TALVISOTA
Kuten viime kirjoituksessani lupasin palaan aiheeseen
talvisota ja kirjoitan oman mielipiteeni asiasta. Talvisodasta tulee kuluneeksi
nyt tasan 80 vuotta. Talvisota käytiin Suomen ja Neuvostoliiton välillä 30.
marraskuuta 1939 - 13. maaliskuuta 1940 ja kesti siis 105 päivää. Olen aina
pohtinut olisiko talvisota voitu välttää ja olisiko näin voitu välttää myös
jatkosota? Mielestäni tämä olisi ollut täysin mahdollista, jos Suomi olisi
toiminut järkevästi ja Suomessa olisi ollut viisaampi hallinto. Tätä ovat
pohtineet muutkin ja nykyään yhä enenevässä määrin. Tiedän, että kaikki eivät
ole samaa mieltä. Tämä on kolmas osa sarjasta, josta kaikki eivät ole samaa
mieltä kanssani.
Tuona aikana alkoi toinen maailmansota, joka oli jatkoa ensimmäiselle
maailmansodalle. Oli myös selvää, että Saksa hyökkäisi Neuvostoliittoon.
Neuvostoliitto yritti varautua tulevaan sotaan. Tähän tähtäsi Molotov-Ribbetrop-sopimus,
josta kirjoitin viime kerralla. Suomi on Neuvostoliiton naapurivaltio ja kuten
hyvin tiedetään Suomi oli tuohon aikaan hyvin saksalaismielinen. Suomen eliitti
suorastaan palvoi saksalaista maailmaa. Jo jääkäriliike oli ollut osoituksena
tästä. Suomeen ilmestyi natsimieliset Lapuanliike, IKL eli Isänmaallinen
Kansanliike sekä Akateeminen Karjalaseura. Suomessa harjoitettiin
kommunistivainoja ja Suomessa vallitsi yleisesti "ryssäviha".
Suomessa harjoitettiin jopa sotilaallista toimintaa Saksan kanssa. Sukellusveneet
oli Saksalta kielletty ensimmäisen maailmansodan jälkeen, mutta salaa yhteistoiminnassa
Suomen kanssa Saksa ryhtyi kehittelemään sukellusveneitä Suomessa jo vuonna
1932. Lukuisiin yksityiskohtiin mm. kansainvälisiin on tässä turha paneutua.
Neuvostoliiton toiseksi tärkein kaupunki oli Leningrad,
mutta Suomen itäraja sijaitsi vain n. 30 kilometrin päässä Leningradistaja oli
tuolloisen tykinkantaman päässä. Neuvostoliitto oli tietoinen tilanteesta ja
halusi varautua asiaan. Neuvostoliiton lähetystön sihteeri Boris Jartsev oli jo
useita kertoja vuoden 1938 aikana yrittänyt neuvotella suomalaisten kanssa
tilanteesta. Hän tapasi mm. ulkoministeri Rudolf Holstin, pääministeri A. K.
Cajanderin ja ministeri Väinö Tannerin. Hän kertoi, että Saksa suunnitteli
hyökkäystä Neuvostoliittoon ja toi esiin epäilyjä Suomen kyvystä estää saksalaisten
hyökkäystä Suomen kautta. Neuvostoliitto voisi antaa sotilaallista ja
taloudellista apua tässä tapauksessa, mutta oli ilmiselvää, että tähän ei
suhtauduttu myönteisesti Suomessa tuossa ilmapiirissä. Suomessa torjuttiin
kaikki Neuvostoliiton ehdotukset.
Tuloksettomien neuvottelujen seurauksena Neuvostoliitto
halusi neuvotella Suomen kanssa rajasiirroista ja aluevaihdoksista
suojellakseen Leningradia. Rajaneuvottelut alkoivat Moskovassa 5. lokakuuta
1939. Neuvotteluja käytiin kolmessa jaksossa 12. - 14. lokakuuta, 3. - 4.
marraskuuta ja 9. marraskuuta 1939. Neuvottelijoina toimivat Suomen puolelta
valtioneuvos J. K. Paasikivi, Suomen lähettiläs Aarno Yrjö-Koskinen, jaostopäällikkö
Johan Nykopp ja sotilasasiantuntija Aladar Paasonen. Myöhemmin valtioministeri
Väinö Tanner ja valtioneuvos Rafael Hakkarainen. Neuvostoliiton puolelta Neuvostoliiton
korkein johto mm. Vjatseslav Molotov ja Josiv Stalin. Ehdotettiin
aluevaihdoksia, jossa Suomi saisi yli kaksi kertaa isommat alueet Karjalasta Repolan
ja Porajärven alueet vaihdosta alueisiin Leningradin edustalta, Suomenlahden
ulkosaarista, sekä vuokrasta Hangon ja Lappohjan satamista. Suomen
valtioneuvosto ei hyväksynyt vaihtokauppaa, koska yleinen mielipide ja
eduskunta vastustivat sitä. Tuolloisessa ilmapiirissä Suomen hallitus ja johto
varsinkin maalaisliitto ja kokoomus eivät hyväksyneet alkuunkaan ajatusta.
Ulkoministeri Eljas Erkko (Helsingin Sanomien omistaja) vastusti jyrkästi
neuvotteluja. Hänen mielestään ei saisi suostua mihinkään, koska Neuvostoliito
ei ollut mikään suurvalta. Paasikivi ja Mannerheim olivat taas hyväksymisen
kannalla. He tunsivat Neuvostoliiton, mutta eivät mahtaneet tilanteelle Suomessa
mitään. Paasikivi nimittikin myöhemmin talvisotaa Erkon sodaksi.
Uusimman teoksensa toisessa osassa Stalinista,
"Waiting for Hitler, 1929 - 1941" (Hitleriä osoteltaessa) Princetonin
yliopiston professori Staphen Kotkin kuvailee varsin seikkaperäisesti myös
Suomen tapahtumia ennen talvisotaa ja siihen ajautumista. Hän päätyy täysin
samoin kuin minä päätelmään, että Suomi olisi voinut välttää talvisodan. Hänellä
on ollut paljon uutta materiaalia käsissään sekä Suomen puolelta että
Neuvostoliiton puolelta. Hän päätyy samaan tulokseen, että Suomen strategia
syksyn 1939 neuvotteluissa Moskovassa ei nojannut realismiin. Neuvostoliiton
salainen poliisi NKVD oli täysin tietoinen Suomen sotilaspiirien
saksalaismielisyydestä. Myös Suomen hallituksessa mm. Hella Wuolijoki ja Caj
Sundström raportoivat NKVD:lle , miten suhtauduttiin asioihin. Varsinkin
ulkoministeri Eljas Erkon negatiivinen vaikutus neuvotteluihin oli ratkaiseva.
Eräillä illallisilla Erkko oli nostanut maljoja "Saksan suurenmoisille
asevoimille". Erkko ei ollut ainoa, mutta varsin tärkeä tekijä tulevissa
tapahtumissa. En lähde pohtimaan tarkemmin itse neuvotteluja, mutta Stalinin
sanoma oli "Koska Leningradia ei voi siirtää, maiden rajaa voidaan".
Hän tarjosi korvikkeeksi yli kaksi kertaa suurempia alueita Karjalasta, joita
Suomi oli Tarton rauhassa 1920 vaatinut itselleen. Pääministeri Cajander ja
ulkoministeri Erkko eivät joustaneet, joten sota syttyi.
Neuvostoliiton vaihdossa tarjoamat alueet olivat yli
kaksi kertaa isommat kuin luovutettavaksi tarkoitetut alueet.
Neuvottelujen katkettua Neuvostoliitto hyökkäsi Suomeen
30. marraskuuta. Tätä edelsi kuitenkin yhä salaperäinen tapahtuma
"Mainilan laukaukset" 26. marraskuuta 1939. En rupea pohtimaan tätä
asiaa, koska se ei kuulu aiheeseeni eikä itse asiassa vaikuttanut talvisotaan
mitenkään. Sota kesti siis 105 päivää ja
päättyi Suomen ehdottomaan antautumiseen 13. maaliskuuta 1940. Jos Suomi olisi
jatkanut sotaa vielä viikonkin, puolustuskyky olisi romahtanut täydellisesti.
Suomi olisi miehitetty kokonaan. Suomi menetti toiseksi suurimman kaupungin Viipurin
ja 11 prosenttia maa-alueestaan. Suomalaisia, pääasiassa nuoria miehiä kuoli 25
904, Neuvostoliitto menetti 126 876
kaatunutta. Lisäksi tulevat haavoittuneet ja kadonneet. Erityisesti turhat
ihmisuhrit surettavat minua. Talvi oli poikkeuksellisen kylmä ja ankara (talvi
1939 - 1940 oli vuosisadan kylmimpiä).
Talvisodassa Suomen menettämät alueet. Menetettiin myös
Käkisalmi. Kannattiko?
No nyt on nyt sitten paikallaan ajatella kannattiko tuo
sota? Sota on aina hyvin traagista aikaa. Suomessa on annettu talvisodalle
paljon symbolista merkitystä. "Suomalaiset taistelivat urhoollisesti
yhtenä miehenä suurta ylivoimaista vihollista vastaan". Siitä on
muodostettu jonkinlainen positiivinen yhtenäisyyden ja urheuden symboli ja
liturgia. Puhutaan "talvisodan hengestä". Onko siinä järkeä? En voi olla ajattelematta,
mitä Suomi menetti. Suomi menetti toiseksi suurimman kaupungin Viipurin. Suomi
menetti melkein 26 000 nuorta parhaassa iässä olevaa miestä ja vammautuneina
lähes 44 000 miestä. Suomi menetti suuren osan Karjalaa, pinta-alastaan 11
prosenttia. En voi olla ajattelematta myös niitä noin 127 000 kaatunutta
Neuvostoliittolaista nuorta miestä ja melkein 200 000 haavoittunutta miestä.
Mutta kaikesta huolimatta Neuvostoliitto saavutti tavoittelemansa.
Jälkiseurauksena seurasi jatkosota, jota ei varmasti olisi ollut ilman
talvisotaa. Näin ollen päädyn ilman muuta negatiiviseen tulemaan. Jos Suomen
johtajilla olisi ollut hivenenkään järkeä, olisi voinut olla Suomelle suuri etu
suostua Neuvostoliiton ehdotuksiin. Suomi olisi voinut säästyä Ruotsin tavoin
kahdelta tuhoisalta sodalta.
Talvisota voidaan kiteyttää muutamaan lauseeseen. Suomea
hallitsi suunnaton tyhmyys, itsepäisyys ja "ryssäviha".
Neuvostoliitto oli taas pakon edessä. Neuvostoliittoa uhkasi sota, jossa
taisteltaisiin sen olemassaolosta. Neuvostoliiton tarjoukset suomalaisille
olivat hyvin edullisia. Ne tulivat turvallisuuspoliittisesta näkökulmasta. Suomalaisilla
ei vain riittänyt järkeä tarttua tarjoukseen. Melkeinpä ainoat järkevät
poliitikot Suomen puolelta olivat J. K.
Paasikivi ja Gustaf Mannerheim, mutta heidän ehdotuksiaan ei noudatettu. Neuvostoliitto
ja Stalin kohtelivat loppujen lopuksi Suomea varsin lempeällä kädellä sodan
loputtua. Eihän Suomea edes miehitetty. On sanottu ja kirjoitettu, että tämä
ehkä johtui siitä, että Stalin tunsi sympatiaa Suomea ja suomalaisia kohtaan.
Hänhän kävi Suomessa usein ennen Venäjän vallankumousta.
Suomessa talvisodan myytti on kasvatettu
äärimmäisyyksiin. Yhä meillä on vanheneva ja harveneva joukko, joka pitää
talvisodan legendaa yllä. Erityisesti se sukupolvi, joiden isät taistelivat
talvisodassa korostavat tätä legendaa. Nuoret ja nykynuoret ovat kuitenkin yhä
harvemmin tässä mukana. Itsekin kuulun niihin, joiden mielestä Suomi teki
suuren erehdyksen valitessaan sodan. Yhä enenevässä määrin käydään polemiikkia
siitä, olivatko sodat tuolloin Suomelle välttämättömiä. Uudet tutkimukset
tulevat osoittamaan avautuviin lähteisiin pohjautuen, että talvisota oli suuri
erehdys Suomelle. On selvää, että talvisota johti sitten jatkosotaan, jossa
haettiin revanssia. Tulen varmaan piakkoin kirjoittamaan tästäkin
myyttikokoelmasta.
Tampere liekeissä.