MAAILMAN MAHTAVIN HENKILÖ
OSA 4
Ylläoleva kuva on mukaelma Kathy Griffin kesäkuussa
julkaisemasta kuvasta, jossa hän roikottaa Donald Trumpin päätä. Olen laittanut
tähän kuvaan presidenttimme Sauli Niinistön pään. Kathy on koomikko, joka
uskaltaa tehdä monia asioita. Itse en ole koomikko, mutta luotan länsimaiseen
sananvapauteen ja taiteelliseen vapauteen. Jos loukkaan kuvallani joitain
henkilöitä pyydän heiltä näin julkisesti tuhannesti anteeksi! Minulle kuva
symboloi monia asioita valtiomme päämiehestä. Otan näin symbolisesti hänen
päänsä vadille. Tietenkään en voi käsitellä kaikkia asioita. Toisaalta en ole
ainoa, joka on ottanut Niinistö pään vadille. Alla pari esimerkkiä.
Tämän neliosaiseksi muodostuneen sarjan nimi on ollut
"Maailman mahtavin henkilö". Minulle Sauli Niinistö merkitsee aivan
toista päätä. Minusta tuntuu, että hänellä on hyvä sydän, mutta maamme
päämiehenä hänellä on mielestäni ollut lievästi sanottuna surkea pää. Tuntuu,
kuin hänen suurin saavutuksensa presidenttinämme on ollut hänen vaimonsa Jenni
Haukion julkaisema runokokoelma "Katso pohjoista taivasta". Ainakin
sellainen kuva tulee, kun on seurannut presidenttimme toimintoja ja
kirjoituksia tiedotusvälineissä. Suurimmat otsikot lehdistössämme Niinistöstä
ovat olleet "Sauli Niinistö on vuoden karikatyyppi - presidentissä
viehättää poikamaisuus" tai "Niinistö on sporttinen lakimies -
poikamaisuudesta kertovat punaiset kengät" tai "Saimaan timanttiko se
oli? - Sauli Niinistö vitsaili yleisölleen" tai "Presidenttiparin
Lennu-koira on hauskuuttanut kansaa
joulun aikaan, mutta ei tasavallan presidentti Niinistökään ole tuppisuuksi
jäänyt." tai "Niinistö pääsi vesille Porissa - "Tämä on mukavaa hommaa""
tai "Hitto, nytpä olen onnellinen, kun tein hyvin!" Nämä otsikot
kertovat hyvin mitä presidentistämme on kerrottavaa. Viimeisin otsikko taisi
olla Putinin vierailulta Punkaharjulta 28.7.2017 "Putinin vierailu ei
mennyt täysin käsikirjoituksen mukaan - Niinistö hymyili väärässä kohdassa ja
sanoi vastaan".
Herra tasavallan presidentti, olet sanonut
"Kovettuneet leivätkin voi syödä!". Entäpä jos ei ole hampaita,
joilla syödä kovettunutta leipää tai ei ole edes sitä kovettunutta leipää? Maamme suurin häpeä ovat leipäjonot.
Sivistysvaltioon eivät kuulu jokapäiväiset kilometrien pituiset leipäjonot.
Sinä herra tasavallan presidentti voisit arvovallallasi, puheillasi ja
teoillasi pyrkiä vaikuttamaan asioihin. Voisit pyrkiä poistamaan nämä maamme
kirotut häpeätahrat. Uskon siihen, että sinulla on suuria mahdollisuuksia,
mutta tahtoa ja määrätietoisuutta, päätä sinulta taitaa puuttua. Suomi ei voi
olla sivistysvaltio ja maan presidentti ei voi olla sen arvostettu johtaja, jos
osa kansasta kärsii nälästä ja osa voi liiankin hyvin. Vaikka sinulla on hyvä
sydän, en ole nähnyt pyrkimyksissäsi mitään tekoja tai sanoja tämän häpeätahran
poistamiseksi.
Maassamme on viime vuosina voimakkaasti vähennetty
presidentin valtaa ja oikeuksia. Näitä oikeuksia on annettu ja jaeltu pääministerille.
Presidentistämme on muodostunut eräänlainen kiiltokuva, näyttelyesine, josta
puhutaan ja jota näytetään vain erilaisissa kissanristiäisissä ja muissa
vastaavissa tilanteissa ja tilaisuuksissa. Mitään varsinaisesti tärkeää ja
päätettävää asiaa tämä nykyinen ei enää hoida. Tärkeimmät asiat ovat
esimerkiksi se mitä itsenäisyyspäivänä presidentin vaimolla on päällään, miten
hän on pukeutunut. Vielä edellisellä presidentillämme Tarja Halosella oli
voimaa ja viisautta sanoa asioita ja tehdä päätöksiä vastoin hallituksen
toiveita. Epäonneksemme olemme nyt saaneet presidentin, joka käytännöllisesti
katsoen ei ole mitään. Hänestä ei kuulu eikä näy juuri muualla kuin naistenlehdissä
ja silloinkin asia painottuu hänen vaimoonsa, vaimon pukeutumiseen ja heidän
koiraansa. Yleinen ilmiö maassamme on, että presidenttimme ohitetaan päätöksien
teossa. Ja itsenäisesti hän ei tee mitään päätöksiä. Häneltä puuttuu pää. Hän
ei ole maamme pää.
Mutta aloitetaan Suomelle tärkeästä asiasta: armeijasta.
Suomen perustuslain mukaan tasavallan presidentti on puolustusvoimien
ylipäällikkö. Siitä huolimatta viime vuonna, siis 2016 sinulle, herra
tasavallan presidentti tuli täysin yllätyksenä, että yhdysvaltalaiset F-15
hävittäjät harjoittelivat toukokuussa Suomessa Rissalassa. Samoin sinulle tuli
täysin yllätyksenä, että Suomeen tuli myös parisenkymmentä Stryker
panssariajoneuvoa harjoittelemaan. Sait kuulema tiedon vasta lehdistöstä. Eikö
armeijan ylipäällikön pitäisi aina ensimmäisenä tietää ja ennen kaikkea päättää
armeijan sotilaallisista asioista? Nyt ylitsesi selvästi käveltiin kuin riepumaton
yli ja pyyhittiin vieläpä paskaiset
jalat siihen. Edes Suomen hallitus ei saanut ennakkoon tietoa asiasta.
Eikö tämmöisestä toiminnasta pitäisi rangaista tekijöitä ja asettaa vastuuseen
tekijät? Vähintäänkin erottaa kaikki asianosaiset perustuslain rikkomisesta ja
asianmukaiset vankilatuomiot kaikille osallisille. Se, että näin ei tapahtunut
osoittaa mitättömyytesi herra presidentti ja sen, että ylitsesi voi rauhassa
kävellä välittämättä Suomen laeista. Tämä merkitsee myös sitä, että myös vastaisuudessa
tulee tapahtumaan näin.
Suomessa on hyvin vahva klikki, joka on ajamassa Suomea
Natoon. Tämä klikki ohittaa päätöksenteossa kaikki muut osapuolet ja tekee
päätöksiä itsenäisesti neuvottelematta hallituksen tai presidentin, armeijan
ylipäällikön kanssa. Suomessa käydään voimakasta propagandasotaa liittymisen
puolesta. Suomi allekirjoitti 4.9.2014 ns. isäntämaa-sopimuksen Naton kanssa.
Tämä merkitsee sitä, että Naton jäsenmaat voivat perustaa tukikohtia ja tuoda
joukkoja Suomen alueelle sekä rauhan että kriisin aikana. Isäntämaa tarjoaa
tukea, tietoa ja suojelusta joukoille. Suomi on jo vuosikausia osallistunut
Naton operaatioon Afganistanissa. Lisäksi sopimuksia tehdään ns. "epävirallisesti,
jolloin niillä ei ole virallista konventiota, mutta siitä huolimatta niitä
noudatetaan. Juuri tämä on vaarallista Suomelle. Kuitenkin suurin osa
suomalaisista vastustaa Natoon liittymistä. Suomalaisista vain 21 prosenttia
kannattaa Natoon liittymistä. Kansalaisten kannatus Natoa kohtaan on vähenemään
päin. Tällaisten virallisten tai epävirallisten sopimusten hyväksyminen
tällaisessa tilanteessa on kaikkien demokratiasäännösten vastaista. Olit itse
herra presidentti Nato-isäntämaasopimuksen allekirjoitustilaisuudessa, etkä
tehnyt mitään demokratian tai kansasi tahdon mukaisesti. Olit mukana
hymyilemässä tässä tyhmää hymyäsi jopa ryhmäkuvassa.
Isäntämaa
allekirjoitustilaisuus 4.9.2014 irvistystä riittää!
Lukuisat sotilaalliset harjoitukset ja yhteistyö Naton
kanssa asettavat Suomen asemaan, jolloin siihen kohdistuu voimakasta uhkaa.
Tämä pitäisi vähäjärkisemmänkin ihmisen ymmärtää. Venäjä on naapurimaamme ja
yhteistä rajaa meillä on noin 1300 kilometriä. Venäjä on kehittynyt
sotilaallisesti maailman toiseksi vahvimmaksi valtioksi ja sillä on sellaisia
kehittyneitä aseita, joilla on tuhovoimaa. Onko suomalaisten etu asettua heti
ensimmäisten joukossa tämän tuhovoiman kohteeksi. Naapurimaamme toiseksi
tärkein kaupunki on Pietari ja se sijaitsee heti rajamme takana maamme
vieressä. Yhdysvalloille ja Natolle Venäjä on tärkein vihollinen ja heille on
loistava "diili", jos Suomi antaa sotilaansa, kansansa ja maaperänsä
sen käyttöön. Pietari on tärkeä sotilaallinen kohde. Venäjän kannalta tilanne
on täsmälleen päinvastainen. Suomesta tulee sen ensisijainen kohde. Se toivoo,
että lähinaapuri olisi ystävällinen tai ainakin puolueeton eikä antaisi maataan
sen vihollisten käyttöön. Katson ehdottomasti, että tämä olisi myös
suomalaisten etu, jotta sen maaperällä ei käytäisi minkäänlaisia sotia missään
tilanteessa, eikä sen nuoria miehiä ja kansaa uhrattaisi vieraiden valtioiden
poliittisten etujen ajamiseen. Meillä on piirejä, jotka ehdoin tahdoin haluavat
asettaa maamme sotatoimien kohteeksi. Yhdysvalloille ja Natolle on aivan
yhdentekevää kuinka monta sataatuhatta tai miljoonaa suomalaista menettää
henkensä täällä pohjolan perukoilla.
Suurin kansainvälinen saavutuksesi herra presidentti
taitaa olla ehdotuksesi Vladimir Putinille 1.7.2016 transpondereiden
(lentokoneiden paikannin ja tunnistin) käytöstä sotilaskoneissa niiden
lentäessä Itämeren yllä. Osoite vain oli väärä. Se olisi pitänyt lähettää
Natolle ja sen liittolaisille, joiden lentoja tapahtuu yli kaksi kertaa useammin
kuin venäläisten lentoja ilman transpondereita ja tätä on jatkunut jo yli
vuosikymmeniä. Venäjä on uusi tulokas tällä alueella ja lentoja on edelleen
huomattavasti vähemmän. Kuitenkin Putin lupasi ottaa asian esille, mutta
ehdotusta ei olla hyväksytty yhdessäkään Naton kokouksessa, joissa Venäjä on
ehdottanut asiaa. Herra presidentti, pitäisikö vaihtaa osoitetta, vai yritätkö
pitää pääsi? Yksipuolisessa transpondereiden käytön lopettamisessa ei ole
mitään järkeä eikä se tule etenemään.
Putin, Niinistö 1.7.2016 ja transponderit.
Herra presidentti, sait kutsun viralliselle vierailulle Yhdysvaltoihin
Valkoiseen taloon tapaamaan Presidentti Donald Trumpia 29. elokuuta.
Yhdysvalloissa vallitsee sisällissota, jossa käydään poliittista taistelua Trumpin kannattajien
ja vastustajien välillä. Lisäksi siellä on mellakoita ääriajattelijoiden kesken
ja patsaita kaadetaan. Monet ovat sitä mieltä, että tämä johtuu Yhdysvaltojen
maailmankuvan hajoamisesta. Maailma muuttuu ja Yhdysvallat on menettämässä
hegemoniansa. Trump on aika heikoilla, joten vierailusi ei tapahdu edulliseen
ajankohtaan. Toivottavasti kuitenkin muistat muistuttaa, että transpondereita
pitää käyttää maailman merillä kansainvälisillä alueilla. Trumpin pää on sieltä
heikoimmasta päästä ja sinä päättömänä vielä heikoimmilla. Toivottavasti ette
päätä mitään päättömiä päätöksiä. Onneksi Suomen presidentillä ei ole valtaa
päättää juuri mistään. Onhan teillä yhteinen harrastus, paljon itseänne nuoremmat
vaimot.
Vanha mies ja nuori vaimo
ylittää välillä käsityskyvyn! "Kato miten reipas mä oon!"
Meillä on esiintynyt ajatuksia sotilaallisesta
yhteistyöstä Ruotsin kanssa. Historiasta tiedämme kuitenkin, että Ruotsi on
kautta historian käyttänyt Suomea hyväkseen puskurina. Ruotsin pyrkimyksenä on
muodostaa Suomesta alue, jossa ratkaistaisiin kaikki aseelliset ja muut
konfliktit. Ruotsi pysyisi "turvassa" Suomen takana ja kaikki
taistelut ja verenvuodatus käytäisiin Suomen alueella. Tämä onnistui Ruotsilta
toisen maailmansodan aikana, kun se julistautui puolueettomaksi valtioksi ja
näin säästyi sodalta. Ruotsi hyötyi asiasta suunnattomasti. Sen sijaan Suomi
löi päänsä Hitlerin Saksan rinnalla Karjalan mäntyyn. Olisiko jo meidän
suomalaistenkin aika ajatella itseämme ja itsenäisesti? Kaiken järjen mukaan
olisi korkea aika julistautua puolueettomaksi valtioksi, purkaa kaikki
natosopimukset, häätää vieraat joukot pois maastamme ja lopettaa
yhteisharjoitukset ja sotilaallinen toiminta vieraiden valtioiden kanssa.
Tärkeintä olisi luoda hyvät ja luottamukselliset suhteet kaikkiin
lähinaapureihin, siis myös Venäjään ja ilmoittaa, että Suomi on puolueeton
valtio eikä salli minkään valtion käyttää aluettaan sotilaallisiin
tarkoituksiin. Siinä sinulle sarkaa Sauli Niinistö!
Suomen armeijaan liittyy myös toinen suuri häpeä.
Totaalikieltäytyjien kohtelu on Suomessa todella häpeällistä. Sanotaan, että
Suomessa on mielipidevapaus ja Suomessa ei rangaista mielipiteestä. Mutta se
että nuoria miehiä, jotka kieltäytyvät aseista ja siviilipalveluksesta,
suljetaan vankilaan on nimenomaan rankaisemista mielipiteistä. Ei Suomessa ole
mielipidevapautta, ellei tämmöistä lakkauteta. Lisäksi Suomessa on kaksi
ryhmää, jotka on vapautettu kaikesta palveluksesta, eräs uskontoryhmä ja
ahvenanmaalaiset. Tämä asettaa ihmiset eriarvoiseen asemaan. Amnesty
International pitää suomalaisia sotilaspalveluksesta ja siviilipalveluksesta
kieltäytyjiä mielipidevankeina ja vaatii heidän vapauttamistaan. YK:n
ihmisoikeuskomitea on toistuvasti kritisoinut Suomen toimintaa ja suosittelee,
että Suomi takaa Jehovan todistajille annetun erivapauden asevelvollisuudesta
myös muille aseistakieltäytyjille. Kieltäytyjillä on usein vakaumus olla
tarttumatta aseisiin, joka vastaa täysin Jehovan todistajien vakaumusta. Myös
Euroopan neuvoston ihmisoikeusvaltuutettu on arvostellut, että mitään edistystä
tässä suhteessa Suomessa asiassa ei ole tapahtunut. Nyt sinä herra tasavallan
presidentti voisit astua tässä kuvaan. Suomen tasavallan presidentillä on perustuslain
mukaan armahdusoikeus. Jos sinulla olisi hitustakaan järkeä jäljellä,
myöntäisit kaikille totaalikieltäytyjille automaattisesti armahduksen. Tämä
olisi ensimmäinen julkinen askel Suomessa mielipidevapauden puolesta. Voisit
olla edelläkävijä. Suomessa pitäisi vallita vapaaehtoinen ja sukupuolineutraali
asepalvelus.
Henkilökohtaisesti olen valitettavasti itse käynyt Suomen
armeijan. Nyt tekisin toisin. Mutta tässä ja nyt ilmoitan julkisesti
kieltäytyväni kaikista kertausharjoituksista, jos niitä tulee kohdalleni! En
osallistu mihinkään sotilaalliseen tai vastaavaan toimintaan! Olen ilmoittanut
tämän jo aikaisemminkin ja vahvistan sen nyt uudelleen!
Herra presidentti, hyvin absurdi tapahtuma on, että
presidenttikautesi sattui Suomen 100-vuotis juhlinnan aikaan. Tähän liittyy
myös moni muu hyvin absurdi tapahtuma, jota ei usein tulla ajatelleeksi. Sata
vuotta tulee täyteen vasta vuoden viimeisenä päivänä vähän ennen puolta yötä
31.12.2017. Siitä huolimatta juhlaa vietetään koko vuosi, vaikka Suomi on
täyttänyt vasta 99 vuotta. Itsenäisyyden myönsi valtio, jota ei enää ole
olemassa, Neuvostoliitto. Sen myönsi henkilö, jota vihataan maassamme varsin
yleisesti, Vladimir Iljits Lenin. Mikään muu valtio ei ollut tunnustanut Suomen
itsenäisyyttä vielä 1917 eikä olisi tunnustanut myöhemminkään, jos
Neuvostoliitto ei olisi sitä tehnyt. Itsenäisyyden tunnustamiset tulivat vasta
vuonna 1918. Yhdysvallat ja Britannia tunnustivat Suomen itsenäisyyden vasta
1919. Tästä prosessista voisi kirjoittaa vaikka kuinka paljon, mutta jääköön
nyt tekemättä. Olen käsitellyt asiaa aikaisemminkin.
Absurdi totuus on, että Suomi itsenäisenä valtiona toimi
vain lyhyen aikaa. Vuosina 1917 - 1944 Suomi oli voimakkaan Saksalaisen
vaikutuksen alla. Vasta vuosina 1945 - 1995 Suomi oli itsenäinen. Sitten
1.1.1995 Suomi liittyi EU:hun ja luovutti näin täysin vapaaehtoisesti
itsenäisyytensä. Vaikka juhlimme itsenäisyyttä, emme ole itsenäisiä. Meitä
hallitaan todellisuudessa Brysselistä käsin. Vaikka meillä on presidentti,
eduskunta, hallitus ja pääministeri, valta on itse asiassa EU:lla, joka viime
kädessä päättää tärkeistä asioista. EU:n jäsenyys on merkinnyt Suomelle
itsenäisen lakienmäärittelyn menettämistä. Tästä syystä maataloutemme on
tuhoutunut, moni teollisuuden ala menetetty, joudumme joka vuosi maksamaan
korvauksia jäsenyydestä, kaikenlaisten sanktioiden takia koemme vakavia
menetyksiä, meitä ryöstetään surutta, viedään teollisuutta, lopetetaan
kokonaisia teollisuusaloja. Hylätessämme oman valuuttamme koemme taloudellisia
tappioita ja vaikeuksia, koska emme voi määritellä itsenäisesti valuuttamme
arvoja. Mikään muu Pohjoismaa ei ole näin menetellyt vaan ovat säilyttäneet
omat valuuttansa. Maahamme ovat ilmestyneet leipäjonot ja eriarvoisuus on
lisääntynyt. Työttömyys on lisääntynyt ja Ihmiset näkevät nälkää. Luettelo on
loputon. Nämähän eivät ole varsinaisesti sinun syytäsi herra presidentti, mutta
voisit toimia EU:n suhteen Suomen etuja ajaen.
Alunperin Suomi liittyi EU:hun vain poliittisista syistä.
Haluttiin näyttää, että kuulumme länteen. Mutta eivähän Norja ja Islantikaan kuulu
EU:hun eikä heillä ole mitään tarvetta liittyä. Päin vastoin, ovat havainneet,
että joutuisivat maksumiehiksi kuten Suomi nyt. Uskon, että Britannian Brexit
oli ihan järkevä toimenpide. Taloudellisesti Suomen jäsenyydestä ei ole enää
mitään hyötyä paitsi joillekin piireille, jotka osaavat käyttää tilannetta
hyväkseen. Suomelle on nykyään pelkästään haittaa EU-jäsenyydestä. Tässä
tarvittaisiin sitä päätä ja luonteen lujuutta. Esimerkiksi kaikenlaisiin
sanktioihin myöntyminen ei ole ollut Suomen etu, Suomi on kärsinyt niistä
huomattavasti. Lujempi ote ja Suomen etujen ajaminen ja niissä pysyminen EU:ssa
olisi järkevää politiikkaa. Tämä vaatisi presidentiltämme lujempaa otetta ja
vakaampaa päättäväisyyttä, jota sinussa herra presidentti en näe. Vielä parempi
olisi ero EU:sta. Pääsisimme kaiken maailman sanktioista eikä tarvitsisi maksaa
korvauksia valtioille, jotka osaavat hyödyntää tilaisuutta. Voisimme itse
määritellä lakimme ja meillä olisi oma valuutta. Voisimme itse määritellä
suhtautumisemme lähinaapureihin. Tästä olisi suunnatonta hyötyä Suomelle. Vasta
tällöin olisimme itsenäisiä!
Sinun aikanasi Suomen hallitukset ovat olleet toinen
toistaan huonompia. On esimerkiksi niin sanotusti "vatuloitu"
edestakaisin sote uudistusta. Ollaan
tultu esimerkiksi siihen, että Suomella on yksi maailman eriarvoisin
terveydenhuolto. Jotkut saavat tehokasta hoitoa, toiset eivät ollenkaan. Suomen
tuottavia ja kansallisesti tärkeitä teollisuudenaloja on "myyty"
vieraiden valtioiden käsiin, jolloin hinnat ovat nousseet ja rahat menevät
vieraille maille. Jo ainakin kaksi kertaa sinun aikanasi olisi ollut
laillisesta mahdollista vaihtaa hallitus, mutta et ole tehnyt niin. Mistä on
kyse? Onko kyse päättömyydestä. Minkälainen virkamieshallitus tahansa olisi
ollut paljon parempi kuin nämä nykyiset "poliittiset" hallitukset ja
sen toilailut. Meillä on ainakin kolme ryhmää, joiden tilanteita ja elämää nykyhallitukset
ovat huonontaneet. Näitä ovat työttömät, huonotuloiset eläkeläiset ja opiskelijat.
Työttömiä halutaan pakottaa vastikkeettomaan työhön, jotkut eläkeläiset eivät
saa edes minimieläkkeen suuruista eläkettä ja opiskelijoiden tilannetta on
jatkuvasti huononnettu varsinkin parisuhteessa asuville. Nimenomaan heikoimpien
asemaa ollaan heikennetty eniten. Nykyinen hallitus kaavailee hyvätuloisten verotuksen
keventämistä. Ne, jotka saavat tulot osinkoina verotus on keveämpää, joka
johtaa ilmeiseen keinotteluun. Osinkojen verotus pitäisi olla täsmälleen sama,
kuin tulojen verotus ja eläkkeiden verotus olisi oltava samalla viivalla työn
verotuksen kanssa. Eräs henkilö on kirjoittanut, että kansanedustajien
lisäeläkkeet ja sopeutumiseläkkeet ovat oikeusvaltion käsitteen vastaisia ja
niihin pitäisi Niinistön tarttua välittömästi ja kovalla kädellä. Kirjoitus on
oikeassa!
Lähiaikoina on Suomessa presidentin vaalit. Herra
presidentti olet suuri ennakkosuosikki. Ilmeiseksi siksi et ole katsonut
aiheelliseksi osallistua keskusteluihin, kampanjointeihin ja polemisointeihin.
Minun käsitykseni on se, että et ole osallistunut, jotta kukaan ei huomaisi,
ettei sinulla ole päätä. Mitä vähemmän pidät ääntä sitä vähemmän huomataan
päättömyytesi. Tällaisissa olosuhteissa
mitä enemmän olet "hiljaa" sitä varmemmin sinut valitaan.
Alkujaan sinut valittiin puolueesi takia ja myös siksi, ettei ollut kunnon
vastustajaa. Jos nyt huomattaisiin päättömyytesi voisi tilanne päätyä toisin.
Mutta sen olen huomannut, että on sinulla herra presidentti hyvä sydän. Sinulla
oli kanttia presidentiksi tullessasi leikata presidentin palkkiotasi vuonna
2013 126 000 euroon. Mutta et sinä onneksi nälkään kuole. Tämä on verotonta
tuloa ja sen lisäksi saat vielä asuntoedut ja käyttövarat ja
matkustuskustannukset. Tämän lisäksi sinulla on vielä pääomatuloja ja muita
tuloja. Pääomatuloja vuonna 2016 oli 58 000 euroa ja lisäksi muitakin tuloja.
Hyväsydämmesisyytesi näkyy siinä, että palkkiotasi oltiin korottamassa 160 000
euroon, mutta siitäkös sinä tuohduit ja määräsit alennettavaksi edelleen 126
000 euroon verotonta tuloa. Lisäksi tuleva eläkkeesikin on verotonta. Ottaisivatpa muut päättäjät oppia sydämesi
kutsuta! Varsinkin johtavissa asemissa olevien olisi syytä ottaa mallia maamme
päästä. Tunnen henkilökohtaisesti henkilöitä, jotka elävät alle 9 000 eurolla
vuodessa eivätkä he vielä ole kuolleet nälkään. Tiedän, että on olemassa
suomalaisia, jotka elävät vieläkin alhaisemmilla tuloilla. Joten on tuohon
vielä matkaa herra tasavallan presidentti.
Haiseeko?
Perustuslaissa määritellyt presidentin tehtävät
Muut tehtävät
Linkkejä:
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti
Kommenttisi tarkistetaan ennen julkaisua!