UUSI ASE
Kuva on kuvakaappaus alkuperäisestä uuden aseen ensimmäisestä käytöstä.
Olinpa juuri pitkällä lomalla kotimaassa. No viimeaikoina on tapahtunut kaikkea vähän siellä sun täällä. Ajattelin kommentoida niitä semmoiselta puolueettomalta kannalta, koska täällä Suomessa ei saa mitään puolueetonta tietoa juuri mistään tiedotusvälineestä varsinkin lomalla ollessa. Täällä saa tietoa vain läntisen tiedotuksen ja näkemyksen kautta. Se ei missään nimessä ole tasapuolista. Jotta päästään tasapuolisuuteen täytyy tietää myös toisten osapuolten kannat. Se, että suljetaan joku osapuoli kokonaan pois tiedottamisesta ei merkitse sitä, että hävitetään se kokonaan. On hyvä tietää, mitä toinen ajattelee. Sitten voi yhdistää tiedot ja päätellä missä mennään. Osaan venäjää ja seuraan myös venäläistä tiedotusta, joten mielestäni on ihan hyvä saada tietoa molemmista suunnista. Osaan myös vähän ukrainaa joten kaikki osapuolet tulevat tasapuolisesti kuulluiksi. Silloin ymmärretään asioita paremmin. Tieto on tasapuolista ja oikeampaa ja aletaan ymmärtää miksi kukin osapuoli toimii niin kuin toimii. Näinhän olen kirjoittanut jo monta kertaa aikaisemminkin.
Tietenkin suurinta huomiota oli herättänyt Yhdysvaltojen presidentin vaalit. Tässä tulen nyt vähän jälkijunassa, mutta uskon, että voin selittää tällä paljon asioita. Itse odotin ja toivoinkin Donald Trumpin voittoa, mutta täällä meillä Suomessa ja varmasti koko Länsi-Euroopassa odotettiin Kamala Harrisin voittoa. Kun näin ei käynytkään nostatti se suuren tunnemyrskyn ja jopa kauhua nykyiseen maailmantilanteeseen. Yllätys ja tunnelataus oli suuri, kun Trump voittikin. Mutta tämä oli selkeästi amerikkalaisten oma päätös. Voitto olikin yllättävän suuri jopa minullekin. Mielestäni Joe Biden oli todella kehno ja aggressiivinen presidentti, todennäköisesti koko Amerikan historian huonoin ja Kamala Harris hänen koiranpentunsa. Amerikkalaiset eivät äänestäneet Harrisia vastaan vaan Bidenia vastaan. Kamala on vähän hölmö ja tyhmäkin. Hän ei selkeästi ole itsenäinen vaan helposti johdateltavissa. Amerikkalaiset eivät näytä tykänneet siitä. Vaikka Trump on aika yllättävä monissa päätöksissään on hänessä sen verran toivoa, että hän ei ole Bidenin tai Harrisin kaltainen. Hän sanoi tekevänsä rauhan maailmaan. Nykyisellään se on kuitenkin vaikea. Biden on tehnyt kaikkensa Trumpin tielle. Trump on toinen presidentti Yhdysvaltojen historiassa, joka valittiin välivuosien jälkeen presidentiksi uudelleen.
Ennen vaalien alkua odotettiin Yhdysvalloissa kasvavaa väkivaltaa vaalien ajaksi. Puhuttiin jopa sisällissodasta. Ihmiset ostivat aseita ja ammuksia niihin. Erilaisia aitauksia rakennettiin rakennusten ympärille. Liikkeiden ikkunoita peitettiin levyillä. Valkoinen talo ympäröitiin mellakka-aitauksilla. Postilaatikoita, jotka sisälsivät äänestystuloksia poltettiin. Loppujen lopuksi mitään vakavampaa ei tapahtunut. Mutta kukaan ei voi sanoa tapahtuuko vielä jotain. Aika sen näyttää. Vielä on aikaa. Amerikkalainen yhteiskunta on syvästi jakautunut. Amerikkalaiset eivät olleet tyytyväisiä edelliseen presidenttiin ja erityisesti taloudelliseen tilanteeseen. Trumpia kannattivat miljardöörit. He johtivat vaaleja ja ohjaavat Trumpia. Vaalien tuloksena pörssit nousivat USA:ssa ja myös Venäjällä.
Kuten muistettaneen tulosten varmistuttua Eurooppaan syntyi jonkinmoinen hysteria. Venäjällä oli yleisesti kannatettu Trumpia. Monet puhuvatkin, että Venäjä oli sotkeentunut vaaleihin. Euroopassa päätettiin pitää eräänlainen hätäkokous Budapestissa. Yleisesti puhuttiin varautumisesta Trumpin kauteen. Sitten Biden teki aggressiivisen päätöksen. Hän päätti sallia Ukrainan käyttää amerikkalaisia keskimatkan ohjuksia iskuihin Venäjän rajojen sisälle. Tätä pidetään yleisesti sisäpoliittisena toimena Trumpia vastaan. Tämä on tehnyt Trumpin presidentin kauden aloittamisen entistä vaikeammaksi. Englanti ja Ranska yhtyivät tähän päätökseen. Ne sallivat Ukrainan iskeä ohjuksillaan Venäjän maaperälle. Tämä on selkeästi taktinen virhe. Ukrainan suurin ongelma on miehistöpula ei aseiden käytön laajennus. Tällä ei niinkään ollut mitään merkitystä Ukrainan sotaoperaatioon. Miehistöpula käy hetki hetkeltä vaikeammaksi ja vaikeammaksi. Yleisesti miehet eivät halua astua armeijaan tapettavaksi, kuten he sanovat.
Venäjään sillä oli semmoinen vaikutus, että se uudisti ydinasedoktriininsa. En rupea käymään läpi tässä yksityiskohtia, mutta pari pääkohtaa otan esille. Ensinnäkin näitä ohjuksia joita Ukraina käyttää Venäjää vastaan ampumalla sen maaperälle eivät ukrainalaiset itse osaa käyttää vaan niitä joutuvat käyttämään ohjusten omistajavaltiot. Kohteet määräytyvät satelliittien välityksellä, joita Ukrainalla ei ole. Joten on selvää, että ne valtiot jotka ampuvat näitä ohjuksia vaikkakin Ukrainan maaperältä ovat osallisina sotatoimiin suoraan Venäjää vastaan. Luonnollisesti nämä maat joutuvat myös kohteiksi Venäjän ydinaseille. Näin myös liittolaismaat. Heitä vastaan voidaan käyttää ydinaseita, vaikka heillä itsellään ei niitä olisi. Yksi näistä on luonnollisesti Suomi.
Venäjän presidentti Vladimir Putin piti tästä puheen kansalleen ja sai täyden tuen. Hänen mukaansa Ukrainan iskut mm. Brjanskin ja Kurskin alueille ovat muuttaneet konfliktin mittasuhteet globaaliksi konfliktiksi. Näiden aseiden iskut olivat mitättömät eikä niillä ole mitään vaikutusta itse Ukrainan sotaoperaatioon. Ne eivät auta Ukrainaa millään tavalla sotilaallisesti, mutta seuraukset voivat olla maailmanlaajuiset. Ne voivat aiheuttaa monien mielestä vaikka maailmansodan. Tässä lännellä olisi miettimistä, ovatko nämä toimet sen arvoisia. Itse en olisi uskonut Bidenin olevan niin tyhmä, että asettaa maailman tähän asemaan. Mutta kyse onkin selvästi sisäpolitiikasta ja Trumpin vastainen toimi. Eurooppa ei olisi mennyt tähän ilman Bidenin merkkiä.
Yhdysvallat, Britannia ja Ranska kuuluvat Natoon. Siis jälleen koko länsi on hyökkäämässä kohti Venäjää. Yksi selkeä ajatus on se, että Venäjä on jo kolmannen kerran sodassa lännen hyökkäystä vastaan. Ensin Napoleon hyökkäsi Venäjään, sitten Saksan Hitler hyökkäsi Venäjään ja nyt Nato on hyökkäämässä Venäjään. Venäjä on jälleen hyökkäyksen kohteena. Se yritetään tuhota. Joku pitää ajatusta täysin hulluna, mutta jos ajatellaan miten asiat ovat edenneet vuosi vuodelta 1990 -luvulta lähtien, ajatus näyttää täysin realistiselta. Ukraina oli yrittänyt liittyä Natoon ja tähän hyökkäykseen. Operaatio Ukrainaa vastaan on silloin puolustussotaa tätä hyökkäystä vastaan. Euroopan maa toisensa jälkeen on liittynyt Natoon. Tässä Nato on siis selkeästi hyökkäämässä askel askeleelta kohti Venäjää. Tätä ei usein huomioida. On täysin selvää, että Naton jäsenmaan asukas ei ymmärrä tällaista suhtautumista asioihin, mutta venäläiselle se on ihan järkevä ajatus. Jos olisi pidetty alkuperäisestä lupauksesta kiinni vuodelta 1990, ettei Nato lähene Venäjän rajoja milliäkään, mitään nykyisenlaista ei tapahtuisi. Minkäänlaisia uhkia ei olisi. Venäjä ei ole pettänyt lupauksiaan, mutta länsi on pettänyt lupauksensa täydellisesti, jatkuvasti ja vieläpä lukuisia kertoja. Siis toistan: nimenomaan länsi on pettänyt lupauksensa ei Venäjä. Näköjään jos on sotilaallisesti vahva lupauksia ja sopimuksia ei tarvitse noudattaa. Tämä on aina ollut Yhdysvaltojen ja lännen menetelmä. Vahvemman on täysin sallittua unohtaa ja rikkoa kaikki lupauksensa. Vahvemmalla on kaikki oikeudet.
Euroopan ja Venäjän näkemykset ovat hyvin kaukana toisistaan. Lännen mukaan kukin valtio saa itse päättää haluaako liittyä Natoon. Venäjän näkemyksen mukaan jokaisen pitäisi pitää kiinni sopimuksistaan. Nato on sen pahin vihollinen ja näin ollen suuri sotilaallinen uhka. Myös Nato pitää Venäjää pahimpana vihollisenaan. Nato on sotilasliitto. Jos joku valtio haluaa liittyä Natoon siitä pitäisi ainakin neuvotella myös Venäjän kanssa. Näinhän Venäjä yritti tehdä myös Ukrainan tapauksessa, mutta Venäjä tyrmättiin täysin. Venäjän ensimmäinen torjuntavoitto oli Valko-Venäjä. Se ei liittynyt Natoon, vaan on sotilasliitossa Venäjän kanssa. Nyt sitten käydään torjuntataistelua Ukrainasta. Saa nähdä miten käy, mutta ainakin toistaiseksi Venäjä on menestynyt aika hyvin. En näe mahdollisuutta, että Venäjä voisi luovuttaa.
No ohitetaan tämä kohta. Lännessä tämä menee jo yli ymmärryksen. Kukaan täällä ei yritäkään ymmärtää tilannetta. Venäjän presidentti Vladimir Putin oli sanonut, että mikään lännen teko ei jää ilman vastausta ja vastaus tulee olemaan välitön. Ukrainan iskut Brjanskin ja Kurskin alueille Atacms- ja Storm Shadow-ohjuksilla muuttivat konfliktin mittasuhteiltaan globaaleiksi konflikteiksi. Bidenin päätös oli iso askel kohti kolmatta maailmansotaa. Biden eskaloi sotaa vakavalla tavalla. Jokainen venäläinen toivoo Trumpin peruvan tämän Bidenin päätöksen. Venäjä katsoo olevansa oikeutettu iskemään niitä maita vastaan, joiden aseet iskevät Venäjän alueelle.
No seurauksena Venäjä iski täysin uusilla ballistisilla keskimatkan ORECHNIK -ohjuksilla Dniproon. Ohjusta ei pysty torjumaan millään nykyisellä torjuntavälineellä. Ohjuksen nopeus on yli 10 machia ja kantosäteen sanotaan olevan yli 5500 kilometriä, joka riittää yli koko Euroopan. Se voi kantaa myös ydinaseita jopa useita kärkiä samanaikaisesti. Putin oli ilmoittanut Yhdysvalloille 30 minuuttia etukäteen ohjusiskusta. Ohjuksesta ei ole saatavilla toistaiseksi mitään kuvaa ja se ei perustu mihinkään vanhaan ohjusmalliin vaan on täysin uutta suunnittelua ja tekoa. Venäjän valtiollisen uutistoimituksen mukaan kyseessä on täysin uusi keskipitkän matkan ohjus. Jokainen ohjus osui kohteeseensa. Niissä olisi voinut olla ydinkärkiä. Lisäksi on suunnitteilla useita muita täysin uusia aseita ja -malleja, jotka tulevat käyttöön lähiaikoina. On buumi, jolla on tarvetta.
Ukrainan presidentti Zelenskyi epätoivoisesti pyytää uusia aseita ja rahaa sotimiseen kun suurin ongelma on kuitenkin miesten puute. Tämä on hänen strateginen ongelmansa, mutta hänellä ei näytä olevan muuta ratkaisua. Ukraina käyttää yhä väkivaltaisempia toimia miesten rekrytoimiseen, mutta siitä ei ole apua. Nykyisin naiset ovat jopa liittyneet ja taistelevat rekrytointeja ja rekrytoijia vastaan. Ei ole ollenkaan epätavallista, että näissä toimissa tapahtuu kuolemantapauksia. Amerikkalaisten salaisten tietojen mukaan 3/4 ukrainalaisista miehistä ei halua astua Ukrainan armeijaan. Joten hallitus käyttää väkivaltaa saadakseen miehiä rintamalle. Valtavasti miehiä yrittää paeta keinolla jos toisellakin ulkomaille. Kun Ukraina itsenäistyi Neuvostoliitosta 1991 maan väkiluku oli 52 miljoonaa. Nyt heitä on 38 miljoonaa. Syntyvyys on laskenut alhaisimmalle tasolle koskaan. Ja se tulee tällä näkymällä laskemaan yhä.
Näyttää vähän siltä, että Eurooppa on hajaannuksen tilanteessa. Saksa ja muutamat maat Unkarin Orbanin johdolla ovat empivässä tilassa. Haluaisivat lopettaa sodan. Myös talous on Euroopassa huonossa jamassa. Varsinkin Saksan talous kulkee pohjamudissa. Saksa on Euroopan sairas mies. Mutta tästä huolimatta riittää rahaa ja aseita Ukrainalle. Oma talous tarvitsisi niitä, mutta ne häviävät Ukrainan tuhkaan ja tuuleen, usein suoraan korruptioon. Saksan riitaisa koalitio luhistui. Tämä osoittaa, kuinka heikko Euroopan mahtimaasta tuli. Saksan talous ei ole kasvanut kahteen vuoteen, eikä tulevaisuuskaan näytä hohdokkaalta. Hallituksen epäsuosiota lisäsivät Venäjän hyökkäyssodan aiheuttama energiakriisi ja voimakas hintojen nousu. Ilman halpaa venäläistä energiaa Saksan talousihmeeltä putosi pohja. Euroopan talousveturista on tullut Euroopan kasvun jarru. Saksa luopui toisen maailmansodan jälkeisestä periaatteestaan, ettei se aseista sotaa käyvää maata. Scholz lupasi myös 100 miljardia euroa maansa puolustusvoimien vahvistamiseen. Saksan puolustusta ei ole saatu korjattua uskottavaksi. Zelenskyin kannattajat Euroopassa alkavat vähitellen häipyä. Sen sijaan Ranska ja Britannia ovat kovan linjan takana. Näihin näyttää kuuluvan myös Suomi.
Suora uhka EU:n taloudelle ovat tullimuurit, joita Donald Trump on uhannut pystyttää kaupan esteeksi. Trumpin väläyttämät 10–20 prosentin tuontitullit vaikuttaisivat vakavasti Euroopan talouteen. EU:ta vaivaa jo valmiiksi vuotuinen 750–800 miljardin euron investointivaje. Siitä päädytään aina kysymykseen, mistä EU-maat aikovat kaivaa uutta julkista rahaa. Unkarin pääministeri Viktor Orban haluaisi nopeaa tulitaukoa Ukrainaan. Myös Orbanin kysymykset EU:n pitkän aikavälin suunnitelmasta Ukrainan sodassa on ilmeisesti alkanut saada ainakin jonkin verran uutta kaikupohjaa. Nyt näyttää siltä, että EU-maiden on helpompi suunnitella toimia talousongelmien taklaamiseksi kuin Venäjän tappion varmistamiseksi. Ensisijaisesti EU pyrkiikin välttämään katastrofiskenaarion puhumalla Trumpille. Trumpin väläyttämät 10–20 prosentin tuontitullit vaikuttaisivat vakavasti Euroopan talouteen. Mistä EU-maat aikovat kaivaa uutta julkista rahaa. näyttää siltä, että EU-maiden on helpompi suunnitella toimia talousongelmien taklaamiseksi kuin Venäjän tappion varmistamiseksi hyökkäyssodassa.
Viro on keksinyt keinon valmistautua jonkinmoiseen sotaan. Se evakuoi koko maansa väestön ulkomaille. Näin kertoo Viron puolustusvoimien komentaja Merilo. Vaara-alue on kuulema koko Viro. Silloin Viron oma armeija alkaa tuhota omia kaupunkejaan vähän kuin Ukraina nykyään. Tarpeen tullen räjäytetään rakennukset ja sillat. Mielestäni tämä on kyllä vähän älytön toimenpide, mutta tästä voisivat ottaa oppia myös Liettua ja Latvia. Myös Suomelle tästä voisi löytyä ajatusta. Paras tapa olisi tyhjentää koko Suomi ja muuttaa vaikka veljeskansan luo Ruotsiin. Suomen väkiluku on vain vähän yli 5,6 miljoonaa. Se sopii hyvin Ruotsiin. Perämeri ja Tornionjoki olisivat hyvä puolustuslinja, joita olisi helppo puolustaa.
No entäpä Venäjä? Venäjällä tuntuu kaikesta huolimatta menevän hyvin. Ennätyksellisestä sanktioiden määrästä huolimatta talous tuntuu kukoistavan. Talouden kasvuvauhti näyttää olevan siinä 4 prosentin molemmin puolin. Työttömyyttä ei ole, vaan on huutava työvoimapula. Jopa eläkeläisiä pyydetään jäämään töihin. Tämä johtuu epäilemättä Venäjän suunnattomista taloudellisista rikkauksista, mutta tietenkin ennen kaikkea hienosta johtamisesta ja taitavasta diplomatiasta. Venäjällä on hyviä asiakkaita kuten Kiina ja Intia joiden ostotarve vain kasvaa päivä päivältä. Jopa Turkki kasvattaa voimakkaasti kauppaansa Venäjän kanssa. Venäjä kuuluu moneen talousliittoon.
Venäjän Operaatio Ukrainassa etenee hyvin. Miehiä riittää rintamalle vaikka kuinka, päinvastoin kuin Ukrainassa. Osin tämä johtuu suuresta palkasta, jota maksetaan sotilaille. Se on keskipalkkaa huomattavasti korkeampi. Monet ovat pestautuneet jo monta kertaa peräkkäin. Jos haavoittuu saa valtavan rahallisen korvauksen ja tietenkin ilmaisen lääkärinhoidon. Jos kuolee lähisukulaiset saavat suuria korvauksia riippuen sukulaissuhteesta ja esimerkiksi lasten määrästä. Tästä huolimatta monet miehet sanovat, että menisivät rintamalle taistelemaan ilman mitään korvauksiakin. Sotilaiden arvostus on Venäjällä hyvin korkea. Joka päivä rintama etenee ja Venäjä valloittaa uusia alueita. Presidentti Putin on ilmoittanut operaation alusta lähtien, että hän on avoin keskustelulle koska tahansa, mutta länsi on sulkenut kokonaan tämän tien. Mitään kontaktia ei juuri ole.
Suomella ei mene hyvin. Näyttää siltä, että suomalaiset poliitikot varsinkin Orpon hallitus ovat ajaneet Suomen tilaan, josta on vaikea nousta. Monet pitävät tilannetta katastrofaalisena. Se on vissiin Euroopan huonoin. Työttömiä ja lomautettuja on ennätyksellinen määrä ja luku kasvaa yhä. Avoimia työpaikkoja ei juuri ole tai ne ovat sellaisilla aloilla, joihin ei löydy tekijöitä. Teknologiateollisuutta on pidetty Suomen helmenä. Tilausten arvo laskee kuitenkin huimaa vauhtia ja kysyntä heikkenee jatkuvasti. Väitteet suhdanteen pohjan ohittamisesta ja teollisuuden kituliaastakin piristymisestä loppuvuodeksi ovat osoittautuneet vääriksi. Julkisen talouden alijäämä on vuositasolla jopa miljardi euroa suurempi kuin VM:n laskelmat antavat ymmärtää. Tämä osuu hallituksen politiikan ytimeen, sillä hallitus seuraa työllisyystavoitteensa toteuttamista juuri VM:n laskelmien kautta. Ongelmana on erityisesti Eurooppa. Erityisen heikosti menee Suomen tärkeän vientimaan Saksan teollisuudella. Saldoluku on ollut nyt negatiivinen yhdeksän perättäistä vuosineljännestä. Vielä synkempää on näkyvissä, jos Trump nostaa tulleja. Yhdysvallat on ollut yksi Suomen päävientimaista. Palaan asiaan vielä myöhemmissä kirjoituksissa.
Näistä seikoista huolimatta Orpo on sitä mieltä, että Ukrainalle löytyy kyllä lisää tukea ja aseita. Samaa mieltä ovat myös puolustusministeri Häkkänen ja presidenttimme Alexanteri Stubido. Ei taida olla kovasti järkeä kellään. Jos Suomen taloudellinen tilanne on semmoinen, ettei edes omalle väelle riitä varoja niitä ei pidä heittää johonkin vieraaseen sotatoimeen. Mitään hyvää siitä ei seuraa. Tämä lisää vain suomalaisten huono-osaisten elämän vaikeuksia ja ukrainalaisten henkien menetyksiä. Ensiksi pitäisi hoitaa oman maan asiat kuntoon. Vasta sitten ruveta heittämään rahoja vieraaseen valtioon ruumiiden tekemiseksi. Suurimmat uhritluvut tulevat kuitenkin Ukrainassa.
Jatkan jälleen sarjaani ukrainalaisista venäläisille antautuneista vangeista. Näitä tulee joka päivä niin paljon. Nimiä ja henkilötietoja en kerro eettisistä ja moraalisista syistä. Poikkeuksena on viimeinen vanki, joka on kansallisuudelta britti. Hänen kaverinsa kuolivat kiinniottotilanteessa. Lännessä hänestä on pyritty antamaan toisenlainen kuva.