KAASUA, KOMISARIO... OSA 3
En uskonut enää palaavani tämän aiheen pariin, mutta on
tapahtunut asioita, joten pieni lisäys on paikallaan. Sota Britannian ja
Venäjän välillä entisen kaksoisagentin Sergei Skripalinin ja hänen tyttärensä
Julian myrkytystapauksesta on muodostunut oikein kirjalliseksi
kaksintaisteluksi. Aloitettiin Dostojevskistä, jatkettiin Liisan seikkailuista ihmemaassa ja
päädyttiin Shakespeareen. Taidettiin mainita moni muukin kirjalija. Venäjä oli
tutkinut Julia Skripaljovin kulkua lentokentälle, kun hän oli lähdössä
Britanniaan. Löydettiin runsaasti valvontakamerakuvaa, taksin kuljettaja, joka
toi hänet kentälle, lentohenkilökuntaa ja ihmisiä, joiden vieressä hän oli
lennon aikana. Kaikki kertovat, että hän käyttäytyi ihan normaalisti. Aineisto
on toimitettu Britanniaan asiaa tutkiville. Britanniasta ei ole kuitenkaan
saatu minkäänlaisia tietoja Venäjälle. Britanniasta ei ole esitetty yhtään
ainoaa todistetta millekään heidän väitteelleen.
Julia Moskovassa menossa koneeseen (punainen ympyrä).
Britannia ei ole hyväksynyt OPCW tutkimusta ja tulkintaa,
että myrkkykaasu on BZ-kaasua, jolla Skipalit yritettiin huumata vaan pysyy
edelleen tulkinnassaan, että heidät yritettiin murhata Novitschjok myrkyllä.
Tässä on tietty ristiriita. Skripalien oireet eivät sovi alkuunkaan Novitchjok
myrkytyksen oireisiin, mutta sitäkin paremmin BZ-kaasun myrkytyksen oireisiin. Ongelma
onkin siinä, että BZ-kaasu oli kaikkien Natomaiden käytössä aikoinaan, mutta
Novitchjok oli Neuvostoliiton kehittämä. Nyt Britannian poliisi on hyvää
vauhtia tuhoamassa kaikki todisteet, mistä aineesta on kyse. Mitään tietoja
ulkopuolisille Britannian poliisi ei ole antanut. Edes sitä, missä ja miten
Skripalit myrkytettiin ei ole ilmoitettu. Venäjä on monta kertaa ehdottanut
yhteistyötä, mutta Britannian poliisi on kategorisesti kieltäytynyt. Novitshjok
eli koodinimeltään A-230 on jopa viidestä kahdeksaan kertaa tappavampi myrkky
kuin maailman vaarallisimmaksi kutsuttu hermomyrkky VX. Se voi olla jopa 10
kertaa voimakkaampaa, kuin mikään muu tunnettu hermomyrkky. Jos ainetta olisi
todella käytetty Skripalit eivät olisi enää hengissä.
Mielenkiintoisen teorian esitti yksityinen brittiläinen
tutkija. Tutkittuaan Skripaleista esitettyjä videoita hän löysi jotain
hämmentävää. Näyttää, että Julia Skripaljovan laukkuun osuisi jotain kaksi
kertaa. Näyttää siltä, että laukkuun ammutaan kaksi kertaa jollain. Tutkijan
mukaan laukkuun ammutaan kaksi kertaa kapseli. Tämä selittäisi myrkytyksen. Valvontavideolla
toinen kapselin osuma merkitty punaisella nuolella. Videota tutkija on tutkinut
myös infrapuna-alueella, jossa osumat näkyvät selvemmin. Voisiko olla
mahdollista, että juuri tässä vaiheessa heille tarjottiin myrkky ampumalla se Julian
laukkuun?
Toisaalta brittiläiset viranomaiset pysyvät yhä
kannallaan, että kyseessä on Novitschok myrkky. Heidän vahvoin argumenttinsa
on, että myrkkyä olisi laitettu geelimuodossa Skripaljovin oven kädensijaan.
Jos näin olisi olisi kuvassa ollut naispoliisi kuollut jo ajat sitten. Sitten
he kehittelevät salaperäisiä juonitteluja venäläisistä joukkioista, jotka ovat
ilmestyneet samaan aikaan Salisburyyn. Yksi versio kertoo, että Skripalit
myrkytti kaunis venäläinen naisagentti. Viimeisin versio kertoo, että
myrkyttäjiä oli kolme venäläistä agenttia, joiden nimisiä ei edes
todellisuudessa ole olemassakaan. Kaiken kaikkiaan on laskettu, että britit
ovat esittäneet jo 32 erilaista versiosta myrkyttämisestä. Ei brittiläisillä
tuo logiikka toimi oikein hyvin.
Rihab Ali Mansur kertoo, kuinka Valkoiset kypärät
pakottivat hänet ja hänen äitinsä näyttelemään kuolleita.
Suurta huomiota herätti kirjoitukseni Valkoisista
kypäristä ja heidän toiminnastaan Syyriassa. No tässä lisää. Rihab Ali Mansur
12-vuotias poika ja hänen äitinsä joutuvat Doumassa Valkoisten kypärien
kynsiin. Heidät laitettiin näyttelemään kuolleita. Poika ja äiti kertovat.
Heidän piti maata hiljaa liikkumatta. Heidän suuhunsa laitettiin hammastahnaa
ja kaadettiin vettä niin, että näytti kuin suusta olisi valunut vaahtoa. Sitten
heitä kuvattiin. Kuvaukset suoritettiin ainakin kahteen kertaan. Sitten he
saivat lähteä.
Rihabin äiti: Sitten he laittoivat suuhumme hammastahnaa
ja vähän vettä ja se vaahtosi...
Kuvaustilanne lavastetusta kemiallisesta kuolemasta
Kuuluisin Valkoisten kypärien lavastuksista oli vissiin
tämä seuraava kuva vuodelta 2017. Siinä tyttö seisoo verissään raunioiden
keskellä. Kerrottiin, että kuva on Syyriasta.
Todellisuudessa kuva on kuvattu Egyptissä ja punainen
väri on maalia. Alla egyptiläinen tyttö kertoo, miten kaikki tapahtui. Hänet
vietiin jonkinlaisten raunioiden keskelle, annettiin valkoinen vaate, johon oli
roiskittu punaista väriä ja lelu käteen ja sitten ryhdyttiin kuvaamaan.
Palkkioksi hän sai rahaa.
Egyptiläinen tyttö kertoo Valkoisten kypärien
kuvauksista.
Doumasta löydettiin 20.4. toinenkin terroristien
kemiallisten aineiden varasto. Se sisälsi pääasiassa hexametyleeni tetramiinia
eli kemiallisen myrkyn sariinin valmistusainetta. Aine on merkintöjen mukaan
peräisin Saudi-Arabiasta. Osa myrkyistä on peräisin Saksasta, mutta osa on
peräisin Salisburystä Britanniasta! Mikä
hämmentävä yhteensattuma! Jotenkin
tuntuu, että kohtalo on kietonut asioita yhteen! Kohtalon ironiaa? Nämä
löydökset vahvistavat, että terroristit ovat käyttäneet kemiallisia aseita
aivan yleisesti ja vierittäneet syyn Syyrian hallituksen ja Assadin niskoille.
Tätä Valkoiset kypärät ovat levitelleet propagandassaan ympäri maailmaa. Samana
päivänä OPCW:n tutkijat pääsivät vihdoin tutkimaan raunioita Doumassa. USA:n ja
liittolaisten pommitusten vuoksi he joutuivat odottamaan saavuttaakseen
päämääränsä. OPCW:n tutkijat tulivat siihen tulokseen, että alueella ei ollut
käytetty kemiallista asetta. Ohjusisku oli siis täysin turha ja laiton, vastoin
kaikkia kansainvälisiä sopimuksia. Tästä pitäisi olla oikeus rangaista iskun
tekijöitä. Samaa mieltä olen myös Salisburyn Skripalien myrkytystoimenpiteistä,
jos joskus paljastuu, että iskun takana ei ollut Venäjä. Vähintäänkin Theresa
May ja Boris Johnson pitäisi asettaa vastuuseen lausumisistaan ja teoistaan.
Sariinin valmistusainetta Doumassa.
Hyökkäyksessään amerikkalaiset kuuluisat uudet ja
"viisaat" Tomahawk ohjukset eivät aina räjähtäneetkään, vaan niitä
saatiin ehjinä muutama kappale. Nämä Syyria luovutti venäläisille
tutkittavaksi. Nyt venäläiset pääsevät käsiksi näiden Tomahawkien aivoihin ja
näkevät miten älykkäitä ne todellisuudessa ovat. Minä pidän niitä viisaina jo
siinä mielessä, että ne eivät viitsineet räjähtää viattomien ihmisten keskellä.
Hienoa Tomahawkit! Kansanedustajamme Erkki Tuomioja kiteytti Fasebookissa
varsin yksinkertaisella tavalla ohjusiskun Syyriaan. "Minua hämmentää se,
jos lasten ja siviilien surmaaminen niin sanotuilla tavallisilla aseilla on
jotenkin hyväksyttävämpää kuin kemiallisia aseita käyttämällä".
Lehdistölle näytettiin terroristien jättämiä aseita heidän paettuaan Doumasta.
Suurin osa aseista on natoalkuperää, siis Yhdysvalloista ja Natomaista. Venäjä on harkinnut S-400 ohjusten antamista
Syyrialle. Tämä on herättänyt maailmalla suurta huomiota. Douman asukkaat ovat
alkaneet jo palailla koteihinsa ja jälleenrakennus on päässyt alkamaan. Syyrian
hallitus ja venäläiset ovat järjestäneet vettä ja ruoka-avustusta saapuville
asukkaille.
Lentäköön roskikseen!
Syyrian presidentti Basar al-Assad päätti 20.4.2018 heittää
pois Ranskan legioonan korkeimman kunniamerkin
Legion of Honor, Jonka hänelle oli myöntänyt vuonna 2001 Ranskan
silloinen presidentti Jacques Chirac. Tällä hän ilmoitti, että kunniamerkki ei
ole hänen arvoisensa ranskalaisten petollisen toiminnan johdosta. "En halua käyttää semmoisen valtion kunniamerkkiä,
joka on Yhdysvaltojen orjuudessa". On mielenkiintoista todeta, että
presidentti Assadilla on Suomen korkein kunniamerkki Suomen Valkoisen Ruusun
ritarikunnan suurristi ketjuineen, jonka hänelle myönsi 2009 silloinen
presidenttimme Tarja Halonen.
Presidentti Halonen myöntää Assadille Suomen korkeimman
kunniamerkin Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan suurristin ketjuineen 2009.
Vuonna 2016 amerikkalaiset alkoivat hyökkäyksen Irakissa
Mosulin kaupunkiin. Piti näyttää maailmalle, että kyllä hekin pystyvät.
Mosulissa kuoli satoja tuhansia siviilejä erilaisissa pommituksissa.
Virallisesti on ilmoitettu noin 50 000 siviilin kuolemasta. Siviilejä
pommitettiin surutta. Minkäänlaista suojakäytäviä ei järjestetty. Lisäksi
amerikkalaiset käyttivät pommituksissaan kiellettyjä aseita esimerkiksi
fosforipommeja. Fosforipommeja verrataan kemiallisiin aseisiin ja sen käytön
kielto sisältyy kansainvälisiin sopimuksiin. Mutta nämähän eivät koske
amerikkalaisia, eihän! Esimerkiksi 8.6.2017 amerikkalaiset pommittivat
Mosulissa siviilejä fosforipommeilla.
Tästä on olemassa videoita ja lukuisia todisteita, mutta maailmalla ei
puhuttu asiasta yhtään mitään. Taistelut jatkuivat pitkälle vuoden 2017
loppupuolelle saakka. Raunioissa on yhä ruumiita, joita ei ole kaivettu ylös.
Douman ja Mosulin vertaaminen toisiinsa antaa amerikkalaisten toiminnasta
karmivan kuvan.
Kukaan hyökkääjistä ei ole koskaan tullut ajatelleeksi,
millaiseksi tilanne olisi muodostunut, jos Assad otettaisiin hengiltä.
Lopputulosta on helppo katsoa esimerkiksi Irakista ja Libyasta. Mitä
kärsimyksiä siitä tulisi Syyrian kansalle. Ja jälleen miljoonia pakolaisia
Eurooppaan. Usein mietityttää se, mitä olisi tapahtunut, jos venäläiset
olisivat ohjushyökkäyksen aikana 14.4 ampuneet alas brittiläisen koneen tai
upottaneet ohjuksia ampuneen amerikkalaisen taistelualuksen? Mitä olisi
tapahtunut. jos venäläiset olisivat upottaneet amerikkalaisen lentotukialuksen?
Venäläisillä oli Välimerellä tuohon aikaan 11 taistelualusta, joilla erilaisia
ohjuksia ja 8 sukellusvenettä. Entäpä toisinpäin, jos amerikkalaiset olisivat
ampuneet ohjuksia venäläisiin tukikohtiin ja tuhonneet muutamia koneita ja
tappaneet venäläisiä sotilaita? Monien mielestä maailma ei vielä koskaan ole
ollut niin lähellä tuhoaan, kuin tuona kammottavana yönä. Tämä pistää
ajattelemaan hyökkääjien järkeä. Ilman mitään todisteita tehdään ohjusiskuja
suvereeniseen valtioon ja vaarannetaan samalla maailman rauha. Ja tämä kaikki
vain sisäpolitiikan takia. Trumpin piti näyttää sisäisille vastustajilleen,
missä kaappi seisoo ja kuka pitää sitä pystyssä. Hänellä on meneillään
sisällissota, josta yksi taistelu käytiin Syyriassa. Samanlainen sota on
meneillään Britannian Theresa Mayllä. Hänen asemansa Britanniassa ei ole mikään
vakaa. Mutta kaikkein heikoin asema on Ranskan presidentillä Emmanuelle Makaronilla.
Häntä pidetään maassaan hyvin heikkona presidenttinä ja osallistumalla
omavaltaisesti Syyrian hyökkäykseen hän halusi osoittaa vahvuuttaan. Mutta
kaiken takana on kuitenkin Venäjän nousu yhdeksi maailman tärkeimmäksi
poliittiseksi tekijäksi. Iskulla haluttiin heikentää Venäjän asemaa, mutta
taisikin käydä tismalleen päinvastoin. Iskulla ei ollut sotilaallista
merkitystä vaan nimenomaan poliittinen merkitys. Mutta toisaalta varmaan
torakat olisivat selviytyneet hengissä ihmiskunnan lopun taistelussa. Vuosimiljoonien
saatossa ne voisivat kehittyä ja muodostaa uuden sivilisaation, joka olisi
toivottavasti paljon rauhanomaisempi kuin ihmisten muodostama on ollut.
Paljon polemiikkia on herättänyt kirjoitukseni USS Donald
Cookista. Donald Cookin aseistus on raskasta luokkaa. Alus kuuluu
amerikkalaiseen ohjuskilpeen ja sisältää moderneinta elektroniikkaa, mitä amerikoissa
on kehitetty. Sitä suurempaa kauhua herätti se, että se ei ehkä toiminutkaan.
USS Donald Cook oli juuri se alus, joka 7.4.2017 ampui 59 ohjusta Syyriaan,
joista katosi teille tietymättömille 36 ohjusta. Alus oli myös nyt ensimmäisenä
välimerellä tämänkertaisen ohjusiskun aikana. Viestit aluksen vaikenemisesta
vuonna 2014 ovat varsin ristiriitaisia. Viralliselta taholta on tullut informaatiota,
että mitään tällaista ei ole tapahtunut. Toisaalta on paljon informaatiota,
että juuri näin tapahtui. Mutta tulee miettineeksi, miksi niin moni miehistön
jäsen erosi aluksen miehistöstä heti sen saavuttua Romaniaan. Moni oli hyvin
järkyttyneessä tilassa.
Toisaalta tiedetään, että Venäjällä on kehitetty EMP-ase.
Maavoimilla on ainakin kahta mallia, joista toisen nimin on muistaakseni
Leshotshik, merivoimilla oma mallinsa ja ilmavoimilla yksi nimeltään Hibini. Juuri tätä käytettiin USS Donald Cookia vastaan. Olen
nähnyt dokumentteja näiden toiminnasta. Lisäksi heillä on myös avaruudessa
toimiva EMP-ase, joka voisi mykistää vihollisten satelliitteja. Tietysti heillä
on myös salaisia versioita, joista meillä ei ole hajuakaan. Neuvostoliitto oli
ensimmäinen, joka kehitteli HPM (High Power Microwave) aseita. Venäläisillä on
myös monia muita erilaisten sähköisten kenttien, radioaaltojen ja mikroaaltojen
kehittelyyn perustuvia aseita. On sanottu, että Venäjä on ainakin 50 vuotta
edellä vastaavia amerikkalaisia aseita. On hyvä tietää, että Suomen armeija
yrittää harjoitella EMP-aseen torjuntaa. Minulla ei ole käsitystä sen
keinoista. Kirjoitukseni pohjautui tarkoituksellisesti tavallisen miehistön
jäsenen, tavallisen ihmisen kirjoitukseen, koska usein ihan tavallisilta
ihmisiltä kuulee mitä todella tapahtui. Poliitikot ja erilaiset
"asiantuntijat" valehtelevat usein, koska heillä on tarkoituksena
vaientaa, muuntaa tai johtaa harhaan asioita tiettyjen tarkoitusperien mukaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tarkistetaan ennen julkaisua!