SUURVALTAPOLITIIKKAA?
Kuten jo viime kirjoituksessani kerroin 7.syyskuuta 2020
joutui venäläinen oppositiopoliitikko Aleksei Navalnyi 20. elokuuta 2020
sairaalahoitoon. Hän sai sairauskohtauksen ollessaan lentomatkalla Tomskista
Moskovaan. Kone joutui tekemään hätälaskun Omskiin, jossa hänet kiidätettiin
sairaalaan. Muuten Navalnyi olisi melko varmasti kuollut. Sairaalassa hänet
laitettiin koomaan. Tapahtumasta alkoi maailmanlaajuinen spekulointi siitä,
mitä oikein oli tapahtunut.
Heti ennen kuin asiaa oli edes mitenkään tutkittu
pidettiin selvänä, että Navalnyi yritettiin murhata. Hänellä on paljon
vihollisia paitsi politiikassa myös yksityiselämässään. Venäläinen sairaala
Omskissa oli sitä mieltä, että kyseessä oli sairauskohtaus. Mitään myrkytykseen
viittaavaa ei ollut löytynyt. Mutta samaan aikaan, kun Navalnyi kiidätettiin
sairaalaan tapahtui Xander-hotellissa hotellihuoneessa, jossa hän oli yöpynyt
edellisenä yönä kummia. Hotellin siivooja löysi kaksi tuntematonta miestä, jotka
tekivät omituisia tekoja. He keräsivät kolme juomapulloa käsineet käsissä
varovasti muovipusseihin, jotka sulkivat huolellisesti. Mihinkään muuhun nämä
miehet eivät koskeneet. Miehet sanoivat vain, että eihän kukaan ollut koskenut
pulloihin? Sitten he poistuivat kiireesti ulos huoneesta. Myöhemmin selvisi,
että miehet olivat Navalnyin "ystäviä". Tapahtumasta on video, joka on
levinnyt ympäri maailmaa.
Samalla hetkellä, kun Navalnyi kiidätettiin sairaalaan
kaksi miestä varasti hänen hotellihuoneestaan juomapulloja käsineet käsissä.
Kuvakaappaukset videolta.
Ihmettelen ihmisten logiikkaa. Heti herää kysymys keitä nämä miehet olivat? Mistä he tiesivät tulla juuri tähän huoneeseen? Mistä he tiesivät mitä piti ottaa talteen ja miten se piti tehdä? Kyseessähän oli kolme aivan tavallista juomapulloa. Miehet luovuttivat ilmeisesti pullot Maria Pevtsihin haltuun. Joidenkin tietojen mukaan Maria on entinen brittiläisen MI6 agentti, mutta tieto ei ole varma eikä sillä ole merkitystä. Maria Pevitsih on asunut Lontoossa vuodesta 2010 lähtien. Maria oli viettänyt edellisen yön 19. - 20.8.2020 Navalnyin kanssa tuossa samassa hotellihuoneessa ja hän on ainoa, joka on voinut tuoda myrkkyä huoneeseen ja pulloihin tai pulloon tai mihin tahansa. Hän on poistunut huoneesta Navalnyin kanssa..Sitten ne, jotka hakivat pullot luovuttivat ne Marian haltuun joka salakuljetti pullot suoraan Saksaan ja luovutti pullot Saksan puolustusvoimien laboratorioon. On huomattava, että juuri tämä laboratorio on Yhdysvaltojen sotilaallisessa omistuksessa.
Vesipulloja
oli kolme kappaletta. Kuvakaappaukset videolta.
Heti samana päivän suoritettu soitto hotelli Xanderiin
osoitti, että hotellia ei oltu suljettu ja tuo sama hotellihuone oli edelleen
kenen tahansa vuokrattavissa vaikka heti seuraavana yönä. Jos tämä olisi ollut
venäläisen salaisen poliisin tai turvallisuuspalvelun FSB:n myrkytysyritys
olisi varmasti huolehdittu, että pullot eivät joudu vääriin käsiin ja ainakin
hotellihuone olisi suljettu mahdollisten myrkkyjäämien takia. Venäjän salainen
poliisi ei missään nimessä ole semmoinen tohelo, että antaisi myrkkyjen joutua
vieraisiin käsiin ja saattaisi muut ihmiset myrkytykselle alttiiksi. Ainakin se
steriloisi huoneen huolellisesti ennen seuraavan asiakkaan saapumista. Näinhän
ei ollut tapahtunut. Vielä omituisempaa on se, että kukaan muu lentokoneessa
olleista ei ollut saanut minkäänlaisia myrkytysoireita. Jos kyseessä olisi
ollut Novitshok olisivat muutkin matkustajat saaneet oireita.
Navalnyi lennätettiin sitten 21.8.2020 Saksaan Chariten
sairaalaan, joka ei myöskään ole ilmoittanut mitään Novitshok myrkytyksestä.
Itse asiassa sairaala ei ole kommentoinut mitään mihinkään kysymykseen.
Ensimmäinen, joka ilmoitti Novitshok-myrkytyksestä heti seuraavana päivänä on
amerikkalainen sotilaslaboratorio Saksassa 2. syyskuuta. Se toimitti myös
näytteet Ruotsiin ja Ranskaan, jotka vahvistivat asian. Heti tulee mieleen,
että tämmöisen myrkkynäytteen pystyy tuommoinen sotilaslaboratorio valmistamaan
helposti itse, koska tieto on levinnyt ympäri maailmaa. Novitshok-myrkkyä ovat
valmistaneet lukuisat eri valtiot maailmassa esimerkiksi Yhdysvallat, Ruotsi,
Ranska, Britannia. Enää tuossa vaiheessa se ei ollut missään nimessä mikään
todiste. Jos Chariten sairaala olisi vahvistanut asian sillä voisi olla vielä
todistusarvoa, mutta näinhän se ei tehnyt.
"Novitshok" nimi yhdistetään heti Venäjään.
Tätä on helppo käyttää erilaisten syytteiden luomiseen. Tosin on selvää, että nimi
on menettänyt jo tehoaan, koska monet järkevät ihmiset ajattelevat omilla
aivoillaan eivätkä yhdy erilaisten politiikkojen tai tiedotusvälineiden
kommentteihin tai väittämiin. Miksei pulloja luovutettu Venäjän viranomaisille?
Miksei pulloja viety Omskiin sairaalaan, jossa olisi selvinnyt mistä aineesta
oli kyse ja ryhdytty pelastamaan Navalnyia? Eikö Navlnyin henki ollut sen
arvoinen, että viemällä tiedot myrkystä sairaalaan hänen henkensä olisi
pelastettu? Tosin Navalnyin suosio Venäjällä on laskenut dramaattisesti oliko
tällä tarkoitus nostattaa vastustusta valtiota vastaan, vaikka Navalnyin hengen
kustannuksella? Oliko kysymys loppujen lopuksi Novitshok myrkystä?
Yksi Novitshokin kehittäjistä Leonid Rink on sitä mieltä,
että kyseessä ei voi olla Novitshok.
Tutkija Leonid Rink oli aikoinaan kehittämässä Novitshok
myrkkyä. Hän väittää, että kysymyksessä ei missään nimessä voinut olla
Novitshok myrkystä. Navalnyin oireet eivät olleet Novitshok myrkytyksen
oireita. Tippakin myrkkyä olisi tappanut heti koko hotelli Xanderin
henkilökunnan. Tippakin myrkkyä olisi tappanut koko lentokoneen matkustajat ja
ohjaajat. Myrkytys olisi vaikuttanut välittömästi eikä vasta kahden tunnin
kuluttua lentokoneessa, jossa alkoivat Navalnyin oireet. Mikään ei sovi
Novitshok myrkytykseen eikä mihinkään sen eri versioihin. Siis oliko todella
kysymys Notshokista, jostakin sen versiosta tai jostain aivan muusta?
Toinen Novitshokin kehittäjiin kuuluva Vladimir Ugljov
sanoo, että jos Navalnyi olisi saanut myrkkyä vesipullon vedestä Navalnyin
tuskat olisivat alkaneet jo muutamien minuuttien kuluttua veden juomisesta.
Ugljov uskoo, että myrkky päätyi elimistöön ihon kautta ja hän on saanut
myrkkyä noin 20 prosenttia siitä annoksesta, joka olisi johtanut kuolemaan. On
mahdollista, että Navalnyi on itse tartuttanut omasta kehostaan myrkkyjäämiä
juomansa vesipullon suuhun. Navalnyi ei itse muista, milloin hän on juonut
saastuneesta pullosta. Tai onko hän juonut ollenkaan tuosta pullosta.
Venäjää syytetään tapauksesta, mutta kaikki sen pyynnöt
päästä osallistumaan tutkimuksiin evätään kategorisesti vaikka Navalnyi on
Venäjän kansalainen. Venäjän poliisi on ilmoittanut haluavansa kuulustella
Navalnyia. Moskova on vaatinut Saksaa toimittamaan todisteita ja vastata
kysymyksiin, mitä Navalnyille on tapahtunut. Kremlin tiedottaja Dmitri Peskov
on ilmoittanut, että "tässä tapauksessa on liian paljon järjettömyyksiä
voidakseen luottaa kenenkään sanaan". Lisäksi Venäjän viranomaiset
haluavat olla paikalla, kun saksalaiset kuulustelevat Navalnyia, lääkäreitä ja
asiantuntijoita. Saksan viranomaiset
ovat kuitenkin ilmoittaneet, etteivät halua olla missään yhteistyössä Venäjän
kanssa. Silti Venäjältä vaaditaan selityksiä. Venäjä on aloittanut
tutkimuksensa ja on mielenkiintoista nähdä mihin tuloksiin siellä päädytään.
Mutta missään nimessä Navalnyin myrkyttäminen ei olisi ollut hyödyttänyt
Venäjää millään tavoin. Päin vastoin se on vaikuttanut aika tuhoisasti
poliittisesti Venäjän ja Euroopan väleihin.
Ketä myrkyttäminen hyödyttää eniten? On ilman muuta
selvää, että Yhdysvaltoja. Sille on suurta hyötyä, jos Venäjän ja Euroopan
välinen kuilu ja vihamielisyys syvenee. Tärkeä seikka on Nord Stream 2
kaasuputken rakentamisen keskeyttäminen, koska siitä olisi Yhdysvalloille
suurta taloudellista hyötyä. Euroopalle Venäjän ja EU:n välien rikkoutuminen
tai huononeminen tuottaa vain vahinkoa ja harmia. Euroopalle on edullista ostaa
venäläistä kaasua. Amerikkalainen liuskekaasu on kolmasosa kalliimpaa, kuin
venäläinen luonnonkaasu. Venäjälle erilaiset sanktiot tuottavat harmia, mutta
ei niin suurta kuin Euroopalle. Venäjällä on laajaa kokemusta niistä ja se on
tottunut niihin. Venäjä on ennenkin selvinnyt erilaisista sanktioista loistavasti
ja osittain edistänyt Venäjän kehittymistä, koska sen on ollut pakko kehittää
omaa tuotantoaan. Venäjä on yksi niitä maita, jotka pystyvät elämään
itsellisesti. Esimerkiksi Venäjällä on rakenteilla kaksi uutta suoraa
kaasuputkea Kiinaan, joilla se pystyy korvaamaan loistavasti moninkertaisesti eurooppalaisen
kaasuputken menettämisen. On olemassa muitakin tahoja, joiden intresseissä on
mahdollisimmat huono välit Venäjän ja Länsimaiden välillä. Euroopassa on blokki
Puola, Latvia, Liettua, Viro ja Ukraina, joilla on halu huonontaa välejä
Venäjän kanssa ja katkaista esimerkiksi Nord Stream 2 putkihanke.
Maria Pevtsih vietti viimeisen yön Navalnyin kanssa
samassa hotellihuoneessa.
Ihmeteltävää on se, että Maria Pevtsihiä ei olla
haastettu oikeuteen. Hän salakuljetti vaarallista sotilaallista myrkkyä Venäjän
tullin läpi, kuljetti sitä matkustajia täynnä olleessa lentokoneessa ja
salakuljetti Saksan tullin läpi. Nämä kaikki ovat kansainvälisten lakien mukaan
ankarasti rikollisia ja rangaistavia toimenpiteitä. Jos laki olisi kaikille
sama hänet saatettaisiin oikeuteen ainakin kolmesta vakavasta rikoksesta.
Tuomiot olisivat ankarat koska jos myrkky oli Novitshokkia se oli erittäin
vaarallista kaikille lähistöllä olleille.
Maria Pevtsih salakuljettaa vaarallista myrkkyä Saksan
tullin läpi. Videokaappaus.
Kaikesta huolimatta Toivon Navalnyin paranemista ja ehkä
järkiintymistä! Hänen suosionsa Venäjällä on laskemassa eikä tiedetä, kuka oli
myrkyttämisen takana? Asiasta on niin ristiriitaisia tietoja. Haluttiinko hänen
kuolemallaan hyötyä poliittisesti ja/tai taloudellisesti? Onko hänen henkensä
minkään arvoinen tai kuolleena arvokkaampi kuin elävänä? Oliko hän
mahdollisesti itse mukana toimenpiteessä? Tämmöistäkin on esitetty, että
Navalnyi itse järjesti "myrkytysnäytelmän" poliittisten
tarkoitusperiensä hyväksi. Hän ei kuulema edelleenkään ole kunnossa vaikka
hänet "ulostettiin" Chariten sairaalasta. Sanotaan, että hän esittää
tervettä, vaikka on edelleen vähän toispuoleisesti halvaantunut eikä pää toimi
normaalisti. En tiedä mikä on totuus, mutta asiassa on yhä enemmän kysymyksiä
kuin vastauksia. Navalnyi vaati, että Venäjä palauttaisi hänen vaatteensa,
jotka hänellä oli sairastuessaan. Tosin ne ovat tärkeitä todistusaineistoa,
joten en tiedä miten Venäjän viranomaiset suhtautuvat hänen pyyntöönsä.
Kaikesta huolimatta Hän on ilmoittanut palaavansa vielä Venäjälle. Onhan hän
Venäjän kansalainen.
Hämmästyttävää oli Euroopan parlamentin äänestys
18.9.2020 tuomita Venäjä Navalnyin murhayrityksestä. Mitään todellisia
todisteita ei ollut ja silti vaadittiin pakotteisiin ryhtymistä Venäjää
vastaan. Ennen kaikkea tämä vahingoittaa Eurooppaa ja erityisesti jos Nord
Stream 2:sta luovutaan. Asia pitäisi tutkia ensimmäiseksi täysin puolueettomasti
ennen kuin ruvetaan hutkimaan. Tämä merkitsee myös sitä, että Venäjä voisi
antaa omat tutkimustuloksensa niiden loputtua. Myös Venäjä pitäisi ottaa mukaan
tutkimuksiin. Missään nimessä ei pidä sekaantua toisen valtion sisäisiin
asioihin ei siis myöskään Venäjän sisäisiin asioihin ja kaikkein vähiten ruveta
rahoittamaan Venäjän oppositiota. Venäjä syyttää Saksaa ja Navalnyin avustajia
myrkyttämistapauksen tutkinnan vaikeuttamisesta. Saksa ei ole jakanut omia
löydöksiään venäläisille. Näyttää kuitenkin siltä, että kyseessä on paljon
suuremmista asioista. Nämä tapahtumat lisäävät syvää railoa ennen kaikkea
Euroopan ja Venäjän välillä. Tämä
näyttää olevan myrkyttäjän päätarkoitus. Varsinkin Euroopalle tästä on enemmän
haittaa. Siinä Navalnyin henki ei ole sentinkään arvoinen.