Vaalit Yhdysvalloissa maailman demokratian mallimaassa
alkavat jälleen olla ohi. Demokratia siellä on kylläkin hyvin toisenlaista kuin
meillä täällä Suomessa. Voittajaksi näyttää selviytyneen demokraattien Joe
Biden, jolla on kuitenkin vähintäänkin joitakin hyvin arveluttavia tekosia
menneisyydessään. Vaalien aikana hän on onnistunut vaientamaan tai peittämään
nämä suhteellisen tehokkaasti. Tämä se on demokraattista politiikkaa. Tosin
monet ovat sitä mieltä, että vaalit eivät suinkaan vielä ole ohi. Vaalitaisto
näyttää käyvän yhä kuumana. Vaalit hävinneeltä näyttävä Donald Trump väittää,
että äänten laskenta vähintään viidessä osavaltiossa on tehty virheellisesti
Trump on tehnyt lisäksi seuraavaa. Hän on vaihtanut koko
sotilasjohdon mieleisekseen, ja samoin CIA:n, FBI:n ja NSA:n johdot. Tässä
tilanteessa Bidenin on hyvin hankala aloittaa presidentin toimensa. Yhdysvallat
on jakaantunut tällä hetkellä hyvin moneen osaan. On mustien ja valkoisten
välinen konflikti, Trumpin ja Bidenin välinen konflikti ja Covid-virus, joka
sekoitta tilannetta. Lisäksi rikkaat elävät ihan eri maailmassa, kuin köyhät
ihmiset, joilla ei ole minkäänlaista terveydenhoitoa. Jotkut ehdottavat, että
Yhdysvallat jakaantuu kahtia, joista toista osaa hallitsee Trump ja toista osaa
Biden.
Mutta ehkä on hyvä aloittaa edellisestä Yhdysvalojen
presidentistä, jotta ymmärtäisimme paremmin nykyistä tilannetta. Ennen
Presidentti Trumpia toimi Yhdysvaltojen presidenttinä kaksi kautta Barack
Hussein Obama vuosina 2009 - 2017. Hän on Yhdysvaltojen historian verisin
presidentti. Silti hän sai Nobelin rauhanpalkinnon vuonna 2009. Tämä osoittaa
Nobelin rauhanpalkinnon arvon. Obama oli ensimmäinen mustaihoinen presidentti
Yhdysvaltojen historiassa. Hän oli demokraatti.
Obaman alkaessa presidenttikautensa Yhdysvallat kävi
sotaa jo Irakissa ja Afganistanissa. Tämän lisäksi hän aloitti sotimisen
Syyriassa, Jemenissä, Somaliassa, Pakistanissa ja Libyassa. Vuonna 2016 hän
pudotti yhteensä 26 171 pommia eri puolilla maailmaa Tämä merkitsi sitä, että
Yhdysvallat pudotti noin kolme pommia joka tunti, 24 tuntia vuorokaudessa, joka
päivä, joka kuukausi koko vuoden ajan. On esitetty väittämä, että
todellisuudessa pommeja oli paljon enemmän. Hänellä oli erikoisjoukkoja joka
puolella maailmaa 138 eri valtiossa. Tästä huolimatta hän ei voittanut yhtään
ainoata sotaa. Hänen edeltäjällään Bushilla oli joukkoja vain 60 valtiossa,
joten Obaman lisäystä oli 78 valtiota. Yhdysvaltojen presidenteillä oli tapana
kotimaan kannatuslukujen laskiessa sytyttää sota jossain päin maailmaa ja näin
saada kannatusluvut nousemaan. Tämä on vanha perinne. Tämä tiesi Yhdysvaltojen
sotateollisuudelle hyviä aikoja. Obaman sodankäynti synnytti terrorismin
Irakissa ja Syyriassa sekä Afganistanissa ja Pakistanissa. Kuuluisin
terroristiryhmä oli Isis. Sota jatkuu yhä Irakissa ja Afganistanissa. Obama
murhasi verisen raa'asti ja epäinhimillisesti Osama bin Ladenin ja Syyrian
presidentin Muammar Gaddafin. Pelkästään Irakissa tapettiin yli kaksi miljoonaa
ihmistä. Paitsi, että miljoonia ihmishenkiä menetettiin ja vammautettiin
synnytettiin pakolaisvirtoja kohti Eurooppaa. Miljoonia ihmisiä lähti
pakenemaan sotia ja terrorismia ja Eurooppa yritti hoitaa asian sulkemalla
pakolaiset Turkkiin. Tästä annettiin korvausta turkille, mutta samalla
kurjistettiin pakolaisten tilannetta. Tästä kärsimme yhä.
Lisäksi Obamaan liittyy vähintäänkin kaksi episodia,
jotka jatkuvat yhä. Ensimmäinen tapaus oli Georgian sota vuonna 2008, Jossa
Yhdysvaltojen rohkaisemina georgialaiset joukot hyökkäsivät yöllä 7.elokuuta
2008 Etelä-Ossetiaan. Venäläiset joukot olivat suojelemassa Etelä-Ossetiaa ja
käytiin sota, jossa venäläiset murskasivat täysin Georgian joukot ja marssiva
lähelle Georgian pääkaupunkia Tbilisiä, mutta eivät menneet itse kaupunkiin.
Tämä oli venäläisiltä selvä virhe. Olisi pitänyt vallata koko valtio ja asettaa
ystävämielinen hallitus. Taistelujen aikana amerikkalaiset sotilaat Georgiassa
eivät osallistuneet taisteluihin, vaan aloittivat joukkojen poisvetämisen.
Venäjä ei kuitenkaan valloittanut Georgiaa vaan poistui alueelta. Syntyi kaksi
uutta valtiota Etelä-Ossetia ja Abhasia, jotka ovat nykyään itsenäistyneet.
Amerikkalaiset joukot jäivät Georgiaan ja ovat yhä siellä.
Toinen on Ukrainan sisällissota, joka alkoi vuonna 2014,
jossa Yhdysvalloilla oli vahva panos sodan syttymisessä. Sisällissodassa
käytiin kaksi taistelua, jotka kummatkin Kiovan joukot hävisivät ja
Itä-Ukrainan joukot voittivat. Ensimmäinen tapahtui vuonna 2014 ja toinen
vuonna 2015. Kiovan hävittyä sodat syntyi kaksi sopimusta Minsk I ja Minsk II,
joita kumpaakaan Ukraina ei ole noudattanut. Sisällissota jatkuu. Sodan
yhteydessä Krimin niemimaa liittyi Venäjään.
Obama hoiti siis enemmän ulkopolitiikkaa kuin
sisäpolitiikkaa. Sisäpolitiikasta vois kertoa sen, että Obama lupasi lopettaa
Guantanamo Bayn vankleirin Kuubassa, jossa ihmisiä sai vapaasti kiduttaa. Hän
ei lopettanut leiriä vaan se toimii yhä. Toinen oli yritys uudistaa
Yhdysvaltain terveydenhoitoa ns. Obamacare. Yritys jäi surkeasti kesken eikä
toimi kunnolla vieläkään. Obama kasvatti valtion velkaa suuresti välittämättä
menoista. Mutta tämä toimii hyvin, koska vaikka rahalla ei olisi
todellisuudessa muuta kuin paperin arvo Yhdysvaltain dollari toimii maailman
valuuttana, joten kukaan ei välitä, vaikka sillä ei olisi mitään todellista
arvoa. Yleensä voi sanoa, että Barack Obama toimi enemmän ulkopolitiikassa kuin
sisäpolitiikassa. Tällaisen verisen perinnön Obama jätti Trumpille.
Demokraattisesti mielenkiintoinen on sen sijaan prosessi,
jolla republikaanien Donald Trump
valittiin Yhdysvaltojen presidentiksi vuonna 2016. Hänen suurimpana
vastustajanaan oli demokraattien Hillary Clinton. Clinton oli psykopaatti, joka
nautti suorassa lähetyksessä Osama Bin Ladenin murhasta ja katseli nauraen Kun
Muammar Gaddafi kiduttaen surmattiin. Kaikki pitivät selvänä, että Clintonista
tulee uusi presidentti, mutta näin ei käynytkään. Amerikkalaisen omituisen
demokratian johdosta Trump sai enemmän valitsijamiehiä taakseen ja hänestä
tehtiin uusi presidentti. Vaikka Clinton oli saanut kansalta enemmän
kannatusääniä Trump voitti. Clinton oli saanut 65 853 516 ääntä ja Trump (vain)
62 984 825 ääntä. Valitsijamiehiä Trump sai 304 ja Clinton 227. Tämä on
vähintäänkin omituista demokratiaa. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta
Yhdysvaltojen historiassa, vaan näin oli käynyt aikaisemminkin muutamia
kertoja. Demokraatit laskivat julki suuren juorun, että venäläiset olivat
puuttuneet vaaleihin ja tästä syystä Trump voitti. Mitään todellisia todisteita
ei löytynyt, mutta yhä tänäkin päivänä yleisesti tämä huhu liikkuu
Yhdysvaltojen poliittisissa piireissä ja tiedotusvälineissä.
Päästyään virkaan tammikuussa 2017 Trumpilla oli aivan
toisenlainen ote politiikkaan kuin Obamalla oli ollut. Hän käänsi katseensa
pääasiassa ulkopolitiikasta sisäpolitiikkaan. Melkein ensitöikseen hän katkaisi
kaikki sopimukset ulkomaiden kanssa. Tähän kuului niin kaupallisia kuin
sotilaallisia sopimuksia. Trump sanoi irti Pariisin ilmastosopimuksen, erosi
YK:n koulutus-, tiede- ja kulttuurijärjestöstä Unescosta, sanoi irti Tyynen
meren vapaakauppasopimuksen (TPP), EU:n ja Yhdysvaltojen välisen
vapaakauppasopimuksen (TTIP), Halusi erota YK:sta ja Maailman
vapaakauppajärjestöstä WTO:sta. Yksipuolisesti hän sanoutui irti Venäjän ja
Yhdysvaltojen välisestä keskimatkan ohjukset kieltävästä INF- ydinasesopimuksesta, sekä Helsingissä 7.
lokakuuta 2020 sanoi irti START II sopimuksen ydinaseiden rajoittamisesta.
Trump sanoi yksipuolisesti irti ydinaseet kieltävän sopimuksen Iranin kanssa, joten
Iran näyttää ryhtyneen valmistamaan ydinaseita. Lisäksi Trump on uhannut erota
Natoliitosta. Tällä Ilmoituksella on
ollut rauhoittava vaikutus Euroopassa. Siitä huolimatta hän on kohottanut
puolustusmenoja määrään, joka on suurempi kuin koko muun maailman
puolustusmenot yhteensä
Varsinaisesti sotilaallisella alueella Trump luovutti Syyrian
venäläisille, jotka tehokkaasti valtasivat alueen ja tuhosivat alueen terroristit
mm. Isisin. Amerikkalaiset vetäytyivät alueelta, tai no ainakin melkein.
Syyrian yli viisi miljoonaa pakolaista eri puolilla maailmaa ovat alkaneet
palailla kotimaahansa. Toinen alue, josta Trump haluaa vetää amerikkalaiset
sotilaat pois on Afganistan. Tosin siellä amerikkalaiset eivät neuvottele
hallituksen kanssa vaan Talebanin
kanssa, joka on terroristijärjestö. Tämä merkitsisi alueen luovuttamista
talebaneille.
Merkittävää on ollut Trumpin avaukset politiikassa. Hän
on tavannut mm. Venäjän presidentin Vladimir Putinin ja Kiinan presidentin Xi
Jingpingin henkilökohtaisesti muutamia kertoja. Varsinainen päänavaus oli
Pohjois-Korean johtajan Kim Jong-unin tapaaminen pari kertaa kaikesta varsin rajusta
mielipiteiden vaihdosta huolimatta. Suhteet Eurooppaan vajosivat kuitenkin
pohjalukemiin.
Sisäpoliittisesti Trumpin toimet ovat olleet varsin
värikkäät. Verojen alennukset ja muut toimet saivat aluksi talouden lähtemään
nousuun. Taloudellinen taistelu Kiinan kanssa on ollut rajua, josta on vaikea
selvittää onko siitä ollut hyötyä enemmän Kiinalle vai Yhdysvalloille. Kaiken tämän katkaisi
kuitenkin virus COVID-19, joka sekoitti koko maailman korttipakan. Maailmassa
kaikkein vakavimmin virus on koetellut Yhdysvaltoja. Tämä voi johtua
todennäköisesti eriarvoisesta terveydenhuollosta. Tämä on vaikuttanut
Yhdysvaltojen talouteen romahduttavasti. Kiina on taas selviytynyt toistaiseksi
loistavasti viruksesta ja talous on lähtenyt siellä ainakin 4 prosentin kasvuun.
On omituista, että Yhdysvaltojen kaltaisesta
demokraattisesta suuresta valtiosta ei löydy yhtään normaalia
presidenttiehdokasta. Obama oli verinen koira, jolle ihmishenki ei merkinnyt
yhtään mitään, Trump vähän vaikeasti ymmärrettävä sekava presidentti, kuten
olemme saaneet huomata, Hillary Clinton psykopaatti ja Joe Biden 77-vuotias
sekopäävanhus, joka sekoilee jopa omien sukulaisten nimien kanssa. Moni sanoo,
että 77-vuotias Biden ei kestä neljää vuotta presidenttinä. Tämä tulee
tietenkin nähtäväksi. Yksikään näistä erilaisista ehdokkaista ei ollut minun
suosikkini. Enää toista kautta Biden tuskin käy. Tämä avaa Trumpille uuden mahdollisuuden
päästä presidentiksi toiselle kaudelle.
Joe Biderin poika Hunter käytti huumeita, alkoholia ja
ilotyttöjä. Huumepiippu suussa.
Bidenilla on vähintäänkin hämärä menneisyys. Kiinassa,
Irakissa ja Ukrainassa Joe Biden on harjoittanut poikansa Hunter Bidenin kanssa
erilaista likaista kauppa, jolla he tienasivat miljoonia. Samalla Joe Biden
vaikutti Ukrainan politiikkaan nimittämällä haluamiaan henkilöitä korkeisiin
virkoihin ja estämällä toisia pääsemästä niihin. Hän käytti usein keinoa, ettei
Yhdysvallat myönnä puolustukseen tarkoitettuja varoja Ukrainalle, ellei hänen
sanojaan totella. Poika Hunter on entinen alkoholisti ja huumeiden käyttäjä,
joka Ukrainassa käytti myös ilokseen ilotyttöjä. Tästä on olemassa paljon kuvia
ja mainintoja ympäri Ukrainaa, mutta tätä yritetään nyt peitellä. Tosin Joe
Biden myöntää, että hänen poikansa on entinen huumeveikko ja alkoholisti, mutta
on nyt päässyt niistä irti. New York Posti julkaisi artikkelin, jossa oli kuvia
Hunterin sähköposteista mm. Vadym Pozharskyin kanssa joka toimi ukrainalaisen
Burisma-kaasuyhtiön neuvonantajana
samassa roolissa kuin Hunter Biden. Ukrainan yleinen syyttäjä Viktor Shokin
tutki Burisman johdon syytteitä, mutta myös Shokin on samojen
korruptiosyytösten kourissa. Maailmanpankki, EU, USA ja IMF olivat sillä
kannalla, että Shokin on osa Ukrainan korruptoitunutta hallintoa. Joe Biden
kävi useaan otteeseen noina vuosina Ukrainassa. Näistä asioista Trump sai yhden
vaaliaseen Bidenia vastaan.
Yhdysvaltalaisten turvallisuusasiantuntijoiden mukaan Joe
Biden ja Ukraina onkin klassinen salaliittoteoria, jossa ei ole juuri mitään
muuta totuusperää kuin se, että varapresidentti vaati Ukrainaa erottamaan
yleisen syyttäjän, jonka erottamista vaati koko muu länsimaailmakin. Tämän
mukaan hän kuitenkin olisi saanut vaalirahoitusta Kiinasta ja Ukrainasta.
Somejätit sensuroivat kriittisen artikkelin pikavauhtia, josta syntyi mediakohu
Bidenin Hunter-pojan ympärillä. Mm. Twitter ja Facebook sensuroivat ja Fox News
ei nostanut juttua edes kärkijutukseen. Tämä herättää kuitenkin kysymyksiä.
Monet puhuvat disinformaatiosta, mutta aiheesta on sekä kirjallista että kuvamateriaalia
lisänä sähköpostit. Mutta vaaleihin tämän skandaalin vaikutus on ollut varsin
pieni
FBI takavarikoi
Hunter Bidenin kannettavan tietokoneen eräästä liikkeestä, jossa se oli ollut
korjattavana ja vahvisti, että pojan kiistanalaiset sähköpostit ovat aitoja.
Kone sisältää sähköposteja, jotka olivat mukana Jo Bidenin ja hänen poikansa
liiketoimissa Joe Bidenin ollessa varapuheenjohtaja. Aluksi yritettiin väittää,
että ne ovat Venäjän disinformaatiota, mutta nyt on todettu, että ne ovat
aitoja. Kone sisältää myös kuvia. Bidenit eivät ole kieltäneen asiakirjojen
aitoutta. Trump ehdotti, että Biden pistettäisiin vankilaan.
On siis ihan selvää, että isä ja poika Biden
keinottelivat Irakissa, Kiinassa ja Ukrainassa, mutta asiat peitettiin ja
vaiettiin, koska takaa olisi voinut paljastua vielä suurempia keinottelijoita.
Vaikka presidentiksi näyttää nyt varmistuvan Joe Biden Yhdysvalloissa jatkuvat
mellakat. Yli 70 prosenttia republikaaneista pitävät vaaleja epärehellisinä.
Liittovaltioiden tuomioistuimissa tehtyjen valitusten mukaan monet ihmiset ovat
esittäneet valaehtoisia lausuntoja
väärinkäytöksistä äänestyksissä. Taustalla Trump yrittää tehdä Bidenin
virkaanastumisen mahdollisimman vaikeaksi estämällä häntä pääsemästä tärkeisiin
valtiollisiin tietoihin. Trumpin hallinto lyö kapuloita vallanvaihdon
rattaisiin. Bidenille ei välitetä valtionjohtajien viestejä. Biden yrittää
varapresidenttiehdokkaansa Kamala Harrisin kanssa saada jotain aikaiseksi
vallanvaihtopäivää varten. Trump menettää kohta oikeusministeriön suojan, joka
varjelee liittovaltion syytteiltä.
Jostain kumman syystä molemmat ehdokkaat väittävät, että
nämä olivat tärkeimmät vaalit toisen maailmansodan jälkeen. Ainakin
äänestysprosentti olisi suurin. Tammikuun 20. päivä Joe Biden saa
johdettavakseen erittäin jakaantuneen valtion. Yhdysvallat on ehkä jyrkemmin
jakaantunut kuin koskaan sisällissodan jälkeen. Miesten keski-iän lasku ja
laajalle levinnyt lääkkeiden väärinkäyttö ovat selviä merkkejä siitä, että
jotain on pahasti pielessä. Suurimmat haasteet liittyvät nyt kuitenkin
koronapandemiaan, johon Yhdysvalloissa on kuollut enemmän ihmisiä kuin missään
muussa maassa. Biden voi parantaa Yhdysvaltojen kansainvälisiä suhteita, mutta
sisäinen yhdistäminen ja järjestelmään sisäänrakennetun rasismin torjuminen
vaatii paljon. Yhdysvallat on sisäisesti jakautunut useaan leiriin. Tähän
liittyy talouden tukeminen, joka vaatii yhteistyötä myös senaatin
republikaanien kanssa. Kauppapolitiikka ja suhteet EU:n kanssa on arvoitus.
Esimerkiksi terästullien poistamisesta Biden ei ole puhunut mitään.
Taloudellisesti Kiinasta tulee varmasti pahin vihollinen. Trump ei aloittanut
yhtään sotaa vaan jopa vähensi niitä. Yhdysvalloissa on vahva sotateollinen
kompleksi, joka voi kannustaa sotilaallisiin ratkaisuihin. Sotateollisuus on lobannut
Bidenin kampanjaa, joka kannustaa Bidenia tähän. Jos sotakoneeseen panostaa se
myös kannustaa käyttämään sitä. Trumpin pahin vihollinen oli Kiina, Bidenin
pahin vihollinen on Venäjä. Tosin Biden on sanonut, että voisi sopia Venäjän
kanssa ydinasesopimuksen ja Iranin kanssa myös. Hän ei estäisi myöskään toisen
kaasuputken rakentamista Saksaan. Tosin hän on sanonut myös, että Ukraina ja
Venäjä ovat sodassa keskenään, mikä ei pidä paikkaansa. Jos näin olisi Venäjä
olisi ollut jo Kiovassa aikoja sitten. Ukraina on sisällissodassa ja uhannut
hyökätä Itä-Ukrainaan, koska nyt sillä on uusia amerikkalaisia aseita. Näin se
tappaisi omia kansalaisiaan. Mitä Venäjä tekisi tässä tapauksessa on arvoitus?
Natossa on elätetty toivoa sen elpymisestä. Jopa idioottipresidenttimme
Niinistö on maininnut tästä, mutta hän ei voi ymmärtää, että Suomen asema
kartalla on semmoinen, että olisimme pelkkä taistelualusta, jos jotain
tapahtuisi. Vaaralliselta näyttää yhtälö, että vanha seniili ukko tulee
johtamaan valtiota, jolla on maailman mahtavimmat asevoimat. Tämän jälkeen on
selvää, että USA ei enää johda maailmaa. Paluuta takaisin ei ole. Tämä on
amerikkalaisten kompleksi.