SUOMI, SUOMI, SUOMI!
Maisema Kolilta, Eero Järnefelt oikealta nimeltään Erik
Nikolai Järnefelt (1863 - 1937).
Suomessa olen minä syntynyt. Suomessa olen minä käynyt
sotaväkeni. Suomessa ovat minun parhaat kaverini aina olleet. Vaimonikin on
Suomesta. Kuten tuossa preferenssissä ilmoitan harrastan historiaa ja
elämänkertojen lukemista. Eniten erilaisia elämänkertoja olen lukenut
henkilöstä nimeltään Carl Gustaf Emil Mannerheim (4.6.1867 - 17.1.1951). Myös
suurimpia kiinnostuksen kohteita on ollut Iosif Vissarionovits Dzugasvili eli
Ioseb Besarionis dze Dzughasvili tutummalta nimeltään Josif Stalin (3.4.1922 -
5.3.1953). Hänestä eniten olen lukenut brittiläisten ja venäläisten
kirjoittamia teoksia. Mutta nyt itse asiaan.
Suomalaiset ovat hyvin sotaisaa kansaa. Ampuma-aseiden
määrä on Suomessa väkilukuun suhteutettuna Euroopan korkein, maailman
kolmanneksi korkein Yhdysvaltojen ja Jemenin jälkeen. Mutta ehkä on syytä näin
aluksi pikaisesti hieman kerrata Suomen historiaa. En paneudu kauaksi ja
perusteellisesti. Lähden Ruotsin vallasta käsin. Käytännössä Suomi oli Ruotsin
vallan aikana Ruotsin siirtomaa eli riistomaa. Pääasiassa Suomesta riistettiin
raaka-aineita (kuten tervaa Ruotsin sotalaivoihin ja veroja Ruotsin
kuninkaallisille ja aatelisille) ja ennen kaikkea sotilaita sotimaan Ruotsin
puolesta Euroopassa. Käytännössähän he olivat orjia. Silti Suomessa muistellaan
Ruotsin vallan aikaa ja Ruotsia hyvillä mielin.
Venäjän keisari Aleksanteri I (23.12.1777 - 19.11.1825)
sai Suomen käsiinsä suurpolitiikan ja taisteluiden jälkeen vuonna 1809. Aleksanteri
I oli hyvin valistunut henkilö ja antoi Suomelle suuren autonomian. Suomi oli
suuriruhtinaskunta, joka sai pitää ruotsalaiset lakinsa ja omat kielensä.
Seurasi varmasti Suomen historian rauhanomaisin aika yli 100 vuotta. Tämä aika
oli varmasti Suomen kehityksen tärkeintä aikaa. Suomeen syntyi teollisuutta ja
rautatie. Aika loppui 1917 tai oikeastaan tammikuun 4. päivänä 1918, jolloin Suomelle lahjoitettiin itsenäisyys. Lahjoittaja
oli Vladimir Iljits Lenin, oikealta nimeltään Vladimir Iljits Uljanov
(22.4.1870 - 21.1.1924). Silti tuota
aikaa muistellaan kauheudella ja vastenmielisyydellä yhä tänä päivänä.
Kuten jo aluksi kirjoitin suomalaiset ovat hyvin sotaisaa
kansaa. Heti itsenäistyttyään 1918 suomalaiset kävivät oman kansansa kimppuun.
Puolet suomalaisista taisteli toista puolta vastaan. Sodalle on annettu monta
nimeä, mutta minä käytän nimeä "sisällissota". Oli kaksi osapuolta
punaiset ja valkoiset. Punaisilla ei ollut yhtään kokenutta sodankäynyttä
johtajaa, mutta valkoisilla oli C. G. Mannerheim, joka oli korkea-arvoinen
venäläinen upseeri. Lisäksi valkoiset saivat apua sotaa käyviltä saksalaisilta,
jotka nousivat maihin punaisten selustaan. Lopputulos oli aivan selvä. Valkoiset
kostivat punaisille, jotka olivat omaa kansaa, hirmuisen raa'alla tavalla. Osa -
siis myös naiset ja lapset suljettiin leireihin, joista myöhemmin Stalin ja
Hitler ottivat oppia. Näin kerrotaan. Siis jo Suomen itsenäisyyden alku oli
sotaa ja raakuutta. Vieläkään, vaikka asiasta on kulunut yli sata vuotta,
asioita ei olla tutkittu kunnollisesti.
Suomalaiset ovat keksineet legendoja sodistaan, vaikka
eivät ole voittaneet yhtään käymäänsä sotaa. Suurin legenda on ilman muuta
talvisota. Siinä entiset viholliset punaiset ja valkoiset yhdistivät voimansa
taistellakseen venäläisiä (Neuvostoliittoa) vastaan. Siis pelkästään sotiminen
riitti yhdistämään entiset viholliset yhteen. Sotaa käytiin 105 päivää talvella
1939 - 1940. Sodasta käytettiin myös nimitystä "Suomen sota".
Suomihan hävisi sodan, mutta legendoissa puhutaan, kuin Suomi olisi voittanut
sodan. Jos sota olisi jatkunut vielä viikonkin, Suomi olisi romahtanut
täydellisesti. Näinhän ei käynyt ja se riitti suomalaisille legendaksi
kertomaan suurista voitoista. Suomi menetti Karjalan ja toiseksi suurimman
kaupungin Viipurin.
Sotaan syyllisistä on pohdittu sodan alkamisesta ajan ja
siihen en paneudu. Mutta sodan syitä voidaan pohtia. On selvää, että
Neuvostoliitossa tiedettiin ja Stalin tiesi, että Saksa enemmin tai myöhemmin
hyökkää Neuvostoliittoon. Neuvostoliittohan oli Saksan pääkohde tulevassa toisessa
maailmansodassa. Leningrad oli toiseksi tärkein kaupunki Neuvostoliitolle.
Suomen raja kulki tuolloin ihan Leningradin vierestä. Venäläiset pelkäsivät,
että saksalaiset tulevat Suomen kautta
Leningradiin. Siitä oli hyvin lyhyt matka hyökätä sinne. Oli löydettävä keinot
sen puolustamiseksi. Tärkeäksi keinoksi nähtiin rajan siirtäminen kauemmaksi
kaupungista. Mihinkään ehdotuksiin Suomi ei suostunut. Neuvotteluissa mukana
ollut Juho Kusti Paasikivi (27.11.1870 -
14.12.1956) ja Mannerheim olisivat hyväksyneet Neuvostoliiton
ehdotukset, mutta Suomen silloinen hallitus ulkoministeri Juho Eljas Erkon (1.6.1895
- 10.2.1965) johdolla ei hyväksynyt näitä ehdotuksia. Paasikivi ja Mannerheim
sanoivatkin talvisotaa Erkon sodaksi. Näin Suomi menetti osan Karjalaa,
saaristoa ja Viipurin. Ns. Molotov-Ribbentrop-sopimuksella ei loppujen lopuksi
ollut mitään tekemistä asian kanssa, vaikka sitä on haluttu liittää
epätoivoisesti talvisotaan.
Eipä aikaakaan, vähän yli vuoden kuluttua lähdettiin
uudelleen sotimaan Tällä kertaa se oli hyökkäyssotaa. Kesäkuussa 1941
hyökättiin talvisodan voittaneeseen viholliseen Neuvostoliittoon. Suomi oli
liitossa Hitlerin (Adolf Hitler 20.4.1889 - 30.4.1945) Saksan kanssa ja luuli
saavansa helpon revanssin tästä sodasta. Monet lähtivät hakemaan suursuomea
tarkoituksena laajentua jopa Uralille asti. Mutta onneksi sodanjohtomme marsalkka
Mannerheimin johdolla havahtui ja huomasi, että Saksa ei voitakaan sotaa, vaan
saa turpiinsa. Jo talvella 1942 Mannerheim tiedustelupäällikkö Aladar Paasosen
oikealta nimeltään Aladar Antero Zoltan Bela Gyula Arpad Paasonen (11.12.1898 -
6.7.1974) ja muutaman muun kanssa ymmärsivät, että Saksa tulee häviämään sodan.
Tämä perustui Stalingradista saatujen tietojen pohjalle. Suomen hyökkäyssota
pysäytettiin ja alkoi asemasotavaihe. Sitä en voi kuitenkaan antaa
Mannerheimille anteeksi, että hän ei jo tuolloin ryhtynyt neuvottelemaan Neuvostoliiton
kanssa Suomen antautumisesta. Ehdot olisivat olleet hyvät ja kymmeniä tuhansia
nuoria suomalaisia miehiä ja satoja tuhansia neuvostosotilaita olisi säästänyt
henkensä. Mannerheimille ihmishenki ei merkinnyt mitään, vaan kunnia oli
tärkeämpi.
Siis myös jatkosota hävittiin, mutta sillekin piti antaa
jotain sotaisia voittoja. Keksittiin "torjuntavoitto". Käsite keksittiin
vasta sodan jälkeen. Mitään todellista torjuntavoittoa ei ollut. Ainoastaan
neuvostoliittolaiset käsittivät, että Suomi oli tuossa vaiheessa jo mennyttä
kalua ja siirsivät joukkonsa kohti Berliiniä. Tuossa ohessa suomalaiset Risto Heikki
Rytin (3.2.1889 - 25.10.1956) johdolla petkuttivat saksalaisia väittämällä yhä
olevansa Saksan liittolaisia, vaikka jo hyvin tiesivät, että loppuhan tässä
tulee. Saksa antoi aseita, mm panssaritorjuntavälineistöä ja lentovoimiaan
suomalaisten käyttöön. Näin Risto Rytistä tuli huijari, joka huijasi entistä
liittolaistaan.
Toinen käsite oli "erillissota", koska ei
haluttu mainetta olla Hitlerin liittolaisia. Todellisuudessa Suomi oli liitossa
Hitlerin Saksan kanssa. Tässä maailmaa pyrittiin hämäämään. Mutta sota ei päättynyt
tähän. Piti vielä ajaa entiset liittolaiset - saksalaiset - pois Suomesta.
Tähän sotaan suomalaiset eivät kiirehtineet, vaan toimivat hitaasti. Lopulta
oli pakko. Saksa kosti pettämisen tuhoamalla Lapin melko perusteellisesti.
Jatkosodassa Suomi menetti entisten lisäksi myös toisen käsivartensa Jäämerelle
ja Petsamon nikkelikaivoksensa.
Tästä seurasi ehkä Suomen rauhallisin ja itsenäisin aika.
Suomen parhaat presidentit J. K. Paasikivi ja Urho Kaleva Kekkonen (3.9.1900 - 31.8.1986)
osasivat luotsata Suomea järkevästi ja taitavasti tuona poliittisesti villinä
aikana, jolloin kehiteltiin ydinpommeja ympäri maailmaa. Suomi sai maineen
rauhaa rakastavana valtiona, jolla oli hyvät suhteet joka puolelle maailmaa,
myös lähimpiin naapureihinsa. Ongelmia ei ollut. Tähän vaadittiin lujaa ja
erityisesti taitavaa johtajuutta, jota näillä kahdella henkilöllä oli.
Kekkosen jälkeen tilalle nousi Mauno Henrik Koivisto
(25.11.1923 - 12.5.2017), joka oli jo toista maata. Hän ei ollut vahva
poliitikko, vaan hänen aikanaan Suomi menetti jälleen itsenäisyytensä.
Neuvostoliiton hajottua Suomi liittyi EU:hun tammikuussa 1995. Sen jälkeen
Suomi ei ole voinut päättää juuri mistään asiasta itsenäisesti - ei edes
kesäaikaan ja talviaikaan siirtymisistä. Suurin osa Suomen kansasta ei halua
siirrellä kelloja sinne sun tänne, mutta tottelee kuuliaisesti kaikkea, mitä
EU:ssa määrätään. Koivistosta lähtien myös presidentin valtaoikeuksia on
jatkuvasti vähennetty. Ohitan onnellisesti Martti Oiva Kalevi Ahtisaaren (s.23.9.1937),
koska hänen aikanaan presidentin oikeuksia vain kavennettiin. Hänen aikanaan hankittiin
peräti 64 F-18 Hornet-hävittäjää, jotka tulivat Suomelle maksamaan yli 4
miljardia euroa. Ei ajateltu kyllä köyhiä eikä vanhuksia. Meidän ainoa naispresidenttimme Tarja Kaarina
Halonen sentään vielä yritti taistella valtaoikeuksien puolesta, pitää hyviä
yhteyksiä naapureihin ja ajatteli köyhää kansanosaakin. Hänen aikanaan ei
hankittu uusia hävittäjiä.
Tarja Halosta seurasi kenties huonoin presidentti aikoihin
Sauli Väinämö Niinistö (s. 24.8.1948). Tämä ressukka on idiootti ja aivan
pihalla, mitä ympärillä tai maailmalla tapahtuu. Hänen ainoat saavutuksensa
ovat nuori vaimonsa, poikansa ja lahjaksi saatu koira, joiden elämää seurataan
aktiivisemmin kuin Saulin saavutuksia. Naistenlehdet ovat tätä täynnä. Koivisto
ohitettiin politiikassa monesti. Maata hallitsivat toinen toistaan huonommat
hallitukset ja pääministerit. Riman alitus oli miljonääri Juha Petri Sipilä (s.
25.4.1961), joka pisti työttömät niin polvilleen pakkolaeilla, että vielä
koskaan Suomen historiassa ei ole tullut työkyvyttömyyseläkeläisiä masennuksen
takia niin paljon kuin tänä aikana.
Vaikka Sauli Väinämö Niinistö on tasavaltamme
puolustusvoimien ylipäällikkö hän ei tiennyt mitä hänen selkänsä takana
puuhattiin. Sipilän hallituksen puolustusministerinä oli Jussi Lauri Juhani
Niinistö (s. 27.10.1970), joka salaa presidentiltä ja hallitukselta solmi
sopimuksia sotilasliitto Naton kanssa. Näitä olivat esimerkiksi Naton
rauhankumppanuus ja Naton isäntämaasopimus. Näistä Sauli Väinämö Niinistö ja
hallitus saivat tiedon vasta lehdistön kautta. Presidenttinä ja
puolustusvoimien ylipäällikkönä Sauli Niinistön olisi pitänyt rangaista Jussi
Lauri Juhani Niinistöä, mutta saamattomana miehenä hän ei tähän kyennyt.
Ainakin Jussi olisi pitänyt erottaa, sillä hän asetti Suomen vaaralliseen
tilanteeseen.
Nato on Venäjän pahin vihollinen ja Pietari, siis entinen
Leningrad, on yhä rajojamme lähellä. Nato ottaisi mielellään Suomen
taistelualustaksi, jos konflikti syttyisi. Lukuisat yhteiset harjoituksen Naton
kanssa eivät parantaneet tilannetta. Tilanne muistuttaa hämmästyttävästi
tilannetta ennen toista maailmansotaa ja yhteistyötä Hitlerin Saksan kanssa.
Lisäksi loputon aseistaminen tuli viralliseksi tavoitteeksi, johon kuului
uusien hävittäjien hankinta hirveällä hinnalla, lähes 10 miljardia euroa, mutta
todellisuudessa varmasti yli 20 miljardia euroa.
Onneksi saatiin hirveä Sipilän hallitus päiväjärjestyksestä
pois. Ihmeellistä on kun saatiin aikaan kokonaan naishallitus Sanna Mirella
Marinin johdolla (s. 16.11.1985). Marinin hallitusta kohtasi suuri onnettomuus,
suuri pandemia, KOVID-19 eli koronavirus. Marin hoitelikin asioita suhteellisen
hyvin, mutta unohti aluksi ulkomaan hiihtäjät Italiasta ja Ruotsin rajat,
joista pursusi viruksia Suomeen. Lisäksi valtiovarainministeri Katri Briitta
Ilona Kulmuni (s. 4.9.1987) varasti valtion varoja omaan koulutukseensa. Älysi
hän sentään erota tekonsa tähden. Ja otti lainaa maksaakseen rahat takaisin.
Pahin virhe on
kuitenkin se, että hallitukseen otettiin mies nimeltään Matti Taneli Vanhanen
(s. 4.11.1955). Tiesin heti, että nyt syntyy suuria vaikeuksia. Matti Taneli
Vanhanen on vanha roisto, joka salasi Nuorisosäätiöltä saamansa vaalituen 2009,
peräti yli 100 000 euroa, sai lautoja ilmaiseksi tulevaa taloaan varten
taloudellisia etuja vastaan ja ennen kaikkea kävi oikeutta muutamasta
suhdekohusta nuorten naisten kanssa. Yksi heistä oli Susan Kuronen (nyk.
Ruusunen), joka kirjoitti Matti Taneli Vanhasesta totuudenmukaisen kirjan nimeltään
"Pääministerin morsian", jossa hän paljasti muutamia totuuksia Matti
Tanelista. Tätä Matti Taneli Vanhanen ei kestänyt, vaan haastoi Kurosen
oikeuteen. Matti Taneli vanhana roistona voitti oikeudessa ja Kuronen joutui
maksamaan korvauksia Matti Tanelille. Olen lukenut kirjan ja minusta se on
rehellinen kuvaus henkilöstä, johon en missään nimessä luottaisi. Nyt Matti
Taneli on jälleen rakentamassa taloa. Tulee vain miettineeksi, mistä hän nyt
saa lautakasansa? Tällainen henkilö on nyt hallituksessa. Tietää takuuvarmasti
vaikeuksia.
Mutta takaisin pääasiaan. Suomalaiset ovat siis sotaisaa
kansaa. Vaikka koronavirus on aiheuttanut Suomelle suuria taloudellisia
vaikeuksia, yhä harkitaan hävittäjien hankintaa. Missään nimessä tällaisessa
taloudellisessa hätätilanteessa, jonka koronavirus on aiheuttanut, ei pitäisi
ruveta harkitsemaan minkäänlaisia taisteluhävittäjien hankintaa! Juuri
ostettiin Israelilta merimaaliohjuksia. Merivoimille valmistetaan 1,4
miljardilla neljä korvettia, joista osa on jo valmistunut. Suomelle on otettu
suuria velkoja, mutta on oikein ottaa lainaa silloin kun se on näin edullista
ja on kansallinen hätätilanne. Tällaisissa hätätapauksissa pitääkin ottaa
lainaa ja ruveta maksamaan sitä takaisin sitten kun virus on voitettu ja
koittaa taloudellisesti paremmat ajat. On lukuisia tapoja saada rahaa velkojen
maksuun. Veroprogressiota voitaisiin korottaa jyrkästi, osinkoverotus
voitaisiin nostaa samalla tasolle tuloverotuksen kanssa, suurille eläkkeille
määrättäisiin eläkekatto esimerkiksi 3 000 euroa kuukaudessa, kaikkinainen
varustelu ja aseiden osto voitaisiin toistaiseksi lopettaa, hävittäjien
hankintaa siirtää ainakin 20 vuotta eteenpäin, puolustusvoimien kokoa
voitaisiin pienentää ja kertausharjoitukset lopettaa kokonaan toistaiseksi.
Matti Taneli on näistä eri mieltä ja tulee aiheuttamaan ilman muuta suuria
hankaluuksia toimillaan rahojen keräämisen suhteen. Ehdoton virhevalinta!
Mutta mitä vielä! Voimaan astui juuri uusi laki, että
totaalikieltäytyminen asepalveluksesta on lainvastaista. Tämä päätös oli askel
taaksepäin, koska nyt ahvenanmaalaistenkin on suoritettava ainakin
siviilipalvelua. Totaalikieltäytyjä joutuu vankeuteen. Tämä on ihmisoikeuksien
vastaista, kuten kansainväliset oikeustuomioistuimet Haagissa ja YK:ssa ovat
ilmoittaneet. Asepalvelus voitaisiin suorittaa vapaaehtoisena. Halukkaita nuori
miehiä ja naisia on riittämiin. Laskelmissa on todettu, että palkka-armeijakin
tulisi huomattavasti halvemmaksi kuin pakkoarmeija. Laatukin olisi parempi. Jos
olisin vielä siinä iässä, olisin totaalikieltäytyjä. Armeija-ajan vuosi oli
turhin vuosi elämästäni. Kadun, että tuhlasin vuoden elämästäni Suomen
armeijassa.
Suomen ilmavoimien päätös luopua vihdoin
hakaristitunnuksesta on maailmalla herättänyt huomiota. Tämä päätös on oikea ja
oli todella suuri häpeä pitää tunnus voimassa tähän päivään saakka. Oli ilman
muuta selvää, että tunnus yhdistettiin kaikkialla natsisaksaan, jonka
liittolainen Suomi oli toisessa maailmansodassa. Vaikka hakaristiä on käytetty
vuosituhansia erilaisissa kulttuureissa se kuitenkin yhdistetään nykyään
natseihin ja oli Suomelle häpeällistä pitää se voimassa tähän päivään saakka.
Tulee mieleen oliko tämä tarkoituksellista?