UKRAINAN EUROVIISUT
Maruv voitti Ukrainan Euroviisut, mutta ilmoitti, ettei
aio osallistua kilpailuihin Tel Avivissa.
Ukrainassa pidettiin 26.2.2019 Eurovision laulukilpailut,
jossa valittiin osanottaja Tel Aviviin pidettäviin Eurovision
laulukilpailuihin. Voittajaksi selvisi Maruv eli Anna Korsunin. Hänelle
esitettiin kilpailujen suorassa lähetyksessä kuitenkin poliittisia kysymyksiä kuten
esimerkiksi suhtautumisesta Venäjään ja Krimiin. Maruv on kuitenkin suosittu
myös Venäjällä ja hän käy myös siellä esiintymässä. Näistä kysymyksistä Maruv
suuttui ja suorassa lähetyksessä ilmoitti suoraan, ettei lähde Ukrainan
edustajaksi Tel Aviviin. Hänen mielestään tämä on politiikan liittämistä
Euroviisuihin eikä hän halua tätä. Hän on laulutaiteilija eikä poliitikko.
Toiseksi kilpailussa tuli lauluyhtye Freedom Jazz, jolle
esitettiin samanlaisia kommentteja. He ilmoittivat myöskin, että kieltäytyvät
lähtemästä Tel Aviviin. Kolmanneksi tuli laulutrio Kazka (Satu). He ovat myös suosittuja
Venäjällä. He kieltäytyivät myös lähtemästä Tel Aviviin. Neljänneksi tuli
lauluyhtye Brunettes Shoot Blondes, jotka myöskin ilmoittivat, että eivät halua
toimia poliittisina esiintyjinä eivätkä lähde Tel Aviviin. Tämä hämmensi
tuomariston ja esitettiin, että tänä vuonna Ukraina ei osallistu Eurovision
laulukilpailuihin. Kuudenneksi tulivat siskosyhtye Anna Maria, jossa esiintyy
sisaruspari. Heidän vanhempansa asuvat Krimillä. Tästä Heille esitettiin myös
loukkaavia kysymyksiä. He itkivät suorassa lähetyksessä ja ilmoittivat, että
kysymykset ovat asiattomia ja he eivät hylkää vanhempiaan sen takia, että vanhemmat
asuvat Krimillä.
En koskaan katso yleensä Euroviisuja. Musiikillinen taso
on niin heikkoa, etten jaksa katsoa niitä. Lisäksi mielestäni ne ovat aina
olleet poliittisia, vaikka säännöissä kielletään tämä. Parhaat kappaleet eivät
juuri voita, vaan voittajat valitaan poliittisen mielipiteen mukaan. Ukraina
voitti Euroviisut vuonna 2016 kappaleella 1944, joka oli selvästi poliittinen
ja Venäjän vastainen. Seuraavana vuonna, siis 2017 Ukraina esti Venäjän
kappaleen osallistumisen Euroviisuihin eikä laskenut Julia Samoilovaa maahan
esittämään kappalettaan Flame is Burning. Jos Euroviisut eivät olisi
poliittisia asialle olisi silloin tehty jotain, esimerkiksi siirretty johonkin muuhun
maahan, jotta Julia olisi voinut esittää oman kilpailukappaleensa.
Julia Samoilova ei päästetty 2017 Ukrainaan esittämään
kappalettaan.
Mennäänpä sitten asiaan. Tänä viikonloppuna Ukrainassa on presidentin vaalit. Nykyisellä
presidentti Poroshenkolla on ollut vaikeuksia saada kannatustaan nousemaan. Hän
on ryhtynyt käyttämään omituisia keinoja kannatuksensa nostamiseksi. Hän
ehdotti, että Naton laivasto yhdessä Ukrainan laivaston kanssa suorittaisi
rynnäkön Kertsinsalmen läpi väkisin. Ehdotus ei saanut mitään vastakaikua.
Sitten hän ehdotti että Brittiläiset sotalaivat yhdessä ukrainalaisten
sotalaivojen kanssa suorittaisivat tämän rynnäkön. Britannia kieltäytyi
kunniasta. Poroshenko ehdotti, että tämä rynnäkkö suoritettaisiin ranskalaisten
sotalaivojen kanssa, mutta nämäkin kieltäytyivät. Poroshenko ehdotti Saksalle
tätä rynnäkköä, mutta Saksakin kieltäytyi. Sitten oli vuorossa Yhdysvallat,
joka lähettikin yhden sotalaivan USS Donald Cookin, joka saapui Odessan
satamaan. Poroshenko vieraili aluksella, mutta parin päivän päästä alus poistui
satamasta. Taisivat amerikkalaiset muistaa, miten venäläiset vaiensivat
elektronisesti koko aluksen joitakin
vuosia sitten käytännöllisesti katsoen toimintakyvyttömäksi. Pupu meni niin
sanoakseni pöksyyn. Vai voisiko sanoa, että järki voitti.
Ukrainan nykyinen presidentti Petro Poroshenko on
oligarkki ja Ukrainan rikkaimpia miehiä. Hänellä on mm. panssarivaunutehdas.
Jos hän sotii tienaa hän miljoonia. Hänen kannattaa pitää sotaa yllä
Itä-Ukrainassa. Paljastava journalismi paljastikin yllättäviä seikkoja hänen
panssarivaunutehtaastaan. Lehtimiehet huomasivatkin, että Poroshenkon tehdas tekee
käytettyä kamaa. Sinne hankitaan halvalla käytettyjä vanhoja panssarivaunuja,
joihin vaihdetaan uusia tai vanhoja jo käytettyjä osia, jotka on hankittu
ympäri Itä-Eurooppaa. Sitten vaunut vain maalataan uuden näköisiksi ja myydään
valtiolle ja armeijalle täysin uusina taisteluvaunuina. Osia on jopa hankittu
Venäjältä, koska kyseiset panssarivaunumallit on poistettu siellä käytöstä
vanhentuneina jo aikoja sitten. Näillä kaupoilla Poroshenko on tienannut Ukrainan
valtiolta miljoonia. Tästä nousi skandaali Ukrainassa. Varsinkin sotilaat ovat
huomanneet, että nämä panssariajoneuvot eivät aina toimi tai hajoavat käsiin ja
ovat vaarallisia. Poroshenko on pyrkinyt
kieltämään asian. Eräs sotilas kertoi tositilanteesta. "Panssarivaunu
sammui kesken taistelutilanteen Itä-Ukrainassa eikä käynnistynyt millään enää
uudelleen. Panssarivaunuun osui kranaatti joka tappoi hänen hyvän ystävänsä.
Hän itse menetti molemmat jalkansa. Ne ovat semmoista romua nämä
taisteluvaunut."
Poroshenkon panssarivaunutehtaassa tehdään vanhasta uutta
romua.
Siinä väkerretään vanhasta uutta vasaralla ja taltalla.
Sitten paljastui vieläkin yllättävämpiä seikkoja.
Ukrainan ilmavoimien taisteluhävittäjät ovat pääasiassa MIG-29 hävittäjiä. Ne
on huollettava säännöllisesti, jotta ne pysyisivät lentokuntoisina. Varsinkin
moottorit on tarkistettava säännöllisesti huolella, aukaistava ja purettava melkein
osiin ja kuluneet osat vaihdettava uusiin. Näin ei ole tapahtunut. Usein
moottorit on tarkistettu vain päällisin puolin ja osia on vaihdettu
käytettyihin osiin. Tai sitten moottoreita ei ole tarkastettu lainkaan, vaan
kirjanpitoon on merkitty, että moottori on tarkistettu määrättynä päivämääränä.
Tämä on herättänyt lentäjissä huolestumista ja lehdistössä suurta huomiota.
Asia paljastui panssarivaunuskandaalin yhteydessä.
Ukrainasta on vaikea saada luotettavia vaalien
kannatustilastoja mistään. Mutta kaikissa tilastoissa kisoja johtaa koomikko
Vladimir Zelenski. Tässä toiseksi on noteerattu nykyinen presidentti Petro
Poroshenko ja kolmanneksi Julia Timoshenko. Joissakin tilastoissa Julia Timoshenko
on toisella tilalla ja Poroshenko kolmannella. Kuitenkin yleisesti
asiantuntijat väittävät, että vaikka Zelenskillä on ylivoimaisesti eniten
kannattajia hänestä ei tule koskaan Ukrainan presidenttiä. Tämä johtuu
poliittisesta pelistä ja korruptiosta. Varmaa on, että ensimmäisellä
kierroksella kukaan ei saa tarpeeksi ääniä päästäkseen presidentiksi, mutta
toisella kierroksella poliittinen peli ja lahjonta vaikuttavat tilanteeseen. On
sanottu, että jos vastakkain ovat Zelenski ja Petro Poroshenko Poroshenkosta
tulee presidentti. Jos vastakkain ovat Zelenski ja Julia Juliasta tulee presidentti.
Poroshenko käy vaalikampanjaa rahalla ja lahjonnalla.
Lahjomalla vaikuttajayksilöitä hän saa eniten ääniä. Yksi keino on lähettää
vanhusten tileille kuukauden eläke ja sitten soittaa tälle vanhukselle ja
ilmoittaa, että muista äänestää Poroshenkoa, koska hän on lahjoittanut sinulle
kuukauden eläkkeen. Tätähän vanhukset tottelevat uskollisesti. Tätä systeemiä
sanotaan Ukrainassa "turbota". En osaa kääntää tätä suomeksi.
Osittain se rahoitetaan valtion varoista. Ukraina on köyhin valtio Euroopassa. Yksi
keino Poroshenkolla on käyttää "kuolleita sieluja" äänten keruussa. "Kuolleet
sielut" on ukrainalainen nimitys tälle prosessille. Tämä tarkoittaa sitä,
että ulkomailla asuville tai oleskeleville painetaan äänestyslomakkeita toisin
paikoin jopa 400 000 kappaletta. Nämä eivät kuitenkaan äänestä, mutta äänet
lasketaan Poroshenkon hyväksi. Poroshenkon edustajille on annettu oikeus
äänestää heidän puolestaan. Toinen tapa on käyttää todellisia kuolleita, jotka
merkitään eläviksi. Erääseen asumattomaan taloon oli merkitty yli 400
"kuollutta sielua" ja yhden vanhuksen asuntoon 200 "kuollutta
sielua". Vanhus vain ihmetteli, että hän ei ollut ikinä nähnytkään pienessä
50 neliön kaksiossaan näitä 200 ihmistä. Ahdasta olisi ollut. Yksi
"kuollut sielu" oli merkitty jopa vaalivirkailijaksi. Käytännössä
tämä tarkoittaa äänestysrikosta. Ukrainassa suoritettiin kysely kansan
keskuudessa vaalivilpistä. Alla on tulokset kyselystä. Tärkeintähän ei ole se
kuka äänestää ja ketä äänestää, vaan se kuka laskee äänet. Tämä on näitä
Ukrainan euroviisuja.
Äänioikeutta ei ole Venäjällä työssäkäyvillä tai siellä
asuvilla Ukrainan kansalaisilla, joita on joidenkin tietojen mukaan jopa 3
miljoonaa. Myös itäukrainalaisilla ei ole äänioikeutta, vaikka ovat maksaneet
veronsa koko ikänsä Ukrainaan. Amerikkalaisten kannatus on epäilemättä
Poroshenkolla. He pyrkivät vaikuttamaan vaaleihin. Näin amerikkalaiset ovat
itse ilmoittaneet. Tosin he kutsuvat Poroshenkoa nimellä Porky (Possu -
piirroshahmo).
Vaalikampanjaan kuuluu, että Zelenski, Timoshenko ja muut
ehdokkaat ovat ilmoittaneet, että jos he voittavat vaalit he pistävät
Poroshenkon vankilaan korruptiosta, valtion rahojen kavaltamisesta ja
varastamisesta. Monet ovat sitä mieltä, että Ukraina elää historiansa vaikeinta
aikaa. Tämä on tapahtunut Poroshenkon presidenttikaudella. Vaalikampanjat ovat
muuttuneet usein väkivaltaisiksi. Jopa Poroshenkoa vastaan on osoitettu mieltä.
Poroshenkon pitäessä vaalitilaisuutta Tserkassan kaupungissa Yleisö muuttui
väkivaltaiseksi ja yritti käydä Poroshenkon kimppuun. Poroshenko joutui
pakenemaan suin päin juosten paikalta poliisien tapellessa yleisön kanssa. Kiovassa
vastaavassa tapauksessa tapettiin yksi hänen turvamiehistään.
Poroshenko juoksee karkuun Tserkassan kaupungissa yleisön
uhattua käydä hänen kimppuunsa. Olisi saanut varmaan turpiinsa.
Kiovassa 23.3.mielenosoittajat kantoivat
hautajaisseppeleitä Poroshenkon toimiston eteen. Niitä kasattiin sinne suuret
kasat, kuin haluttaisiin sanoa "Tervemenoa Poroshenko! Me hautaamme sinut. Aikasi on mennyt."
Lukuisia muitakin Poroshenkon vastaisia mielenosoituksia on ollut jatkuvasti,
mm. erilaisia "sikamielenosoituksia".
Hautajaissepeleitä kannetaan Poroshenkon toimiston eteen
Kiovassa.
On hyvin todennäköistä, että jos Poroshenko häviää vaalit
hän pakenee Ukrainasta. Hänellä on loistohuvila Espanjassa ja hän on siirtänyt
valtavat rahamäärät Moldaviaan. En usko, että Espanja tai Moldavia luovuttavat
Poroshenkoa Ukrainaan vaikka sieltä esitettäisiin kansainvälinen pidätysmääräys.
Samanlainen tapaus oli aikanaan kun Georgian entisestä presidentistä Mikheil
Saakasvilistä esitettiin kansainvälinen pidätysmääräys murhista ja Georgian valtion
varojen kavaltamisesta yksikään valtio ei ole mitenkään reagoinut
pidätysmääräykseen. Mitenkähän Suomi? Saakasvili oli aikoinaan Poroshenkon
vannoutunut kannattaja. Nykyään hän on pahimpia Poroshenkon vihamiehiä ja elää
karkotettuna Puolassa. Häneltä on riistetty Ukrainan kansalaisuus.
Poroshenkon huvila Espanjassa.
Poroshenkon vaalitilaisuudet ovat muuttuneet hyvin
kummallisiksi. Usein Porshenko käyttää itse lievää väkivaltaa, jos hänelle
esitetään vaikeita kysymyksiä. Ainakin seuraavia tapauksia on esitetty
videolla. Poroshenko riistää nuorelta tytöltä hatun ja heittää menemään tämän
esitettyä vaikean kysymyksen. Poroshenko riistää nuorelta mieheltä puhelimen
kädestä ja heittää menemään tämän esitettyä vaikean kysymyksen. Poroshenko
puristaa miestä väkivaltaisesti nenästä tämän esitettyä vaikean kysymyksen.
Yksi viimeisistä oli kun Poroshenko antoi pari korvapuustia 18-vuotiaalle
tytölle tämän kysyttyä Poroshenkolta koska poliittista syistä vangitut
lehtimiehet vapautetaan? Tyttö kertoo itse tapahtumista: "Kysyttyäni Poroshenko
antoi pari korvapuustia minulle vasemmalle poskelle. Yleisön hajaannuttua
käännyin lähteäkseni pois. Takanani seisoi poliisi, joka tarttui minuun ja
pyysi henkilöllisyystodistusta. Sanoin ettei minulla ole. Poliisi ryhtyi
kuulustelemaan minua. Sanoin, että minulla on kiire kotiin. Lähdin kävelemään,
mutta vähän matkan päästä minut pysäytti toinen poliisi, joka vaati jälleen
henkilöllisyystodistusta ja esitti samanlaisia kysymyksiä, kuin ensimmäinenkin
poliisi oli esittänyt. Sanoin, ettei minulla ole ja minulla on kiire. Lähdin
jälleen kävelemään, mutta ymmärsin, että minua seurataan. Siksi en kävellyt
kotiin vaan lähimpään kahvilaan ja tilasin juotavaa. Äkkiä minut ympäröi noin
viistoista poliisia, jotka ryhtyivät kuulustelemaan minua. Otin puhelimen esiin
ja yritin soittaa poikaystävälleni, jotta saisin apua. Yksi poliiseista tarttui puhelimeeni ja yritti
riistää sen käsistäni. Taistelin kaikin voimin vastaan ja ryhdyin huutamaan
apua ja kiljumaan kahvilassa. Tämä herätti ihmisten huomion ja poliisi hellitti
puhelimesta. Soitin isälleni, joka saapuikin heti paikalle ja ryhtyi
selvittelemään asiaa. Nyt pelkään, että tämä aiheuttaa vaikeuksia minulle ja
perheelleni". Asiasta on olemassa video netissä, jossa näkyy, kuinka
Poroshenko antaa korvapuusteja tytölle.
Poroshenko antaa pari korvapuustia...
... nuorelle tytölle, joka kysyi "koska
poliittisista syistä vangitut lehtimiehet vapautetaan?" Kuvakaappaukset
netissä olevalta videolta. Poroshenkon käsi läimäyttelee tytön poskea..
Näistä poliitikoista Zelenski on ehdottanut Itä-Ukrainan
rauhoittamista ja ottamista keskusteluyhteys itäukrainalaisiin. Zelenski mon
ehdottanut myös, että venäjänkeili jälleen laillistettaisiin Ukrainassa. Näitä
Poroshenko ja Julia Timoshenko eivät missään nimessä halua. Poroshenkohan
menettäisi miljoonalähteensä. Poroshenko on ns. makeiskuningas, mutta
viimeviikkoina hänen liikkeisiinsä on tehty hyökkäyksiä ja niitä on poltettu ja
tuhottu ympäri Ukrainaa. Jurij Boikolla on keskusteluyhteys venäläisiin.
Hänellä on kaikkein parhaimmat välit Venäjään. Hän on käynyt neuvotteluja 21. -
22.3.2019. mm. kaasun toimittamisesta Ukrainaan ja sen hinnasta Ukrainaan
toimitettuna. Nyt Ukraina ostaa kaasua Euroopasta, joka on juuri tätä samaa
venäläistä kaasua, mutta maksaa siitä huomattavasti korkeamman hinnan. Nyt Juri
Boiko uhataan vangita sillä perusteella, että hän kävi luvatta Venäjällä. Paradoksaalisesti kauppa kuitenkin kasvaa
Venäjän kanssa. Tuonti Venäjältä Ukrainaan vuoden 2018 aikana kasvoi yli
miljardi dollaria.
Jurij Boiko Moskovassa neuvottelemassa Venäjän
pääministeri Dmitri Medvedevin kanssa 22.maaliskuuta 2019.
Poroshenkon vaimo Maryna Antonina Poroshenko on syntynyt
Lipetskissä Venäjällä eikä Kiovassa kuten Poroshenko väittää. Hän on siis
venäläinen syntyjään eikä ukrainalainen. On muistettava, että Proshenkon
ensimmäinen makeistehdas sijaitsi juuri Lipetskissä Venäjällä.
Zelenski ilmoitti julkisesti, että kannattaa
venäjänkielen käytön vapauttamista Ukrainassa.
Tosin Yhdysvalloissa vietetään häkellyttäviä aikoja. Erikoissyyttäjä
Robert Muellerin raportti valmistui 23.3.2019. Mitään jälkeä Venäjän yhteydestä
USA:n vaaleihin 2016 ei löytynyt. Mitään todisteita venäjän osallisuudesta
Trumpin valintaan ei olla löydetty lukuisista tutkimuksista huolimatta. Tosin toimittaja
John Solomon ilmoitti 20.3.2019 tutkimuksistaan, että Ukraina oli
sekaantunut Yhdysvaltojen presidentin
vaaleihin 2016. Tästä on selvät todisteet ja suoraan papereilla. Ukraina
kannatti ja rahoitti Hillary Clintonin vaalitoimintaa. Tässä oli mukana myös
presidentti Poroshenko. He halusivat Clintonista presidentin ja olivat Trumpia
vastaan. Mitenkähän Trumpin suu nyt pannaan?
Poroshenkon vastainen mielenosoitus
Uskonsota jatkuu Ukrainassa. Jo yli 50 venäjän
patriarkaattiin kuuluvaa kirkkoa on suljettu, tuhottu tai poltettu. Kirkkojen
valtaukset muuttuvat yhä väkivaltaisemmiksi. On vain ajan kysymys, koska
ensimmäiset kuolemantapaukset tapahtuvat.
Väkivaltaiset kirkkojen valtaukset jatkuvat Ukrainassa.
17.3.2019 tuli kuluneeksi tasan viisi vuotta siitä kun
Krim liittyi Venäjään. Asiaa juhlittiin15. - 17. maaliskuuta koko Venäjällä
jokaisessa suuremmassa kaupungissa Vladivostokista Sevastopoliin. Venäläiset
katsovat, että venäläiset ja ukrainalaiset ovat yhtä ja samaa kansaa.
Geneettisesti heitä ei voi erottaa toisistaan ja heillä on yhteinen historia.
Ukrainaan kieli on kehittynyt venäjänkielestä. Perhesiteet molemmin puolin ovat
vahvat. Isoisät, isoäidit, miehet tai vaimot ovat usein kotoisin Venäjältä. Nykyinen
välirikko on siis vain väliaikaista. Näin ovat Ukrainan euroviisut.
Krimin liittymistä Venäjään juhlittiin 15. - 17.3.2019.