TAPAAMISIA
Yhdysvaltojen presidentti Joe Biden kävi näyttämässä
itseään Euroopalle. Kiertomatkan. varsinaista
syytä ei kerrottu. Varsinainen kohde oli Venäjän presidentti Vladimir Putinin
tapaaminen. Vaikka tätä ei kerrottu ääneen kaikkihan sen ymmärsivät. Ennen
lähtöä kaikkien huomio kiinnittyi kuitenkin laulukaskas cicadaan, joka puri
häntä kaulasta lähtökentällä. Kiertueensa hän aloitti 10.6.2021 Britanniasta,
joka on Yhdysvaltojen paras liittolainen Euroopassa. Ensimmäisenä hän tapasi
Boris Johnsonin, joka esitteli hänelle uuden nuoren vaimonsa. Sitten seurasi
G7-eliittimaiden kokous. Maat luulevat olevansa maailman johtajia, mutta he
ajavat vain rikkaiden etuja. G7-maat eivät edusta maailman johtajia, koska
joukosta puuttuvat esimerkiksi Kiina, Intia ja Venäjä. Se on sisäänlämpiävä
poppoo, joka ei tälläkään kertaa ollut aivan yksimielinen. Esimerkiksi
Britannian ja Ranskan välillä oli edelleenkin erimielisyyksiä Pohjois-Irlannin
rauhansopimuksesta. Siellä Biden esitteli jälleen uuden iskulauseensa "Yhdysvallat
on tullut takaisin". Lause ei kylläkään pidä paikkaansa.
13.6.2021
Biden vieraili kuningatar Elisabethin luona. Kaikki jännittivät miten kaksi
seniiliä vanhusta tulevat toimeen, mutta he keskustelivat kuulema Venäjän presidentti Vladimir Putinista
ja Kiinan Xi Jinpingistä. Biden ei tehnyt samoja mokia kuin Trump teki
aikoinaan. Kuitenkin Biden vertasi kuningatarta äitiinsä, joka oli monien
mielestä hyvin loukkaavaa. Mutta kuningatarta nyt on hyvin vaikeaa olla
loukkaamatta.
Sitten
14.6.2021 Biden lensi Brysseliin Naton kokoukseen, jossa esitteli itsensä. Hän
tapasi Naton pääsihteeri Jens Stoltenbergin. Nato nimesi ensi kertaa Kiinan
turvallisuusuhkaksi. Aina ennen se on ollut Venäjä. Jens Stoltenberg ilmoitti,
että Naton suhteet Venäjään ovat huonoimmalla tolallaan sitten kylmän sodan. Tosin
Biden ilmoitti olevansa valmis tekemään yhteistyötä Putinin kanssa. Afganistanista
vetäytyminen on sujunut kuulema suunnitelmien mukaan. Tosin se, että sieltä
lähdettiin osoittaa Naton täydellistä epäonnistumista Afganistanissa. Suomi oli
vetäytyjien joukossa. Nato on poliittisesti aika hajanainen. Kaikki jäsenet
eivät kunnioita liiton peruskirjaa. Tällaisia maita ovat esimerkiksi Turkki,
Unkari ja Puola. Ranska vastustaa Naton yhteisen budjetin kasvattamista, koska
se olisi pois kansallisista puolustustoimista. Natokokous oli historian lyhin.
15.6.2021
Biden tapasi EU:n johtajat. "Ettehän ole vielä kyllästyneitä
naamaani?" Biden kysyi tavatessaan Euroopan komission puheenjohtajan
Ursula von der Leyenin ja puheenjohtaja Charles Michelin. Jo aikaisemmin Biden
oli hyväksynyt Nord Stream 2-kaasuputken Venäjältä Saksaan. Kenties toiseksi
tärkein saavutus oli sovinto 17-vuotisessa kauppakiistassa eurooppalaisen
Airbussin ja amerikkalaisen Boeingin välillä. Rangaistustullit poistettiin
viideksi vuodeksi. Mutta yksi tärkeimmistä yrityksistä oli löytää kumppaneita
Yhdysvaltojen Kiinan vastaiselle politiikalleen. Biden katsoo, että nyt on
länsimaiden viimeinen mahdollisuus panna hanttiin Kiinan
maailmanvalloitukselle. Tämä ei varmaankaan onnistu Euroopassa, sillä siksi
tärkeä kauppakumppani Kiina on Euroopalle. EU on halunnut löytää Kiinan kanssa
yhteistyöalueita, koska se on taloudellisesti edullista EU:lle. EU teki myös
Kiinan kanssa investointisopimuksen.
Ja
sitten se tapahtui, mitä koko maailma oli odottanut. Tai siis no, ainakin
Eurooppa. Kaksi kolmesta maailman johtavien valtioiden päämiestä tapasi
keskiviikkona 16.6.2021 Genevessä Genevejärven rannalla. Tapaaminen tapahtui
Yhdysvaltojen presidentin Joe Bidenin pyynnöstä. Itse asiassa Putinilla ei
oikeastaan ollut mitään intressiä tähän tapaamiseen. Tämä ei suinkaan ollut
ensimmäinen kerta kun he tapasivat. Tosin Putin sanoi, ettei hän muista
aikaisemmasta tapaamiskerrasta juuri mitään. Biden oli saapunut jo edellisenä
iltana Geneveen. Putin saapui vasta samana päivänä. Ihmeellisesti aikataulut
pitivät. Yleensä suuret valtionpäämiehet antavat odotuttaa itseään. Näin oli
tapahtunut myös edellisellä kerralla Helsingissä kun Trump ja Putin tapasivat
2018. Putin saapui tapaamispaikalle ensimmäisenä kuuluisalla venäläisellä
Aurus-autolla. Au merkitsee kultaa ja rus venäjää. Itse tapaaminen oli
yllättävän lyhyt, vähän yli kaksi tuntia. Osapuolilla oli paljon eriäviä
mielipiteitä, mutta keskustelu oli kuitenkin konstruktiivinen. No odotuksetkaan
eivät olleet suuria ja monien mielestä oli yllätys, ettei tapaaminen
epäonnistunut.
Tapaaminen
alkoi toimittajien käsirysyllä. Kun Putin ja Biden olivat asettuneet
ulkoministeriensä kanssa kirjastoon kuvattaviksi alkoivat toimittajat huudella
kysymyksiä eivätkä halunneet poistua paikalta. Heidät jouduttiin väkisin
poistamaan huoneesta. Eri tietolähteiden mukaan varsinaisessa tapaamisessa
sovittiin ainakin seuraavista asioista. Keskusteltiin arktisten alueiden
yhteistyöstä. Sovittiin aloitettavan keskustelut strategisesta vakaudesta ja
ydinasevalvonnan tulevaisuudesta. Sovittiin Venäjän ja Yhdysvaltojen
suurlähettiläiden palaamisesta asemapaikoilleen Moskovaan ja Washingtoniin.
Keskusteltiin kyberhyökkäyksistä. Biden hyväksyi Minskin sopimuksen Ukrainan
rauhan ratkaisemiseksi. Enemmän kuitenkin saatiin tietää
lehdistötilaisuuksissa. Amerikkalaisten vaatimuksesta yhteistä
lehdistötilaisuutta ei pidetty vaan kumpikin järjesti oman
lehdistötilaisuutensa. Takana piili Trumpin epäonnistuminen Helsingissä 2018.
Putinin
lehdistötilaisuus kesti yli tunnin ja siihen saivat osallistua kaikki
toimittajat ja kysyä vapaasti kaikista asioista. Putinin mukaan keskustelu
Bidenin kanssa oli rakentava, molemmat halusivat ymmärtää toisiaan. Mielenkiintoa herätti kysymys Aleksei
Navalnyista. Putin vastasi suurin piirtein: "Hän on pikkurikollinen, joka
tiesi rikkovansa lakia Venäjällä. Amerikassa tapetaan joka päivä ihmisiä.
Irakissa tapettiin iranilainen poliittinen henkilö dronista ohjatulla
ohjuksella. Kongressitalon mielenosoittajia syytetään terroristeiksi ja heistä
noin 450 voi saada jopa 20 - 25 vuoden
tuomiot. Yhdysvalloilla on Kuubassa Guantanamo Bayn vankileiri, jossa on yhä
vankeja, joilla ei ole mitään ihmisoikeuksia ja joita on kidutettu." Kyberhyökkäyksista Putin sanoi: "Amerikkalaisten
tutkimusten mukaan suurin osa ei tule Venäjältä. Näiden tilastojen mukaan
järjestys on seuraava USA on ensimmäisellä sijalla, Kanada toisella, kaksi
Latinalaisen Amerikan valtiota seuraavat ja sitten tulee Britannia. Venäjää ei
edes näy näissä tilastoissa. Ukrainasta Putin sanoi, että Biden oli samaa
mieltä, että ratkaisun täytyy tapahtua Minskin sopimuksen mukaisesti.
Bidenin
lehdistötilaisuus oli sisäänlämpiävä. Paikalle laskettiin vain amerikkalaisia
toimittajia ja journalisteja. Venäläisiä toimittaja ei kaikista yrityksistä
huolimatta sinne laskettu. Kysymykset oli esitetty kirjallisesti jo etukäteen.
Biden luki vastaukset niihin kysymyksiin, joihin halusi vastata lukulaitteelta.
Hän kai pelkäsi vastaavansa väärin tai unohtavansa jotain. Tilaisuus kesti
vähän yli puoli tuntia. Kaikesta huolimatta se päättyi jonkinmoiseen
katastrofiin. CNN:n naistoimittaja Kaitlan Collins esitti kysymyksen, jota ei
oltu ennakkoon kirjoitettu: "- Miksi olette niin itsevarma, että (Putin)
muuttaa käytöstään?" Jo poistumassa ollut Biden kääntyi raivostuneena
kannoillaan ja palasi uhmakkaasti vastaamaan toimittajalle. " - En ole itsevarma.
Mitä helvettiä? Mitä sinä teet kaiken tämän ajan?" Hän kysyi
toimittajalta, milloin hän sanoi olevansa itsevarma? Putinin käytös voi
muuttua, mikäli muu maailma reagoi venäläisten toimiin ja näin syö Venäjän
arvovaltaa. Collins jatkoi kysymällä, miten tapaamista voidaan pitää
rakentavana, kun Putin lehdistötilaisuudessaan kielsi Venäjän osuuden
kyberhyökkäyksissä, vähätteli ihmisoikeusrikkomuksia ja pidättäytyi sanomasta
Aleksei Navalnyin nimeä. "- Jos et ymmärrä tuota, olet väärällä alalla",
tiuskaisi Biden. Myöhemmin poislähtiessään lentokentällä hän pahoitteli
tapahtunutta ja pyysi toimittajalta julkisesti anteeksi.
Tapaus
kertoo paljonkin Bidenista. Kysymys oli ainoa, jota ei oltu esitetty etukäteen kirjallisesti.
Hän ei päästänyt venäläisiä kysymään mitään. Tämä kertoo hänen iästään ja
aikaisemmista sotkeentumisista sanoissaan. Kokonaisuudessaan kiertue onnistui
suhteellisen hyvin. Mutta ainakin kaksi valtiota olivat hyvin tyytymättömiä
tapahtumiin. Puola ja Ukraina. Ukraina ei ole toteuttanut Minskin sopimusta
vaikka on allekirjoittanut sen. Putin vastasi lehdistötilaisuudessaan koko
maailmalle - Biden vain Amerikalle. Bidenin iskulauseita olivat
"Yhdysvallat on tullut takaisin", "Emme taistele Venäjää vastaan
vaan Amerikan puolesta" ja "Two great Powers". Molemmat
presidentit kuvailivat, että tapaamisen henki oli rakentava ja myönteinen.
Sanktioista huolimatta Venäjän ja Yhdysvaltojen välinen kauppa on kasvanut
tämän vuoden alusta 16,5 %. Tosin ilman muuta on selvää, että Yhdysvaltojen globaalinen
hegemonia on menetetty. Ainakin kaksi suurvaltaa on nousemassa rinnalle. Biden
ei saa Eurooppaa rintamataisteluun Kiinaa vastaan, koska Kiina merkitsee niin
paljon taloudellisesti Euroopalle. Venäjä ja Kiina ovat liittosuhteessa
keskenään ja välit erinomaiset. Sotilaallinen yhteistoiminta Venäjän ja Kiinan
välillä on huomattavaa. Sotilaallinen liito merkitsisi sitä, että Nato olisi
vaikeuksissa. Sotilasteknologiassa Venäjä on tällä hetkellä johtava maa maailmassa.
Yhdysvallat on vetäytynyt Intermediate-Range Nuclear Forces (INF), START ja
Open Skies -sopimuksista. Tällöin Venäjä joutui tekemään samoin. Vaikka Moskova
ja Washington jatkoivat uuden START - sopimuksen voimassaoloa, se ei kata
joukkoa moderneja asejärjestelmiä. Tämä merkitsee vaaraa maailmassa. Näitä
asioita ei käsitelty neuvotteluissa.
Hyväksymällä
Nord Stream 2 kaasuputken Biden sitoo Euroopan tiiviimmin Venäjän vaikutuksen
alle. Samalla Venäjää vastaan tehtyjä pakotteita aletaan purkamaan. USA on
maailman velkaisin valtio, joka keinottelee dollarilla. Venäjä on maailman
suurin ja luonnonvaroiltaan rikkain valtio. Talousliitto BRICS on maailman
rikkain ja nopeimmin kasvava talousliitto, johon kuuluu jo yli puolet maailman
väestöstä. Yhtenä liiton tarkoituksista on päästä dollarin käytöstä eroon.
Swift-järjestelmä pyritään kaatamaan. Dollarin käyttäminen kiristyskeinona on
johtanut siihen, että esimerkiksi Venäjä pyrkii poistamaan ko. valuutan
kaupankäynnistään. Venäjä on maailman suurin kultavarantojen ostaja ja Kiina
toiseksi suurin. Monet öljyntuottajamaat haluavat luopua
dollarisidonnaisuudesta öljykaupassa. On ryhdytty käyttämään muita valuuttoja.
Voisiko tämä merkitä talouskatastrofia USA:lle tulevaisuudessa? Ainakin sen
vaikutusvalta maailmassa on vähenemässä.
Saapuessaan
kotimaahansa Bidenilla ei tule olemaan helppoa. Biden johtaa yhä jyrkemmin
jakautunutta USA:ta ja republikaanit vastustavat lähes kaikkia Bidenin
hallinnon hankkeita. USA:ssa puhutaa jo ihan avoimesti demokratian olevan
vaarassa. Turvallisuusasiantuntijat varoittivat erilaisten äärioikeistolaisten
ryhmien muodostamasta sisäpoliittisesta uhasta. Jo nyt puhutaan ihan yleisesti,
että Biden epäonnistui täydellisesti kohdatessaan Putinin. Mutta tulevaisuus
näyttää, mitä hänen kiertueestaan jää käteen.
Lehdistötilaisuutensa
lopuksi presidentti Putin vastasi kanadalaisen naistoimittajan 9-vuotiaan
tyttären kysymykseen "Miksi tällaisia tapaamisia järjestetään?" Putin
vastasi: "On hienoa, että teidän 9-vuotias tyttärenne on kiinnostunut
tällaisista asioista. Vastaus on hyvin yksinkertainen. Täytyy katsoa
ympärilleen ja havaita miten ihana maailma on. Aikuiset ihmiset, kahden maan
johtajat, joilla on maailman suurimmat ydinaseet tapaavat toisensa siksi, että
tekisivät tämän maailman turvallisemmaksi, toivorikkaammaksi, kukoistavammaksi
kodiksi kaikille maailman asukkaille. He keskustelevat kauheista aseista, joita
täytyy rajoittaa ja määritellä yhteisiä oikeuksia olla käyttämättä niitä. He
puhuvat ympäristöasioista jotta joet pysyisivät puhtaina, meret pysyisivät
puhtaina, jotta ei olisi tulvia, kuivuutta, jotta kaikille planeetan ihmisille
riittäisi elintarpeita elämistä varten, missä tahansa he asuvat. He puhuvat
terveydenhoidosta jotta kun lapset kasvavat he pysyisivät terveinä, jotta he
voisivat opiskella ja katsoa turvallisena kohti tulevaisuutta. Ja minua
haluttaisi, että te hyvät naiset ja herrat, huomioisitte tämänpäiväisessä
tapaamisessamme juuri nämä seikat. Kaikkea hyvää teille!"