TAPAAMINEN
Pallo
on nyt sinulla!
Hetken aikaa Helsinki oli maailman poliittinen
keskipiste. Helsinki muodostui 16.7.2018 kenties toistaiseksi tämän vuoden
merkittävimmäksi tapahtumapaikaksi maailmassa. Silloin kaksi maailman tämän
päivän politiikan ehkä merkittävintä henkilöä tapasivat toisensa. Venäjän
presidentti Vladimir Putin ja Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump tapasivat
kahden kesken ensimmäistä kertaa ihan virallisesti. Asiasta on kirjoitettu ja
puhuttu niin paljon meillä Suomessa ja maailmalla, että minulla ei ole mitään
syytä käsitellä asioita yleisesti tarkemmin. Siksi ajattelin kirjoittaa ihan
muutamista asioista tapahtumaan liittyen, joita ei olla käsitelty ainakaan
meillä Suomessa kovinkaan paljon. Huomioin paitsi vakavat puolet myös vähän
kevyemmät tapahtumat, jotka liittyvät jotenkin tapaamiseen.
On selvää, että tapaamista halusi enemmän Yhdysvaltojen
presidentti Trump. Tämä näkyy kaikesta. Hän on puhunut jo vaalikampanjansa
aikana, että on pyrittävä luomaan suhteita myös Venäjään ja Vladimir Putiniin. Nyt
hänen pyrkimyksensä vihdoin toteutui. Putinille tapaaminen ei merkinnyt samaa.
Putinille oli juuri sillä hetkellä tärkeää jalkapallokisat, jotka olivat
menossa juuri tänä ajankohtana Venäjällä. Joten ajankohta ei ollut oikein
sopiva. Kisojen aikana Putin tapasi 25 eri valtioiden presidenttiä, 7
monarkkia, ja 11 muuta eri valtioiden johtajaa. Heidän joukossaan oli mm.
Israelin pääministeri Benjamin Netanjahu ja Ranskan presidentti Emmanuel Macron.
Kisojen katsojamäärä liikkui miljoonissa ja heitä oli ympäri maailmaa. Suurin
katsojamäärä tuli yllättäen Yhdysvalloista toiseksi eniten oli Brasiliasta ja
kolmanneksi eniten Saksasta. Kisapassilla pääsi ilman viisumia maahan ja sai
liikkua monissa liikkumavälineissä ilmaiseksi. Nyt kisapassin voimassaoloaikaa
on pidennetty elokuun loppuun saakka ja kisapassilla pääsee uudelleen maahan
ilman viisumia vaikka kisat ovatkin loppuneet. Putinilta kysyttiin ennen Trumpin
tapaamista, mitä hän odottaa tapaamiselta? Putin vastasi, että "hän ei
odota oikeastaan yhtään mitään. Mennään ja katsotaan".
Bryssel 11.7.2018
Trump aloitti kiertomatkansa lentämällä ensimmäiseksi 11.
- 12.7.2018 Natokokoukseen Brysseliin. Häntä vastassa oli paitsi Natomaiden
edustajat myös massiiviset satojen tuhansien mielenosoittajien joukot. Kokous
päättyi täydelliseen kaaokseen. Naton 68-vuotisessa historiassa ei ennen ole
tapahtunut mitään tällaista. Trump pisti vähintäänkin Naton rivit sekaisin.
Tämän vahvistivat kaikki diplomaattilähteet Brysselissä. Liittokansleri Angela
Merkel ja presidentti Emmanuel Macron olivat aivan eri mieltä kuin Trump.
Selvästikään Nato ei ole enää Yhdysvalloille tärkeä järjestö. Yhdysvallat ei
tarvitse Natoa enää mihinkään. Se on vain poliittinen rasite Yhdysvalloille.
Voidaan suoraan kysyä ovatko nämä ensimmäisiä merkkejä Naton hajoamisesta ja loppumisesta?
Mihin Natoa enää tarvitaan, jos se on menneen ajan työkalu? Muusta on
kommentoitu niin paljon, ettei minun kannata kirjoittaa siitä mitään.
Lontoo 12.7.2018
Sitten kronologista aikajärjestystä noudattaen Trump
matkusti Britanniaan 12. - 15.7.2018. Siellä häntä odottivat myös massiiviset
mielenosoitukset, joihin kuuluu mm. myös jättimäinen vauvailmapallo Trumpista. Tosin pidettiin tarkasti huolta siitä, että
hän itse ei nähnyt niitä (mielenosoituksia). Sitäkin enemmän Trump itse
aiheutti mielenkohua toiminnallaan ja
kommenteillaan. Se tiedetään vanhastaan, että Trumpin ja Britannian
pääministeri Theresa Mayn suhde ei ole niitä parhaimpia. Trump arvosteli
rohkeasti Theresa Mayta ja kehui juuri eronnutta ulkoministeri Boris Johnsonia,
joka oli Mayn pahin vastustaja. Lehdet kirjoittelivat "Voiko Mayta enemmän
loukata?" May ei juuri hymyillyt. Trump teki vierailullaan lähtemättömän
vaikutuksen. Britannian suhde Yhdysvaltoihin on todellakin muuttunut. Vanhaan
kumppaniin ei voi enää luottaa. Lisäksi Trump arvosteli menetelmiä, joilla
Britannia eroaa EU:sta. Trumpin mukaan Britannian pitäisi haastaa EU:n
oikeuteen eikä neuvotella. Lehdet kirjoittelevat, että Trump on parhaillaan
"globaalilla häiriköintimatkalla, jollaista kukaan aiempi amerikkalainen
johtaja ei ole tehnyt". Mutta tästä kaikesta on puhuttu ja kirjoitettu
niin paljon, että minun ei ole aihetta paneutua niihin tarkemmin. Trump sai
Britannian sekaisin alle vuorokaudessa.
Huhuu... missä sinä olet! Trump ja kuningatar Elisabet
kuurupiilosilla.
Sen sijaan mielenkiintoista ja hauskaakin on ollut
seurata tapahtumia ja etiketti- ja protokollarikkomuksia, joita syntyi Trumpin
tavattua Britannian kuningattaren Elisabetin 13.7.2018. Trumpilla ei ole
hajuakaan mistään kuninkaallisista etiketeistä. Trump vieraili Windsorin
linnassa. Ensimmäinen töppäys oli kun Trump saapui vierailulle myöhässä. Ja se
oli sopimatonta kaikkien etikettisääntöjen mukaan. Kuningatar joutui odottamaan
korokkeella ja katsoi jopa pari kertaa kelloa ennen kuin Trump ilmaantui
paikalle. Sitten Trump käveli kuningatar Elisabetin edellä. Se on paha
etikettivirhe, sillä kuningattarelle ei koskaan
käännetä selkää. Trump ei myöskään antanut tietä takana kulkevalle
kuningattarelle. Hän näytti myös kiilaavan kuningattaren eteen, joka joutui
ottamaan sen vuoksi sivuaskelia. Mutta näistä tapahtumista on sosiaalisessa
mediassa lukematon määrä dokumentteja. Kuningatar Elisabet on jo 92-vuotias ja
Trump olisi voinut huomioida tämänkin ja antaa hänen kävellä edellä.
Yhdysvalloissa on ollut kuningattaren hallitsemisen aikana jo 19 eri
presidenttiä. Sanotaan, että kuningatar on Euroopan viimeinen aristokraatti.
Kuningatar edustaa brittiläisille rakkautta maahansa. Theresa May edustaa
raakaa byrokratiaa. Toisaalta jotkut tulkitsevat asian niin, että Trump antaa
tietää, että Britannia on mennyt kolonia ja Yhdysvallat on nyt maailman mahti.
Kuningattaren korut, viimeisenä kuuluisa "Palmun
lehvä", jota kuningatar käyttää aina hautajaisissa.
Sen sijaan mielenkiintoinen on kuningatar Elisabetin
hienovarainen etiketti, josta monetkaan eivät tiedä mitään. Hän käyttää
yleisesti korujaan ilmaistakseen jotain. Jokaisella korulla on viesti. Trumpin
vierailu aikana hän käytti kolmea eri korua, joista ohessa on kuvat. En viitsi
paneutua niiden viesteihin tarkemmin, mutta etiketin tietävät sanovat, että
korut yhdessä peräkkäin käytettyinä ilmoittavat: "Älkää koskeko meidän
valtiotamme. Jättäkää meidät rauhaan!". Viimeisenä on koru "Palmun
lehvä", jota kuningatar Elisabet käyttää aina hautajaisissa. Tietenkään
Trump ei ymmärtänyt korujen viestintää, mutta brittiläiset, varsinkin
asiantuntijat ymmärsivät kuningattaren sanoman. Viesti ei ollut tarkoitettukaan
Trumpille vaan Britannian kansalaisille. Todennäköisesti Melania Trump osaa
tulkita näitä asioita. Olihan hän pukeutunut keltaiseen, joka on kuningattaren
mieliväri.
Viikonlopuksi Trumpit matkustivat lomalle Skotlantiin, jossa Trump pelasi
lähinnä golfia. Tämä loma johtui yksinkertaisesti siitä syystä. että alunperin
Trump oli suunnitellut tapaavansa Putinin jo sunnuntaina 15.7.2018, mutta tämä
ei sopinut Putinille, koska silloin oli jalkapallokisojen päättäjäispäivä.
Kisat olivat tärkeämmät Putinille, kuin Trumpin tapaaminen, joten tapaaminen
siirrettiin maanantaille 16.7.2018. Tämän
ylimääräisen päivän Trump käytti viisaasti pelaamalla golfia. Sitten koitti
15.7. sunnuntai ja Trumpit lensivät Helsinkiin. Kuten muuallakin
Helsingissä yritettiin järjestää
mielenosoituksia, mutta tässä epäonnistuttiin surkeasti. Mielenosoittajia
kerääntyi vain noin parisen tuhatta. Amerikkalaiset journalistit kirjoittivat,
että suomalaiset eivät osaa järjestää mielenosoituksia. Itse näin televisiosta
ilmeisesti uutisista vilaukselta (yleensä en katso suomen televisiota), että
Senaatintorille oli kerääntynyt harvalukuinen joukko ihmisiä. Suurkirkon
edustalla oli jokin esiintymislava, jolla hyppeli parhaillaan pari tyttöstä
yläosattomissa. Tämmöisen nuorehkon viriilin miehen sydäntä lämmitti nähdä edes
vilaus tämmöisestä. Harmitti vain, että edes tätä mielenosoitusta ei oltu
osattu tehdä kunnollisesti.
En löytänyt alkuperäistä kuvaa mielenosoituksesta
Senaatintorilla 15.7.2018, joten jouduin käyttämään vanhempaa Pride kulkueen
kuvaa tilalla. Kaunista on!
Taustalla oli uljas ja kaunis valkea Suurkirkko,
Helsingin tuomiokirkko. Olisivat menneet edes sinne hyppelemään
alttarikorokkeelle yläosattomissa ja tehdä asiat kunnollisesti kuten kuuluisa
venäläinen tyttöjoukko Pussy Riot. Olisivat ottaneet mallia heistä. Takuulla
mielenosoitus olisi herättänyt huomiota. Kuvia olisi levinnyt maailmalle ja
viesti mennyt perille. Kannatan ehdotonta tasa-arvoa miesten ja naisten
välille. Ihmettelen mihin tämä tasa-arvovaatimus naisten ja miesten välillä on
kadonnut? Naisille on yhtä suuri oikeus olla yläosattomissa kuin miehilläkin.
Joitakin vuosikymmeniä sitten naiset polttivat julkisesti mielenosoituksissa
rintaliivejään ympäri maailmaa. Seurauksena kaikki uimarannat, jopa Suomessa
olivat täynnä yläosattomissa aurinkoa ottavia naisia. Mihin tämä on kadonnut?
Onko maailma taantunut?. Jos nyt nainen on yläosattomassa esimerkiksi
julkisella uimarannalla hänelle annetaan sakot. Hei naiset, nouskaa
vastustamaan tätä rasistista ylivaltaa miesten taholta!!! Naiset ja miehet ovat
tasa-arvoisia! Vaatimus rintojen peittämisestä on alentavaa ja ennen kaikkea
epätasa-arvoista!
Sitten 16.7.2018 tapahtui se kauan odotettu tapaaminen
presidentti Putinin ja Trumpin välillä. Putin oli tapansa mukaan myöhässä,
mutta se ei haitannut tapaamisen riemua. Asiasta on kirjoitettu ja puhuttu niin
paljon, etten paneudu siihen tarkemmin, paitsi yksi kohta on hyvin
mielenkiintoinen. Trumpin vaimon Melanian ilme on aiheuttanut paljon ihmettelyä
ja polemiikkia. Hän kättelee aluksi Putinia iloinen ilme kasvoillaan, mutta
sitten noustessa seisomaan hänen ilmeensä muuttuu. Tätä ilmettä on tulkittu
monin tavoin. Jotkut sanovat sitä kauhuksi, järkytykseksi, peloksi, tulkintoja
on monia. Ehkä Melania tajuaa, että tuon miehen edessä Trump on pulassa. Siinä
on mies, jolle Trump ei mahda mitään. Tämä ei kuitenkaan ollut missään nimessä
ensimmäinen kerta, kun Melania on tavannut Putinin. G-20 maiden kokouksessa
2017 hän jutteli paljonkin Putinin kanssa. Illallispöydässä hän istui Putinin
vieressä ja seurusteli vilkkaastikin hänen kanssaan. Myös samassa kokouksessa
illalla konsertissa hän istui Putinin vieressä. Itse Trump ei viitsinyt tulla konserttiin,
koska siinä esitettiin klassista musiikkia taisi olla Wagneria. Trump ei
harrasta klassista musiikkia.
Melania Trumpin kummallinen ilme hänen käteltyä
presidentti Putinia.
Myös toinen mielenkiintoinen seikka liittyy Melanianiin.
Etukäteen Suomeen saapuessaan hän oli ilmoittanut, ettei halua osallistua
mihinkään virallisiin ohjelmiin, joita valtioiden päämiesten vaimoille yleensä
normaalisti järjestetään. Hän osallistui vain kerran aamiaistapaamiseen Jenni
Haukion kanssa ja siinä kaikki. Tämä oli kovin epätavallista. Yleensä
etikettiin kuuluu, että päämiesten puolisot viettävät aikaa toistensa kanssa
vierailun ajan. Taitaa olla Suomen historiassa ensimmäinen kerta, kun puoliso
ei osallistu mihinkään. Yleensä vaimoja rahdataan kiertoajeluille,
kaikenlaisiin näyttelyihin, tapahtumiin, joihin saattaa liittyä lapsia jne. kun
miehet ahkeroivat neuvottelupöytiensä ääressä. Nyt olisi ollut esitettävänä esimerkiksi
uusi lastensairaala tai jokin päiväkoti jne. Ehdottoman tärkeää olisi ollut
viedä Melania katsomaan perisuomalaista ilmiötä äärettömän pitkiä leipäjonoja. Melania
on kuuluisa hyväntekijä. Nyt näin ei kuitenkaan tapahtunut. Ehkä Suomea ei olla
pidetty vain niin tärkeänä, että rasitettaisiin presidentin vaimoa tällaisella.
Suomi on niin pieni valtio.
Muutaman tunnin kuluttua tapaaminen presidenttien välillä
päättyi ja pidettiin yhteinen lehdistötilaisuus. Sitä on kommentoitu niin
paljon, että minun ei ole syytä kirjoittaa siitä mitään. Presidentit lähtivät
kohti kotimaitaan. Silloin räjähti. Trumpit olivat vielä koneessa kotimatkalla
kun Yhdysvalloissa tiedotusvälineet ryhtyivät syyttämään Trumpia petturuudesta.
Trumpia syytettiin maanpetoksesta, vajaamielisyydestä, Trump on pettänyt
maansa! Trumpia syytettiin häpeällisestä esiintymisestä. Sama jatkui Trumpien
palattua kotiinsa. CIA:n johtaja John Brennan kirjoitti: - Trumpin puheet
Helsingissä ylittää syytekynnyksen "vakavista rikoksista ja
väärinkäytöksistä". Se oli maanpetoksellista toimintaa. Trumpin kommentit
eivät olleet vain vajaamielisiä, hän on täysin Putinin taskussa. Muut
kirjoittivat mm. että tilanne on Yhdysvaltain kannalta katastrofaalinen, Trump
on ylittänyt viimeisen rajan, Trump on maanpetturi jne. Juontaja Anderson
Cooper ilmoitti, että Trumpin esiintyminen oli "häpeällisin esiintyminen
Yhdysvaltain historiassa koskaan". Koskaan aikaisemmin presidenttimme ei
ole tukenut vihollistamme. Veljeily Putinin kanssa meni liian pitkälle.
Kommentointi oli värikästä ja raivokasta. "Hän ei ole presidentti vaan
rikollinen."
Yhdysvalloissa nostettiin syytteet 12 venäläistä
liikemiestä vastaan, joita syytettiin vakoilusta. Tämähän tapahtui vielä
silloin kun Trump oli Euroopassa menossa tapaamaan Putinia. Tämähän oli
tarkoituksellista juuri tänä ajankohtana. Trump ei uskonut syytteisiin. Mutta nyt nousi uusi syyte nuorta venäläistä punatukkaista
opiskelijatyttöä Marija Butinaa vastaan. Häntä syytetään vakoilusta Venäjän
hyväksi. Hänet vangittiin ja häntä uhkaa jopa 15 vuoden tuomio. Ainoa todiste
on se, että Marija on kerran haastatellut Trumpia vaalien alla. Mitään muita todisteita ei olla pystytty
esittämään. Piti vain keksiä äkkiä joku venäläinen vakoilijaksi sopiva. Kaikki
nämä syytteet vaikuttavat tekaistuilta ja tarkoituksena pilata presidentin maine.
Koko prosessi on amerikkalaista sisällissotaa, jota käydään Trumpin
kannattajien ja vastustajien välillä. Rajua sisällissotaa käydään verissäpäin
keinoja kaihtamatta.
Euroopassa tapaamiseen suhtauduttiin rauhallisemmin.
Todettiin, että Trump on valmis neuvottelemaan Putinin kanssa ohi Euroopan.
Heikko Eurooppa on Trumpille eduksi. Huipputapaamisen ajoitus oli erinomainen. Eurooppa
on poliittisesti jakautunut ja heikko. Eurooppa ei kykene ratkaisemaan
globaaleja valtataisteluita. Trumpin "Amerikka ensin" -politiikka on
riitauttanut Yhdysvallat lähes kaikkien entisten liittolaistensa kanssa. Trump
on presidenttikaudellaan onnistunut pilaamaan suhteensa Eurooppaan kaikilla tasoilla
turvallisuuspolitiikka mukaan lukien. Putin sulatti Trumpin sydämen ja sai
kaiken haluamansa. Tähän kuului mm. kaasuputki Nord Stream 2.
Venäjällä pidettiin presidenttien Vladimir Putinin ja
Donald Trumpin tapaamista pitkälti menestyksenä. Tapaamisessa saavutettiin hyvä
tuloksia. Tosin pidetään, että Trump on Yhdysvaltojen sisäpolitiikan vanki. Trump
sanoi Putinille, että hän ottaa tietoisen riskin, mutta tekee sen maailman
rauhan hyväksi. Tapaaminen ei vaikuta välittömästi maiden välisiin suhteisiin.
Tärkeimpinä pidettiin presidenttien välistä suhdetta, taloussuhteita ja Syyrian
sotaa, jossa Venäjä on saanut varsin lyhyessä ajassa loistavia tuloksia ja
vaikuttanut maailman terrorismin vähenemiseen. Putin henkilökohtaisesti kertoi,
ettei hänellä ollut tapaamista kohtaan
erityisiä odotuksia, mutta keskustelu oli käyty lämpimästi ja Trump on
kiinnostava keskustelukumppani. Trump kykenee kuuntelemaan ja kommunikoimaan
rakentavasti. Venäläiset ymmärtävät hyvin, että Yhdysvalloissa on käynnissä
sisällissota Trumpin kannattajien ja vastustajien välillä ja tämä vaikeuttaa
Trumpin toimintaan. Ulkopolitiikka uhrataan sisäpoliittisilla syillä. Yhdysvaltojen
etua tuhotaan. On täysin selvää, että kokouksen antia yritetään mitätöidä ja kokouksen
saavutuksia sabotoida. On täysin luontevaa, että venäläiset sympatisoivat sitä
ehdokasta, joka halusi parantaa maiden välisiä suhteita. Toisaalta tiedetään, että Trump voi hetkessä
kääntyä 180 astetta ja muuttaa mielensä täysin päinvastaiseksi. Diplomatia ja
diplomaattinen kieli eivät koskaan kerro kaikkea. Kokouksen tarkoituksena oli
parantaa Venäjän ja Yhdysvaltojen suhdetta. Tämä oli vasta ensimmäinen presidenttien
tapaaminen, joten paljoa ei voinut odottaa.
Suomessa tapaamista kommentoitiin pitkälti samoin kuin
Euroopassa. Sauli Niinistö kommentoi "Presidentti näytti maansa
myyneeltä". Neuvotteluissa selkeän voiton vei Putin. Toisaalta suomalaiset
tiedotusvälineet olivat enemmän huolissaan siitä millaisen kuvan Suomi sai
ulkomailla. Se, että Suomea pidettiin "neutraalina" valtiona oli
monien mielestä hyvin outoa. Myös sitä, että Suomi olisi "harmaata
vyöhykettä" idän ja lännen välissä kammoksuttiin. Suomi on puolueeton ja
neutraali valtio, joka historiansa takia ei halua kuulua kummallekaan puolelle
kommentoitiin. Valtiovarainministeri Petteri Orpo totesi, että puheet Suomesta
harmaalla vyöhykkeellä joutavat romukoppaan. Ei taida Orpo raukka ihan täysin
tajuta Suomen sijaintia maailmankartalla ihan Venäjän vieressä.
Itse Trump twiittasi
"Our relationship with Russia has NEVER been worse thanks to many years of
U.S. foolishness and stupidity and now, the Rigged Witch Hunt! (Meidän
huonot suhteemme Venäjään eivät vielä KOSKAAN ole olleet näin huonot kiitosYhdysvaltojen
hölmöydestä ja tyhmyydestä ja nyt käynnissä olevasta noitavainosta)". Taisi
Trump twiitata aika oikein ja viisaasti. Presidentti Barack Obaman aikakaudella
suhteet Venäjän ja Yhdysvaltojen välillä muodostuivat todella kylmiksi. Ne
eivät vielä koskaan ole olleet niin huonot. Yhdysvallat on ollut maailman
johtavin valtio. Nyt se ei enää ole sitä. Obama ei ymmärtänyt asiaa vaan yritti
taistella vastaan. Trump näyttää ymmärtävän asian ja näyttää yrittävän johtaa
maataan sovinnollisempaan suuntaan maailmassa. Maailmalla on paljon puhuttu,
että nyt on olemassa uusi ryhmä G20-maiden ja G7-maiden lisäksi G2-maat johon
kuuluvat Venäjä ja Yhdysvallat. Itse henkilökohtaisesti olen sitä mieltä, että
tapaaminen rauhoitti paljon maailmaa ja säännöllinen tapaaminen lisäisi
maailmanrauhaa. Trump on Yhdysvaltain 45. presidentti. Trumpilla on vielä
ainakin kaksi vuotta aikaa toimia presidenttinä. Sitä ei tiedetä saako hän
sitten vielä neljä vuotta lisää. Ei pitäisi unohtaa kuitenkaan yhtä maailman
suurista navoista Kiinaa. Venäjällä ja Kiinalla on ennestään hyvin lämpimät
suhteet. Amerikkalaisten suuri painajainen olisi, jos Venäjä ja Kiina
liittoutuisivat. Jos pystyttäisiin luomaan uusi G3-maat ryhmä, johon
kuuluisivat Venäjä, Yhdysvallat ja Kiina maailma voisi elää paljon
rauhallisemmin. Presidentti Trump esitti kutsun presidentti Putinille uudesta
tapaamisesta nyt vielä tämän syksyn aikana Washingtoniin. Tämä herättää suuria
toiveita maailman kannalta ja rauhan kannalta.
Trump
22.7.2018: Minulla oli HIENO tapaaminen Putinin kanssa ja valheelliset uutiset
käyttivät kaikki energiansa halventaakseen sitä. Tämä on niin huonoa maallemme!