SPARTALAINEN KUOLEMA
Jokin
aika sitten kirjoitin venäläisestä sarjasta "Inkvisitor", joka oli
kuvattu Viipurissa. Lupasin silloin kirjoittaa lisää näistä sarjoista. Katson
hyvin paljon venäläisiä elokuvia ja sarjoja venäläisiltä televisiokanavilta.
Tämä johtuu lähinnä siitä, että suomalainen televisio-ohjelmisto on niin kehnoa, etten voi niitä katsoa. Yksi
mielenkiintoisimmista viimeaikaisista sarjoista on nimeltään "Sparta" (Sпарта). Kerronpa lyhyesti siitä. Tapahtumat
sijoittuvat koulumaailmaan. Koulussa nuori opettajatar tekee itsemurhan
hyppäämällä koulun ikkunasta. Rutiiniluontoisesti poliisi kuitenkin tutkii
asian. Syitä itsemurhaan ei tunnu löytyvän. Juttu kuitenkin suljetaan, mutta
yksi tutkija ryhtyy tutkimaan juttua ja epäilee, että asian takana on jotain
muutakin.
Koulussa
on alettu samana vuonna testata kolmiulotteista peliä nimeltä
"Sparta". Pelin tuottaja haluaa saada selville miten peli toimii
ennen ryhtymistä pelin kaupallistamiseen. Koulun kanssa on sovittu, että yksi
yläluokka saa pelin kokeiltavaksi. He ovat koulun parhaita opiskelijoita. Peli
asennetaan tämän luokan tietokoneisiin. Yläluokkalaiset ovat 17-vuotiaita
nuoria. He saavat pelata peliä niin paljon kuin haluavat. Pelin luonteeseen
kuuluu, että jokainen tekee pelin kolmiulotteiseen maailmaan itsestään
pelihahmon. Samalla he saavat luoda tämän pelin maailman, jossa he saavat
liikkua joko yksin tai yhdessä muiden pelin hahmojen kanssa.
Miksi
pelin nimi on "Sparta"? Kuten ehkä historiasta muistettaneen
spartalaiset saivat tiukan sotilaallisen kasvatuksen. Vialliset tai muuten
epänormaalit lapset tapettiin heittämällä heidät vuorelta alas rotkoon. Kaikki
muut saivat ankaran sotilaallisen kasvatuksen, siis myös naiset. Taistelussa
haavoittunutta sotilasta ei parannettu tai lääkitty vaan hänet tapettiin.
Spartan nimi symboloi usein "spartalaista" yksinkertaista ja ankaraa
elämäntapaa sekä sankaruutta ja kunniaa. Kansalaiset elivät selkeästi valtiota
varten. Valtio merkitsi kaikkea, yksilö ei merkinnyt mitään. "Spartalainen
kasvatus" on symbolinen käsite yhä meidän päivinämmekin. Tämän verran
muistan enää koulun historiasta. Nimi "Sparta" pelille on
mielenkiintoinen. Tässä kolmiulotteisessa pelissä pelaajat saivat itse luoda
itsensä, ympäristönsä ja sääntönsä. Koululaiset ovat koulun parhaimpia
oppilaita.
Peli
alkaa kiinnostaa nuoria ja ryhtyvät pelaamaan jopa yökausia. He liikkuvat
kolmiulotteisessa pelimaailmassa joko yksin tai toistensa kanssa. Peli alkaa
muodostua heille yhä tärkeämmäksi jokapäiväiseksi toiminnaksi. Pelimaailma
alkaa siirtyä nuorten tavalliseen elämään. Tapahtuu konflikteja vanhempien
kanssa. Nuoret tuntevat olevansa parempia kuin vanhempansa. Ne ajatukset ja tapahtumat,
jotka ovat pelimaailmassa siirtyvät yhä enemmän tähän meidän
"normaaliin" maailmaamme. Ja mitä sitten tapahtuu jääköön kertomatta.
Sarjan
tekijät kertovat, että sarjan idea on peräisin todellisuudesta. Monet nuoret pelaavat
tietokoneilla niin paljon, että todellinen ympärillämme oleva maailma ei enää
tunnu kiinnostavan. Heidän elämänsä on pelaamista. Sarjan tekijät ovat vain
menneet askelta pidemmälle. Heidän pelaajansa tuovat pelaajien pelimaailman
tähän meidän normaaliin elämäämme ja maailmaamme. Pelaajat eivät enää pysty
erottamaan mikä on pelaamista, mikä todellista heidän ympärillään. Kaikki kuvat
ovat peräisin tuosta sarjasta "Sparta".
ALKEMISTI
Seuraavaksi
kerron toisesta sarjasta nimeltään "Alkemist" eli Alkemisti.
Valitettavasti en ehtinyt katsoa koko sarjaa vaan kaksi ensimmäistä osaa ja
kaksi viimeistä osaa sekä joitakin osia siitä väliltä. Sarja kertoi miehestä,
alkemistista, joka vanhoihin tietoihin ja muistiinpanoihin perustuen kehittää
ikuisen nuoruuden aineen. Tämä tapahtuu joskus 1900-luvun alussa. Hän ei itse
ryhdy käyttämään ainetta vaan hänen poikansa ryhtyy isänsä kuoleman jälkeen
käyttämään ainetta. Sarja pohtii aika monipuolisesti millaista olisi, jos on
ikuisesti nuori ja komea vuosikymmenien ja -satojen ajan eikä koskaan vanhenisi
tai kuolisi. Onko tästä iloa tai hyötyä, onko asiassa mitään järkeä? Pysähtyykö
tämmöisellä ihmisellä aika, kun on aina samanlainen eikä vanhene ikinä? Sarja
päättyy tiettyyn ratkaisuun.
Kuva
sarjasta "Alkemist".
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tarkistetaan ennen julkaisua!