SUURI
LEHDISTÖTILAISUUS
Vladimir
Putin piti jokavuotisen suuren lehdistötilaisuuden 23.12.2021. Tämä oli jo 17:s tilaisuus, joka järjestettiin.
Tilaisuus pidettiin poikkeuksellisesti Moskovan suuressa Maneesissa koronan
takia, koska siellä on enemmän tilaa. Osallistujien välimatkoista yritettiin
pitää huolta. Osallistujia oli tänä vuonna vähemmän kuin koskaan
koronatilanteen takia. Määrä rajattiin 507 toimittajaan. Suurin osa
toimittajista oli tietenkin Venäjältä, mutta myös ulkomaisia toimittajia oli
paikalla. Kysymykset olivat täysin vapaat, kysyä sai ihan mistä vain. Tilaisuus
kesti noin neljä tuntia. Seurasin tilaisuuden suorana ja ajattelin kirjoittaa
siitä, minkä näin muistan, koska nyt on vähän vapaata aikaa. Olen seurannut
tilaisuutta jo monta vuotta peräkkäin. En kirjoita asioita kronologisessa
järjestyksessä kysymysten mukaan vaan aiheiden perusteella. Lisäksi yhdistelen
asioita. Tilaisuus alkoi klo 11.00 suomen aikaan ja päättyi noin klo 15.00.
Kysymysten jakoa ohjasi Kremlin lehdistösihteeri Dmitry Peskov.
Tilaisuus alkoi poikkeuksellisesti ilman alkupuheita. Putin sanoi, että aloitetaan suoraan kysymyksillä. Tietenkin on selvää, että suurin osa kysymyksistä koski Venäjää ja sen sisäisiä asioita. Koronavirus vaivaa Venäjääkin. Rokotusten edistyminen kiinnosti. Tällä hetkellä tartuntojen määrä on päinvastainen kuin muualla. Se laskee 3 %. Mutta muutama kysymys kiinnostaa silti meitä ulkopuolisiakin. Mutta aluksi yleisiä asioita. Talous Venäjällä kasvaa 4,6 % vauhdilla. Työttömyys on 3.4 %. Työllisyys kasvaa 5,2 %:n vauhdilla. Inflaatio pyritään alentamaan 4 %:iin. Terveyteen on varattu 4 triljoonaa. Uuden rakentaminen on ennätyksellistä. Pienteollisuus kärsii koronasta, mutta valtio pyrkii auttamaan. Putin sanoi, että keskuspankki toimii itsenäisesti eikä hän sekaannu sen toimintaan. Maa on iso ja tilanne on eri alueilla erilainen. Syntyvyys on ollut alhaista, mutta sitä pyritään parhaillaan nostamaan.
Sitten meitä kiinnostaviin kysymyksiin. Jokavuotisen Navalnyi-kysymyksen esitti BBC:n toimittaja. Hän kysyi myös nykyisen hallituksen vastustajien kohtalosta. Putin vastasi suurin piirtein. "Venäjää ei voi voittaa ulkopäin. Valtaa voi ainoastaan kääntää sisältäpäin. Näin tehtiin mm. ensimmäisen maailman sodan aikana (siis vallankumous, oma huomautukseni) ja sitten 1990-luvulla kun Neuvostoliitto kaatui. Nämä molemmat tehtiin ulkopuolisten painostuksesta ja iloksi, mutta maan sisältä käsin. Eivätkä ne missään nimessä olleet Venäjän hyödyksi vaan ulkopuolisten hyödyksi. Mitä tulee toiseen kysymykseen. Venäjä kysyi ihan virallisia teitä monia kertoja että antakaa meille edes jotain todisteita siitä, että henkilö todella myrkytettiin. Ei! Ei mitään materiaalia ei koskaan annettu! Mitään todistetta novitshok-myrkystä ei annettu. Miten se on selitettävissä? Pyysimme päästä tutkimaan asiaa, jotta meidän asiantuntijamme työskentelisivät yhdessä. Minä henkilökohtaisesti pyysin Ranskalta ja Saksalta antakaa spesialistiemme osallistua ja tutkia näytteet! Antakaa meille edes todisteet rangaistavasta teosta! Ei, täysi nolla! Pyysin, että miten tämä on selitettävissä? Vallitsi täysi hiljaisuus. Tästä ei siis kannata puhuta. Käännetään sivua jos kukaan ei vastaa mitään. (Tässä herää vakavasti kysymys siitä, miksi venäläisille ei toimitettu mitään todisteita? Miksi venäläisiä ei laskettu tutkimaan asioita? Tapahtuiko mitään myrkyttämistä ollenkaan? Jos kaikki oli pelkkää lavastusta?).
Mitä tulee maan pettureiden määrittelemiseen niitä on jokaisessa maassa. Ei pidä harrastaa rikollista toimintaa ja piiloutua poliittisten päämäärien taakse. Tässä ei todellakaan ole mitään hyvää. Muistutan vielä kerran, että tämä laki ei ole meidän keksintöä vaan edustamanne maanne Britannian ja ennen kaikkea Yhdysvaltojen määrittelemää, joka edustaa korkeinta demokratiaa. Tämä laki suunniteltiin siellä jo 1930-luvulla (muistaakseni 1934). Ja se toimii siellä edelleen. Siellä on tuhansia järjestöjä määritelty ulkomaisiksi agenteiksi. No meillä on samoin. Mutta mikä on ero? Siellä uhkaa jopa monien vuosien vankeustuomio jopa sellaisille yhteisöille, jotka ovat lopettaneet jo toimintansa. Meillä ei ole mitään sellaista. Me haluamme, että järjestöt jotka toimivat maassamme ilmoittaisivat tarkalleen rahoittajansa ja taustatekijänsä. Ja sen jälkeen he voivat rauhassa jatkaa toimintaansa. Meidän lakimme ovat huomattavasti liberaalimpia. Jos me tekisimme samoin kuin USA me kieltäisimme näiden järjestöjen toiminnan.
NTV-kanavan
toimittaja Irada Zeinalova kysyi Ukrainan tilanteesta ja Venäjän
"punaisista viivoista". Putin vastasi, että ennen vuotta 2014 meillä
oli suhteellisen normaalit suhteet Ukrainan kanssa. Teimme yhteistyötä
presidentti Justsenkon kanssa ja Julia Timoshenkon kanssa. Olimme valmiit
työskentelemään edelleen. Mitään erimielisyyksiä esimerkiksi Krimin kanssa ei
ollut. Mutta mitä sitten tapahtui vuonna 2014? Silloin tapahtui vallankaappaus.
Ihmsiä tapettiin ja poltettiin elävältä (Odessassa). En sano kuka on oikeassa
tai väärässä. Silloin toimiva presidentti Janukovyts antoi takuut
rauhaomaisesta jatkosta. Puola, Saksa ja Ranska antoivat takuun rauhanomaisesta
prosessista. Puhuin silloisen Yhdysvalatain presidentin kanssa. Kaikki
myöntyivät. Parin päivän kuluttua tapahtui kuitenkin vallankaappaus. Miksi?
Janukovits oli valmis eroamaan. Mutta silti tehtiin vallankaappaus. Sitten
tapahtui Krim. Kuinka me olisimme voineet pettää ihmiset, jotka siellä asuvat?
Meidät asetettiin tilanteen eteen, jossa emme voineet toimia toisin. Vai
olisimmeko voineet vain katsoa, mitä tapahtui idässä Donbassissa, joka alusta
asti ei halunnut olla osa Ukrainaa vaan työnnettiin sinne väkisin? Syntyi
valtio, jota ei ollut aikaisemmin olemassakaan. No me hyväksyimme asian.
Mutta
täytyihän meidän jotain tehdä 2014. Ja niin syntyi kriisi, joka tänään pahenee.
Kahdesti Ukrainan hallitus yritti voimalla ratkaista Donbassin pulman
(hyökkäykset sinne, jotka molemmat Ukraina hävisi). Kahdesti puhuin Poroshenkon
kanssa, mutta hän kuitenkin teki sen. No tänään näemme tuloksen. Piirityksen,
tuhot ja Minskin sopimukset. Ovatko ne hyviä vai ei? Mielestäni ne ovat ainoat
mahdollisuudet ratkaista asia. Mutta Probleema on siinä, että niitä ei haluta
toteuttaa. Alueella asuvat venäläiset halutaan häätää. Entäpä kieliprobleema?
Venäjänkielisiä kohdellaan alentavasti näillä historiallisilla alueilla. Puhutaan,
että venäläisten on toteutettava Minskin sopimukset. No me olimme samaa mieltä.
Piti olla armahdus asukkaita kohtaan, mutta sen sijaan siellä taistellaan. No
se on sisäpoliittinen kysymys. Puhutaan vain sodasta, sodasta, sodasta. Onko tulossa
jo kolmas hyökkäys alueelle? Ja meitä varoitetaan; älkää sekaantuko asiaan. Jos
puolustamme heitä tulevat sanktiot. Täytyyhän meidän jotain tehdä. Alueelle
tuotiin uusia aseita. Sitten radikaaleja aineksia työnnetään alueelle. Ja tätä
tapahtuu myös Krimin kohdalla. Täytyyhän meidän ajatella myös omaa
turvallisuuttamme. Kuinka Venäjän täytyy elää tämän kanssa? Tämä on vakava
kysymys. Emme halua konfliktia. Puhuin Bidenin kanssa alueen tasapainosta.
Hänen täytyy ymmärtää alueen merkitys. Siksi me otimme esille kysymyksen, että
Nato ei saisi edetä alueelle. Pallo on nyt heillä. Heidän täytyy nyt vastata
meille. Kokonaisuudessaan näemme myönteisen reaktion. Amerikkalaiset
suhtautuvat myönteisesti keskustelun aloittamiseen vuoden alussa Genevessä.
Henkilöt on jo valittu. Toivon, että kehitys menee juuri tähän suuntaan!
Kiinalainen
toimittaja Xin Hua kysyi Kiinan ja Venäjän suhteista nykyisessä vaikeassa
poliittisessa tilanteessa. Putin vastasi, että hän ja Kiinan presidentin Xi Jinpingin
välillä vallitsee ystävyys. Tässä ei ole mitään salaisuutta. Puhumme
toisistamme ystävinä ja yksityiset ystävyyssuhteemme ovat erinomaiset. Tämä
auttaa käytännön toimissa. Aasia kehittyy nopeasti ja Kiina on tässä johtava
valtio sekä Aasiassa, että maailmanlaajuisesti. Kiina on ensimmäisellä tilalla
kauppasuhteissamme. Meillä on yhteistyötä erilaisilla tavoilla. Me
työskentelemme energiasuhteissamme kaikin tavoin. Tähtäämme
hiilineutraalisuuteen. Atomienergiassa, korkeateknologiassa, avaruudessa, kaikilla
suunnilla ja erityisesti korkeateknologiassa toimimme yhteisesti.
Nuorisotoiminnassa, kulttuuritoiminnassa jne. jne. ja tämä yhdistää ihmisiä.
Toimimme yhteisesti myös turvallisuuden alalla. Kiinan armeijalla on kaikkein
moderneimmat aseet. Me työskentelemme yhdessä korkeateknologisten aseiden
kehittelyssä. Teemme sitä avaruudessa, teemme sitä ilmavoimissa sekä
lentokoneiden että helikoptereiden parissa. Teemme yhteistyötä sotavoimiemme
kanssa. Teemme yhteisiä sotaharjoituksia, yhteisiä partiointitehtäviä sekä
merellä että ilmassa. Tällaisia kahdenvälisiä ystävyyssuhteita ei ole toisia koko
maailmassa. Tästä on hyötyä sekä Kiinalle että Venäjälle. Ja tämä on
rauhoittava tekijä maailmassa.
Toimittaja
Shamil Guliev Tobolskoe vrjemja-lehdestä
kysyi vaarallisista ilmentymistä nuorille ja lapsille internetissä. Putin
vastasi. Tämä ei ole vain Venäjän pulma. Tätä käsitellään melkein joka puolella
maailmaa. Tämä on massatiedotusvälineiden ongelma, Jopa USA:n kongressissa sitä
käsitellään. Tämä on bisnestä, jossa mennään kansallisten intressien
ulkopuolelle. Tässä ei ajatella lapsia. Tärkeintä on raha. Tästä aiheutuu mm.
itsemurhia ja koulusurmia. Tämä on suuri probleema koko maailmalle ja meille
myöskin. Tästä syystä aiheutuu painostusta näitä järjestäjiä kohtaan joka
puolella maailmaa. Internet on yhä suurempi osa meidän elämäämme. Siksi
tarjoajien täytyy noudattaa yleisiä ja kansallisia säännöksiä. Tässä täytyy
ajatella kultaista keskitietä, ettei aiheuteta internetille probleemoja, mutta
samaan aikaan pitää huolehtia siitä, ettei aiheuteta yhteiskunnalle ongelmia.
Uskon, että tämmöinen keskitie löytyy ja me pyrimme valvomaan, että lakeja
noudatetaan. Näin tehdään monissa maissa. Toimintaa hidastetaan tai blokataan.
En haluaisi, että mennään tämmöisiin rajallisiin toimiin. Mutta jos sääntöjä
vastaan toimitaan meidän on pakko toimia niitä rikkovia vastaan.
Toimittaja
Anna Hilkevitsh sosiaalisesta mediasta Jappi esitti ikään kuin jatkokysymyksen
edelliseen kysymykseen. Tämmöiset sosiaaliset mediathan lisäävät paljon
erilaisia mahdollisuuksia jopa koulutuksessa tai muussa kehityksessä. Nuoriso
voi kehittyä monin tavoin. Kuinka te suhtaudutte tämmöiseen toimintaan? Putin
vastasi, että ihmiskunta aina kehittyy. Ja lapset tulevat olemaan aina
viisaampia ja kehittyneimpiä kuin vanhempansa. Informaatio lisääntyy ja tieto
lisääntyy. Ihminen tulee kehittyneemmäksi ja kehittyneemmäksi. Hän ei
ainoastaan juokse nopeammin tai hyppää korkeammalle. Siksi nuoriso kehittyy. Ne
mahdollisuudet, joista puhuitte täytyy ilman muuta olla käytettävissä. Siksi
koko maassa täytyy olla kehittynyt internetpalvelu. Siksi siihen laitetaan
rahaa ja koulut käyttävät näitä mahdollisuuksia. 24 miljardia on laitettu tähän
toimintaan. Ja posti käyttää näitä mahdollisuuksia jopa pikku kylissä.
Tärkeintä on, että sitä käytetään hyväksi eikä nuoriso sairastuisi ja käyttäisi
koko elämäänsä tähän verkkoon. Elämä pitäisi olla monipuolista ja täyteläistä.
Ihmisen täytyy liikkua, vierailla museoissa ja teattereissa. Internet täytyy
laajentaa elämää eikä johtaa siihen, että ihminen elää vain virtuaalista
elämää. Siksi täytyy olla organisaatio, joka johtaa oikeaan käyttäytymiseen.
Diana
Magni SKY NEWS:stä kysyy englanniksi Ukrainan tilanteesta ja siitä mitä länsi
ei ymmärrä teidän toiminnastanne. Putin vastasi. "Meidän toimintamme ei
tule riippumaan neuvotteluista vaan Venäjän turvallisuudesta. Siksi annoimme
selvästi ymmärtää, että Naton liikkuminen itään ei ole hyväksyttävissä. Mitä
tässä ei ole ymmärrettävää? Mekö asetamme ohjuksia Yhdysvaltojen rajoille? EI!
Yhdysvallat tuli meidän kotiimme. He ovat jo kotimme rajoilla. Onko se joku
kummallinen vaatimus, ettei aseta iskuaseita meidän kotimme viereen? Miten
amerikkalaiset suhtautuisivat jos asettaisimme Amerikan ja Kanadan rajoille tai
esimerkiksi Meksikoon meidän ohjuksiamme? Eikö Meksikolla ja USA ole koskaan
ollut rajakiistoja? Kenelle kuului Kalifornia aikaisemmin? Entä Tihas? No
kukaan ei muista sitä enää niin kuin nyt muistetaan Krim. Kuka kehitti
Ukrainan? Lenin Vladimir Iljits silloin kun Neuvostoliitto syntyi 1922 ja
Ukraina 1924 hänen suunnitelmiensa mukaan. No mitäs siitä! Nyt kysymys on
turvallisuudesta. 1990 meille sanottiin, ettei Nato liiku milliäkään. No mitäs?
Meitä huiputettiin! Yksinkertaisesti hävyttömästi petettiin. Viisi aaltoa kohti
meitä. Nyt Puolaan ja Romaniaan asetetaan ohjuksia. Sitten sanotaan, että
Ukraina liitetään Natoon. Tästä on kyse. Ja sitten vaaditaan jotain takuita.
Teidän on annettava ne takuut ja heti. Eikä höpöteltävä kymmeniä vuosia. Emme
me uhkaa ketään. Mehän emme tulleet USA:n rajoille tai Britannian rajoille.
Meitä kohti tultiin!
Me
elämme kahdessa eri maailmassa. Kerroin teille hyvin selkeitä asioita. Kuinka
sitä ei voi ymmärtää? Sanottiin, ettei tulla laajenemaan, mutta kuitenkin
laajennutaan. Presidentti Woodrow Wilsonin avustaja sanoi aikoinaan, että jos
Neuvostoliitto hajotetaan viiteen osaan maailma rauhoittuu. 1990 Neuvostoliitto
hajotettiin kaiketikin 12 osaan. Mutta on semmoinen tunne, että sekin on liian
vähän. Venäjä on liian suuri heidän mielestään, koska itse Eurooppa hajosi
vielä pienempiin osiin. Venäjällä on 146 miljoonaa asukasta ja sekin on heidän
mielestään liikaa. Vain sillä voi ymmärtää jatkuva painostaminen. Sitten
ruvettiin laajentamaan Natoa. Meille oli luvattu, että näin ei käy. Missään
paperissa tätä ei näy. Ja näin joka vuosi. Me tulemme tekemään sen, minkä
katsomme tarpeelliseksi. Mikä tässä ei ole ymmärrettävissä? Me teemme sen minkä
katsomme turvallisuutemme kannalta tarpeelliseksi.
Venäjän
TV1: toimittaja Pavel Krasnov kysyy kaasusta ja Euroopan syytöksistä hinnasta.
Putin vastaa, että tietenkään ei ole Venäjän syy, että hinnat ovat korkealla.
GASPROM asettaa kaiken tuotantonsa sopimusten mukaan ja vielä lisäsi vientiään
20 % itään ja myös Eurooppaan. Se on vissiin ainoa yhtiö koko maailmassa joka
toimii näin. Amerikkalaiset tekivät juuri päinvastoin. He poistivat tuontinsa
Eurooppaan. He lisäsivät vientiään itään Japaniin, Etelä-Koreaan, Kiinaan.
Siellä maksetaan enemmän kuin Euroopassa. Hinnat nousivat. Myös säätilat
vaikuttivat tähän. Oli pitkä ja kylmä kevät jne. Jotkut eurooppalaiset yhtiöt
säilyttävät kaasunsa säiliöissä toivossa, että hinta nousee. Me tarjosimme
pitkäaikaisia sopimuksia, mutta Eurooppa halusi vain markkinahintoja. No
tuloksena oli 2 000 dollaria tuhannelta
kuutiolta. Ja sitten huudetaan, että Venäjä valtaa markkinat. Me olemme
näköjään ainoat, jotka lisäämme tuontia Euroopan markkinoille. Mm. Saksaan
lisäsimme tuontia yli 10 %. Lisäksi Euroopassa keinotellaan ja käydään sisäistä kauppaa. Saksasta myydään
halvalla saatua kaasua varastoista Puolaan, koska saadaan hyvä hinta. Puola myy
sitä edelleen kalliilla hinnalla Ukrainaan. Venäjältä saatu kaasu on seitsemän
kertaa halvempaa, kuin eurooppalainen kaasunhinta. Eurooppa on itse itselleen
aiheuttanut nämä probleemat, mutta me olemme valmiit auttamaan heitä.
Toimittaja
Guzel Kamajeva lehdestä Mir kysyi suhteista Valko-Venäjään. Putin vastasi
suhteiden lähenevän, koska paljon on tehty asioiden hyväksi. Tällä hetkellä on
käynnissä verotuksen yhtenäistäminen kanssakäymisessä. Meillä on yhteisymmärrys
asioiden etenemisestä. Koskee kaupankäyntiä ja liikennettä. Rakennamme
liittovaltiota. Vaatii vielä talouden synkronointia. Uskon, että kaikki
onnistuu.
Maksim
Kurnikov Echo Moskvi mediasta kysyy Donbassin tilanteesta ja Politovskajan ja
Nemtsovin murhista. Putin aloitti jälkimmäisestä kysymyksestä. Kaikki on tehty
asioiden tutkimiseksi. Murhaajat istuvat tällä hetkellä tyrmässä. Joillakin on
käsitys, että takan olisi tilattuja murhia, mutta tutkimukset eivät ole
vahvistaneet tätä. Lisäksi tällaiset mahdolliset henkilöt ovat jo kuolleet
kuten tiedätte. Lisäksi kysymysten käsittely tuottaa vain vahinkoa Venäjälle.
Ensimmäisen osan kysymykseen Donbassin tulevaisuudesta ovat vastuussa vain
Donbassin asukkaat. Me seuraamme asioita, mitä tapahtuu näillä alueilla. On
tietenkin ongelmia. Minskin sopimuksessa olemme vain takaajia, mutta meistä
halutaan tehdä osapuolia. Minskin sopimuksessa tällaista ei ole emmekä ole
suostuneet siihen. Miten Ukrainan hallitus antoi luvan ampua omia
kansalaisiaan? Tulevaisuuden suhteen Minskin sopimuksessa on perustaa alueelle
autonomia ja amnestia. Mutta Ukraina kieltäytyy edes keskustelemasta Donbassin
johtajien kanssa. Vaikka kun Minskin sopimusta allekirjoitettiin he itse
vaativat, että Donbassin edustajat allekirjoittaisivat sen myös.
Allekirjoitukset ovat sopimuksessa. Nyt heidän kanssaan kieltäydytään jopa
keskustelemasta. Väittävät heidän olevan terroristeja. Me haluamme ystävälliset
suhteet Ukrainan kanssa. Teemme kaikkemme sen eteen, mutta nykyinen Ukrainan
johto ei sitä halua. Mutta olemme valmiita keskustelemaan niiden tahojen kanssa,
jotka haluaisivat rakentaa hyvät suhteet Venäjään. Mutta heitä rangaistaan
Ukrainassa. Tai tapetaan kaduilla. Meillä ne, jotka ampuivat kaduilla ihmisiä
istuvat tyrmässä. Mutta Ukrainassa ei edes etsitä näitä murhaajia. Odessassa
poltettiin elävältä 48 ihmistä. Mitään ei tehdä polttajien etsimiseksi. Niitä
ihmisiä, joiden kanssa haluamme tehdä yhteistyötä tuhotaan. Siinä juuri on probleema.
Biden halusi tietää meidän suhtautumisemme Ukrainaan. Me ilmoitimme sen hyvin
nopeasti sekä Ukrainan että Naton suhteen. Toivon, että tammikuussa voimme
liikkua eteenpäin.
Indira
Asanova Kazakstanin televisiosta kysyi Kazakstanin ja Venäjän välisistä
suhteista. Putin vastasi suhteiden olevan erään kaikkein läheisimmistä
suhteista maailmassa. Ne ovat ainutlaatuiset. Suhteeni Kazakstanin ensimmäisen
presidentin ja nykyisen presidentin kanssa ovat erinomaisia. Toivon, että
molemmat saapuvat viikon kuluttua Pietariin epäviralliseen Euraasian ja Aasian
maiden kokoukseen. Kauppasuhteissa tähtäämme korkeateknologiaan. Lisäksi genetiikka,
lääketiede, avaruus, Baikonurissahan meillä on avaruustukikohta, ovat tärkeällä
sijalla. Humanitaarisella tasollahan olemme hyvin läheisiä. Sotilaallisesti
olemme hyvin läheisiä liittolaisia. Uskon, että kaikki jatkuu korkealla
tasolla.
Italian
televisiosta RAI Sergio Paini kysyi Venäjän ja Italian välisistä suhteista.
Putin vastasi suhteiden olevan melko hyvän vaikka Italia kuuluu Natoon ja on
EU:n jäsen. Vaikka suhteet Naton ja EU:n välillä vaihtelevat meidän suhteemme
jatkuvat edelleen samanlaisina. Tietenkin Italia voisi vaikuttaa enemmän
Venäjän ja Naton välisiin suhteisiin.
Dmitrij
Gubernief Mats-TV:sä kysyi Kiinan olympialaisten boikotista. Putin vastasi
päätös olla saapumatta olympialaisiin on vastuuton ja väärä. Keskustelin kauan
sitten yhden Yhdysvaltain entisen presidentin kanssa. Hän sanoi, että boikotit
Los Angelesissa ja Moskovassa olivat suuria virheitä varsinkin Yhdysvaltojen
puolelta. No Yhdysvallat jatkaa tuota samaa toimintaa. Sen tarkoitus on
vastustaa Kiinaa. Mitään muita motiivia teolle ei ole. Urheilu niin kuin
taidekin täytyy yhdistää ihmisiä eikä tuottaa vaikeuksia valtioiden ja ihmisten
välille. Kun urheilu otetaan välineeksi se vaikuttaa koko ihmiskunnan
yhteisöön. Se on virhe, mutta mitäs teet? Kaikki tekevät virheitä, mutta ei ole
hyvä, että niitä toistetaan. Tarkoitus on alentaa kilpailijaa. Venäjä on aina
vastustanut urheilun politisointia.
Televisiokanavan
Rossija-kultura toimittaja Jana Muzika kysyi taiteiden vapaudesta. Putin
vastasi, että Hitlerin kuva taiteena, onko se luovaa? Yleensä ottaen taide on
oltava vapaata sillä ilman vapautta ei ole kehitystä eteenpäin. Mutta täytyy
ymmärtää, että tämä vapaus voi törmätä toista ihmistä vastaan. Massainformaatio
on oikein hyvä kanava. Mutta entä tapaus Muhammedin loukkaamisesta, onko se
luomisen vapautta? Se on islaminuskoisten ihmisten uskon loukkaamista. Tämä
johti siihen, että Pariisissa ammuttiin koko lehden toimitus (Charlie Hebdon
2015). Miksi täytyi tilanne laskea tämmöiseksi? Vapaus täytyy olla sisäistä ja
sen täytyy kunnioittaa kaikkien ihmisten tunteita, joita se koskee. Venäjä on
monikansallinen maa ja me yleensä toimimme jokaista kohtaan kunnioituksella.
Muissa maissa kohdataan halvennusta, mutta meidän ei tarvitse langeta siihen.
Tämä täytyy olla sisäistä tuntemusta. Meillä on pohdittu asiaa ja päädytty
siihen, ettei tuoteta vahinkoa ihmisille tai lapsille jne. jne. Tämä on minusta
oikea tie.
Zohra
Ishmuhaetova Sputnik kanavalta kysyi Venäjän suhteista Afganistaniin. Putin
vastasi, että toivon suhteemme Afganistaniin asettuvan hyvin, jotta alueella olisi rauhallista.
Meille tämä ei ole yksinkertainen kysymys, koska tällä suunnalla on varsin
avointa kanssakäymistä. Extremismi aiheuttaa tiettyä huolta ja Afganistan
tuottaa 90 % maailman huumeista. Afganistanin tunnustaminen vaatii sitä, että
kaikki eri ryhmät saisivat oikeutta. Tällä hetkellä Afganistanin kansa
tarvitsee apua ja ennen kaikkea siitä ovat vastuussa ne maat, jotka aiheuttivat
tällaisen suuren taloudellisen vahingon Afganistanin yhteiskunnalle. Ne, jotka
siellä olivat 20 vuotta ja tuhosivat talouden heidän täytyy ennen kaikkea antaa
apua. Ennen kaikkea täytyy vapauttaa jäädytetyt Afganistanin rahavarat
amerikkalaisissa pankeissa ja ohjata ne nälkäiselle kansalle.
Artjom
Vilovatih Punainen pohjola toimituksesta kysyi erään pietarilaisen juristin
toivoneen jo yli 23 vuotta lahjansa täyttymistä, mutta joulupukki (eli
pakkasukko) ei vieläkään ole täyttänyt hänen lahjatoivomustaan. Putin vastasi,
että täytyy muistaa, että joulupukki täyttää toivomukset vain hyvin
käyttäytyville pojille ja tytöille. Analysoikoon tämä henkilö omaa käytöstään.
Ehkä hän huomaa jotain, miksi joulupukki ei täytä hänen toivettaan. Toivon,
että joulupukki täyttäisi jokaisen kansalaisemme toiveet.
Olen
käynyt läpi pääpiirteissään haastattelutilaisuuden. Tästä on tullut niin pitkä
juttu, että tuskin kukaan jaksaa tätä lukea vaikka jätin paljon pois
esimerkiksi sisäisiä asioita käsitteleviä kysymyksiä. Lisäksi olen pyrkinyt
lyhentämään Putinin vastauksia niin, että oleellinen on jäänyt vastauksista
jäljelle. En ole tulkkaaja enkä kielenkääntäjä vaikka osaankin venäjää.
Suonette anteeksi, jos jotain virheellisyyksiä on jäänyt jäljelle. Tilaisuus
kesti neljä tuntia ja loppui noin klo 15.00 Suomen aikaan.
Toivotan kaikille lukijoilleni
Hyvää uutta vuotta !