Kirkasotsainen mies

SUURI MYSTEERI

Yleensä tämä juttu aloitetaan aina tällä kuvalla. Niin teen minäkin.

Tasan 60 vuotta sitten 1. ja 2. helmikuuta 1959 välisenä yönä tapahtui jotain, jota tähän päivään mennessä ei olla kyetty ratkaisemaan. Tästä on muodostunut suuri mysteeri, josta on esitetty lukemattomia erilaisia teorioita tapahtumista, mutta tuntuu, että yksikään niistä ei pidä täysin paikkaansa. Joillekin seikoille ei löydy selitystä. Tapahtumasta on kirjoitettu hyvin paljon ja tehty lukuisia dokumentteja. Tänä vuonna on päätetty yrittää selvittää, mitä tuona yönä todella tapahtui. Minullakin on oma selitykseni, jonka kömpelösti yritän tämän kirjoitukseni yhteydessä esittää. En väitä, että teoriani olisi oikea, mutta tämä on yksi teoria, jota aikaisemmin en ole kuullut esitettävän. Huomautan vielä, että en kirjoita tässä lähellekään kaikkia tapahtumien yksityiskohtia, koska mikään tila ei riittäisi siihen. Jotkut kuvat voivat järkyttää lukijoita.

Kysymyksessä on ns. "Djatlovin solan onnettomuus". Tapahtumat sijoittuvat vuoden 1959 Neuvostoliittoon. Nuorehkojen Uralin polyteknisen instituutin opiskelijoiden kymmenen hengen ryhmän aikomuksena oli suorittaa hiihtovaellus Pohjois-Uralilla Sverdlovskin alueella lähellä Komin tasavaltaa. Ryhmää johti Igor Djatlov, jonka mukaan tapaus on saanut nimensä. Ryhmään kuului kahdeksan miestä ja kaksi naista.

·         Igor Djatlov (Игорь Дятлов), ryhmän johtaja, 23-vuotias

·         Zinaida Kolmogorova (Зинаида Колмогорова), 22

·         Ljudmila Dubinina (Людмила Дубинина), 21

·         Aleksandr Kolevatov (Александр Колеватов), 25

·         Rustem Slobodin (Рустем Слободин), 23

·         Juri Krivoništšenko (Юрий Кривонищенко), 24

·         Juri Dorošenko (Юрий Дорошенко), 24

·         Nikolai Thibeaux-Brignolle (Николай Тибо-Бриньоль), 24

·         Semjon Zolotarjov (Семëн Золотарёв), 37

·         Juri Judin (Юрий Юдин), 21

Ryhmän jäsenet. Yuri Yudin jäi alkumatkasta pois sairastumisen vuoksi.

Päämääränä oli 10 kilometrin päässä tapahtumapaikalta pohjoiseen sijaitseva Ototern-vuori. Ototern tarkoittaa mansin kielellä "Älä mene sinne". Kaikki ryhmän jäsenet olivat suhteellisen kokeneita pitkänmatkanhiihtäjiä ja vuoristossa liikkujia. Igor Djatlov valittiin ryhmän johtajaksi, koska häntä pidettiin kaikkein kokeneimpana ryhmästä. Tammikuun 25. päivänä ryhmä saapui junalla Ivdeliin ja jatkoi kuorma-autolla Vizaihin. Sieltä aloitettiin 27. tammikuuta hiihtoretki kohti Ototernia. Seuraavana päivän kuitenkin Juri Judin sairastui ja kääntyi takaisin, mutta yhdeksän muuta jatkoi retkeä eteenpäin. Tämä oli varmasti Juri Judinin pelastus, vaikka hän ei sitä itse vielä tiennyt. Ryhmän jokaisella jäsenellä oli omat kamerat, mitä nykyään pidetään vähän omituisena seikkana. Tuona aikana kaikki eivät omistaneet kameroita. Lisäksi kaikki pitivät päiväkirjaa, minkä johdosta tiedetään seuraavat tapahtumat. Tammikuun 31. päivänä ryhmä saapui ylänköalueen reunalle ja alkoi valmistautua nousuun. He jättivät ruokaa ja varusteita metsäiseen laaksoon paluumatkaa varten. Seuraavan päivänä 1. helmikuuta alkoi vaellus solan läpi suunnitelmana ilmeisesti leiriytyä yöksi solan toiselle puolelle. Huonon sään ja heikon näkyvyyden vuoksi he eksyivät ja ajautuivat länteen kohti Holat-Sjahlin huippua. Myöhäisen ajankohdan vuoksi ryhmä päätti leiriytyä vuoren rinteelle. Holat-Sjahl on mansin kieltä ja tarkoittaa Kuollutta vuorta, sillä siellä ei ollut mitään metsästettävää. Tästä eteenpäin ei ollut enää mitään muistiinpanoja.

Ryhmä juuri ennen lähtöä. Mukana myös muita ihmisiä

Igor Djatlov

Alkumatka tapahtui kuroma-auton lavalla.

Matkan varrelta

Lida, Rustik, A.zolotarjov, Zina

Oli sovittu etukäteen, että Djatlov lähettää sähkösanoman urheiluseuralleen heti, kun ryhmä palaa takaisin Vizaihin viimeistään 12. helmikuuta. Viestiä ei kuitenkaan tullut, mutta asiaan ei reagoitu heti, koska muutaman päivän viivästykset olivat yleisiä hiihtovaelluksilla. Omaisten vaatimuksesta ensimmäinen vapaaehtoinen opiskelijoista ja opettajista muodostettu pelastuspartio lähti matkalle 20. helmikuuta. vähän myöhemmin myös poliisi ja armeija osallistuivat etsintöihin helikopterein ja lentokonein. 26. helmikuuta etsijät löysivät hylätyn leirin vuoren rinteellä. Teltta oli vaurioitunut pahoin ja jäljet lumihangessa johtivat läheistä metsikköä kohti, mutta 500 metrin päässä jäljet peittyivät lumeen. Metsän reunasta suuren männyn alta löytyi nuotion jälkiä ja kaksi vainajaa Krivoništšenko ja Dorošenko alusvaatteisillaan ja ilman jalkineita. Männyn ja leirin väliltä löydettiin kolme ruumista: Djatlov, Slobodin ja Kolmogorova, joiden asennoista päätellen he olivat yrittäneet palata takaisin leiriin. Heidät löydettiin toisistaan erillään 300:n, 480:n ja 630:n metrin päästä männystä. Loput neljä jäsentä Aleksandr Kolevatov, Nikolai Thubault-Brignoles, Ljudmila Dubinina ja Semjon Zolotarjov löydettiin vasta 4. toukokuuta neljän metrin syvyydestä lumihangesta kauempana olleesta rotkosta, johon he ilmeisesti olivat pudonneet. Myöhemmin solalle annettiin nimi "Djatlovin sola".

Kartta ja kaavakuva leiripaikasta

Ruumiiden löytöpaikat

Asiaa ryhdyttiin heti tutkimaan. Asiaan liittyy monta hyvin kummallista seikkaa, joita ei olla pystytty selvittämään vielä tähän päivään saakka. Retkikunta oli repinyt teltan sisältäpäin kolmesta kohtaa puukolla auki, joista he olivat oli paenneet  ja juosseet kilometrien päähän ilman kenkiä ja vaatteita ja jäätyneet sinne kuoliaiksi. Lisäksi teltassa oli tehty lähelle teltan harjaa neljä pientä viiltoa ikään kuin olisi haluttu katsoa sieltä, mitä teltan ulkopuolella tapahtuu. Kaikki teltassa olevat tavarat olivat hyvässä järjestyksessä ja paikoillaan. Miksi juostiin niin kauaksi ja juuri määrättyyn suuntaan teltalta? Miksi ei käytetty teltan ovea? Miksi ei oltu puettu vaatteita tai kenkiä päälle? Ulkona vallitsi 30 asteen pakkanen. Zolotarjovin kaulassa oli kamera, jonka filmi oli kuitenkin tuhoutunut. Miksi kamera oli niin tärkeä, että se filmeineen piti ottaa mukaan, mutta hän ei ehtinyt edes pukeutua? Oliko filmillä jotain tärkeää? Kuusi ryhmän jäsentä kuoli hypotermiaan ja kolme kuolettaviin vammoihin pudottuaan rotkoon. Ne eivät olleet ihmisten aiheuttamia. Uhrit kuolivat 6-8 tuntia viimeisen aterian jälkeen. Kaikki teltan jäsenet lähtivät teltasta omin voimin. Säteilytutkimuksissa ilmeni joidenkin uhrien vaatteissa korkeita säteilypitoisuuksia, mutta tämä voi johtua siitä, että moni näistä opiskelijoista työskenteli radioaktiivisten aineiden kanssa.

Huom. Zolotarjovin kaulassa kamera!

Teorioita on esitetty lukuisia. Mahdollinen lumivyöry, ulkopuolinen hyökkääjä, tappelu jäsenten kesken, ruoasta tai leivästä aiheutunut myrkytys ja sekoaminen, jonkinmoinen alueella esiintynyt kaasu, erilaiset sekoamista aiheuttavat äänet, jopa lumimiestä on esitetty syylliseksi. Mutta näitä on jouduttu karsimaan. Teltta ei ollut lumen peitossa eikä alueella esiintynyt lumivyöryjä. Minkäänlaisia jälkiä ulkopuolisesta hyökkäyksestä ei ollut. Mitään merkkejä keskinäisistä tappeluista ei ollut. Alueella asuvat mansit ovat paimentolaisia ja hyvin rauhaarakastavia ja kuten sanottu alueelta ei löytynyt vieraita jälkiä. Aluetta on sanottu mansien pyhäksi paikaksi, mutta tämän mansit ovat kieltäneet. Loppupäätelmäksi tuli, että kuoleman aiheutti "tuntematon pakottava luonnonvoima". Tutkimukset lopetettiin virallisesti toukokuussa 1959. Asiakirjat vietiin salaiseen arkistoon, koska syyllisiä ei ollut ja niiden valokopiot tulivat julkisiksi vasta 1990-luvulla, mutta tällöin osa papereista oli kadonnut.

Teltta oli sisältä leikattu ilmeisesti puukolla. Tutkintakuvaa.

Tänä vuonna tuli kuluneeksi tasan 60 vuotta tapahtuneesta ja nyt on päätetty ottaa selville, mitä todella tapahtui Djatlovin ryhmälle. Venäjän televisiossa on nyt näytetty lukukusia ohjelmia tästä murhenäytelmästä, joita olen osaa seurannut. Erilaisia asiaa vuosien varrella tutkineita tiedemiehiä, asiantuntijoita ja aikalaisia on haastateltu ja ainakin kaksi etsinnöissä mukana ollutta on ollut haastateltavana. On käynyt ilmi joitakin omituisia seikkoja. Haastateltavat ovat kertoneet, että ainakin neljällä ryhmän jäsenellä oli omituisia palohaavoja, jollaisia he eivät ole ikinä nähneet. Ne olivat väriltään omituisen punaruskeita, ikään kuin jonkun säteilyn aiheuttamia, aivan toisenlaisia, kuin palovammat yleensä ovat. Uhrit haudattiin suljetuissa sinkkiarkuissa, eivätkä edes omaiset saaneet nähdä ruumiita. Lisäksi etsinnöissä mukana olleita vannotettiin olemaan kertomatta yhtään mitään tapahtumista tai näkemästään paikalla. Nämä seikat herättävät huomiota.

Neuvostoliitto eli 1950-  ja 1960-luvuilla valtavaa kehityskautta. Keksittiin paljon uutta ja kehiteltiin uskomattomia asioita. Tekninen ja tieteellinen kehitys oli huimaavaa. Mainittakoon vain ensimmäisten Sputnikien laukaisu 1957 ja 1960-luvun alussa, Luna 2- luotain osui ensimmäisenä kuun pintaan 1959 ja saman vuonna Luna 3 kiersi kuun takaa ja lähetti ensimmäiset kuvat kuun maahan näkymättömästä puolesta. Samaan aikaan tutkittiin ydinaseita ja mannertenvälisiä ohjuksia sekä vetypommeja, Neuvostoliiton ensimmäinen ydinpommi räjäytettiin Semipalatinskissa 1949, vetypommi räjäytettiin 1953, maailman suurin koskaan rakennettu ydinpommi räjäytettiin 1961 Novaja Zemlja -saaren yllä ja oli nimeltään Tsar-bomba,  maailman ensimmäinen ydinreaktori valmistettiin Obninskissä Neuvostoliitossa jo vuonna 1946. Samaan aikaan muukin kehitys oli huimaavaa. Kehiteltiin ääntä nopeampi torpedo, joka valmistui 1960-luvulla ja neuvostoliittolainen tiedemies Pjotr Ufimtsev kehitteli hävittäjien häiveominaisuuden, jonka amerikkalaiset sittemmin ottivat käyttöönsä. Ja tässä vain ihan muutama mainitakseni. On aivan selvää, että tutkittiin paljon myös semmoisia asioita, jotka eivät onnistuneet tai eivät olleet käyttökelpoisia tai joista ei tullut mitään tai kokeet epäonnistuivat ja huomattiin, että asia ei vain toimi. Näistä tietenkin vaiettiin ja ne unohdettiin ja jäivät historian unholaan.

En ole ikinä elämässäni nähnyt pallosalamaa. Vaimoni on nähnyt pallosalaman ja samoin isäni. Moni ystävistäni on nähnyt pallosalaman ja verkossa on runsaasti kuvia ja videoita pallosalamoista. Wikipedia kyseenalaistaa pallosalamoiden olemassaolon, mutta hyvin moni väittää kuitenkin nähneensä niitä. Neuvostoliittolainen fyysikko Pjotr Kapitsa esitti vuonna 1955 teorian, jonka mukaan ukonilman aikana syntyvät sähköaallot muodostavat pallosalamoita. Ne muodostavat kuuman plasmapallon, joka sitten aikanaan jäähtyy ja häviää joko omia aikojaan tai räjähtämällä. Monia muitakin teorioita pallosalamoista on. Jos semmoisen voisi luoda keinotekoisesti, olisiko siitä mitään hyötyä? Voisiko sitä käyttää aseena? Voisiko olla ajateltavissa, että Neuvostoliitto tuohon aikaan 1950-luvun lopussa tutki salaa pallosalamoiden keinotekoista valmistamista ja käsittelyä? Ja se olisi tapahtunut juuri tuolla alueella, johon Djatlovin ryhmä leiriytyi. Alue oli asumatonta ja myöhemmin on todettu, että se oli armeijan koealuetta. Kukaan ei koskaan olettanut, että alueelle leiriytyisi joskus hiihtäjäryhmä, joten aluetta ei oltu eristetty tai vartioitu mitenkään.

Nenetsit ovat usein kertoneet, että juuri tuona aikana alueella esiintyi omituisia valoilmiöitä. Toinen vaellusryhmä oli noin 50 kilometriä etelämpänä ja he kertoivat nähneensä oransseja valokehiä pohjoisella yötaivaalla juuri Holat-Sjahlin suunnalla. Samanlaisia kaaria havaittiin Ivdelissä ja lähialueilla toistuvasti helmi-maaliskuussa 1959 toisistaan riippumattomien lähteiden, kuten esimerkiksi sääpalvelun ja armeijan taholta. Myöhemmin löydettiin alueelta runsaasti metalliromua. Mutta nyt tullaan sitten pääasiaan. Uhrien kameroista löytyneet viimeiset kuvat esittävät jotain omituista. Aikaisemmin luultiin, että ne olivat vain kehitysvirheitä, mutta nyt on ryhdytty tutkimaan, mitä ne todellisuudessa ovat. Tässä pari esimerkkiä:

Mitä näissä kuvissa on?

Mitä tämä on? Onko kyse hehkuvista palloista?

Katsoin asiaa käsitelleiden lukuisten muiden ohjelmien joukossa 21.2.2019 Venäjän televisiokanava 1:n ohjelman На самом деле (Na samom dele), jonka kääntäisin suomeksi Totuus asiasta. Ohjelmassa esiintyi haastateltavina kaksi aikalaista Sergei Sorgin ja Rudolf Vladimirovits Sidov, jotka kuuluivat aikoinaan erityisiin sotilasyksiköihin ja nämä  kuuluivat etsintäretkikuntaan Djatlovin solassa. Nyt he paljastivat ensimmäistä kertaa elämässään, mitä he tuolloin kokivat ja näkivät. He kertoivat, että useina öinä ilmestyi taivaalle liikkuva valoa säteilevä pallo, joka liikkui taivaankannen yli. Pallo oli noin kuun kokoinen ja säteili yhtä voimakkaasti kuin kuu, mutta oli punaisempi väriltään. Usein siitä erkani tähtiä tai kipinöitä sen ympärille. Näitä saattoi esiintyä useita saman yön aikana. Esimiehet pitivät tätä täysin normaalina ilmiönä. Kun työt oli saatu tehtyä, miehet pakattiin kiireesti helikoptereihin ja lennätettiin pois alueelta. Sitten heidät kutsuttiin yksitellen esimiesten puhutteluun, jossa heille sanottiin, että mistään mitä tuolla alueella tapahtui tuohon aikaan ei saanut puhua kenellekään. Mitään papereita ei tehty eikä allekirjoitettu. Mutta nyt kun tapahtumista on kulunut niin paljon aikaa he ovat katsoneet, että voivat jo puhua asioista.

Sergei Sorgin

Rudolf Vladimirovits Sidov

Kuvista ja selityksistä mieleeni tuli heti, että ihmeellisesti ne muistuttavat pallosalamoita. Voisiko olla mahdollista, että Neuvostoliitto yritti monien muiden suunnitelmien joukossa kehittää pallosalamasta asetta itselleen? Voisiko joillakin tarkoin salatuilla sähkömagneettisilla aalloilla tuotettu plasmapalloa yrittää käyttää aseena? Jos Neuvostoliitto kokeili pallosalamoiden tekemistä salaisella alueella, jolla ei liikkunut ihmisiä, mutta sattumalta alueelle osui Djatlovin ryhmä. Nämä joutuivat tällöin uhreiksi. Jos tällainen pallosalama on karannut hallinnasta ja uhannut täysin tietämätöntä Djatlovin ryhmää, joka oli saanut palohaavoja ja karannut suin päin päinvastaiseen suuntaan, mistä pallosalama tai -salamat tulivat. Sittemmin huomattiin ehkä, että  pallosalamoiden tuottaminen ja hallitseminen on hankala tai mahdoton tehtävä.  Ehkä monien kokeilujen jälkeen ymmärrettiin, että pallosalamasta ei ollut aseeksi, koska oli jo paljon parempia aseita. Tutkimukset päätettiin lopettaa ja asia unohdettiin 60 vuodeksi. Puolentoista kuukauden kuluttua tapahtumista nämä ilmiöt loppuivat alueella eikä 1950-luvun lopun  jälkeen ole näitä ilmiöitä nähty tuolla alueella.

Loppujen lopuksi olivatko kyseessä pallosalamat vai ihan jotain muuta jää minulta ilmaan roikkumaan. Ainakaan nykyään kunnollisia pallosalamoita ei pystyä valmistamaan. Jos tuolloin kyettiin, tieto on kadonnut tai sitten se on salaista. Ehkä kyse olikin rakettikokeiluista, joita kehiteltiin tuohon aikaan joka puolella. Teoriani voi siis olla täysin väärä, mutta mielestäni mielenkiintoinen. Venäjän poliisi ilmoitti 28.2.2019, että viralliset tutkimukset Djatlovin tapauksesta aloitetaan uudelleen. Myös asiantuntijoita ja tutkijoita lähetetään itse tapahtumapaikalle. Erilaisia turmateorioita on 75 kappaletta ja kolme tärkeintä ovat lumivyöry, liika lumentulo ja myrskytuuli. Ihmisen osallisuus turmaan on poissuljettu. Teoriaani pallosalamoista ei ole joukossa. Ehkä vielä löydetään todellinen selitys, mitä Djatlovin ryhmälle tuolloin todella tapahtui.

Viimeinen kuva kamerassa.