MAIDAN 3 ???
Mielenkiintoinen uutinen levisi Ukrainan
tiedotusvälineissä 23.10.2017. Klo 19.46 ilmestyi uutisiin, että Ukrainan
presidentti Petro Poroshenko yritettiin tappaa
hänen vierailullaan Avdejevakassa tarkastamassa joukkoja. Tuntemattomat
miehet yrittivät murhata presidentin, mutta heidät likvidoitiin. Uutisissa oli
samalla kuva, jossa maassa makaa kaksi maastopukuista ruumista. Kuuden minuutin
päästä uutinen poistettiin ja peruttiin. Samalla kerrottiin, että uutinen oli
väärennetty ja peräisin Romaniasta. Uutinen olisi siis ollut "feikki"
ja tullut Romaniasta. Myöhemmin tietysti keksittiin, että tietenkin se olisi
tullut Venäjältä. Mikä on totuus, jää kysymysten varaan? Mitä todellisuudessa
tapahtui sitä ei kerrota.
On esitetty lukuisia teorioita, mitä todella tapahtui. Yksi
teoria on, että juttu todella oli feikkiä eli valetta. Feikkiin juttuun kuuluu,
että Poroshenkolla on heikko kannatus kansan keskuudessa eli vain noin 6 %. Toinen
teoria on, että roistot, mahdolliset Poroshenkon viholliset, yrittivät
suorittaa teloituksen, mutta ampuivat "ohi", siis epäonnistuivat. Kolmas
teoria esittää realistisen yrityksen tappaa Poroshenko ja päästä hänestä
poliittisesti vihollisena siis oikeammin vapauttaa paikka uudelle "
johtajalle". Poroshenkolla on lukuisia vihollisia oligarkkien keskuudessa
esim. oligarkki Igor Kolomoiski, jolta Poroshenko riisti Ukrainan suurimman
pankin ja Odessan kaupungin pormestaruuden. Yksi teoria esittää, että jos
Poroshenkoa olisi todella ammuttu, olisi alkanut uusi Maidan eli suuri
verenvuodatus Maidanilla, joka olisi ollut tämän teon tarkoituksena. Uutisissa
oli, että ne jotka yrittivät tappaa Poroshenkon, olivat henkilöitä, jotka
kokoontuivat Maidanilla eli radikaaleja mielenosoittajia.
Oligarkki
Igor Kolomoiski.
Ukrainassa on jo usean viikon ajan osoitettu mieltä Kiovassa
parlamenttitalon Radan edustalla. Tai oikeammin mielenosoittajat piirittivät
sen. Sinne on pystytetty leiri, jossa on kymmeniä telttoja ja ihmiset viettävät
niissä yönsä. Päivisin osoitetaan mieltä parlamentin edustajia ja presidentti
Poroshenkoa vastaan. Estetään parlamentin edustajia menemästä parlamenttiin ja
jopa käydään heidän kimppuunsa. Pidetään puheita ja välillä otetaan yhteen
poliisien kanssa. Mielenosoittajien määrä on vaihdellut muutamasta sadasta
tuhansiin. Monet sanovat, että tämä muistuttaa edellisen Maidanin alkua, siis sitä
miten Maidan alkoi vuonna 2013 ja jatkui huippuunsa 2014, jolloin edellinen
presidentti Viktor Janukovitsh joutui pakenemaan henkensä edestä Venäjälle.
Toiset taas puhuvat, että tämä ei ollenkaan muistuta Maidania. Välillä
näyttäisi siltä, että tältä puuttuu tavallisten ihmisten tuki ja tähän
osallistuvat vain ääriryhmät, esim. natsit. Toiset sanovat, että ihmiset ovat
jo kyllästyneet tällaisiin mielenilmaisuihin.
Telttaleiriä radan edustalla.
Rada, parlamentti näkyy takana.
Mielenosoituksia
Yksi päämielenosoittajista on Mikheil Saakasvili, Georgian
entinen presidentti, joka hävisi sodan Venäjää vastaan eikä hänelle koskaan myönnetty USA:n kansalaisuutta. Hänen
vaatimuksensa on presidentti Poroshenkon ero. Saakasvili jopa nukkuu tai on
nukkunut tai ollut nukkuvinaan telttaleirissä. Hän pitää palopuheita melkein
joka päivä. Ukrainalaiset kutsuvat yleisesti Saakasviliä maailman
kuuluisimmaksi pummiksi. 24.10.2017 Poroshenko järjesti niin, että Saakasvililtä
otettiin kaikki poliittiset statukset pois. Kun hänelle ojennettiin päätös hän
repi sen julkisesti ja heitti paperisilpun tuojan päälle. Nyt hänet voitaisiin
pidättää ja palauttaa Georgiaan, joka on antanut kansainväliset
etsintäkuulutukset Saakasvilistä. Häntä odottaisi 27 vuoden tuomio murhista ja
valtion varojen kavaltamisesta. Puheessaan samana päivänä Saakasvili pyysi
Ukrainan kansaa puolustamaan häntä. Hän on koonnut joukon georgialaisia tai
kuten Ukrainassa sanotaan gruusialaisia entisiä kannattajiaan mukaansa tähän
mielenilmaukseen. Puhutaan gruusialaisesta mafiasta.
Saakasvili saapuu leirille
Saakasvili jopa yöpyy leirillä.
Kansanedustaja,
Radan jäsen Semen Semenko esitti mielenosoituksessa sunnuntaina
22.10.2017 puheessaan uhkauksen, että Poroshenkon ja hänen kannattajiensa olisi
aika lähteä tai muuten kyseessä on heidän elämänsä. Tämä on selvä tappouhkaus.
Toisaalta myös Donbass natsipataljoonan jäsen kutsumanimeltään
"Katana" (japanilainen samurainmiekka) esitti 21.10.2017 puheessaan
ultimatumin Poroshenkolle: "Ultimatumi Petro Aleksejevitsh Poroshenkolle!
Jos ette tottele meitä muistakaa tapahtumia Romaniassa ja mitä tapahtui Nicolae
Ceausesculle". Romanian silloisen
presidentti Nicolae Ceausescun ja hänen vaimonsa Elenan surmasi sotilasryhmä
ilman mitään oikeudenkäyntiä 25.12.1989
(valeoikeidenkäynti). Poroshenkon vaimon nimi on Marina.
Radan edustaja Semen Semenko esittää uhkauksen
Poroshenkolle.
Katana esittää 21.10.2017 ultimatumin Poroshenkolle:
"Sinulle tapahtuu samoin, kuin Romanian presidentille Nicolae
Ceausesculle".
Nicolae Ceausescu ja hänen vaimonsa Elena taistelivat
henkensä edestä 25.12.1989 viisi minuuttia ennen kuin heidät ammuttiin.
Elena Ceausescu ammuttuna
Nicolae Ceausescu ammuttuna. Heidät tapettiin
rynnäkkökivääreillä. Nicolaesta löydettiin yli 40 luotia. Lukemattomia luotien
jälkiä takana seinällä.
Nykyiset Ukrainan presidentti ja hallitus tulivat valtaan
väkivaltaisesti Maidan 2:n avulla. He tuntevat menetelmät ja toimintatavat
mielenosoitusten yhteydessä. Nykyisillä mielenosoituksilla on yksi ero Maidan
2:een. Heillä ei ole länsimaiden tukea toiminnalleen. Vuonna 2014 Maidanin
mielenosoituksissa juoksi lukematon määrä länsieurooppalaisia ja amerikkalaisia
politiikkoja puhumassa ja osoittamassa mieltään. Kannattamassa puheillaan oli
mm. Yhdysvaltain silloinen presidentti Barack Obama, varapresidentti Joe Biden
juoksi yhtenään Ukrainassa, Victoria Nuland kävi absurdisti jakamassa leipää
mielenosoittajille ja senaattori John McCain liikkui kuin kotonaan Ukrainassa.
Voidaan sanoa, että Ukrainan uusi johto tuolloin oli Yhdysvaltojen valitsema.
Myös EU:n poliitikot olivat kannattamassa Maidan 2:sta. Kannustavina ajatuksina
leviteltiin tietoa, että päästään EU:n jäseniksi ja eroon valtavasta
korruptiosta. Mutta näin ei ole käynyt. Ukrainalla ei ole mennyt hyvin. Se on
köyhin valtio entisen Neuvostoliiton jälkeisistä valtioista ja köyhin valtio koko
Euroopassa. Lisäksi se käy vaarallista sisällissotaa keskellä Eurooppaa. Korruptio
on entistä hurjempaa ja EU-jäsenyys entistä kauempana. Se on natsimielisin
valtio maailmassa.
Victoria Nuland jakamassa
absurdisti leipää Maidanilla 2014
Neuvostoliiton aikaan Ukraina oli rikkain ja hyvinvoivin
valtio liitossa. Myös edellinen presidentti Viktor Janukovitsh tuli valtaan joulukuussa
2004 väkivaltaisten mielenosoitusten ns. oranssin vallankumouksen eli Maidan
1:n avulla. Hänen aikanaan voidaan sanoa, että Ukraina oli kukkeimmillaan ja
hyvinvoivin Neuvostoliiton hajoamisen jälkeen. Kauppaa käytiin moneen suuntaan
ja teollisuus kukoisti. Eurooppaan välitettiin venäläistä kaasua, Venäjälle
rakennettiin avaruusrakettien ja ohjusten osia, rakennettiin maailman suurinta
lentokonetta Antonov AN-225 Mrijaa, helikoptereiden moottoreita,
panssarivaunuja jne. Myös kaivosteollisuus ja metalliteollisuus sekä mustan
mullan maatalous kukoistivat. Silloin ei käyty sisällissotaa. Näin ei ole enää.
Maidan 2 muutti kaiken.
Maailman suurin lentokone Antonov AN-225 Mrija.
Mitä siis nyt odottaa? Onko nyt edessä Maidan 3 on
kysymys, johon on vaikea vastata. Presidentti Obama ei enää ole vallassa. Näin
ollen hänen aikaisensa ihmiset ovat käytännössä poissa pelistä Ukrainassa. Presidentti
Poroshenko loukkasi julkisesti ja yleisesti nykyistä Yhdysvaltojen presidenttiä
Trumpia ja kannatti näkyvästi Hillary Clintonia heidän vaalitaistojensa aikana.
Trump tuskin unohtaa tätä, on hän sen
sortin ihmisiä. Poroshenkoa kiinnostaa pitää sisällissotaa yllä Itäukrainassa,
koska se pitää sotilaat poissa Maidanilta. Ukrainaa hallitsevat itse asiassa
oligarkkien klaanit ja Poroshenko johtaa yhtä klaania, sisäministeri Arsen
Avakov toista klaania. Nyt 31.10.2017 pidätettiin Avakovin poika Aleksandr
valtion varojen kavaltamisesta. Eikä tämä ole ainoa esimerkki monien klaanien
välisestä taistelusta, josta jo aikaisemmin olemme nähneet Igor Kolomoiskin
tyrmäämisen. Kolomoiski on ilmeinen Poroshenkon vihollinen. Ja muitakin
riittää.
Korruption vastainen ryhmä pidätti sisäministerin pojan
Aleksandr Avakovin 31.10.2017.
Euroopassa alkaa esiintyä jo väsymystä Ukrainan toimintaa
kohtaan. Mm. Romania, Unkari ja Puola ovat esittäneet lukuisia vastalauseita Ukrainaa
vastaan. Yhdysvallat ilmeisesti jatkaa sotkeentumista Ukrainan asioihin. Tämä
liittynee politiikkaan, jolla se pyrkii provosoimaan Venäjää käyttämään
sotavoimiaan Ukrainassa. Kaiken taustalla on Venäjän kasvu yhdeksi maailman
mahtitekijäksi ja tämä uhkaa Yhdysvaltojen hegemoniaa maailmassa. Käydään peitettyä
sotaa Venäjän ja Yhdysvaltojen välillä, jossa Yhdysvallat käyttää
"vierasta verta" omiin tarkoitusperiinsä. Voidaan sanoa, että
Yhdysvallat hävisi sodan Georgiassa ja Syyriassa ja jäljelle jäi Ukraina. Uhrataan
ukrainalaisia, syyrialaisia ja georgialaisia ihmisiä. Yhdysvallat käyttää
Ukrainaa instrumenttina Venäjää vastaan. Toistaiseksi Venäjä ei ole langennut
ansaan. Tämä politiikka jakaa Eurooppaa sisäisesti. Sota keskellä Eurooppaa
olisi eurooppalaisille kauhistus, mutta Yhdysvaltain ilmeisenä pyrkimyksenä on
tämä. Se on kiila Euroopan ja Venäjän välillä. Itä-Ukrainassa on virallisten
lukujen mukaan kuollut jo yli 10 000 henkeä.
Ukraina on natsimielisin valtio maailmassa. Toisen
maailmansodan aikaisille natseille pystytetään nykyään muistomerkkejä, nimetään
katuja ja paikkakuntia, järjestetään kulkueita ja muistetaan natseja täysin
virallisilla juhlallisuuksilla. Tällaisia natseja olivat mm. Stepan Pandera ja Roman
Shukevitsh Sitten 17.10.2017 Vinnitsan
kaupungissa paljastettiin patsas Symon Petljuralle, joka oli tapattanut yli 40
000 juutalaista. Patsas pystytettiin vieläpä juutalaisten kaupunginosaan juuri
samaan paikkaan, jossa hän oli tapattanut juutalaisia. Hän ampui heitä jopa
omin käsin. Israelissa knesset esitti jyrkän vastalauseen. Ja Eurooppa on
hiljaa ja vaikenee.
Vinnitsassa paljastettiin
17.10.2017 patsas natsille Symon Petjuralle.
Ukrainassa on aivan yleistä, että ihmisiä tapetaan
poliittisista syistä. Murhat ovat nykyään normi. Kaksi tapausta ylitti
Yhdysvaltojen uutiskynnyksen. Ensimmäinen oli kansanedustaja Igor Moishjukin
murhayritys 25.10.2017 Kiovassa räjäyttämällä pommi kadulla. Moishjuk haavoittui, mutta hänen henkivartijansa ja
täysin sivullinen henkilö saivat surmansa. Toinen tapaus oli naistarkka-ampujan
Amina Okujevan murha 30.10.2017. Hänen
suurena harrastuksenaan oli käydä
Itä-Ukrainassa ampumassa "siluetteja". Aina kun hän näki ihmisen hän
kuvitteli sen siluettimaalitauluiksi ja ampui. Selkokielelle käännettynä hän
oli nainen, joka huvitteli tappamalla ihmisiä. Nyt hän itse sai kuulan
kalloonsa. Hänen miehensä Adam Osmajev haavoittui. He olivat ajamassa autolla
Hitaakhan kylässä, kun heitä kohti ammuttiin, Amina kuoli välittömästi. Tekisi
mieleni sanoa, että nyt on yksi hirviö vähemmän tässä maailmassa. Hän sai
ansaitsemansa kohtalon. Jotkut selittävät, että eri oligarkkiklaanit
taistelevat keskenään.
Igor Moishjukin murhayritys
25.10.2017
Igor Moishjuk oli kuuluisa
tappeluistaan radassa. "Mitä sinä sanoit?!... Saasta odotas...!"
Radikaalit aktivistit julistivat 28.10.2017 kauppasaarron
Roshen-tuotteille ja piirittivät makeistehtaan. Heidän vaatimuksensa on, että
Poroshenkon on nyt valittava joko presidentin ura tai liikemiehen ura.
Presidentiksi ryhdyttyään Poroshenko lupasi jättää kaikki bisnekset, mutta ei
ole pitänyt lupaustaan. Presidenttinä olonsa aikansa hän on jatkanut
liiketoimintaansa ja kolminkertaistanut omaisuutensa. Lisäksi hän kuuluu ns.
Panama-listaan, jossa hän kiertää Ukrainan veroja.
USA:n presidentti Trump on lähdössä kiertoajelulle
Kaukoitään. Hän on ehdottanut tapaamista presidentti Putinille Vietnamissa. Nyt
Venäjällä mietitään onko tapaamisessa mitään järkeä? Kannattaako Putinin
matkustaa Vietnamiin tapaamaan Trumpia ja tuhlaamaan aikaa? Jos keskustellaan
pelkästään Pohjois-Koreasta, kannattaako tuhlata siihen aikaa? Jos taas
puhutaan myös Ukrainasta ja Syyriasta, voisi tapaamista ehkä suositella. Tiedetään,
että Trumpin sanoihin ei ole luottamista. Hän puhuu toista ja tekee toista. Hän
joutuu kulkemaan kapeaa polkua, jonka ovat muodostaneet senaatti ja kongressi
eikä hän pysty poikkeamaan tältä polulta, vaikka kova on yritys.
On sanottu, että nyt Maidanilla eri tahot ovat osoittamassa
mieltä Poroshenkoa vastaan. Igor Kolomoiski, Arsen Avakov, Mikheil Saakasvili
ja moni muu osoittaa vastustavansa joko tai nykyhallintoa, korruptiota ja Poroshenkoa. Yhtenä vaarana pidetään, että
sotarintamalta Itäukrainasta tuodaan sotilaita paikalle. Joku ehdotti, että 5
000 sotilasta, jotka ovat tappajia, tekisi terää tässä tapauksessa. Jos verta
vuodatetaan saattaa se johtaa uuteen Maidaniin ja vallan vaihtoon. Kukaan ei
vielä osaa sanoa, kasvaako tästä Maidan 3. Voi olla hyvinkin, että kaikki
kuivuu kasaan. Mutta kaikki ovat varmoja, että joskus tulee vielä Maidan 3:n
aika. Vain aika näyttää.
Hirviö Amina Okujeva tapettiin 30.10.2017
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tarkistetaan ennen julkaisua!