JALKAPALLOA
Maailman suosituin ja seuratuin urheilulaji on
jalkapallo. Olen itsekin pelannut ennen jalkapalloa aika runsaasti.
Käsittääkseni olin aika hyväkin siinä. Vieläkin saatan joskus potkia palloa
pihalla. Suomi ei kuitenkaan varsinaisesti ole mikään jalkapallomaa. Ei ole
Tanskan tai Ruotsin veroinen Islannista puhumattakaan. Kuten kaikki tiedämme
tänä vuonna MM-jalkapallokisat pidetään Venäjällä. Itse asiassa kisat alkoivat
jo ennen kisojen alkua. Tällä tarkoitan sitä, että jo ennen varsinaisten
kisojen alkua alkoi peli, jolla yritettiin saada kisat pois Venäjältä. Urheilu
on nykyään paitsi taloudellista myös poliittista peliä, joka on kasvanut
äärimmäisyyksiin ja tullee kasvamaan yhä. Aikoinaan Moskovan olympiakisoja
boikotoitiin 1980 ja vastaavasti Los
Angelesin kisoja 1984. Sotshin talviolympialaisista nostettiin suuri häly
pelkästään yhden miehen Grigory Mihailovich Rodchenkovin sanoihin luottaen.
Jälkeenpäin on
todettu, että hän on suuri valehtelija ja huiputtaja, mutta tästä huolimatta
Venäjä ei voinut osallistua omalla joukkueellaan Brasilian kesäolympialaisiin
ja Etelä-Korean talviolympialaisiin. Mielenkiintoista on, että Rodchenkovin
mielenterveyttä on alettu epäillä jo Amerikassakin. Hänet oli suljettu kuulema psykiatriseen
hoitolaitokseen. Hämmästyttävä tieto levisi tiedotusvälineissä, että 19.6.2018
Rodchenkov olisi yrittänyt itsemurhaa. Tietoa on yritetty salata, koska hän on
turvallisuuspalvelun suojeluksessa, mutta tietoa on levitetty varsin
luotettavalta taholta, kuten esimerkiksi Wadalta (Rodchenkovhan oli yrittänyt
itsemurhaa jo asuessaan Venäjällä). Nyt
jalkapallokisat sai kuitenkin Venäjä ja ne pidetään ajalla 14.6. - 15.7.2018.
Kisastadioneita oli yhteensä 12, joista kaksi Moskovassa ja loput muissa
Venäjän kaupungeissa, joita on yhteensä siis 11. Kisojen maskottina toimii jalkapalloa
potkiva susi "Zabivaka" (Забива́ка).
Kisojen
tunnus ja maskotti Zabivaka
Kisat alkoivat sillä, että Britannia olisi halunnut kisat
itselleen pois Venäjältä. Monet ovat sitä mieltä, että ns."Skripalien
myrkyttämisjuttu" oli yksi keino, jolla Britannia yritti riistää kisat itselleen.
Keino ei onnistunut. Tosin sillä saatiin aikaan se, että diplomaatteja karkolteltiin
puolin ja toisin sekä Britannian eliitti ilmoitti, että he eivät osallistu
kisoihin. Britannian Kuninkaalliset ja johtavat poliitikot ilmoittivat etteivät
tule kisoihin, mutta kukapa heitä kaipaisikaan. Hyvä kun pysyivät poissa!
Britannia on suuri jalkapallomaa. Siellä ryhdyttiin tekemään propagandaa ennen
kisojen alkua. Venäläisiä syytettiin väkivaltaisiksi ja fanaattiseksi kansaksi.
Väärennettiin väkivaltaa kuvaavia videoita, joilla pyrittiin todistamaan, että
Venäjälle ei kannata mennä, koska siellä saa turpiinsa. Mm. Ukrainassa
kuvattiin video, jossa venäjää puhuvat jalkapallofanit käyvät brittiläisten
jalkapallofanien kimppuun. Britit eivät tiedä, että yli 90 prosenttia
ukrainalaisista puhuu venäjää ja kotikielenään jopa yli 30 - 40 prosenttia.
Mutta siitä huolimatta brittiläisiä katsojia saapui tuhatmäärin katsomaan näitä
kisoja Venäjälle. Katsojat eivät välitä politiikasta.
Avajaiset pidettiin 14.6.2018 Moskovan Luzhnikin
stadionilla. Avajaispuheen piti
tietenkin Venäjän presidentti Vladimir Putin. Avajaisottelu päättyi
murskalukemiin. Venäjä voitti Saudi-Arabian 5 - 0. Ottelua oli seuraamassa mm.
Venäjän presidentti Vladimir Putin ja Saudi-Arabian prinssi Mohammed bin
Salman. Tästä voitosta innostuneena venäläiset tekivät vanhasta suositusta
humoristisesta laulusta uuden version. Laulun nimi on "Argentina - Jamaika
5 - 0". Laulu on vuodelta 1999 ja kuultavissa mm osoitteissa:
Alkuperäisenä esityksenä:
Laulun uudet sanat kuuluvat "Venäjä - Saudi-Arabia 5
- 0". Laulua ei pidä tietenkään
ottaa vakavasti vaan huumorimielellä. Siinä on vetävä sävel ja sen esitti
aikoinaan lauluyhtye Чайф (Tshaif).
Jalkapallon MM-kisoissa on tänä
vuonna 32 joukkuetta karsintojen perusteella. Ne on jaettu kahdeksaan neljän
joukkueen lohkoon, joista aina kaksi parasta etenee pudotuspelivaiheeseen.
Tasapisteissä ratkaisee maaliero, tehdyt maalit, keskinäinen ottelu,
keskinäinen maaliero, reilu pelin pisteet ja Fifan ranking, mutta tämänhän
kaikki jo tiesivätkin. Vielä voidaan sanoa, että jalkapallon MM-kisat ovat
maailmalaajuisesti ylivoimaisin suurin tapahtuma, josta lyödään vetoa.
Senegalin presidentti Macky
Sall kävi myös kisoissa ja neuvotteli Putinin kanssa.
En paneudu varsinaisiin
peleihin, koska tiedotusvälineet ovat niitä täynnä. Kaikki halukkaat voivat
seurata niitä. Minua kiinnostaa myös taustatekijät. Paitsi kaupallisuutta
kisoihin - siis kaikenlaisiin kisoihin liittyy erottamattomasti myös
politiikka. Missä on paljon ihmisiä heihin pyritään vaikuttamaan myös
poliittisesti. Näin myös näissä Venäjällä pidettävissä jalkapallomestaruus
kisoissa. Politiikka näkyy mm. siinä, että monet eri valtioiden johtajat
boikotoivat kisoja. On käynyt toisaalta niin, että sitäkin enemmän eri
valtioiden johtajia on tullut Aasiasta, Afrikasta ja Latinalaisesta Amerikasta.
Useita johtajia on tullut valtioista, joista ei vielä koskaan ole vieraillut
johtavia politiikkoja Venäjällä. Presidentti Putin on tavannut heitä ja luonut
paitsi poliittisia myös kaupallisia suhteita. Kisojen järjestäminen tulee
kalliiksi, mutta jos se luo poliittisia ja kaupallisia suhteita tulevaisuudessa
se kasvaa voittoisaksi varmasti myös taloudellisesti.
Kaikesta propagandasta
huolimatta eniten katsojia on tullut hämmästyttävästi Yhdysvalloista, vaikka
siellä eurooppalainen jalkapallo ei ole suosituin urheilulaji. Myös Britanniasta on tullut paljon katsoja
kaikesta valtavasta poliittisesta propagandasta huolimatta. Tavallinen kansa ei
ole politiikasta paljoa välittänyt. Tämä on Länsi-Euroopan, Yhdysvaltojen ja
ennen kaikkea Britannian politiikoille poliittinen häviö. Russofobiaa on
yritetty levittää, mutta siinä on epäonnistuttu täydellisesti. Nämä jalkapallon MM-kisat tuovat erinomaista mainetta Venäjälle. Ehkäpä
tämä on niitä harvoja kertoja, jolloin itse urheilu voittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tarkistetaan ennen julkaisua!