- Minun ei
pitäisi seistä täällä. Minun pitäisi olla koulussa toisella puolella
valtamerta. Silti te kaikki tulette hakemaan minulta toivoa? Kuinka kehtaatte! Olette
varastaneet unelmani ja lapsuuteni tyhjillä sanoillanne. "kuinka te
kehtaatte, how dare you" toistuu useita kertoja puheessa. Selkeästi
vaikutti siltä, ettei hän itse ollut kirjoittanut puhetta. Siitä tulee epäaito
vaikutelma ja, että puhe on laskelmoitu. Tai ainakin häntä on autettu puheen
kirjoittamisessa.
Gretan
ilme on näkemisen arvoinen, kun presidentti Trump ohitti hänet kiinnittämättä
häneen mitään huomiota.
Varsinaista huomiota herättivät jälkiseuraukset ja
kommentit. Yhdysvaltain presidentti Trump käveli tilaisuudessa Gretan ohi
kiinnittämättä mitään huomiota Gretaan. Tämä näyttää ainakin videoilta
katseltuna herättävän Gretassa raivoa. Katsokaapa hänen ilmeensä muuttumista,
kun Trump kävelee ohi kiinnittämättä mitään huomiota häneen. Myöhemmin Trump kommentoi Twitterissään: "She
seems like a very happy yong girl looking forward to a bright and wonderful
future. So
nice to see! - Siinäpä oikein iloisen näköinen nuori tyttö, joka katsoo kohti
loistavaa ja mahtavaa tulevaisuutta. Onpas kivaa katsella." Trumpin
twiittaus on herättänyt netissä varsin laajaa keskustelua sekä puolesta että
vastaan. Muutenkin Gretan esiintyminen ja puhe tilaisuudessa on saanut varsin
vaihtelevaa kommentointia.
Greta
on päässyt myös Time lehden kanteen.
Myös toinen aikamme suurmies Venäjän presidentti Vladimir
Putin joutui kommentoimaan Gretan toimintaa. Keskiviikkona Moskovassa Venäjän
energiafoorumissa häneltä kysyttiin mielipidettä Gretan toimista. Putin vastasi
suurin piirtein näin "Thunberg on tietämätön nuori teini. Kukaan ei ole
selittänyt Gretalle, että moderni maailma on monimutkainen ja toisenlainen.
Ihmiset Afrikassa ja monissa Aasian maissa haluavat elää samalla vaurauden
tasolla kuin ruotsalaiset. Ympäristöasioista huolta kantavia nuoria on
tuettava. Lapsia ja nuoria ei kuitenkaan saa käyttää hyväksi omien etujen
ajamisessa. Olen varma, että Greta on ystävällinen ja hyvin vilpitön tyttö.
Mutta aikuisten pitää tehdä kaikkensa, jotta teinit ja lapset eivät joutuisi
äärimmäisiin tilanteisiin." Juuri tässä on minusta pointti. Putin oli
täsmälleen oikeassa. Kirjoitanpa mistä syystä.
Kanadalainen 12-vuotias Severn Cullis-Suzuki puhui 1992
YK:n ilmastokokouksessa
Greta Thunberg ei ole ensimmäinen lapsipuhuja suurissa
julkisissa tilaisuuksissa. Hyvänä esimerkkinä nuori kanadalainen 12-vuotias
tyttö Severn Cullis-Suzuki puhui vuonna 1992 ilmaston puolesta YK:n
ilmastokokouksessa Rio de Janeirossa. Hän puhui melkein täsmällisesti samoin
kuin nyt Greta tai oikeammin Greta puhui täsmällisesti samoin sanoin kuin
tuolloin Severn Cullis-Suzuki. Alla on osoite videoon, jossa hän puhuu.
Kuunnelkaa ja katsokaa:
Seuraukset vain eivät olleet kovin hienoja. En tiedä
Severn Cullis-Suzukin taustatekijöitä, mutta tämä aiheutti sen, että
teollisuuspohatat käyttivät tätä puhetta hyväkseen ja valmistivat
kylmälaitteita, jotka tekivät heistä miljonäärejä tai sanoisinko miljardöörejä.
Puhe tuotti puhdasta bisnestä, mutta maailmaa se ei muuttanut. Se teki myös
Severn Culli-Suzukin ja hänen perheensä rikkaaksi. Se aiheutti myös toisilla
aloilla suurta työttömyyttä. Maailmaa se ei muuttanut paremmaksi. Häntä vain
käytettiin hyväksi.
Yhdysvaltojen kongressissa 1990 puhui 15-vuotias Nayrah
al-Sabah. Seuraukset olivat hirveät.
On myös toinen nuori tyttö. Hän puhui Yhdysvaltojen
Kongressin ihmisoikeuskokoukselle 10. lokakuuta 1990. Hän oli 15-vuotias Nayrah
al-Sabah. Hän kertoi olleensa Kuwaitissa lasten sairaalassa silloin kun Irak
hyökkäsi sinne. Hän kertoi itkien omin silmin nähneensä kuinka irakilaiset
sotilaat olivat ottaneet pikku lapsia keskoskaapeista ja heittäneet heidät
"kylmälle" lattialle kuolemaan. Seuraukset kertomuksesta olivat
hirveät. Tuolloinen Yhdysvaltojen presidentti George HW Busch hyökkäsi Irakiin
ensimmäisen kerran.. Myöhemmin selvisi, että Nayrah ei ikinä ollut edes käynyt
Kuwaitissa. Kaikki mitä hän kertoi oli valetta, etukäteen suunniteltua
propagandaa. Olen kirjoittanut asiasta jo vuosia sitten. Video puheesta:
Nämä eivät ole lähellekään ainoita tapauksia. Nuoria ja
lapsia on käytetty ja käytetään jatkuvasti hyväksi erilaisiin tarkoituksiin,
niin poliittisiin kuin taloudellisiin. Esimerkin
vuoksi otan esille Syyrian. Monien mielestä tämä voi olla aika kaukaa haettu
juttu, mutta minun mielestäni antaa selkeän, ehkä vähän voimakkaan kuvan lasten
hyväksikäytöstä. Aihe on vaikuttava. Viime vuosina Syyriaa näyttämönä on
käytetty hyväksi. Mm. pikkutytöt ovat kirjoittaneet nettiin erilaisia
päiväkirjoja Syyriasta ja Assadin armeijan pommituksista. Myöhemmin kävikin
selville, että esimerkiksi eräs näistä asui Britanniassa ja hänen oli käsketty
kirjoittamaan näitä viestejä. Mukaan oli liitetty sotakuvia Syyriasta.
Kuuluisimpia tapauksia oli pikkutyttö, joka seisoi verisessä valkoisessa
leningissä rauniokasojen keskellä. Myöhemmin kävi selville, että kuvan olivat
tehneet terroristijärjestö Valkoiset kypärät ja se oli kuvattu Egyptissä ja
tyttö oli egyptiläinen pikkutyttö, jolle maksettiin kuvauksista rahaa. Hän ei
ollut ikinä käynytkään Syyriassa.
Pikkutyttö, jonka terroristijärjestö Valkoiset kypärät
lavastivat Syyrialaiseksi uhriksi, mutta todellisuudessa oli egyptiläinen ja
kuvat kuvattiin Egyptissä Kairossa.
Terroristijärjestö Valkoiset kypärät "White
Helmets" on käyttänyt varsin runsaasti hyväkseen lapsia, nuoria ja naisia
valheellisessa toiminnassaan. Tällä on onnistuttu vaikuttamaan länsimaissa
mielipiteisiin tunteiden kautta. Toiminta on ollut suurin piirtein seuraavaa.
Lavastettiin johonkin Syyrialaiseen rauniokaupunkiin sodan keskellä kemiallinen
hyökkäys. Tai valmistettiin todella kemiallisia aseita, joita käytettiin
oikeasti ampumalla niitä tai viemällä paikalle. Seurauksia kuvattiin
huolellisesti joka puolelta. Tämän jälkeen kuvat levitettiin kansainväliseen
levitykseen. Tästä syytettiin presidentti Assadia ja syyrialaisia tai
venäläisiä joukkoja. Näin saatiin
ihmiset länsimaissa uskomaan syyrialaisten ja Syyrian presidentti Assadin
käyttävän kemiallisia aseita hyökkäyksiinsä. Valkoiset kypärät toimi
terroristijärjestö Isisin mukana. Onneksi Valkoisten kypärien toiminta on muun
terrorismin ohella häviämässä. Olen kirjoittanut Valkoisten kypärien
toiminnasta varsin runsaasti aikaisemminkin.
Lavastettu tilanne.
Valkoisten kypärien lavastama tilanne Syyriassa
Poika kertoo miten kaikki tapahtui. Minut otettiin kiinni
kadulta ja vietiin väkisin sairaalaan. Tällä vesiletkulla minut kasteltiin.
Mitään hyökkäystä ei ollut tapahtunut.
Se, että käytetään lapsia tai nuoria hyväksi erilaisiin
tarkoitusperiin vetoaa varsinkin naisiin. Esimerkiksi Trumpin tytär Ivanka
Trump sai aikaan sen, että Trump hyökkäsi ohjuksin Syyriaan 7.4.2017 juuri
Valkoisten kypärien levittämän materiaalin takia. Samoin tapahtui seuraavana
vuonna kun Yhdysvallat , Britannia ja Ranska hyökkäsivät ohjuksin Syyriaan jälleen
Valkoisten kypärien valheellisen materiaalin perusteella.
Julkaistu kuva ja todellisuus.
Valkoiset kypärät toiminnassa. Laskekaapa kuinka monta
kameraa on kuvassa.
Nuorisoon vetoaa se, jos samanikäinen nuori käyttäytyy
huomiota herättävästi jonkin hyvältä ja hienolta, moraalisesti
korkeatasoiselta vaikuttavan asian
puolesta. Syntyy joukkoliike (sanoisinko psykoosi tai hysteria) asian puolesta.
Vika on siinä, että ei tiedetä kaikkia todellisia taustatekijöitä. Voi olla,
että niitä on tai sitten ei, mutta kypsymättömien keskenkasvuisten joukkoliike
ei ole paras tapa vaikuttaa asioihin. Selkeästi voi olla kysymys heidän
hyväksikäytöstään. En suinkaan kiellä, että nämä nuoret voivat olla tosissaan
asioiden takana koko sydämestään. Mutta on aivan selvää, että he eivät ole
kypsiä käsittelemään näitä asioita. Ei pitäisi ottaa liian vakavasti näitä
mielenosoituksia.
Onko hän kyllin kypsä ymmärtämään, mitä hän tekee?
En osaa sanoa, mitä on Greta Thunbergin takana ja kuinka
paljon vaikuttavat hänen vanhempansa asioihin, mutta selkeästi näin on, koska
siitä on heille monenlaista etua. En myöskään osaa sanoa käytetäänkö Gretaa
hyväksi esimerkiksi johonkin taloudelliseen tai poliittiseen tarkoitukseen, mutta
on selvää, että poliittisesti tästä hyötyvät monet tahot. En myöskään tiedä
kuka tai ketkä rahoittavat hänen toimintaansa vai rahoitetaanko sitä joltain
taholta? Mutta ilmiselvää on, että hänen sairautensa Aspergerin oireyhtymä
vaikuttaa hänen toimintaansa. Sen verran
kuin olen lukenut hänestä luulen, että jos hänellä ei olisi tätä sairautta koko
tapahtumaketjua ei ikinä olisi lähtenyt liikkeelle.
On ilman muuta selvää, että monet käyttävät näitä
ilmiöitä hyväkseen. Kaikkia näitä ilmiöitä käytetään hyväksi. Pikku tyttönen
Greta Thunberg on myös uhri. Maailma on monimutkainen eikä ilmastonmuutos ole
ainoa ratkaistava ongelma. Maailmassa on köyhyyttä, nälänhätää, erilaisia
tauteja, väkivaltaa, sotia, korruptiota ja nämä kaikki kaipaisivat ratkaisuja.
Monet näistä ovat ristiriidassa ilmastonmuutoksen kanssa. Onko oikein kieltää
ihmisiä raivaamasta uusia peltoja, jos nälkä uhkaa? Onko oikein kieltää
rakentamasta uusia voimalaitoksia jos alueelta puuttuu energiaa? Hiilestä ja
öljystä luopuminen maksaa paljon ja tämä raha on pois ruoan tuottamisesta,
terveydenhoidosta, vanhustenhoidosta, koulutuksesta ja monesta muusta tärkeästä
asiasta. Pienen lapsen haave yhden asian ratkaisemisesta eivät ole realistisia.
Se ei ratkaise maailman kaikkia ongelmia. On ilman muuta selvää, että Gretaa
käytetään hyväksi. Taustalla toimii maailmanlaajuinen vihreä ideologia. Tällä
tehdään bisnestä, jolla markkinatalous ja valtiot käyttävät ihmisten
rahastamisessa aivan kuten lähes kolmekymmentä vuotta sitten kun 12-vuotias
Severn Cullis-Suzuki puhui 1992 YK:n ilmastokokouksessa. Ns. päästökauppa on
eräs maailmaa saastuttavimmista tekijöistä, jolla tehdään suurta bisnestä. Maailmalla
lapsilla ja nuorilla on paljon vaikeampia ongelmia, kuin ilmastonmuutos. Greta
ei edusta koko maailman nuorisoa. Tulen jatkamaan todennäköisesti kirjoittelua
asian tiimoilta.
Greta on pien hemmoteltu tyttö, jota junan ikkunasta
katselevat maailmassa kurjuudessa elävät ja nälkää näkevät lapset. Kuva on
netistä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tarkistetaan ennen julkaisua!